08 heinäkuuta 2018

Takaisin tokon pariin

Kyllä teki treenit terää ja taas sai motivaatiota! Reilu kolmen kuukauden treenitauko jäi taakse, kun lähdimme Savun kanssa extempore treenailemaan. Saimme myös sattuman kautta koirakkopaikan perustaitokurssilta. Tässä vaiheessa kertaus tekee hyvää, ihan molemmille. Kurssi kestää heinäkuun loppuun ja sen lisäksi yritän päästä vähintään kerran viikossa kentälle. Kotitreeni on aina kotitreeni, huomaa että niin koira kuin minäkin ollaan vähän latteita kotipihassa.

Kurssilla

Käsikosketus jäi silloin aikanaan kesken ja on vuoden aikana pelkästään surkastunut. Nyt itseä niskasta kiinni ja edes näin yksinkertainen harjoitus loppuun asti! Käsikosketus on kuitenkin oiva tapa nollata koiran mieli ja mittailla toimintakykyä eri ympäristöissä. Nopeasti Savu muistikin mistä on kyse, kosketukseen vain napakkuutta  ja sitä myötä kestoa.

Pysäytykset olivat itselleni uusi juttu. En ole kertaakaan harjoitellut niitä (en oikeasti), sillä en ole tiennyt miten tekisin ne ns. oikein. Tällä erää koiralle heitettiin nami/lelu ja koira sai juosta hakemaan sen. Tämän jälkeen nami heitettiin toiseen suuntaan ja taas toiseen, jolloin koira sai juosta edes takaisin. Kun koira oli juoksemassa kohti heitettiin nami sitä kohti samalla pysäyttäen koira käskyllä. Seuraavat namit taas heiteltiin edes takaisin, kunnes koira juoksi täysiä kohti ja pysäytettiin. Vähän kömpelöä vielä itseltä, mutta Savu alkoi oitis pysähtyä napakasti käsimerkistä! Itse ei tietenkään kokonaisuutta oikein näe, joten omissa treeneissä tämä täytyy videoida.

Kosketusalusta onkin vanha tuttu ja muutaman metrin etäisyydeltä Savu osaa moiselle hakeutua. Teimme lähinnä kestoa, jotta Savu oppisi ottamaan etäisyyttä määrätyn verran ja pysymään kauempana. Nyt kun "kaiken aktiivisuuden vahvistamisesta" on ollut vähän taukoa, oivallinen pönötys Savu astui heti esiin. Voisi vaikka unohtua pönöttämään, jos ei vapauttaisi.

Kurssista jäi oikein hyvä fiilis ja toivon todella pääseväni joka kerralle (riippuu innokkaista vauvanvalvojista). Tekee niin hyvää meille molemmille, vähän laatuaikaa, motivaatiota ja valvovaa silmää. Kertaushan on opintojen äiti ja parasta itsetunnon nostatusta.


Omatoimittreeneissä

Paikkamakuu oli Savulle vähän epäreilu. Huomioni harhaili jonnekin ja aloin keskustella kaverin kanssa. Huge facepalm itselle, miksi koiran silloin tarvitsisi keskittyä. Savu nousi siis pystyyn ja katseli minua ihmeissään. Toinen paikkis oli mallikas, eniten treeniä tarvitsisi maahanmeno, joka on tällä hetkellä ärsyttävän löysä. Savu valuu maahan vähän pohdiskellen. Samoin perusasentoon nousu on vähän kakkoslaatua. Nämä on toki treenattava erikseen, ovathan ne eri asioita, kuin matka ohjaajaan ja makaamisen kesto. Paikkamakuussa olemme ottaneet hiljattain takapalkan käyttöön ja se on toiminut hyvin. Savu on treenaillut paikkista arkenakin eri ympäristöissä, kymmenisen metriä ja vajaa minuutti ovat sujuvia jo monissa ympäristöissä. Kimppatreeneistä ilo irti, jos on mahdollisuus makuuttaa muita koiria vieressä.

Kehätreeni oli viimeisin treeni (video) ennen treenitaukoa  ja siitä jatkoimme. Skippasimme kehään menemisen, sillä sitä pystyn teenaamaan itsenäisestikin. Hyödynsin kaveria liikkurina ja pystyimme ensimmäistä kertaa tekemään oikeasti liikkeitäkin. Savu on tauon aikana keksinyt perusasennon arvon ja tarjosi sitä hienosti - vieläpä suoria! Tavoite on ladata paljon arvoa perusasennolle ja kontaktille, vaikka liikkuri höpöttääkin. Siistä palkkasin vuolaasti liike alkaa tmv käskyjen jälkeen. Hiottiin samalla sosiaalista palkkaa. Ja tietysti koulutettiin ohjaajaa, että ei karkkia ihan joka ikisestä liikkeestä ja yrityksestä. Siirtymätilanteissa Savu hieman harhaili, mutta palasi perusasentoon aina ajallaan.

Hyppy on edennyt hienosti niin mukavaksi tehtäväksi, että sitä on mahdollista käyttää palkkiona. Vähän ennen treenitaukoa Savu vielä kiersi hypyn hyvin mielellään. Nyt tehtiin ensi kertaa kokeenomainen hyppy. Luotto koiraan kannatti ja hyvästä syystä saatiin rallattaa lelun kanssa oikein kunnolla. Sen verran pitää hioa, että hypylle ei suinkaan karkailla, sen edessä voidaan tehdä perusasentoa myös ns. turhaan.

Luoksetulo meni vähän ohi suunnitelmien. Aloitettiin sekin kokeenomaisesti ja kaksi metriä Savu juoksikin, kunnes liimaantui haistelemaan jotain lehteä. En keksinyt muuta kuin pinkaista itse karkuun, koira tuli kyllä perässä. Savu haisteli lehteä vielä palatessaankin. Otettiin luoksari eri suuntaan ja hyvin toimi, perusasentoon ei tosin tullut. Palkattomuus alkoi näkeä ja Savu harhautui haistelemaan. Otettiin luoksetulo vielä lyhemmältä matkaa, jolloin Savu tuli perusasentoonkin. Pääsin palkkaamaan ja taas syttyi toivonkipinä koiran silmiin.

Tuntuu kuin tauonkin aikana oltaisiin edetty. Ainakin olen Savulle pykälää arvokkaampi, sillä ovathan kahdenkeskiset treenit nykyään aika harvinaista herkkua. Tietysti treenaaminen on kivaa, eikä siitä ilman syytä kannata taukoa pitää. Omatkin ajatukset opitusta ovat taas selkeämmät, jolloin koiran kouluttaminen on helpompaa. Kaukojen ja kapulan pidon suhteen ollaan kyllä nollissa. Hätäilin etujalkakaukojeni kanssa, eikä Savu fyysisestikään ole vielä siinä kunnossa, että kaukot olisivat mitä haluan. Siispä aloitellaan alusta ja tehdään kaukot eri tekniikalla. Kapulan pito on ollut pitkään jäissä, nyt ihan muutamia satunnaisia kertoja on treenattu lenkillä. Savu ei siis mielellään pidä mitään suussaan, sillä olen onnistunut luomaan pitotreeniin kireätunnelmaisen painostuksen. Nyt on kuitenkin uusia eväitä parempaan pitoonkin.

Kennelliitolta saimme postia kuukausien odotuksen jälkeen. Siellä ei kuitenkaan ollut Savun rekisterinumero, vaan kirje, jonka mukaan jokin liite puuttui omistajatodistuksesta. Ihan oikeasti asian käsittelyyn ja puuttuvan kappaleen toteamiseen meni neljä kuukautta, jonka jälkeen minulle lähetetään postissa kirje. Papereissa oli kuitenkin puhelinnumero, sekä sähköpostiosoitekin... No nyt on liitteet kopioitu ja laitettu postiin. Kummasti muuttuu parissa vuodessa, sillä aiemmille koirille riitti pelkkä sirunumero lomakkeeseen.

Treenintäyteinen loppuvuosi tulossa, toivottavasti videoineen!

P.S. Muistuttaisin linkkaamaan blogeja tänne :)

07 heinäkuuta 2018

Seikkailu Kainuussa

Kuvapainotteiset muistelmat kesäreissustamme.

Saimme kesäkuun alussa kunnian lähteä Elinan ja koiriensa seuraksi Kainuuseen Hyrynsalmelle. Olimme reissussa tiistaista sunnuntaihin ja kyllä viihdyimme. Pakko on Savua vähän kehaista, ihanan kuuliainen ja toimiva koira pidemmässäkin reissussa. Vauva kulki mukana repussa, kun rämmittiin metsissä ja soilla. Vierailimme myös Vartiuksen raja-asemalla.

Reissu oli kokoonpanoomme nähden hyvin onnistunut. Kaiken varalta varauduttiin pahimpaan, mutta sekä vauva, koiranpentu ja koirat yllättivät positiivisesti. Kiitos reissun mahdollistamisesta Elinalle, ilomielin lähdemme jatkossakin seikkailuihin mukaan ♥


02 heinäkuuta 2018

Savolaisvieraat

Viime visiitistä olikin jo aikaa! Kävimme Kuopiossa aivan alkuvuodesta, joten oli aika nähdä uudelleen. Leena koiralaumansa kanssa saapui visiitille noin kuukausi takaperin. Olimme tuolloin vesivahingon tieltä evakossa vanhemmillani, suurkiitos heille, että saimme majoittaa Leenan silti vieraaksemme. Kuusi koiruutta samassa taloudessa ei suinkaan ollut vanhempieni unelma, mutta elo oli onneksi sujuvaa.

Ensimmäisenä aamuna kello soitatti aikaisi, jopa pikku ihminen nukkui kelloa pidempään.  Lähdimme ajamaan Kankaanpäähän Ventelän vastaanotolle Cismetin luustokuviin. Tulokset eivät olleet ihan odotetunlaiset, niistä voit lukea lisää täältä. Koko aamupäivä menikin vähän ajelemiseksi, kun kävimme paluumatkalla viemässä kaneille heinää ja vettä. Paahtava aurinko ja helle tekivät ajelusta puutteellisen ilmastoinnin vuoksi vähän tuskaisen. Pikku matkustajakin siitä huomautti kuuluvilla parkaisuilla.

Aamuajelun jälkeen käytiin pikaisesti vanhemmillani tekemässä itsellemme ruokaa. Aina niin terveelliset ristikkoperunat vähän kärähtivät - taas. Aloimme kaavailla rannalle lähtöä, mutta piknik eväät puuttuivat. Velipoika suostui työmatkalla hakemaan meille eväitä ja niinpä päästiin lähtemään. Päädyimme tilan ja mukavuuden vuoksi ottamaan vain oman laumamme mukaan.

Kyllä nelikolla riittikin energiaa! Savu juoksutti neitikoiria kepin kanssa ja pyydysti vesikirppuja. Vähän Savu uikin, liekö vahinko tälläkin erää. Rannalla kävi ihan mahdoton tuuli, hyvä että puhetta kuuli. Ainakin märät puuhkaturkit kuivuivat nopeasti. Ja positiivisin asia oli tietysti, että saimme pitää piknikkimme ilman hyttysiä.

-juttu jatkuu kuvien alla-

Rantareissun jälkeen olimme kaikki melkoisen väsyneitä. Ilta meni grillaillessa ja teltan kokoamisesta jutellessa. Kun sitten aloimme pihaan koota telttaa, kävi siinä yks jos toinenkin meille nauramassa. Kantaessamme makuupusseja ja vauvaa telttaan, kysyttiin että ihan oikeastiko nukumme ulkona. No totta kai kun kuivaa keliä, ei pakkasta ja kerrankin seuraa!

Talvimakuupussi vauvan kanssa oli vähän lämmin valinta, minulle itselle siis. Mutta hyvin nukuttiin, ihanaa kun koko yön sai kuunnella linnunlaulua. Telttakoiriksi pääsivät Caramel ja Cicaro. Nyt on telttailtu pihassa, joten jos kelit sallivat, voidaan telttailla muuallakin. Viime syksynä ostamani teltta osoittautui helpoksi koota. Sinne mahtuu myös juuri näppärästi kaksi ihmistä ja kaksi koiraa. Isommalla porukalla tulisi tukalaa.

Varhain aamulla kömmitiin sisälle, mutta uni iski vielä. Kun sitten oikeasti heräsimme, lähdimme aamupalan jälkeen ajamaan huoltoasemalle. Treffasimme pari kaveria koirineen ja lähdimme kimpassa kohti Riuttaskorven virkistysmetsää. Koiria olikin kaiken kaikkiaan seitsemän matkassa. Olin alkujaan ajatellun Lounaa ja Myytäkin mukaan, mutta kolmen koiran hihnat ja vauva repussa... Molemmat ovat myös taukopaikalla ruuan suhteen possuja ja tarkkoja, joten stressaava reissu olisi ollut koirillekin.

Kiersimme Haukijärven kierroksen ja söimme rantakallioilla eväät. Harmittavasti oli metsäpalovaroitus, joten tulia emme tietenkään tehneet. Vaan olisi se nuotio ollut hiukan enemmän retkifiilistä luova. Noin muutoin sää suosi, eivätkä hyttysetkään kiusanneet. Pitkospuut olisivat kaivanneet kipeästi huoltoa, paikoin ne puuttuivat kokonaan. 

Illalla käytimme kaikkia kuutta koiraa soramontulla juoksemassa. Vähän pohdiskelin Lounan mukaan ottoa ja totesinkin lenkillä, että parempi olisi ollut jättää joukosta pois. Lounan leikkityyli koiraporukkaan oli vähän kömpelö ja vääränlainen. Kuonokoppa oli ihan syystä, jotta kaverit eivät menettäisi karvojaa. Epävarmuuttaan Louna kävi aluksi päsmäröimässä kaikille ja tämän jälkeen kukaan ei enää leikkinyt. Vaikka miten on toisinaan toiveikas, niin eihän Louna ole mitenkään koirasosiaalinen, etenkään missään laumoissa.

Seuraavana aamuna käytettiin taas vain omaa porukkaa ja sopu säilyi. Tunnelmakin oli huomattavasti rennompi. Eikä Louna aamulla ollut edes tulossa mukaan, katseli vain kun lähdimme. Myy sen sijaan olisi tullut, vaikka emme ottaneetkaan matkaan. Soramontulla hiekka pölysi melkoisesti, sillä jälleen kävi kova tuuli. Hyvät leikit ja juoksupyrähdykset saatiin silti, sekä vanha kunnon perhepotretti.

Toivottavasti pian nähdään uudelleen, vaikkakin visiitit taitavat olla jonkin aikaa täällä meidän päässämme! Loppuun kuvaspämmi.

01 heinäkuuta 2018

Hengailut Kintulammilla ja hellepäivä Akaassa


Kuva © Hanna Worne

Hui hei, heinäkuussa mennäään jo. Viime viikko olikin suorastaan kiireinen, myös koiran osalta!

Keskiviikkona kävimme päiväretkellä, vähän suunniteltua lyhyemmällä, mutta kuitenkin. Tavanomaisesta poiketen, teimme tällä erää Hannan kanssa vain hengausretken. Erittäin rennon ja rauhallisen sellaisen. Ihanaa vaihtelua, ei taatusti koiriakaan haitannut viime kesän kaatosade maratonin jälkeen. Kintulammin retkeilyalue oli ihan uusi tuttavuus, eikä paikka kovin vanha olekaan. Ihan nätti paikka, vaikka niin lähellä kaupunkia onkin. Helpolla sijainnilla lienee osuutta täpötäyteen parkkipaikkaan. 

Halusimme välttää ruuhkan ja muut ihmiset, joten kipittelimme lähimmälle laavulle syömään. Savu oli kovin kiinnostunut rannan kuplista, laineista ja vesikirpuista, mutta kyllä linnut veivät voiton. Alun vinkuiitailun jälkeen Savu rauhoittui makaamaan ja vähän torkkuikin. Hälytyshaukku napsahti päälle, kun kaksi retkeilijää ilmaantui leiriimme. Nopsasti kuitenkin hiljenivät ja rauhoittuivat, vaan eipä jääty huomaamatta. Neljä koiraa jonkin verran kuitenkin ääntelee, kun on tarvetta.

Kuvat ovat Hannan käsiala, kerrankin kiva kaverikuvakin! Itse kannoin mukana vain goprota, sillä reppumatkustajani vuoksi järkkärillä kuvailu olisi ollut hiukan haasteellista. Sää miltei suosi, hellettä ja UV-varoitusta piti olla, mutta saimmekin pienen sadekuuron. Ei siis kelin suhteen poikkeusta tälläkään kertaa, Hannan seurassa sataa vettä - aina.  Hiukan ehdimme ennen lähtöä suunnitelmaakin tehdä, jokin ihan oikea rämpimispäiväretki ja yksi telttailureissu. Onneksi on vielä kesää jäljellä.



Kuva © Hanna Worne




Savun synttäripäivänä sää helli, kaikkia muita paitsi koiria. Lämpömittari näytti +27C kun ajelimme Akaaseen Elinalle kylään. Lähdettiin samantien ajelemaan ihan landelle, jotta koirat saivat olla irti. Kuuma sää ei juuri menoa hidastanut, ehkä vähän tehokkaammin trio löysi kaikki kuraojat. Nyt Savu ja Kujekin leikkivät sopuisasti. Aiemmin koirat näkivät toisiaan Kainuun reissussa, siitä tulossa postaus myöhemmin.

Viitisen kilometriä jaksoimme kävellä, juomavettä olisi saanut olla enemmän mukana. Aurinkorasvatkin unohdimme, ihme kyllä nahka ei palanut. Lenkki päätettiin soramontulle lammikon ääreen. Elli kultsu uikin lähes koko ajan ja kyllä Savukin kahlaamassa kävi. Saimme vähän autoilijoilta pitkiä katseita; keskellä korpea pari naista, vauva, kolme koiraa. Missä muuallakaan sitä hienoa kesäpäivää viettäisi?

Lenkin ja uinnin jälkeen sisätiloissa lojuikin lähinnä koiranraatoja, niin väsyneitä olivat. Jopa pieni reipas Kuje! Kiva päiväreissu jälleen ja pian onkin nähtävä uudelleen. Savun hihna nimittäin katosi metsäautotiellä, putosi vaunujen korista. Onneksi oli löytynyt. Saapa nähdä mitä heinäkuu tuo tullessaan, jos sää suosii, yövymme useammankin yön teltassa.

30 kesäkuuta 2018

Blogin historiaa


Avasin blogin vuonna 2011, jolloin sain Tuikun. Blogi oli ihan alkujaan Tuikun tohinat. Vuoteen ei paljon postauksia mahtunut, kirjoitusvirheitä kyllä. Suosituimmaksi nousi Ensimmäinen kerta, kun kävimme mätsäreissä.

2012 vuoden aikana blogin nimeksi muotoutui HurttaTeam, sillä blogissa seikkaili myös toinen (vanhempieni) koiramme Maisa. Tällöin Jumppa tekstiä klikkailtiin eniten.

2013 blogin nimi ja osoite muuttui nykyiseksi, sillä halusin nimestä vähemmän sitovan ja ajattoman. Myöhemmin samana vuonna blogissa näkyivät myös muiden sukulaisten koirat, mm. Popi ja Klaara (voivat edelleen hyvin). Luetuin teksti oli Ulkokoirat

2014 kuumottelin itselleni pentua ja puuhastelin Tuikun kanssa. Takerruin somen jokaiseen keskusteluun, jonka poikimana kirjoitin myös Mistä on nirsot koirat tehty?

2015 blogiin putkahtivat Vilkku ja Myy. Omilleni muuttaessa rajasin blogin kertomaan vain omista koiristani. Niinpä poistin sukulaisten koirien esittelysivut ja rajasin niiden osuutta postauksissa. Hetken luulin, että tää kaikki päättyy keräsi katsomiskertoja hurjasti, kun itku kurkussa huojetuneena kotiuduimme eläinsairaalasta.

2016 koin elämäni suurimman järkytyksen, kun blogin molemmat päätähdet, Tuikku ja Vilkku menehtyivät. Blogiin virtasi kävijöitä tuolloin enemmän kuin koskaan.Luetuin kesäpostaus olikin Peli, jonka kortteja minulle ei jaettu. Blogi oli hetken kiinni ja aioin lopettaa kokonaan. Kirjoittaminen oli kuitenkin olennainen osa palautumisprosessia ja niinpä blogi jatkoi aktiivisena Savun kotiuduttua. Samana syksynä blogin vieraileva tähti Louna muutti meille. Puntaroin hetken, tuleeko Lounasta ihan päätähti vai vierailija. Päätähti tietysti, sillä asuihan Louna meillä miltei kaksi vuotta.

2017 Keväällä otteeni blogiin lipsui. Moni elämäni osa-alue oli koetuksella terveydentilani vuoksi ja lopulta blogi alkoi tuntua ahdistavalta ja raskaalta ylläpitää. En tiennyt, mitä halusin kirjoittaa, kenelle ja miksi. Niinpä päätin sulkea blogin, pidinhän sitä kuusi vuotta aktiivisesti pystyssä. Ennen sulkemista kirjoitin suoranaisen hittipostauksen, 100 retkeä koiran kanssa.

Vuoden tauko teki hyvää. Minä pidän tästä blogista ja tänne kirjoittamisesta. Ihminen vain muuttuu seitsemän vuoden aikana, tietysti. Siksi vanhojen tekstien lukeminen naurattaa ja hävettää. Mutta ne ovat osa blogia ja pitkään pystyssä ollut blogi on osa bloggaajan kasvua. Tarvitsin vain pienen hengähdystauon hoitaakseni itseni kuntoon. Blogista oli myös tullut raskaan tavoitteellinen ja koin bloggaamisen suorittamiseksi, yrittäen ylläpitää tietynlaista odotusimagoa. Nyt sellaista ongelmaa ei ole, sillä minulla on selkeä visio, mitä blogi tulee sisältämään ja millä aikatahdilla.

Katsotaanpa siis, minne seuraavat kuusi vuotta meidät vievät!

28 kesäkuuta 2018

We're back - siis ketkä?

Onpa kiva palata kirjoittamaan! 

Vuoden tauko (koira)bloggaamisesta teki hyvää. Samalla pystyin pohtimaan blogin aihealueita, niiden rajaamista ja remontoimaan ulkoasua simppelimmäksi. Uusia ideoita ja ajatuksia on taas runsaasti. Näin puhtaalta pöydältä aloittaessa, ei myöskään ole stressiä mistään. Ei ole aikataulua millekään, ei odotuksia, eikä sen suuremmin tavotteitakaan blogin suhteen. Vahingosta ja burn outista viisastuneena, blogi tulee rullaamaan omalla tahdillaan ja painollaan, meidän näköisenä. Ehkä vähän aiempaa rennommalla otteella, mutta tarkemmalla sisällöllä.

Nopeasti blogin sisällöstä; perusarkipulinan lisäksi blogiin tulee todennäköisesti aiempaa enemmän videoita ja kuvia. Aiheina sivuan koulutus- ja koiran hyvinvointi kategorioita. Entiseen tapaan postauksia saa ilman muuta myös toivoa.

Niin keitä me siis ollaan?

Blogini oli kovin äkisti ja pitkään piilotettuna, joten lyhyt esittely ja tilannepäivitys ei liene pahitteeksi. 

Kirjoittajan toimin minä, reilu parikymppinen nainen, äiti, hoitoalan ammattilainen ja paljon muuta. Koirien suhteen olen kiinnostunut kouluttamisesta, erityisesti arkiasioissa. Vastuullinen koirankasvatus ja puuhat kodinvaihtajien parissa innoittavat myös. Taloudessa on koiran lisäksi kaneja, jotka näyttelevät täällä aivan minimaaliosaa. Tässä vuoden tauon aikana koulutin muutaman kurssin (arkikurssi, pentukurssi, lapsikurssi) ja kouluttauduin itse harjoittelua vaille valmiiksi arkitottelevaisuuskoulutusohjaajaksi (onpa pitkä sana). Nyt olen toistaiseksi tauolla muiden kouluttamisesta.

Tilapäiskoiramme Louna on nyt reilu parivuotias sakemannimix. Louna jäi keväällä pysyvästi asumaan vanhemmilleni, Myyn seuraksi. Paljon ehdin koiraan kiintyä ja rakas on vieläkin. Vaan tiesin kyllä, että väliaikaisesti meillä oli. Arkeni (ennen vauvaakaan) ei tosin ollut Lounalle ihanteellista. Se stressaantui helposti tulijoista, menijöistä ja aktiivisista touhuistamme. Nyt ympäristö on rauhallisempi ja Lounalla on parempia mahdollisuuksia toteuttaa itseään. Havahduin arkeni puutteisiin vasta, kun seurasin Lounan arkea muualla. Koiran etu, on kaikkien etu ja onneksi se oli tällä kertaa mahdollista.

Koirani Savu on nyt parivuotias reipas porokoiran puolikas. Piilokiveskiertymän vuoksi Savu kastroitiin viime syksynä hiukan odotettua aiemmin. Silmät ja polvet tsekattiin terveiksi myös syksyllä. Talven aikana luustokin kuvattiin priimaksi. Kävimme myös ennen äitiysvapaatani pyörähtämässä möllirallyissa. Savun kanssa keskitymme tokoon, nyt tosin vähän epäsäännöllisemmin. Savu kulkee mukana kaikessa ja kaikkialla ja onkin mallikas retkiseuralainen.

Tervetuloa mukaan, uudet ja vanhat!

Yhteyden meihin saa parhaiten sähköpostilla koiriamaalta [at] gmail.com
Muita kanavia ovat youtube ja instagram, joista meitä voi seurata.

28 kesäkuuta 2017

Blogi tiensä päässä



Pitkällisen pohdinnan jälkeen, tämä blogi on tiensä päässä ja tämäkin teksti on aika julkaista nyt.

Blogi on jäänyt hiukan heitteille, vaikka aikaa olisi, ei huvita päivittää. Ei ole inspiraatiota eikä motivaatiotakaan. Puoliakaan tekemisistä en viime aikoina ole saanut jaettua tänne asti. Eikä se edes haittaa minua. Bloggaaminen tänne ei tuo enää samaa fiilistä kuin ennen, se ei tunnu enää lainkaan niin tärkeältä. Kun sain kevättalvella kirjoitettua sen, mitä Tuikulle (ja Vilkullekin) kävi, oli valmis olo. Tuntui, että olin kirjoittanut kaiken tarpeellisen. Blogin ulkoasun ja remontin suhteen ajattelin aktivoituvani uudelleen, mutta niin ei käynyt. Blogi poistuu myöhemmin myös näkyvistä, ehkä joskus palaa uudelleen, ehkä ei ikinä.

Savun kanssa jatkamme tavoitteitamme kohti. Siitä tulee toivottavasti varjovalio, toivon että se ei jää pelkäksi haaveeksi. Treenaamme koska se on kivaa ja koska se kehittää meitä. Frisbeestä on hyvää vauhtia tulossa toinen aktiivinen lajimme, itseltä se vaatii malttia paljon. Savu on ollut paljolti sitä, mitä halusin. Pentuna se oli vähän kummallinen tosikko, mutta nyt se on korvaamaton. Sen kanssa on takana paljon yhteisiä miellyttäviä hetkiä ja reissuja.

Louna on ihana. Kivikkoisen alun jälkeen olen kiintynyt siihen valtavasti. Se on kehittynyt hurjasti eteenpäin, se on reipas ja omatoiminen, yhteistyökykyinen ja -haluinen. Sen kanssa on kiva touhuta ja se nauttii tekemisestä itsekin. Kömpelyydestään ja epävarmasta pentuvaiheestaa huolimatta siitä kasvoi sopusuhtainen ja hyvärakenteinen koira. Vetoharrastusta olemme aloittaneet, nosework kiehtoo itseäni ja sitä on tarkoitus tehdä Lounan kanssa. Lounan myötä olen oppinut jälleen, että teemme asioita itseämme varten. Minua ja Lounaa varten. En aio tehdä Lounan kanssa samaa virhettä, kuin Tuikun kanssa. Että väkisin väännän sitä yleisön toivomaan muottiin. Louna on ihan mahtava omana persoonanaan ja haluan antaa sille tilaa olla oma itsensä.

Olen saanut elämääni uudelleen ihan loistavat koirat. Savu ja Louna ovat arjessa mitä parhaimpia ja keskenäänkin hyviä ystäviä. Ne piristävät päiviäni, pitävät seuraa, ovat loistavia retkikumppaneita ja maastossakin niiden kanssa on niin levollinen olo. Olen onnellinen, että saan olla juuri näiden koirien kanssa ja että niillä on toisensa. Uudet retkireitit odottavat meitä, samoin uudet ystävät.

On ollut kasvattavaa ja kokemusrikasta pitää tätä blogia, monta vuotta. Olen käynyt monia antoisia ja kasvattavia keskusteluita, myös loukkaavia ja rasittavia. Olen saanut blogin kautta uusia ystäviä ja tuttuja. Ennen kaikkea olen saanut kirjoittaa ajatuksiani näkyviin herättäen muissakin ajatuksia. Olen hyvin onnellinen, että silloin vuosia sitten aloitin pitämään tätä blogia. Siksi en aio poistaa tätä, enkä myöskään vanhoja tekstejäni. 

Kiitos kaikille lukijoille ja matkan varrella olleille. Hyvää jatkoa ja keskittykää siihen, mikä teille on tärkeää :)