Sun koiras ei ilmottautunut tähän kisaan

Lähdimme Tuikun kanssa keskiviikko iltana Janika kyydissämme kohti Ikaalista. Luvassa oli mölli rallyt, voi miten hauskaa, kun kerrankin lähellä ja pitkästä aikaa pääsisi taas touhuamaan. Alo luokan rata näkyi seinällä, ei paha. Bongasin sieltä heti pari liikettä, joissa Tuikku saattaa istua tai maata virheellisesti, mutta muuten radan pitäisi olla simppeli. Rataantutusmisessa kävin radan pariin otteeseen läpi ja se vaikutti kerrankin oikein mukavalta radalta. Oli pujottelua ja spiraalia, pysäytyksiä, juuri niitä liikkeitä joista Tuikku tykkäsi. Tuomari sanoi alkupuheissaan hyvin, koira ei ole ilmoittautunut tähän kilpailuun. Kilpailutilanteesta pitää tehdä koiralle sen arvoinen, että sen kannatti lähteä mukaan.

Heitimme Tuikun kanssa perinteisen rennon lenkin, höntsäsimme ja leikimme vähän. Jäin etäämmälle istumaan ja katsomaan muiden suorituksia ja Tuikku makasi vieressäni. Näin teemme aina, koko kisat ovat olleet meille mukavaa yhdessä touhua ilman suorituspaineita, eikä mitään ongelmia ole koskaan ollut.

Olimme Tuikun kanssa kahdestoista koirakko. Vuoromme tuli ja lähdimme reippaasti kävelemään kentälle. Tuikku alkoi ennen kenttää pälyillä ympärilleen. Se alkoi luimistella ja mulkoilla, eikä tullutkaan. Se vain nuuskutteli ilmaa ja sen koko olemus muuttui. Oma fiilis oli vähän hölmistynyt ja nolotti. Kaikki tietävät sen tunteen kun pitää mennä tekemään jotain ja koiraan on sataprosenttinen luotto, sitten se alkaakin vain nuuskutella ja on kuuro ja kaikki tuijottavat. Sitä tuntee itsensä vähän idiootiksi. Ensin ajattelin, että viereisestä metsästä tuli jokin haju, mutta Tuikku ihan järjestäen pyrki tilanteesta vähän pois ja pälyili vain ympärilleen. Tuomari ehdotti että jos se pelkää kehänauhaa. Tuikkua epäilytti vanteen päällä oleva kivi, joka piti kehänauhaa paikallaan. Itsevarmin tuntemani koira pöhisi ja mulkoili epäillen kiveä, eikä meinannut päästä tilanteesta yli. Kävin sitten itse istumassa kivellä, potkiskelin sitä ja juttelin sille. Kehuin Tuikkua ja laitoin kivelle nameja. Koira tuhahteli, mutta tuli kentälle. Itseltä pääsi pieni hermostunut naurahduskin, taisin vielä kysyä että mistä nämä kivet on tuotkin. Olin niin hämmentynyt ja ihmeissäni, mikä koiraa vaivaa. Yritimme lähtöön, mutta ei. Tuikku ei koonnut itseään perusasentoon, se istui taakseni tuijottaen tiukasti tuota kiveä. Katsoin koiraa ja kysyvästi tuomaria. Sain kävellä lenkin kentän ja radan ympäri ja antaa koiran nuuskutella ja ihmetellä. Kiven myötä kaikki kartiot ja kyltitkin olivat muodostuneet möröiksi ja Tuikku pälyili ja mulkoili kaikkea. Kentällä hölkyttelyn jälkeen se kuitenkin rauhoittui, kävimme vielä katsomassa kiveä ja sitten olimme valmiit aloittamaan. Omat fiilikset olivat vähän laskeneet ja harmitti. Tsemppailin ja kannustin kuitenkin koiraa ja radalla en niuhottanut sille mistään, tarkoitus oli todellakin vain pitää hauskaa ja mennä rata läpi, ilman mitään pelkotiloja.

Tuomarina PÄIVI NUMMI

68p HYL 2min 25s

Lähtö

Spiraali vasemmalle -1p taluttimen kiristyminen
Liikkeestä maahan -1p vino, 10p ylimääräinen istuminen
Saksalainen täyskäännös
Liikkeestä istu
Istumisesta maahan, kierrä koiran ympäri
360 oikealle
270 oikealle
Istu, askel, istu, kaksi askelta, istu, kolme askelta, istu -10 yksi ylimääräinen istuminen (Tuikku myös pälyili kehänauhaa ja irtosi)
Käännös vasempaan
Pujottelu edestakaisin
Koira eteen, takaa sivulle, istu

Istumisesta juosten -10p väärä asento (Tuikku meni maahan)
Maali

Meno ei näydä listalta katsoen pahalta, eikä kyllä videoltakaan. Videota katsoessa ei oikeastaan uskoisi, että hetkeä aiemmin Tuikku oli täysin yhteistyökyvytön ja haluton tulemaan kentälle. Kokonaisuutena rata meni tosi kivasti, nuo ylimääräiset istumiset pitää kyllä saada korjattua. Jos alkuhäppeninkiä ei olisi ollut, olisi tulos varmasti ollut jotain ihan muuta.

Saimme kuitenkin tuomarinpalkinnon, koska hoidin kuulemma esimerkillisesti tilannetta ja tuin koiraa. Tämä oli kyllä kiva kuulla ja saada vähän tsemppausta, koska tuntui että olen ihan pihalla tilanteesta. Tuikkukin sai puruluita ja minua muistettiin sitten suklaalevyllä. Kävimme vielä kilpailun jälkeen katselemassa rataa ja Tuikku tosiaan oli siellä jo ihan rennosti.

Jatkoa ajatellen kisarutiinit. Pitää kiertää kenttää, käydä ehdottomasti katselemassa kaikki härpäkkeet ja enemmän viritellä koiraa. Itselle varasuunnitelma tuollaisiin tilanteisiin. Nyt on taas enemmän kokemusta, kesälle olisi parit virallisetkin kiikaroituna. Ja kiitoksia tsemppareille Janika ja Teo!

Viisi vinkkiä ekompaan koiranpitoon

Hetki menia ideoidessa omaa postausta, mutta sitten se tuli, elämäntapani! Dogimanian uusi haaste on kaikkia osallistava ja innostava "viisi vinkkiä", jota lähden tässä nyt työstämään. Olen aina ollut kiinnostunut luomusta, ekologisuudesta, ympäristön säästöstä ja näin pois päin. Koiraharrastus on miljoonabisnes, se on varusteurheilua, se on rahareikä ja vaikka mitä. Mutta vain jos siitä tekee sellaisen. Tässä minun viisi vinkkiäni, sekä muutama bonus.

1. Suosi kotimaista

Niin paljon kuin tämä on mahdollista, niin suosin itse kotimaista, etenkin ruuissa. Ja vielä parempi jos pystyn tukemaan paikallista pienyrittäjää. On aina ilo antaa rahat sinne, missä tuote on valmistettu tunteella ja takuulla. Esimerkkinä MaisArt josta ovat meidän koirafiguuri naulakkomme.

2. Osta kerralla yksi kestävä ja sopiva

Arkiset käyttötavarat, hihna, panta, ruokakupit, valjaat. Osta yksi kestävä, vaikka hiukan hintavampikin. Se tulee pidemmän päälle edullisemmaksi kuin kymmenen halpaversiota. Se myös säästää ympäristöä. Kannattaa myös hankkia kerralla sopivat varusteet. Esimerkiksi taakanvetoon mittatilausvaljaat Jum-Jum's:lta tai canicrossiin huskyvaljaat GMN:ltä.

3. Tee se itse

Netin youtubekanavat, blogit ja foorumit ovat diy ohjeita täynnä, jos on kielitaitoa, ohjeita löytää myös englanniksi. Paracord on kestävä materiaali tehdä pantoja ja hihnoja, leveämpiä pantoja saa tekemällä punoksen nylonnauhan päälle. Loimi, mantteli ja villapaita ohjeita on mielin määrin, samoin makupalaleipomuksia. Nouto- ja tunnarikapulat askartelee äkkiä hukkapätkistä puuta, siinä säästää monta kymppiä hyvin nopeasti. Taitava ompelija tekee kavereidenkin koirille manttelit ja tienaa siinä sivussa pientä taskurahaa. Jos vierastaa itse ompelua, mutta haluaa persoonallisia varusteita, niin esimerkiksi Natina ompelee. Meidän diy tekstejämme täällä.

4. Kierrätä

Pakkausmateriaalit jokainen osaa kierrätää, eikö niin? Mutta entä kun varuste menee rikki? Mikäli varuste on käyttökelvoton ja korjaaminenkaan ei auta, ota kaikki käyttökelpoinen, kuten D-lenkit, o-lenkit, soljet, pistolukot ja liipasinlukot ym. talteen. Voit käyttää niitä askarteluissasi tai antaa kaverille joka tekee varusteita itse. Mikäli jokin varuste on epäsopiva ja jää kaapinperukoille lojumaa, myy se reilulla kirppishinnalla sellaiselle, jolla se tulee käyttöön. Harrastustarvikkeitakin on mahdollista saada kierrätysmateriaalista valmistettuna tai muuten ympäristöä säästäen, kun hiukan etsii. Esimerkiksi koirafrisbee Jawz Deja flew on kierrätysmateriaalista valmistettu.

5. Metsästä tarjouksia ja kolua kirpputoreja

Omilla ruokaostoksilla käydessä kannattaa tsekkailla lihahyllyn tarjouksia. Onko kanasuikale -60%, tai possunpotka puoleen hintaan? Jopa lohta saattaa löytää hyvällä alennuksella, samoin muikkuja. Miksi jättää ruoka kaupan hyllyyn pilaantumaan, kun se menee sieltä roskiin? Nappaa koriin mukaan ja vie kotiin koirille, tai valmista löydöksestä pakastimeen treeninamit. Puhun nyt ihan oikeista kirpputoreista, myös nettikirppiksiltä voi tehdä hyviä löytöjä. Mutta isoilta kirppiksiltä voi löytää vaikka mitä ja ihan pikkuhinnoin, itse olen löytänyt mm. noutokapuloita ja kuljetushäkin. Kirppikseltä saa myös hyvää diy materiaalia, kuten nuhjuisia vaatteita. Onko tullut mieleen tehdä koiralle vaikka peti kirppikseltä löydetystä tyynystä?

Bonus vinkki

Älä osta mitään mitä et todella tarvitse, säästät kukkaroasi ja ympäristöä.

Jengi sanoo kaikenlaist, aivan sama

Eilen kävästiin systerillä pupeloa paijaamassa ja sieltä ajeltiin porukoille. Koirat saivat pihassa rällätä. Nelikon kaverikuvan ottaminen ei ollutkaan ihan niin simppeliä, Myy ja Luna eivät osaa olla paikallaan. Sensuroitiin sitten avustajan nassua.

Tämä aamu alkoikin heti ahkeralla puuhaamisella. Teimme Vilkun kanssa tasapainoharjoituksia frisbeetä ajatellen. Muutoinkin pitää hioa tekniikkaa kuntoon. Luonnollisesti tuo kuumuu hommassa ihan hurjasti ja koheltaa kiitettävästi. Omakaan motoriikka ja tarkkuus ei tokikaan ole huipussaan. Kokosin treenipäivyriin myös temput, jotka pitää opettaa nyt kuntoon. Pyöriminen sheippailtiinkin tänään ymmärryksen läpi.

Näin extempore päätin, että huomenna starttaillaan Tuikun kanssa rallymölleissä Ikaalisissa. Alo liikkeethän Tuikku osaa, omaa saamattomuuttani ettei olla nyt käyty missään. Huomenna mennään vähän muistelemaan kisatilannetta, josko vielä kesällä virallisiin.

Vilkun kanssa käytiin illalla vielä Kyröskoskella treenamassa Janika seurana. Kokonaisuutena treenit meni ihan superisti. Vilkku oli koko ajan irti eikä häiriintynyt ohikulkijoista. Yksi huutava mäykky sai Vilkun ryntäämään kohti, mutta kun vislasin, niin Vilkku pinkoi sataa luokse. Viisas ohjaaja olisi palkannut, mutta olin niin häkeltynyt hämmentynyt ja säikähtänyt että seisoin vain monttu auki ja annoin koiralle nakkia. No, pääasia että koira toimii! Vilkku toimi merkkinä, se istui ja Teo kiersi sitä. Vilkku makasi ja Teo hyppi yli ja Vilkku myös seisoi kun kaveri hyppi yli. Ei Viikaria haitannut laisinkaan, toki se sai koko ajan palkkaa, kun ensi kertaa koetettiin. Kerran vähän Teo hyppäsi päinkin, mutta siitäkään ei Vilkku häiriintynyt. Sitten itse tokosta.

Seuraaminen on mennyt tosi paljon eteenpäin. Se ei vieläkään ole vietti katossa hullunmoisesti pompottamassa, mikä on hyvä. Vilkku on kuitenkin ymmärtänyt idean, se lähtee mukaan ja se pitää kontaktia.  Jos kontakti putosi, tein uparit ja bileet kun Vilkku oli taas oikealla paikalla. Käännökset ovat vielä vähän kömpelöitä, mutta rauhassa ne sujuvat. Takapään käyttö on kehittynyt valtavasti.

Liikkeestä maahanmenoja otettiin nyt ensi kertaa ihan oikeasti liikkeestä. Käveleskelin ristiinrastiin ja kun Vilkku sattui singahtamaan vierellle tarjoamaan jotain toimintoa, käskin sen maahan. Hiffasi nopsaan ja puolen askeletta otin aina eteenpäin, enkä itse pysähtynyt. Romahtaa maahan niiku kintut pettäis, vissiin on treenit tehny tehtävänsä!

Luoksetulo otettiin pariin kertaan, tarkoituksena saada siihen vauhtia. Vilkun rynnätessä minua kohti lähdinkin pakenemaan ja juoksin niin kauan että se sai minut kiinni ja tarttui leluun. Tästä bileet ja koiralle voitto.

Alle loppukevennys video, Vilkku oppi kävelemään mun jalkojen päällä jippii! Frisbeetä tehdään aikas oikeassa mielentilassa, jos yhdestä käskystä pystyy pudottautumaan siihen, että keskittyy kävelemään tuossa. Ja sittenhän niitä kiekkoja putoilee suuhun.

Tänään ei nukuta ja kapteeni käskee

Perjantaina lähdimme Tiinan kanssa suunnittelemallemme yölenkille. Lähdimme liikenteeseen kymmeneltä, läträten ensin hyttysmyrkyllä. Lenkkeilimme hiekkasärkille syömään vähän yöpalaa ja katselemaan auringonlaskua. Harmiksemme oli melko pilvistä ja tuulista, mutta kyllä rannalla kelpasi pötkötellä. Tuikku nautti ja se ui ihan hurjan pitkälle järvelle, pariinkin kertaan. Kaksi palloa se sinne aallokkoon hukkasi, kovin sitkeästi kyllä etsi. Jedikin harjoitteli uimataitoja, hienosti manssi säntäili kamujen perään, mutta viipelsi takaisin kun aalto pyyhkäisi yli. Hupsu kaveri! Tuikku oli ihan väsy, kun takaisin tuli uintireissuiltaan. Puolen yön jälkeen metsästä tuli hiljainen, mutta kaikenlaista rapinaa ja surinaa kyllä kuului. Näimme rusakon, minä löysin sammakon ja päästäinenkin siellä polulla vipelsi. Koirilla oli ihan huisin lystiä ja kun kahden aikaan yöllä kotiuduimme, alkoi jopa Vilkku samantien nukkua. Ilman muuta uusiksi näinä ihanina kesäöinä!

Tänään lähdimme Hannan matkaan Helvetinjärven kansallispuistoon. Tavanomaisesta kävelystä ja rämpimisestä poiketen lähdimmekin vesille. Hitsi vie ku jännitti, paatti ku keikku ensinnä mukamas niin paljon. Keikuttiin kanootilla ensin vähän ilman koiria, kun harjoittelin perusteita. Sitten tessut kyytiin ja vesille. Täytyy kyllä sanoa, että tuolta perspektiivistä kaikki näytti kauniimmalta ja ainutlaatuiselta. Eikä vesillä ole edes ruuhkaa, kuten poluilla, pari kuikkaa näimme. Ihastelimme lumpeenkukkia, pystysuoria kallioseinämiä ja kaatuneita puita, joista yksi koivu teki kauniin kaaren järveen. Voiko parempaa ollakaan.

Vilkku otti homman tosi lunkista, rauhoittui nopeasti ja tähyili vain maisemia. Menimme rantaan syömään eväitä. Vilkku suhtautui hyvin paikalla oleviin leirikoululaisiin. Vähän se nosti metelin kun paikalle saapuneet retkeilijät pääsivät sen yllättämään ja samaan syssyyn paikalle sattui vielä koirakin. Äkkiä nuorikko tasaantui, kun käytiin vähän kävelemässä, moikattiin retkeilijät uudelleen ja käytiin tervehtimässä paikalle saapunutta koiraakin. Vilkulla oli kova tarve varmistaa, ettei se ole uhka.

Evästyksien jälkeen kompuroimme vielä kolulla kuvailemassa ja hengaamassa. Ainoat auringonsäteetkin sattuivat siihen kohtaan. Takaisin meloessa tekniikkani olikin jo ihan uutta luokkaa ja matka eteni joutuin. Vilkku hyppäsikin käskemällä rannemmassa järveen. Aurikin meni, mutta näytti melko närkästyneeltä manaatilta, kun piti kanootin perässä polskutella. Kaiken kaikkiaan ihana päivä ja huikea kokemus! Kiitos seurasta ja opastuksesta Hannalle ♥

Lenkkeiletkö sä öisin? Löytyykö muita kanoottikoiria?

Kun lystinpito vallan saa

Vuorokausirytmini on aivan sekaisin, mutta fiilis on kaiken kaikkiaan hyvä. Voin mennä nukkumaan milloin haluan ja herätä kun siltä tuntuu. Jos jatkan tätä tahtia, olen ollut tuota pikaa ulkoilemassa kaikkina vuorokauden aikoina. Kotona hengailu ja laiskottelu tosin alkaisi nyt riittää ja olen alkanut koota tarkempaa treenisuunnitelmaa seuraaville öille.

Sunnuntain kanoottiretkeä varten metsästin hyvän tovin Hurtan pelastusliivejä. Ei sitten missään. Kellään ei ole ylimääräsinä (kuka hyviä liivejä hukkaisikaan) ja nettikaupasta tilaus ei ehtisi saapua. Ärsytti, kun M&M nettisivut näyttivät että mistään lähiliikkeestäkään ei pitäisi löytyä. Lopulta ajelimme Vilkun kanssa lähimpään liikkeeseen ja siellähän ne, yksi ainoa koko oikeaa väriä ja mallia ja se lähti Vilkulle mukaan. Ja minä maksoin itseni kipeäksi... Kyllä nyt kelpaa koiran hukkua kanootista, että olis liiveillä käyttöä, köh köh... *kovia taputuksia*

Kuva, jonka Jenny Piittinen (@jennykoirat) julkaisi 30. 06ta 2016 klo 2.21 PDT

Tuikku on hepuloinut sisällä. Ihmettelin ensin että miksi sen tarvitsee paiskoa kaikki koriste-esineet lattialle. Ja murjaisipa se sohvatyynytkin pois paikoiltaan, kun ketteränä norsuna pomppi sohvan yli. Selvisihän se syykin, meidän hurja vahtikoira häätää kutsumattomia kärpäsiä. Tai ei häädä, se syö ne. Hupsu Tuikku ♥

Eilen oli Vilkun rokotus, elläkäynti meni hyvin, näyttävää sisääntuloa lukuunottamatta. Oli jo vähän kiirus niin koira tuli sisään pikkusen väärässä mielentilassa ja pörrrörr heti ensimmäisille vastaantuleville (koirille siis). Eläinlääkäri kehui Vilkun sykettä, kuulemma pitkän matkan juoksija. Näin Vilkusta kirjoitettiin paperiin "Hyväkuntoinen, avoin koira. Ravitsemustila sopiva, paino nyt 16,6kg. Hampaat ok. Ulkoisessa yleistutkimuksessa ei huomautettavaa." Ehkä inasen Vilkku on timmissä kunnossa, painon nouseminen seuraavaan kiloon ei olisi huono juttu.

Ärsyttävistä kuumuusongelmista johtuen menin ja seivasin Vilkunkin. Keväällä vielä meinasin, että ei sen turkilla tule kuuma. Mutta havaintojeni mukaan tulee. Ei ole merkitystä onko yö vai päivä, sataako vai eikö, onko koira märkä vai ei, juoko vai ei, ihan mitä vaan tai ei, niin se läkähtyy ihan kesken treenin. Jos on oikeasti viileä päivä, korkeintaan +15 niin homma sujuu. Vähänkin siitä lämpimämpi niin Vilkku vain puuskuttaa ja makaisi. Viilennysloimi nyt auttaa ensi hätään, samoin rauhallisten liikkeiden tekeminen. Mutta koko kesä ei voi olla pelkkää kastelua ja laahustamista. Kaverikin kiinnitti huomiota siihen, miten Vilkku himpunkaan lämpimämmällä kelillä suorastaan raahautuu liikkeelle. Siispä tuumasta toimeen ja turkki alas. Eihän sitä toiste tarvitse ajella, jos siitä ei apua ole. Nyt parin päivän perusteella, siitä oli apua. Vilkku ei kuollut viime yön treenissä. Se väsyi normaalisti, mutta se ei vaikuttanut lämpöhalvauksen partaalla olevalta. Eikä se oikeastaan näytä edes kovin rumalta.

Janika tuli koirineen meille yöksi. Täytyy kyllä kehaista Tuikkua! Niin kivasti se antoi Kikin olla rauhassa, eikä muiluuttanut Teota. Kaikki neljä vain olla möllöttivät, kun me katsoimme tokon MM-kilpailuja. Sen verran alkaa itselläkin olla tokosilmää, että huomaa ruudulta fiiliksiä ja virheitä. Muutama tunti, eli siis koko päivä siinä vierähtikin, mutta oikein rattoisasti havainnoiden liikkeitä.

Nyt lienee hyvä aika ottaa pienet torkut. Tiinan kanssa lähdetään vielä yöksi/yölenkille!

Kuva, jonka Jenny Piittinen (@jennykoirat) julkaisi 1. 07ta 2016 klo 6.39 PDT

Isojärven kansallispuisto

Ja niinpä tuli aika seuraavan minivaelluksen. Suuntasimme lauantaina Janikan ja koirien kanssa Jämsän suunnille Isojärven kansallispuistoon. Hanna jo odottikin meitä tupaten täynnä olevalla Heretyn parkkiksella. Kamat niskaan, taas ihmeteltiin miten mahdottoman raskas se rinkka on, kun sitä ei omin avuin saa edes selkäänsä. Koirat vyöhön kiinni ja menoksi. Tarkoitus oli kävellä muutama kilometri suolammelle ja sinne telttailualueelle nukkumaan. Ensimmäisen parin sadan metrin jälkeen rinkkani olkanauhan joku osa sanoi naps ja poks. Jotenkin rinkka löystyi. Syy ei ihan siinä matkalla selvinnyt ja jatkettiin kävelyä. Rinkka tosin oli vinossa, se painoi ikävästi, se väänsi minua ja sitä oli ikävä kantaa. Kolme kilometriä alkoi tuntumaan liian pitkältä. Vaan koska kylttien mukaan lähin laavu sijaitsi parin kilometrin päässä, käännyimme heti seuraavien opasteiden luota sinne päin. Sää ei ihan retkeilijää suosinut, sillä +27 astetta ei ole mikään lempilämpötilani kantaa puolta omasta painostani ylämäessä. Puhumattakaan koirista, jotka halusivat pysähdellä ja vaihtaa suuntaa ja kulkea keskenään eri tahtiin ja olivat kaikesta eri mieltä minunkin kanssani. 

Matkaa piti olla kilometri, mutta loputtomat ylämäet ja valtava hyttysarmeija tekivät reitistä melko kivuliaan ja raskaan. Huonolla juomisella oli osansa, kun minua alkoi pyörryttää ja mäet tuntuivat aivan liian haastavilta. Lopulta Janika otti Vilkun ja minä jatkoin perässä laahaamista Tuikun kanssa. Voi Tuikku, ihana uskollinen retkikumppanini, siinä se tallusti vierellä, niin että kykenin ylämäessä tarttumaan sen repun kahvaan ja kiipeämään ylöspäin. Alamäessä se odotti ja pääsin tukevasti laskeutumaan ja ottamaan koirasta tukea.

Huilasin itsekseni kallion päällä. Se oli viimeinen mäki, viimeinen mäki niiden neljän muun nousun ja vaikeankin laskun jälkeen. Jalkoja kuumotti. Hyttysiä oli joka paikassa. Päätä särki. Pullosta loppui vesi samantien. Oliko kuntoni todellakin näin huono? Kalliolta sadan metrin laskeutuminen ja pääsin laavulle. Totaalinen voittajafiilis, eihän siihen kahteen kilometriin kulunut kuin puolitoista tuntia! Karttaa vilkaistessa, reitin varrella oleva suo ei suotta ole Tapposuo nimeltään, heh...

Ilta meni hengaillessa, kokkaillessa hyvää ruokaa ja herkutellen. Vilkku ja Teo viihtyivät järvessä ja pääsipä Tuikkukin pulikoimaan. Tuikun ja Aurin kohtaaminen olikin taas iloista katseltavaa, kaksikko oli niiiiin riemuissaan. Laavun seudulla oli muitakin ja kaiken kaikkiaan kahdeksan koiraa siinä niemessä vietti yönsä, koirista viisi oli meidän. Kolmen aikaan yöllä tuli hiljaista, sitä ennen kuului välillä sieltä sun täältä pientä uikutusta tai murinaa.

Minäkin kastoin talviturkkini, sillä Kuorejärvessä oli lämmintä vettä. Ja koiran kanssa on kiva uida ja Janika yllytti. Uimme pienelle kivelle muutaman metrin päähän rannasta. Lähtö oli vaikea, kesti varmaan taas yhden puolituntia että pääsin rimakauhusta. Ja sitten uidessa jalasta alkoi vetää suonta. Ja sitten siellä kivellä Vilkku murskasi varpaani, josta puuttuu nyt puolet kynttä ja näin pois päin. Mutta uinti oli mukavaa ja piristi. Hanna oli kärsivällinen ja onki meille ahvenen. Nyt tiedän, että ahven ei kuulu ruokalistalleni, ainakaan maustamattomana. Makkara sen sijaan tänne kiitos.

Opin kasaamaan teltan, kiitos Hannan. Tai no, opin muutaman pikku jutun mitkä olin jättänyt huomioimatta. Lainateltta oli oikein toimiva, sinne mahtui hyvin kaksi tyttöä ja pari bortsua. Teo ja Vilkku kainalossa nukkui aika hyvin.

Seuraava retkipäivä menikin ihan hengaillessa laavupaikalla. Sitähän me oltiin tultu tekemään. Tuli juteltua, kuvailtua ja opinhan minä sitten pakkaamaan rinkan järkevämmin, fiksasimme sen kuntoon ja opettelin nuotion sytytyksen teoriaa. Tuikku olla möllötti päivän melko kivasti syrjempään kytkettynä. Vilkulle jatkuva taukokäytös tuotti haasteita. Kyllä se rauhottui, mutta oli aika ajoin levoton. Tilapäinen kytkettynä oleminen pois nuotiopaikalta oli sille tiukka paikka, mutta tasapuolisuuden vuoksi kenenkään koira ei puuttunut ruuanlaittoon. Vilkulle täytyy myös opettaa hihnassa menoa paremmin retkiä ajatellen, sekä takana kulkeminen. Nyt toki häiriönä oli Vilkun paras kaveri Teo, niin johan teki tiukkaa sipsuttaa hissukseen.

Lämpimän päivän ajan huilattuamme ja säätiedotusta vilkaistuamme, tuli mieleen idea, joskos poistuttaisiin paikalta yö aikaan. Seuraavalle päivälle luvattu sade ja tuuli eivät houkutelleet, ei olisi nähtävää ja kulku olisi todella ikävää. Siispä eväiden jälkeen aloimme hissukseen pakkailla tavaroita. Lähdimme kävelemään Latokuusikon kautta takaisin. Miltei samantien paluumatkalla kamerani akku loppui, joten Latokuusikosta ei ole kuvia eikä videota, mutta se oli kaunis. Loppumatkan pari nousua eivät olleet kovin raskaita ja nyt kun rinkkakin oli kunnolla selässä, oli viimeinen kävely oikein mukava. Jos siis unohdetaan ne triljoonabiljoona hyttystä...

Saavuimme autoille noin tunnissa, viskoimme kamat kyytiin, kiittelimme seurasta ja ajoimme yötä vasten kotiin. Aamulla ulos vilkaistessa päätös ei kaduttanut - vettä tuli kaatamalla ja tuulikin oli melko navakka. Ilta-auringossa kalliot ja metsät olivat kaunista katseltavaa ja ilta-aikaan ei ollut vastaantulijoitakaan.

Rennolla retkellämme tutkimme vain pienen osan Isojärven kansallispuistoa. Haluan mennä sinne vielä toistekin, ehkä vain päiväretkelle? Ja nyt rinkka selässä kävelyä on alettava harrastamaan useammin, ehkä kivisiä ja juurisia ylämäkiäkään ei olisi pahitteeksi kiipeillä? Meidän kulkemamme maasto oli minun mittapuullani kyllä keskivaikeaa, paikoin tottumattomalle rinkka selässä haastavaakin. Vaan kyllä se taas kannatti ♥ Videolla kaikesta valituksestani huolimatta retki näyttää oikein seesteiseltä. Niistä jyrkistä mäistäkään ei ole todistusaineistoa, koska pelkäsin pyörtyväni kesken, jos ei muuten niin hyttysten vuoksi.

Ovatko muut käyneet Isojärven kansallispuistossa?