24 tammikuuta 2020

Rallytoko AVO 18.1


Viime viikon lauantaina kävimme Savun kanssa kisailemassa rallytokon avoimessa luokassa. Hallitreeneistä on ollut taukoa, joten pikkuhiontaa on tehty lähinnä kotona. Kerran ennätimme kisatreeniin hallille, mutta sen reissun möhlin itse perusteellisesti. Raskausmaha alkaa tässä vaiheessa (kisapäivänä rv34+5) häiritä, sillä se muuttaa ryhtiäni ja melkoisesti sekä minun että Savun näkymää toisiimme. Niinpä en ole hirvittävästi treenannut esim. perusasentojen paikkaa, koska edellisessäkin raskaudessa niistä tuli vinoja. Tiedossani oli siis se, että pieniä miinuksia ropisee varmasti vinoudesta, sen myötä epätarkkuudesta, sun muista. En niille anna kuitenkaan hirvittävästi painoarvoa, sillä vinous on väliaikaista ja korjaantuu nopeasti kunhan tästä jakaudun.

Savu työskenteli tosi kivasti ja päästimme tavoitteeseemme, eli hyvä mieli saatiin. Tulospaperi ei ehkä anna ihan sellaista kuvaa. Savu vain heti huomaa, mitä päässäni liikkuu ja alkaa silloin helposti haistella. Kun sähläsin kylteillä, ajatukseni harhailivat ja mietin vielä edellisen edellistä kylttiä pohtien olisinko uusinut vai en, Savu lähti haistelemaan suoraan edessä olevaa tuomaria. Virheestä tuli hylkäävä samantien, kun  poropuolikas asettelu visusti kaikki tassunsakin kehänauhan ulkopuolelle. Tempauksen jälkeen Savu palasi kuitenkin hommiin takaisin. Karkaaminen yllätti minut hetkellisesti, mutta toisaalta kun  tiedän miten huonosti keskityin itse, Savu ahdistui ja otti etäisyyttä. Savu ei käynyt tapansa mukaan moikkaamassa tuomaria tai sihteeriä, vaan nimenomaan haistelemassa - kuten muutamaa kylttiäkin.

Ilman hylkäävää virhettäkin pisteemme tipahtivat virheiden jälkeen niin alas (tiedän, olisi kannattanut ainakin yksi käännös uusia), että hyväksyttyä tulosta emme olisi saaneet. Sinällään karkaaminen ei siis harmittanut, sillä tiedän mistä se johtui. Monet muutkin ns. odottamattomammat virheet olivat selkeää seurausta omasta sekoilustani ja epäröinnistäni. Ehdottomasti pääkoppatreeniä itselle. Kisatreeneissä olisi syytä käydä siis muidenkin, kuin vain hyvien kavereiden kanssa, sillä silloin ei jännitä yhtään.

Kirsi Petäjä
HYL 2:56:34

Istu, seiso, kierrä koiran ympäri -3p epätarkasti suoritettu tehtävä
Pyörähdys -3p ohjaajavirhe
Eteen istu, vasemmalta sivulle, istu -1p vino, -3p uusi
270 vasempaan -10p väärin suoritettu tehtävä, rintamasuunta - Savu ei ollut ihan hereillä ja kääntyi jäljessä
360 vasempaan -10p väärin suoritettu tehtävä, rintamasuunta - tässä olimme koiran kanssa ihan eri vaiheissa ja Savu ei kääntynyt oikeastaan ollenkaan
Ohjaajan ympäri kiertäminen -1p Savu nuuskaisi kylttiä, kun omat ajatukseni harhailivat vielä edellisessä kyltissä
Käännös oikeaan -1p tehtävä väärin suoritettu, -1p ohjaajavirhe, olin mielessäni edelleen edellisissä käännöksissä ja Savu jäi katselemaan yleisöön
Käännös vasempaan -3p kontrollin puute, -10p tehtävä väärin suoritettu, hyl poistuu kehästä - tämä ei mennyt ihan putkeen, mutta ainakin havahduin tilanteen tasalle. Ei pitäisi pohdiskella menneitä kylttejä ja siten ahdistaa koiraa.
Istu, maahan, istu -1p vino, eikä yllätä, kuten jo aiemmin kirjoitin

Tuomarin kommentti: Paljon hienoa työtä. Treenilistalle takapäänkäyttöä ja häiriönsietoa.

Radan jälkeen purskahdin nauruun kaiken sekoiluni jälkeen. Kaikesta sähläämisestä huolimatta Savu palasi aina hienosti työskentelemään, eikä esimerkiksi äännellyt tällä radalla lainkaan. Se jo itsessään on melkoinen saavutus meille! Pikkuvioista ja Savun hakemasta aikalisästä huolimatta suorituksesta jäi todellakin hyvä mieli ja siinä oli paljon hyvää. Eteenpäin on siis tultu, joskin nyt vaappuvan oloni takia perusjutut, kuten takapään käyttö ja perusasento ovat hiukan levinneet käsiin.

Takapääjumppaa ja häiriönsietoa on melkoisesti treenattuki ja kuten ylempänä kirjoitin, syyt kummallisillekin mokille ovat tiedossa. Toki häiriöitä ja jumppailuja on syytä treenata edelleen, mutta enemmän työmaata on omassa päässä, jotta ajatukset pysyisivät kasassa. Kun oikein alkaa itseä mietityttää, Savu täytyy lähteä hiukan etäämmälle tasaamaan itseään. Ja näin käy vain kisoissa, joten kisatreenit isommilla porukoilla tulisivat todella tarpeen. Kaikesta kompastelustani huolimatta Savu työskenteli tosi hienosti, vaikka alan näyttää koiran silmään varsin epäilyttävältä.

Nyt vain reilusti treeniä niin kotona kuin kentilläkin ja seuraaviin kisoihin sitten, kun olen "normaalin" mallinen. Tuomari oli muuten jälleen itselleni uusi ja tykkäsin kyllä tarkkuudestaan. Tähtään siis mielelläni saman tyypin radoille jatkossakin.

16 tammikuuta 2020

Vuoden eka retki - Riuttaskorpi


Vuosi kulkee eteenpäin hyvää vauhtia huolimatta siitä, että ihan toivotunlainen talvi ei taida tänne saapua. Ensimmäisellä retkellä on nyt kuitenkin käyty ja retkihaasteeseen aiomme osaa ottaa. Kun vain tänä vuonna muistaisi kirjata retket muistiin ja poimia listalta sopivat toteutukseen. Viime viikonlopulle suunniteltu retki toteutui ja pääsin vielä Savun (ja kaveri koirineen) kanssa kaksin liikenteeseen. Raskauteni alkaa olla siinä määrin pitkällä, että yön yli retkeä ei enää kannattanut lykätä, vaikka mitään huippuhyviä kelejä meille ei lupailtu. Onneksemme pahin myrsky ei metsään yltänyt, ainoastaan yöllä satoi ja tuuli reilusti, mutta laavussa oli mukavan suojaisaa.

Riuttaskorven virkistymetsä on yksi suosikki retkikohteitani ja olenkin tuolla käynyt melkoisen monta kertaa. Paikka sopii niin päiväretkiin, kuin rentoihin yöpymisiinkin. Kiersimme Haukijärven kierroksen päivärepun kanssa ja Haukikallioilla syötiin eväitä. Reitti palaa parkkipaikalle, josta otettiin rinkat selkään ja suunnattiin toiseen suuntaan Suutarilankosken laavulle. Laavun edustalla ollut vanha silta olikin purettu ja uusi tehty hiukan sivummalle. Kuttulammin reitille emme sen suuremmin lähtenyt kävelemään, sillä polku oli heti alkumatkasta tosi liukas. Sulanmaan kelillä täytyy käydä kyllä vilkaisemassa, onko reittiä muutoin huollettu.



Koska keli oli melkoisen viileä ja kostea, olin pakannut Savullekin mukaan pompan ja peiton. Tarpeeseen tulivat, sillä Savu ei palellessaankaan halua nukkua makuupussissa. Ihan vieressäni nukkuu kuitenkin ja ainakin tassut tuntuivat pitkin yötä varsin lämpimiltä. Savu on kyllä hirmu kiva retkikaveri, kaikki on sen kanssa tosi sujuvaa. Ollaan toki retkeiltykin paljon ja etenkin alkuaikoina panostin esim. taukokäytökseen ja poluilla liikkumiseen ihan tosi paljon. Ja se kyllä kannatti, vaikka vaivaa tuottikin, mutta lopputulos on ollut palkitseva.

Retki teki hyvää molemmille ja raitis ulkoilma virkistää aina. Savu spurttaili vähän riiseni Kuuran kanssa, mutta kyllä Auri on ihan bff. Auri ja Savu ovat kuin vanhat kaverukset konsanaan, vaikka ovat tavanneet toisiaan vain kerran pari vuodessa. Jokin sama taajuus kaksikolla kuitenkin on ja mielellään poseerailivatkin kimpassa.

Kiitokset retkiseuralle, joka suostui mukaan tuonne epätyypilliseen keskitalven yöhön!

01 tammikuuta 2020

Tavoitteet 2020

Tapani mukaan haluan kirjata meille tavoitteet, mutta tällä erää suhtaudun näihin hyvin nöyrästi. Tälle vuodelle on niin monta muuttujaa, etten tahdo ottaa tavoitteista stressiä, vaan suoriudun mieluummin arjesta kunnialla.

Viime vuoden tavoitteet menivät hieman huti, sillä tokon alokasta emme korkanneet. Sen sijaan kävimme kolmissa kisatreeneissä toteamassa, että tekemistä riittää, mutta suunta on oikea ja tilanne jo huomattavasti kesää parempi. Tokon sijaan kisasimme kuitenkin rallytokossa - se on meille kisatilanne treeniä ja itselleni jännityksen hallintaan liittyvää treeniä.

Viime vuoden tavoitteista käsittely eteni etenkin harjaamisen osalta reilusti. Laiskanpuoleisesti tuli treenailtua kynsiä, sillä kaipaisin asennemuutosta itseltäni. Myös yhdelle luennolle ennätin.

Toko Alo korkkaus olisi kuitenkin tämän vuoden tavoite. Edes möllit, mutta kunhan kapulan pito on kunnossa (se ei todellakaan ole), olisi syytä ryhdistäytyä alokkaan suhteen.

RTK2 tätä uskallan oikeasti taitojemme perusteella tavoitellakin. Tämä vuosi todennäköisesti kisataan kertalisensseillä, sillä yksin liikenteeseen pääseminen ei ole vauvavuonna niin simppeliä. 

Käsittelytreenejä lisää ja sitä kautta suhde koiraan paremmaksi. Näitä ei voi treenata liikaa ja nyt tauon jälkeen ihan oikeasti pitäisi harjoitella.

Retkeilyyn varmasti kykenemme ja sitä haluamme. Edes pieniä retkiä.

Kaksin koiran kanssa tulee olemaan tänä vuonna erilailla arvokkaampaa aikaa ja siksi se on kirjaamisen arvoista. Sitä aikaa kaipaamme koiran kanssa varmasti yhtä paljon ja toivottavasti sellainen mukavuus osuisi kohdalle edes muutaman metsälenkin verran.

Oikeasti suurin ja hartain toive on, että koko porukka olisimme terveitä ja pystyisimme nauttimaan arjesta. Kaikki muu otetaan kirsikoina kakun päälle. ♥

31 joulukuuta 2019

Katsaus vuoteen 2019

Tältä vuodelta jäivät kulut laskematta kännykän hajoamisen vuoksi, mutta jospa ensi vuonna uusiksi. Viime vuoden kulut kuitenkin ylittyivät moninverroin lähinnä aktiivisemman harrastamisen vuoksi. Tämän vuoden koin oikeastaan kaikelta osin aktiivisemmaksi kuin edellisen, mutta siitä huolimatta olen postannut suunnilleen vähemmän kuin koskaan. Talviaikaan kävimme kuitenkin Kuopiossa, vieraillen samalla Kolin kansallispuistossa (Retki jäätävässä Savossa 1/2019).

Lähiretkiä alkutalveen mahtui useampikin ja lumisessa metsässä kelpasi lenkkeillä. Omatoimi treenasin kotona melko paljon ja lopputalvesta treenikärpänen purikin minua kunnolla. Talviajan suosituin postaus oli Koira ja lapset - kofliktitilanteet 2/2019. Kyseinen teksti keräsi katselukertoja n. 500kpl, eli roimasti vähemmän kuin Koira ja vauva - valmistaudu etukäteen 9/2018. Siitä huolimatta tuoreempi teksti on yksi oma suosikkini ja tulen varmasti kirjoittamaan aiheesta lisää.
 

Kevätpuolella päädyin leikkaamaan Savun turkin pois. Turkki on nykyäänkin herkästi huopaantuva, joten sama on edessä tulevanakin keväänä ja varmasti tästedes joka vuosi. Savun turkki muuttui kastraation jälkeen paljon ja siitä kirjoitin tekstinkin Hormooniturkki vai kesälook 4/2019.

Kevät oli retkeilyn aikaa, kun vierailimme Hämeenkankaalla (Päiväretki Hämeenkankaalla 3/2019), Kauhaneva-Pohjankankaan ja Lauhanvuoren kansallispuistoissa (Savu ja pehkot poluilla 3/2019). Retkeilyn lisäksi treenasimme ahkerasti vapaaehtoista käsittelyä ja etenimmekin siinä reilusti. Nykyään Savun voi sopuisasti harjata lähes kokonaan, vain jalat ja häntä ovat vielä haasteelliset.

Loppukeväästä aktivoiduin treenien suhteen ja pääsin treenaamaan Savun kanssa peräti kahdesti viikossa itsekseni - ilman lasta siis. Ilo oli kuitenkin suhteellisen lyhyt, sillä mieheni työvuorot ovat pääsääntöisesti erittäin pitkiä, joten käytännössä pääsisin treenaamaan ilman lasta lähinnä öisin. Hetkelliselläkin tehotreenillä etenimme kuitenkin niin paljon, että uskaltauduin ostamaan kisalisenssin ja sitä myötä ilmoittamaan meidät rallytokokisoihin.

Keväät suosituimpia tekstejä olivat

Toinen koira, miksi ei?
Ulkokoirat - mielipiteeni nykyään
Oivalluksia osa 3



Kesä vietettiinkin treenien ja retkien lisäksi myös kisoissa. Oli kyllä aktiivisempi kesä, kuin odotin ja siitä suurkiitos puolisolleni. Ilman häntä niin aikani, kuin varallisuutenikin olisivat toisenlaiset ja harrastusmahdollisuuteni huomattavasti rajallisemmat. Pitkin kesää ehdimme retkeillä niin Riuttaskorvella (Teltteretki Riuttaskorvella 6/2019), Helvetinjärvellä (Retki-, treeni- ja hierontakuulumiset 7/2019), kuin Seitsemisissäkin (Helteinen telttaretki Seitsemisiin ja reissusuunnitelmia 8/2019). Päiväretkille suunnattiin Lauhanvuoreen.

Kisaamassa käytiin Kangasalla (Rallytoko ALO 8.6 Kangasala 6/2019) tuloksena hylky, mutta parempi uraputki aukeni sitten Ylöjärvellä (Rallytoko kilpailut 29.6 ja tokon kisatreeni 30.6) ja Toijalassa (Helteestä huolimatta RTK1). Kesän kisatuloksena meillä olikin lopulta koulari ja ihmettelin RTK1 plakkarissa jatkotavoitteitamme. 

Kesä oli kaikinpuolin tapahtumarikas ja tulin myös uudelleen raskaaksi. Se ei onneksi tälläkään kertaa hidastanut menoani, päinvastoin. Kehon sisäinen deadline antaa lisäboostia tehdä töitä tavotteiden eteen entistäkin enemmän, sillä edessä olisi kuitenkin pakollista taukoa. Taaperomme on kuitenkin jo sen ikäinen, että menee mielellään kummitädille tai mummolaan kylään siksi aikaa, kun treenaan koiraa. Toisaalta Papu on niin reipas koirienystäväkin, että notkui useasti treeneissä mukanakin, joko leikkimässä tai minulla repussa. Asenne- ja järjestelykysymyksiä.

Kesän luetuin teksti oli Korvaamaton koirani 3 vuotta



Nyt syksyn me retkeilimme ja treenasimme huomattavasti aktiivisemmin, kuin olin kesällä edes suunnitellut. Päätin kouluttaa Savulla rallytokon avoimen luokan liikkeet valmiiksi ja kisata meille koulutustunnuksen myös avoimesta. Toistaiseksi siihen tavoitteeseen ei olla päästy, sillä tämän vuoden kaikki kisat ehtivät mennä täyteen. Yritän kuitenkin olla kisakunnossa vielä alkutalvesta ja treenaamme pikkuvikoja keittiössä kuntoon. Päästiin onneksi marraskuussa korkkaamaan avoin luokka (Rallytokon avoimen luokan korkkaus 16.11 11/2019)

Alkusyksystä pitkäaikainen haaveeni toteutui ja pääsimme Savun kanssa kolmen yön vaellukselle (Savu vaelluksella - Pirkan taival 9/2019). Kahden keskeinen retki vain koiran kanssa tuli meille molemmille todella tarpeeseen ja sen jälkeen arki taas maistui. Retkeilystä sen sijaan emme saaneet tarpeeksemme ja niinpä tutuiksi tulivat niin Pyhä-Häkki kuin Leivonmäki (Eläintenpäivän ruskaretki 10/2019), niin myös Torronsuo (Syyskuulumisia, retkiä ja arkea 9/2019), Sipoonkorpi, Liesjärvi ja Puurijärvi-Isosuon kansallispuistot (Reissukoiran melkein road trip 11/2019). Päiväretkellä kipaistiin myös Käskyvuorella.

Syksy sisälsi todella paljon hyviä treenejä ja varsin aktiivisen etenemistahdin. Tokon kisavalmiuteen meillä on vielä tekemistä ja rallytokokin vaatii hiontaa, mutta tähän vuoteen sisältyi onneksi suuria harppauksia. Kävin pari viikkoa sitten myös Kantoluodon Hyvä paha vire luennolle, joka oli oikein hyvä. Luentomuistiinpanoja minulla olisi parikin kappaletta, jotka kirjaan tänne kun ehdin. Myös tokoliikkeiden lähtökohdat ja kooste syksyn treeneistä on tulossa.

Ensi vuosi onkin taas erilainen, kun talouteen saapuu helmikuun lopulla vauva. Arki taaperon ja vauvan kanssa tuo tullessaan uutta ja mielenkiintoista opeteltavaa. Kunhan kaikki alkaa sujumaan ja rullaamaan, palan halusta päästä rakkaan harrastukseni pariin, eli treenaamaan Savun kanssa enemmän. Savu onneksi nauttii monista arkisistakin asioista yhtäpaljon, kuin harrastamisesta, joten sen suhteen omatunto ei kolkuttele. Ainoastaan treenikuume alkaa todennäköisesti taas keväällä vaivata.

Syksyn suosituin teksti oli Millainen on hyvä kasvattaja?

21 joulukuuta 2019

Hyvää joulua ja Ylöjärven koirakerhon jouluvideo

Savu toivottaa lukijoilleen oikein iloista joulunaikaa! Palaamme ajan sallimissa puitteissa kertomaan monen monta juttua treeneistä, koulutuksesta, suunnitelmista ja arjesta. Rauhaisaa loppuvuotta! 

 Alla seuramme jouluvideo, jolle Savukin pääsi osallistumaan :)
 

07 joulukuuta 2019

Vain itseään voi muuttaa -oivalluksia




Huom! Kuonokoppa - vaarallinen koira vai vastuullinen omistaja? 5/2016 - teksti on päivitetty ajantasalle.


Ja oman muutoksen kautta muuttaa myös koiraa. Mutta miten vaikeaa! 

On niin helppoa ajatella että kunpa lenkillä ei tulisi vastaan kissoja, höpöttäviä ihmisiä, maassa olevia nakkeja, sateenvarjoja, humalaisia tai ainakaan kermanvaaleita noutajia, uroskoiria unohtamatta. Tai kunpa kylään tulevat ihmiset seisoisivat ensin puoli tuntia oven takana, että kukaan ei soittaisi ovikelloa ja kun he tulevat sisälle he eivät huomioisi koiraa lainkaan - kunpa ymmärtäisivät edes puhetta. Olisi helppoa jos treenikentillä kaikilla olisi realistinen käsitys omista taidoistaan, koirat hallinnassa, annettaisiin tilaa, kukaan ei kävelisi päin, eikä linnottautuisi kulkuväylille, koiria ei jätettäisi häkkeihin yksin, kenenkään koira ei karkaisi ja kaikki hoitaisivat asiat yhtä hienosti kuin minä, mutta se mutta. Voisin jatkaa esimerkki listaani vaikka miten, asioita joihin kompastelemme selittäessämme koulutuksen etenemistä ja ongelmien ratkeamista asenteella sitku ja mutku.

Sitten kun, tai mutta kun aikaa ei milloinkaan tule, sillä ympäristöään ei voi siinä määrin muuttaa, kuin haluaisi. Omalla käyttäytymisellään voi vaikuttaa koiraansa ja sitä myötä ehkä myös vastaantuleviin ihmisiin. Ja miten helpolla oikeastaan pääsee, kun kouluttaa oman koiransa varmuuden vuoksi kaikkeen mahdollisineen vaikka vain varalta. Sen sijaan että kertakaikkisen epäonnisessa tilanteessa syyttää muita tekijöitä ja räjähtää koiralleen, joka ei ikinä tottele näissä tilanteissa.

Koiran kouluttaminen on helppo nakki verrattuna vaikka omaan asennemuutokseen tai siihen että omasta mielestä idiootit ihmiset yhtäkkiä ymmärtäisivät puhetta ja olisivat samalla aaltopituudella. Huomaa, että en kutsu koiran kouluttamista helpoksi, vaan helpommaksi, kuin muutos itsessä. Koirat ovat vastaanottavaisempia ja omaksuvat nopeastikin uusia asioita - toisin kuin useimmat ihmiset. Nopeimpia ja näkyvimpiä tuloksia saat, kun laadit tarkan treenisuunnitelman, jossa huomioit myös itsesi. Mitä sinä teet, jos koira haukkuu, alkaa tuijottamaan, ns. hukkaa korvat tai menettää malttinsa? Ota ei toivottu käytös ja reaktiot ensisijaisesti palautteena ja tärkeänä datana koirasi kokemasta olosta. Mitä voisit tehdä toisin, jotta koiran ei tarvitsisi hermostua? Voisiko koiralle ja itselle opettaa varasuunnitelman yllättäviin tilanteisiin, esim. kun säikädätte, ette kumpikin räjähtäisi huutaamaan. Jotta koulutus etenisi - oli kyse suunnilleen mistä vain arkisesta - on tärkeää huolehtia että työmaan ollessa kesken, koira ei joudu liian haasteellisiin tilanteisiin. Hihnalenkeillä tämä voi tarkoittaa väliaikaisesti lenkkimaastojen tai lenkkiaikojen radikaalia muutosta.

Miten paljon koiran käyttäytymisen pitäisi muuttua? Jos edes hiukkasen, saman verran tulisi oman käyttäytymisesi muuttua. On turha odottaa, että koira alkaisi yhtäkkiä käyttäytyä erilailla, mikäli oma toimintasi on täsmälleen samaa, kuin viime viikolla. Uusien toimintamallien omaksuminen ja oppiminen vie aikansa, mutta kannattaa kiinnittää aivan erityistä huomiota siihen, mitä itse tekee. Tiedätkö esimerkiksi etukäteen ne tilanteet, joissa menetät malttisi? Tai onko joitain tilanteita, joissa saatat ehkä pelätä, mitä tapahtuu?

Ympäristökontrolloinnin lisäksi itseäni jarrutti kovasti koiran leimaaminen. Älä leimaa koiraa reaktiiviseksi, minkäänviettiseksi, häiriöherkäksi, araksi tai miksikään muuksikaan. Kaikki koirat ovat omia persooniaan omine taipumuksineen ja ehkä erilaisia kuin edelliset koirasi. Kaikkia koiria on mahdollista kouluttaa ja kaikkea käyttätymistä voi muokata. Tämän olen kirjoittanut aiemminkin sillä huomiolla, että  kaikki osaisivat kouluttaa, on eri asia ja tärkeä erottaa edellisestä. Koska kaikki eivät osaa, sillä kaikki eivät voi osata kaikkea. Viimeistään siinä vaiheessa kun kokee, että edistystä ei tapahdu, vaikka kaikki on jo kokeiltu, on syytä nöyrtyä ja ottaa apua vastaan. Mikäli hakeutuu kouluttajan (Suomessa kuka vain voi alkaa nimittämään itseään koirankouluttajaksi) pakeille, on syytä maksaa ohjauksesta ammattitutkinnon saaneelle koirankouluttajalle. Heistä löytyy lista esim. täältä.

Koirien leimaaminen erinäisillä negatiivisen sävyn saaneilla luonteenpiirteillä on mielestäni vahingollista ja harhaanjohtavaa. Kun toteamme jonkun koiran noi yleisesti vaikkapa vaikeaksi, alamme käyttäytyä ja odottaa siltä vaikean koiran käytöstä tai nähdä sitä koiran kaikessa normaalissakin tekemisessä. Huomautettakoon myös, että jokainen eläin, myös jokainen koirayksilö on reaktiivinen ja/tai häiriöherkkä. Eläin joka ei reagoi tai ole kiinnostunut ympäristön mistään asiasta, kun kuollut eläin. Ei siis kannata ylidramatisoida tai mässäillä omilla tulkinnoilla, vaan tarttua toimeen, mikäli koira on erityisen kiinnostunut autoista, ihmisistä, linnuista tmv silloin, kun sen pitäisi kuunnella sinua.

Suurten tavotteiden ja muutosten toivossa, pitää tehdä itsekin suurempia muutoksia. Etenkin asenne ja suhtautuminen koiraan tai koirankouluttamiseen, kokevat melkoista ravistelua siinä vaiheessa, kun kaikki kortit on jo pelattu. Se ärsyttää ja hämmentää, kun ymmärtää, miten kuplaan oikeastaan onkaan jäänyt jumiin. Kannattaa kuitenkin poistua mukavuusalueelta, ottaa selvää, hankkia tietoa ja apua ja mennä kohti parempaa huomista.

Epätäydelliset koiramme ovat kuitenkin melko täydellisiä, yrittäessään sopeutua eloon ja oloon meidän epätäydellisten omistajien kanssa. Se että teemme parhaamme, on vähintä mitä voimme koirillemme tehdä.

28 marraskuuta 2019

Loka-marraskuun kuvia

Kuvia selatessa voi todeta, että tämän hetkisestä synkkyydestä ja räntäsateesta huolimatta loppusyksy on antanut ihan kivojakin kelejä. Loka-marraskuu oli varsin aktiivinen kausi treenirintamalla. Varsinainen lenkkeily jäi vähän vähemmälle, mutta koirakavereiden kanssa Savu pääsi juoksemaan useasti. Pihatalkoissa Savu oli intensiivisesti mukana ja iltaisin se käpertyy jalkoihini seuraamaan neulomista.

Treenivideoita tuli kuvattua monen monta tuntia, joten menee aikaa koostaa video valmiiksi. Kuvasimme myös tokoliikkeet lähtötason ja vertailun vuoksi. Toivottavasti ensi vuoden aikana tokoliikkeet ja kokonaisuus ovat edennneet reilusti. Yritän saada sekä treenikoosteen, että tokovideon vielä tämän vuoden puolella valmiiksi.

Toivottavasti saataisiin pian lunta ja pakkasta, se piristäisi paljon ♥ Alla kuvakaaos lokakuun lopulta marraskuulle.