Viime aikoina on rentoiltu ja olen tehnyt lähinnä suunnittelutyötä. Vilkku on opetellut arkisia asioita ja temppuja. Frsibeetreeneistä sain kaverilta muutamia kuvia. Alkaa pikkuhiljaa tuntua siltä, että fribailussa olen kohta opetellut ne, mitä voin Vilkulle yksin opettaa. Olen vähän umpikujassa. Tarvitsen ideoita ja vinkkejä ja ehdottomasti apulaisen treeneihin ohjaamaan minua ja koiraa. Kuumien kelien vuoksi frisbee olikin hetken ihan tuumailutasolla, koira kun lahoili kesken heittojen nurtsille makaamaan. Muutama uusi kiekko pitäisi tilailla ja liivi sekä housut kuulostaisivat hyvältä. Tarkoitus on hypyttää Vilkkua seuraavaksi meikäläisen reisiin, syliin, selkään... Nahkaa raastavat kynnet eivät kiinnosta, joten pitänee ujuttautua johonkin kimppatilaukseen.
Vetohommista pelkkää positiivista näin ensi alkuun! Vilkku on ihana, aivan mahtava, hiffannut idean täydellisesti. Ihan miljoonaa painoi menemään, välissä käytin uimassa. Vedätin tuota 5km lenkkiä tosiaan yhtenä viileänä päivänä. Neljännen kilometrin kohdalla oltiin ihan loppukirissä, viimeinen suora kävelytien pätkää ennen kotimutkaa. Olin tähystänyt, että reitti on kunnossa, ei vastaantulijoita tai mitään muuta hämminkiä. Ohittaessamme niitä ainoita taloja, jotka matkalla olivat, ryntäsi yhdestä pihasta sakemanni aidalle (onneksi pysähtyi siihen) rähjäämään. Olimme kuitenkin aivan kohdalla ja Vilkku sen verran sai sätkyn, että käännähti katsomaan taaksepäin. Minä sitten täydestä vauhdista väistin, enkä ehtinyt täysin jarruttaa, vaan ajauduin päin bussikatosta. Vauhti pysähtyi, koira katsoi vierestä, minun lentokaareni hieman jatkui...
Ei sattunut, vähän säikähdettiin kumpainenkin. Sormi hieman mustui ja soitettiin mieheni hakemaan. Vilkun kanssa käytiin sitten vielä vähän juoksemassa, että sai pikkumatkan vetää. Jatkossa emme vedä kyseisten talojen ohi, säikähtäähän sitä vähemmästäkin. Polkupyörälle kävi tosin niin, että se ei ole käyttökelpoinen. Eturengas on tuhannenmutkalla ja se pitää vaihtaa. Jätän vaihdon kuitenkin hamaan tulevaisuuteen ja toivon syntymäpäivälahjaksi kickbikea!
Olen puuhannut muutakin. Olen tutkaillut Vilkun sukua. Nyt sain koottua ne sukutauluksi. Emän emän suku puuttuu täysin, se on se kelpie osuus, mitä Vilkussa on. Vilkun emä oli tuontikelpie Uudesta Seelannista ja siitä en sen enempiä tietoja ole löytänyt. Bordercollie olivat kuitenkin ihan mukavasti rekistereissä, joko koiranetissä tai paimenrekisterissä. Tässä kokoamani sukutaulu, alan nyt tutustua siihen tarkemmin.
Olen ehtinyt parina iltana - ja vielä tänäänkin kun otin lyhennyksiä - valokuvaamaan tyttöjä. Olen lenkkeillessä katsellut kivoja kuvausmestoja, vielä on paljon löytämättä ja löydetyistäkin olen ehtinyt hyödyntää vasta murto-osan. Täällä on huisin kivoja paikkoja, pidän tuosta koulun metsästä ja takapihalla aukenevasta voikukkapellosta. Aika perfect miljöö. Kuvailut sujuivat mukavasti, lenkeissä onkin ollut omat yllätyksensä, eilisen 3,5km aikana vastaan tuli kolme kulkukissaa, irtokoira ja rusakko. Oli himpun verran pitelemistä, mutta mukavasti selvittiin.
Laittelin tähän blogin puolelle muutamia onnistuneimpia kuvia, löytyykö lempparia?
Yllä video Vilkun ruutuharjoituksesta. Voi miten kivasti toissapäiväiset treenit menivätkään ja Vilkku pieni on niin reipas. Kotona on tarkoitus jatkaa naksuttelemalla sijaintia. Ei jatketa liikaa ilman ohjaajaa, koska minulla on tapana nostaa kriteeriä paljon enemmän kuin saisi ja liian nopeasti... Oppia ikä kaikki.
Tänään kävimme Vilkun kanssa ensimmäisen varsinaisen "vetolenkin". Tutustuin samalla kartasta löytämääni pyöräreittiin. Reitti osoittautui oikein mukavaksi ja hiljaiseksi ja matkalla on laavukin. Matkaa kertyi kokonaisuudessaan noin viisi kilometriä. Annoin Vilkun vetää vain 500metriä, olihan tämä aivan ensimmäinen keissi, videolla on puolisko siitä. Ääneni pauhaa videolla aika mukavasti, mutta pakko oli rohkasta ja kannustaa nyt, kun koira vielä tukea tarvitsi. Vilkkuhan veti nyt ensi kertaa yksin ja menimme ilman avustajaa. Mielestäni kannustuksestani oli hyötyä, vauhti nimittäin kiihtyi.
Ojarummusta pamahti ilmaan isohko metsäkanalintu kovalla rääkymisellä. Se ei näy videolla, mutta videon lopulla Vilkku kääntyilee katselemaan lintua. Otimme tämän jälkeen vielä pienen vedon ja sitten Vilkku juoksenteli vapaana. Asutusalueella, kokolailla 2,5km reitistä Vilkku oli kytkettynä ja hölkötti pyörän vierellä. Reipas kersa. Lenkin päätteeksi kävimme venerannassa ja Vilkku pääsi haeskelemaan keppiä. Uipa se ilman keppiäkin ja kuuntelee suuntahuutoja.
Tuikun kanssa lähdimme illalla Ylöjärven keskustan suunnille (edellisen kämpän huudeille). Haimme kauppakeskukselta lihatilauksemme, nyt on pakkasessa 15kg tänään teurastettua possua. Koirille maistui! Treffasimme Tiinan ja lähdimme kentälle treenailemaan rallytokoa. Tulostetut kylttimme meinasivat vähän leijua, mutta ei se haitannut. Treenit menivät tosi kivasti ja Tuikunkin kanssa oli kiva verestää hommia. Jospa kesäkuussa uskaltautuisi radalle taas... Tiinan kanssa poikettiin vielä lenkille, haukkuja olisi kovasti kutkuttanut juoksuhommat, mutta eipä tällä kertaa. Jedi ja Tuikku on kyllä ihan paita ja peppu, hulvattomasti kokoerosta huolimatta. Treeneistä oli ofc pakko koota hömppäkooste, meillä oli niin hauskaa ♥
Töiden jälkeen koirat autoon ja Julkujärvelle. Saimme seuraksi Janikan ja Tiian koirineen. Tuikulle tuttuja olivatkin jo Teo ja Kiki, mutta Liloa tuo ei ole koskaan nähnytkään. Kelpiemäiseen tyyliin Lilo juosta sinkoili pitkin poikin ja joutui vähän Tuikun silmätikuksi. Kuten Vilkkukin, Lilo vähän törmäsi Tuikkuun juostessaan ja kun uusi tuttavuus saapui kuin tyhjästä kosketukseen, meinasi Tuikulla vähän napsahtaa. Vähän iisimpänä koirana Tuikkua kiihdyttää ja ärsyttää jos koirat häsläävät ihan millissä siitä, tai pitävät kovasti ääntä. Sopassa oli siis kaikki ainekset. Noh, Lilo honasi pysyä vähän kauempana ja me ojensimme Tuikku epäkohteliaista tutustumisaikeista. Olisikohan siinä vartti mennyt, niin Tuikku käveli ihan rauhassa ja rentona ja teki Liloon tuttavuutta ainakin melkein etiketin mukaisesti.
Taakse jäänyt tilanne alkoi vaikuttaa siltä, että Tuikku piti Liloa alkuun lauman ulkopuolisena. Nyt kun koiralle oli selvää, että Lilo on lenkin ajan osa porukkaa, ei Tuikku kytännyt sen toimia. Lenkki meni kaikinpuolin muutenkin hyvin. Tuikku nyt hukkasi korvat pari kertaa ja häipyi näkyvistä ja toisella kertaa sai Vilkunkin mukaan. Pääasiassahan Vilkku säntäilikin muiden kanssa ihan omia aikojaan, kun metsälenkeillä mun keskittyminen menee pitkälti siihen, että Tuikku on tallessa. Mitään karkailua ei kuitenkaan ilmennyt.
Päästiin parkkipaikoille niin koirat pakkautuivat hiukan vääriin autoihin (bortsu ja porkkis olis kyllä kelvannut mulle :D) ja koko sählingin kruunasi kun juuri luopumista harjoitellut Vilkku ampaisi ainakin viittämiljoonaa jotain miesporukkaa kohti. Ensin piti mennä karvat pystyssä pöristen ja sitten ryömiä maata pitkin ja mielistellä. Koska "uhriksi" joutuneiden reaktiot olivat tosi neutraalit, lakkasin käskyjen jakamisen ja nappasin Vilkun kiinni kun se sattui ohi juoksemaan. Niin ja pahoittelin tilannetta, mutta sehän nyt vaan nauratti toisia.
Lenkin jälkeen jatkoimme amiksen parkkikselle treenaamaan ja siellä vierähtikin reilu pari tuntia hyvässä seurassa. Aloitin Vilkun kanssa frisbeellä.
Takaakierto pelitti, koira tosin vilkaisi aina jalkoja, että jaa eikös välistä voi... Takaa kierrossahan nyt ei ole mitään ihmeellistä, joten sinänsä tämä ei kai ole edes opetettava asia?
Jalkojen pujottelu tökki täysin. Vilkku oli ihan pihalla, ei vielä ihan siinä tatsissa, missä piti. Yks onnistunut pätkä ja jätettiin siihen.
Jalkojen välistä juoksu onnistu kivasti, pari settiä ja siinä. Puree kiekkoon aika lujasti kiinni, tiedän sen siitä että käsi jää välillä vähän väliin. Pitänee alkaa opettamaan jo sitä, että ottasi heitosta.
Tuuppasin liekkeihin nostatetun koiran autoon ja otin Tuikun treenaamaan. Vähän rallytokohommia muisteltiin, huhtikuussa olisi tarkoitus kilpailla.
Pujottelussa aukesi ja irtosi, oli jotenkin ihan hoomoilasena.
Eteentulossakin oli parantamisen varaa.
Istu askel jne. sujui hyvin ja päätettiin ralleilut siihen. Reeniä reeniä!
Tähän väliin otin autosta hiukan laantuneen Vilkun, jota tosin suuresti kismitti että Tuikku pääsi ennen sitä hommiin. Noh, Vilkulla oli hyvä tatsi tokoon, frisbee oli vienyt suurimman hötkyilyn ja se malttoi keskittyä minuun. Vilkku oli pitkästä aikaa irti koko treenin, ei ongelmaa, eikä karkaillut Teon treenailuja häirimään, mahti penska! Seuraamista ja perusasentoa otettiin luopumisen kautta. Toimi tosi kivasi ja koira oli sopivan vietikkäänä menossa. Namilla palkatessa pyöräytän Vilkun ulkokautta silmukalle. Perä ei toistaiseksi aukea mitenkään erityisesti, mutta Vilkulle on tullut tapa tehdä pyörähdys minuun kun palkkaan. Ja tämähän äityy sitten poikittamiseksi jne jne... Joten tehostetaan ulkokautta. Paikallaoloa otin niin kuin noin yleisesti. Eli samassa asennossa, paikallaan, vaikka peruutan pois ja menen kyykkyyn. Tosi hienosti siihen nähden että oli häiriötäkin, saatiin nimittäin vähän amispoppia viereisestä autosta osaksemme.
Loppuun vielä Tuikku ja sen kanssa hiukan vepen iänikuista ongelmaa, nimittäin vientiä. Muisteltiin alkujaan patukan pitoa ja liikettä se suussa. Tämä sujui ja piti ottaa vientiä niin, että jätin koiran Janikalle. Noooo, sitkeänä koirankouluttajana Janika vaati Tuikkua puoli tuntia istumaan (thank god nyt joku ehkä uskoo että se ei aina ole ollut yhteistyökykyinen). Tuikku keksi kaikenlaiset temppunsa ja veti ässät hihasta. Loppujen lopuksi se luovutti, istui ja bileet. Tämän jälkeen saatiin pari onnistunutta vientiäkin. Ja kaikille tiedoksi, myös Tuikku on oppinut leikkimään!
Tänään päiväni pelasti postipaketti, jossa saapuivat Vilkun vetovaljaat! Heti sovitettiin ja lähdettiin testaamaan. Alkuinnostukseni kiiri taas järjen edelle; valitsin mutasohjokentän alustaksi, löin valjaat päälle, liinat perään ja ennen kuin sen kummemmin ajattelin, olin jo viskaissut narupallon kauemmas palkaksi. Noh, kersahan ampaisi satasella perään, mutta itse olin jäljessä. Liina kiristyi, loppui seinään ja Vilkku lennähti komeasti ilmaan. Sorry, saanpahan korjata omia mokiani... Onneksi kunnon jousto teki nykäisystä melko pehmeän.
Jätin hommat sikseen sillä kentällä, viskoin vain palloa ja Vilkku sai remuta valjaat päällä. Vaihdoimme kenttää kuivempaan ja jatkoimme pallolla leikkimistä ja riehumista. Kiinnitin liinan vyöhön ja keskityin ja Vilkku lähti juoksemaan. Toki varovasti ravilla, mutta meni kuitenkin. Superisti kehuja ja kunnon leikit. Enemmän me näissä ekoissa harkoissa leikittiin, kuin vedettiin, mutta jäipähän hyvä fiilis! Viimeisellä pikkupätkällä lähdin itsekin juoksemaan täysiä, ensin Vilkku katsoi vähän säpsähtäen hölmistyneenä taakseen, kannustin ja jatkoin juoksua. Vilkkua vaihtoi laukalle ja alkoi vetää kunnolla ja päästin liinan irti ja reviteltiin kunnolla lelulla. Siihen oli hyvä lopettaa, koiran saikin viedä melkein väkisin autoon, kun oli päässyt innostumaan niin hyvin.
Nyt vain harjoitusta ja superisti kehuja, niin koira tietää mitä pitää tehdä. Nythän tuo veto on Vilkulle outoa, kun sitä on vartavasten harjoiteltu, että mikään hihna ei kiristy.
Tuikulle haettiin Zero shortit ja M koko osoittautui sopivaksi. Ei muuta kuin Lietsusta suoraan Soppeeseen ja valjaita testaamaan käytössä. Tuikku vetää hyvin toisen koiran kanssa, vaikkakin on se laiskempi kuin Osma, mutta yksin se ei tajua. Ongelma on lähinnä lähdössä, Tuikku ei ymmärrä, että saisi vetää. Startteja täytyy alkaa nyt harjoittelemaan urakalla, niin eiköhän ala sujua.
Eilen raahauduttiin Tuikun kanssa bussiin. Mahdettiin olla näky, kun lyhyehkölle matkalle otettiin reppu selkään, laukku syliin, kassi jalkoihin ja koirakin sähläsi hihnassa. Koska bussi oli ajoisa (harvinaista) ja oli kuuma, pysähtyili kuski jatkuvasti odottelemaan ja aukomaan ovia. Tuikku vähän hämmentyi ja ärsyyntyi tästä, etenkin kun pysähdyttiin laitumen kohdalla, jossa oli lehmiä. Kovasti olisi Tuikku halunnut ulos, eikä millään malttanut olla loppu matkaa hiljaa.
Kun sitten päästiin Ylöjärvelle, tuli Hanna kämppiksensä ja koipieläin Kuuran kanssa vastaan. Kuura totesi heti, että Tuikku ei voi olla hyvä tyyppi, onhan se musta ja iso (ihan ku Kuura ei olis...). Pienen rähjäämisen ja draamailun jälkeen pentu kuitenkin totesi, että ehkä tää isompi ei oo syömässä sitä. Käveleminen määränpäähän sujui siis ilman isompia sähläyksiä.
Jätettiin Kuuraliini himaan ja haettii siperialaissisarukset, uusia nimityksiä, en kyllä edes muista oliko nuissa huskya... Osma ja Auri olivat riemua täynnä nähdettään kaverin, no kuinkas muutenkaan, ei se Tuikkukaan rauhallinen ollut. Käppäiltiin kuntoradalle ja laitettiin koirat vetämään. Tuikku veti ensin yksin, tai no veti ja veti. Laiska kun mikä, ei meinannut lähteä ollenkaan, koska päätti että 100metriä on vähän liian pitkä matka. Olihan mokomalla toki varmasti hieman kuuma, vaikka vettä satoikin, mutta oli se kyllä laiskakin! Rentoa hölkyttelyä se sitten puolesta matkasta aloitti, kun Hanna oikein kannusti ja huuteli. Se oli siis Tuikun lämmittely itse vetohommiin.
Sitten Osma kaveriksi ja Hanna ajamaan. Koirat olivat kahteen pekkaan todenneet että odottaminen on kamalaa ja kumpikin oli kieputtanut hihnat vähän solmuun. Ja Tuikkuhan ottaa ilon irti, kun niitä selvitellään, nojailee ja pyörii että "jee lapsuta mua mää tykkäääään". Siitä selvittiin ja Osma lähti luvan saatuaan vetämään. Tuikku H. Moilasena räpiköi perässä kunnes hoksasi, että apua toi kaveriki juoksee noin lujaa!
Itse menin kertaalleen Tuikun ja Aurin vetämänä ja koska totesin että koirani on laiska vetelys nahjus läskipää, otettiin Tuikun pariksi vielä kertaalleen Osma. Auri ja Tuikku vetivät hyvin, Tuikulla tuli kiire esiintyä, että juoksee kyllä lujempaa. Kaksikko päätti juosta jostain ihme rapakosta ja niinpä mulla oli sitten silmät näyttää kaikkee eritettä ja vierasesinettä mitä maasta irtosi.
Osma ja Tuikku vetivät myös reippaasti, jouduin kesken suoran pysäyttämään koirat lenkkeilijöiden vuoksi ja teloin siinä vähän jalkaani (miksi ihmeessä, minulla oli kypärä päässä...). Kivasti rekut pysähtyi yllättäen ja Tuikkukaan ei pyrkinyt ohikulkijoiden matkaan. SprotTrackerilla mitattiin matkaksi yhteensä vähän reilu 300metriä. Eli suoramme jota vedettiin oli noin 100m. Huippunopeus Tuikulla ja Osmalla oli 30km/h ja sen on kyllä ihan tarpeeksi! Kun ajattelee että sillä vauhdilla tuolla viritelmällä ja nelijalkaisten kanssa rysäyttäisi tuonne pöpelikköön, niin kyllä se sattuis!
Vetojen jälkeen hengailtiin sitten sisällä, kun odottelin kyytiä. Tuikku keksi kaikkea omaa kivaa, suolisti pehmopallon, söi okahiirien hirssitankoja (maistu kyllä pahalle, mutta oli nälkä), sen lisäksi se hääräsi ja pyöri ympyrää ja kiusasi huoneen kolmea muuta asukasta. Tästä syystä kaikki sitten eristettiin Tuikusta ja niinpä portin takaa katselivat neiti Nättinokka ja herra Närkästynyt. Otettiin mekin sitten ilo irti ja leikattiin Tuikun kynnet, kaksin onnistu muuten hyvin! Mielenosoitukseksi Tuikku etsi kämpän ainoan maton ja lorautti siihen kunnon Näsijärven. Siis wtf!? Sisäsiisti aikuinen koira, jolla kyllä on pidätyskyky... No oli se kyllä vedon jälkeen juonut, mutta ei se nyt yleensä noin tee. Toisaalta, ei siinä voinut kuin nauraa.
Hannalle tehtiin myös hiukan tilausta, pitäisi itselle saada paracord ranneke ja Tuikulle puolikurra vetoon. Hirrrween kiva kun on tommosia käsistään näppäriä kavereita. Itsekin pitäisi tehdä Antassulle tilaus, mutta en heti uskalla mitään isoja töitä tehdä ja todeta sitten että pieleen meni. Mutta palailkaamme, todennäköisesti sunnuntaina vetojuttuja toisen koirakon kanssa.
Paljon tavaraa, ahkio täynnä, sukset, vetovermeet ja pari innosta tärisevää piskiä. Niistä on mahtava päivä tehty. Kesän jälkeen ei olla Vinskin kanssa vedetty ja suksillakin on menty viimeksi vuosi sitten. Oletettiin siis, että taidot olisivat ruosteessa ja homma takkuista. Vedeltiin kunnon alkulämpät, kun niihinkin sain hyviä neuvoja. Käveltiin siis reippaasti koirat ravissa reipas puolisen kilometriä jäälle ja jäällä pääsivät koirat sitten hölkytellen ahkiota vetämään. Ennen kuin sen kummoisempaa yllytystä ehdittiin antamaan koirille, niin kumpikin veti jo innoissaan. Oltiin melko yllättyneitä, koirut veti koko 2km Kattilasaareen lähes tauotta, kerran palkattiin välissä. Ei voi kyllä piskeistä ylpeämpi olla!
Kun ahkio oltiin vedetty puolen välin ohi, hyppäsin itse suksille ja saivat vedellä minua. Ahkio oli kytkettynä vyöhöni, joten käytännössä vetivät siis sitäkin samalla. Painoa oli siis ihan reippaasti, pelkkä ahkion lastikin painoi kunnolla. Railon yli rämpiessä oli pakko ottaa sukset pois ja vetää ahkio itse. Onneksi oltiin saaresta enää mutaman kymmenen metrin päässä.
Saaressa laitettiin koirat puihin kiinni ja lepäämään. Saivat vettä ja syötävää. Maa oli sulanut saarelta, liekö sinne lunta paljolti satanutkaan. Tyytyväisinä nököttivät, mitä nyt Tuikku vähän haukahteli, oli kiinnostunut eväistämme. Kyhäiltiin siinä nuotiota ja paisteltiin makkarat. Kerrassaan ihana fiilis, sai vain nauttia koirien seurasta, maisemista, kivan leudosta ilmasta ja hyvän kaverin seurasta :) Ei moittimista reissussa olenkaan. Siitä on vuosi, kun kävimme saaressa viimeksi. Silloin oli hitusen erilainen ilma ja Tuikkukin erinäköinen, laiha ja karvaton. Nyt kelpasi muhkealla turkilla ja kunnon lihaksilla hölkyttää koko matka. Samanmoinen kaverikuva otettiin kuin viimevuonna, ei tosin samassa kelissä tai yhtä ryhdikkäänä :D Tuolta löytyy vanha kuva klick. Muutama pilkkijä ja hiihtäjä nähtiin, sekä yksi mönkijä ja pari koiraa. Liikennettä ei siis viime vuoteen nähtynä ollut nyt juuri yhtään ja mitään ikäviä välikohtauksiakaan ei tullut. Koirat keskittyivät vetoon hyvin ja meno oli mitä mainiointa.
Kumpiki rekku odotti nätisti käskystä, eikä sählännyt odottaessaan vetolupaa. Vetäessä ei riehuttu ja näykitty kaveria kuin pari kertaa ja kohtuullisen suoraakin vedettiin. Koko matka vedettiin hyvällä vireellä, tasaisen rauhallisesti. Niin että pystyi itsekin siinä hiihtämään. Vaikka välillä koirat hidastivat, eivät ne kuitenkaan madelleet. Viime vuonnahan lähtö oli joko ohjus tyyppistä ja pysähtyä ei osattu, odottamaan ei suostuttu ja liinatkin olivat jatkuvasti solmussa. Nyt mitään sellaista ei ollut. Ihan kuin kaksikko olisi vetänyt aina. Niin ja maalimiestä ei tarvittu! Vetivät ilmankin ja kovalla innolla :)
Rantaan päästessä laitettiin Tuikku vetämään pelkkää ahkiota. Kenkien lisäksi siellä oli enää vettä ja jotain muuta pikku sälää kyydissä, ei siis enää polttopuita tai muuta painavaa. Jäähdyttelyiksi hölkyteltiin siis taas puolisen kilometriä lähtöpisteeseen. Loppupalkkana olikin isot lihapullat ja sitten pistettiin kumpikin tarhaan. Aateltiin että leikkisivät, kun olivat hommia tehneet koko matkan. Ressukat olivat niin väsyneitä, että nuokkuivat vaan :D Toivottavasti ehditään ottaa eväsreissu uusiksi saareen, kesällä täytyy etsiä joku muu määränpää :)
Pakko oli tehdä uusi video, ollaan me niin paljon kehitytty! Suositellaan ehdottomasti päiväretkiä ja vetoilua muillekin :)
Tuikun kanssa taas eilen kohti Soppeenmäkeä, Hanna olikin meitä jo vastassa (Tuikku tunnisti ja hepuloi). Käppäiltiin hakemaan Auri ja potkuri kämpiltä ja lähdettiin kävelemään harjun taakse. Pakkanen huiteli siinä -17C asteen korvilla, mutta aurinko piti lämpöjä mukavasti. Tuikku löntysteli pinkki possumantteli päällä ja lämmitteli. Kun päästiin perille, koirille nykäistiin valjaat päälle ja remmit potkuriin kiinni. Lähdin itse juoksemaan maalimieheksi. Kyseessä oli tämän vuoden ensimmäinen kunnon vetopätkä ja Tuikulla uusi vetokaveri, joten jännitti hieman. Odotukset olivat ainakin vauhdin suhteen korkealla, laiskastihan tuo musta jätti yksin vetää. Hurjalla vauhdilla koirat potkuria vetivätkin, matkaa kertyi yhteensä reippaat 500metriä ja se oli ensivedoiksi oikein hyvä määrä.
Itsekin ajoin pari kertaa, mutta pienestä koostani on vain haittaa. En saa yksin pidettyä koiria paikallaan kun ne nykivät eteenpäin, vaan ne ottavan kerta toisensa jälkeen varaslähdön kanssani :D Ensi kerralla tarvitaan joku pitämään noita virtapiikkejä siksi aikaa, että maalimies pääsee paikalleen. Tosi hienosti rakit veti, ei mitään känää kesken vetämisen, vaan kumpikin ryntäsi aivan miljoonaa ja kiskoi täysiä. Toivottavasti päästään pian uudestaan!
Vetämisen jälkeen lähdettiin reippailemaan vielä metsäpolulle ja päästettiin koirat irti. Saivat juoksennella ja leikkiä töiden jälkeen ja voi sitä riemua. Hirmuiset kilpajuoksut ja painit ja riehumiset, oltaiskohan tunti kutakuinkin seisoskeltu siinä. Auringon laskettua tuli sininen hetki tai pikemminkin arktinen jääkausi. Lähdettiin hipsimään takaisin päin ja sisälle lämpimään. Aurin veli Osma rakastui Tuikkuun täysin (on kuulema vähän naistenmies), tunne ei kuitenkaan ollut molemmin puolinen :D Hienosti Tuikku kuitenkin käyttäytyi ja nukku jo kotimatkalla ihan lahnana. Yönkin oli hiljaa ja pääsi sisälle nukkumaan :) Toivon mukaan päästäis viikottain vetämään aina jonkun kanssa!
Maisema oli viikkoja sitten vielä luminen, kun vetolenkille lähdettiin, tänään ja eilen satoi kaatamalla vettä ja maa on kurainen. Siitä huolimatta käytiin vetelemässä. Toiveestani päästä lomalla suksille ei taida tulla totta, ei ainakaan tämän vuoden puolella. Vetokavereita olen bongaillut ja etsinyt ympäri nettiä ja onhan niitä alkanut löytymään :) Saadaan kavereita maalimiehiksi, koiria valjakkoon kaveriksi ja ohitusapuun muita koirakoita. Eiköhän tästä vielä kelpo vetokoira kuoriudu.
Hurjanmoinen talviturkki tullut Tuikulle. Vedin rakille valjaita päälle ja pelästyin, että ovat jääneet pieneksi. Voiko vähän vajaa 3v narttu vielä kasvaa!? Tarpeeksi repiessä ja kiskoessi ja nahkoja siirrellessä valjaat asettuivat paikalleen. Syy "kiristymiselle" on tuon turriaisen talviturkki. En ole vielä kunnon talviturkkia tuolla nähnytkään, ensimmäisenä talvena luihu pentuturkki ja viime talvena koira oli sisällä pentujensa kanssa, joten turkki oli entistäkin ohuempi. Nyt pohjavilla on paksu ja peitinkarva tiivis ja pitkähkö. Häntä on pörröinen ja tuuhea ja nahkaa ei saa näkyviin mistään nurkasta. Täytyy kyllä sanoa, että on tämä karvamallinkin Tuikku ihan komee :D
Maisa sen sijaan on laihtunut. Pikku mummo on timmissä kunnossa, se nauttii vedosta. Kiva nähdä tavallisesti niin arkaa ja epävarmaa koiraa innoissaan liikenteessä. lähdettiin vetovermein ja painoin kohti pururataa. Tuikulla oli n. 4-5kg paino perässä, eli kevarini rengas. Maisalla 1,5kg vedellä täytetty pullo. Purtsilla rekkulit pääsi irti. Yleensä en siellä päästä, mutta painojen kanssa Tuikunkin uskaltaa päästää. Maisanhan nyt voi päästää missä vain.
Lenkin pituudeksi kertyi itsellä 2km, 500m kävellen, 1000m juosten ja 500m kävellen. Koirathan juoksi tuossa purtsin kilometri osuudella eestaas, joten niillä varmasti pidempi matka. Odotan kyllä innolla niitä pakkasia ja jäitä... ja jos vaikka ostaisi potkurinkin :3
P.S. Klaaran vetovaljaat saapuivat eilen, toivottavasti päästään pian sovittamaan :)
Tässä nyt kolmen eri kerran vetotreenit. Talvea vasten on nyt lisätty Tuikun ruoka-annosta ja erilaisia harkkoja tehty vedossa. Suunnat alkaa olla selvillä, tai sitten tuo osaa ne muutamat vetoreittimme ulkoa. No ei sillä väliä, koska omaksi iloksi vedetään. Lähdöt ovat huomattavasti nopeutuneet aiemmasta, vielä kesällä Tuikku saattoi ravata sen sata metriä vetäen kevyesti. Tekee se sitä vieläkin joskus, mutta pääsääntöisesti ampuu käskystä vauhtiin. Ja kun se alkaa tuntea, että nyt valjaat kiristyvät ja pitää vetää, se vain kiihdyttää. En malta odottaa lumia, että saa sukset jalkaan :) Tänään mentiin soramontulla polkupyörällä. Alkulämpöinä reipas ravailu ja pyrähtely, jonka jälkeen valjaat päälle ja menoksi. Otettiin vain pari suoraa ja vaihteluksi lelupalkkauksella. Lelupalkka sai koiraan huomattavasti enemmän potkua, kuin tavallinen nappula. Ja hyvä niin, lelu otetaan jatkossakin mukaan. Alla vauhtilähtöä
Rengastakin vedettiin viime viikolla, tarkoituksena ottaa voimatreenit. Voin sanoa, että se oli raskasta koiralle. Kevarinrengas on kevyt ja se tulee helposti perässä, mutta koska menimme metsässä ja pellolla, aiheutti pehmeä alusta hankaluuksia. Mentiin siis ihan kävellen ja ravissa vain, jotta Tuikku keskittyi kunnolla vetämiseen. Pellolla otettiin pyrähdys ja kentällä samaten. Alla kuvia
Tavallinen tylsä aamu. Aukaisin facebookin, ei mitään uutta, vain yksi viesti. Peppi oli laittanut, että mikä viikonloppu mentäisiin vetohommiin taas, ennen kuin jäät sulavat. Aloin miettiä, että viikonloppuja ei kauheasti riitä, jäät sulavat melko pian ja Tuikulle pitäisi varata sterkkausaika pian. Ja sitten ainakaan kuukauteen ei voisi vedättää mitään. Ensi viikonlopuksikin meille tulisi pentu hoitoon, joten silloinkin olisi vähän hankala. Ilmoitin kuitenkin iskälle, että joku viikonloppu pitäisi päästä vetelemään ja iskä sanoi, että tänään olisi mentävä. No mikäpä siinä, soitin Pepille ja onneksi sinnekin sopi :D
Lähdettiin sitten Siivikkalaan. Jännitti vähän, että kuinkahan paljon jäällä on muuta väkeä, kun oli tosi hieno ilma. No pilkkijöitähän siellä oli, koiraulkoiluttajia ja hiihtäjiä kaikkein eniten. Ei siis voitu omia koiriamme päästää irti. Hetki katseltiin ja todettiin, että kai se on laitettava vaan valjaat päälle ja vetoon heti. Kumpikin koira olisi tahtonut leikkimään ja valjaista vasta kierroksia saatiinkin. Paikallaan pysyminen osoittautui Tuikulla mahdottomaksi, eikä Vinskikään malttanut suoraan juosta. Saatiin kuitenkin koirat ruotuun ja homma muistui mieleen. Vedäteltiin muutama suora ja keskittyminenkin alkoi pysyä asiassa.
Kun pahin energia oli purettu, oli Pepin vuoro. Sukset vaihtoivat jalkoja ja sitten mentiin. Oli hauska siirtyä itsekin kameran taakse ja katsoa toisen menoa :) Käveltiin Kattilasaareen, näytti että saari oli lähellä, mutta taidettiin lampsia sinne vähän vajaa kilometri. Sidottiin koirat puuhun kiinni ja mussuteltiin eväät. Aivan ihana keväinen ilma. Joku pariskunta meinasi myös tulla saareen, mutta pelästyivät koiriamme. Pakattiin romut mukaan ja koirille taas vetovermeet päälle. Tarkoitus oli pienissä pätkissä vedättää parin kilometrin matka rantaan. Ehkä vähän reilu kilometri tultiin harjottelemalla paikalla oloa ja veto käskyä. Kaikki meni ihan jees, mitä nyt hiihtovyöni sanoi sopimuksen irti ja kaaduin pari kertaa, sekä horjahdin. Mutta koirat veti tosi hyvin ja vauhtia riitti, ehkä liikaakin :D
Päätettiin kokeilla, vetäiskö koirat ilman jänistä. Peppi on siis tähän asti odottanut koiria kauempana namien kanssa, mutta nyt minä hiihdin ja Peppi hölkkäsi vieressä. Koirat tajusivat heti että täysiä pitää mennä ja lähtivät juoksemaan hirmuista vauhtia. Alku meni todella hyvin, kunnes tajusin, että kaksikko ei aio pysähtyä. Tuikku ja Vinski nauttivat vauhdista, vähän hyppivät sivulle ja leikki loikkivat samalla, mutta järkyttävää vauhtia juoksivat. Peppi juoksi perässämme ja nappasi pari kuvaakin, kun kiisimme kaukana rantaan. Onneksi koirat viimein rannassa pysähtyivät ja nauraa kikatin hysteerisesti. Olihan se hauskaa, mutta kyllä hiukan pelätstyin ja saimme pitkiä katseita muilta ulkoilijoilta :D Seuraava käsky koirille on ehdoton seis ja silloin pysähdytään. Vielä ei sitä olla opittu.
Kokeiltiin vielä pulkan vetoa. Koirat vetivät Peppiä pulkalla ja kyllä mukavasti kulki. Seuraavaksi ostetaan kunnon vehkeet, amatööriviritelmät ja vanha hiihtovyö taitaa olla vähä heikkoo tekoo näissä hommissa. Ensi talveksi käskyt kuntoon niin hyvin menee! :)
Nyt meni överiks, ei tod pitäny tulla noin pitkä matka :D
Taisin tossa kohtaa miettiä kui noi pysähtyy... :D
