10 marraskuuta 2021

Rallytokon ratatreenit

Arkistokuva huhtikuulta, © Mira Kaipaisen

 

Tiistai iltana kävimme Savun kanssa Tamskin hallilla. Olimme sopineet kimppatreenit Netan ja Miran kanssa ja Mira olikin suunnitellut meille tosi kivan voittaja radan. Savu oli hieman lennokkaalla tuulella aamuisesti kolmen tunnin kimppalenkistä huolimatta. Se ei tällä kertaa jäänyt pahasti hajuihin kiinni, mutta viereisiltä kentiltä tuleva kova meteli selvästi jännitti sitä ja lopulta Savu karkasi molemmilla radoilla haukkumaan treenikaverit.

Molemmilla vuoroillamme tuli myös hyviä pätkiä ja oikean puolen seuraamiseen on pienestä katkosta huolimatta tosi tyytyväinen. Kuplan puhkeamisesta huolimatta Savu nousi kivasti takaisin töihin. Ja vitsi että tykkään sen työskentelystä silloin kun se on ympäristön kanssa sujut ja tietää mitä tehdään. Vaikka haukkuminen on välillä vähän turhauttavaa, on se kuitenkin Savun hyvin selkeä tapa kertoa että sitä jännittää tai ettei se ymmärrä mitä tarkoitan. Liikkeet sujuvat meillä jo keittiössä, mutta hallille ja radalle sujuvuuden suhteen saa tehdä vielä töitä.

Treenimuistio
- harjoittelua kentällä seisovien ihmisten suhteen
- houkutus, voi murheenkryyni mutta kurpitsassa oli kuulemma nakkeja 😂
- varmuutta puolen vaihtoihin, eteentulemiseen ja ympärikiertämiseen - vihje-erottelu ja itsellekin muistiin mitä vihjettä käytetään
- rata-/kisatreenejä ehdottomasti useammin kuin kerran kuukaudessa!

Näillä eväillä eteenpäin ja tehokasta treeniä ennen koetta. Marraskuun lopulla korkkaamme voittajan, vähän sillä tavoitteella että näen mikä tilanne meillä on koevalmiuden suhteen. Viime vuonna ahnehdin kokeita useammat epäonnistumisista huolimatta, mutta kirjoittelen aiheesta ja kantapään kautta oppimisesta myöhemmin lisää.

07 marraskuuta 2021

Marrasretki Riuttaskorpeen


Marraskuisena lauantaina spontaani retkikuume kävi sietämättömäksi ja niinpä pakkauduimme autoon. Olin päättänyt suunnata jo vähän ränsistyneeseen luottokohteeseeni Riuttaskorven virkistysmetsään. Olen sekä yöpynyt että päiväretkeillyt tuolla lukuisia kertoja ja lähellä sijaitsevista retkipaikoista se on ehdottomasti lempparini. Savu terästäytyi jo keittiössä, kun huomasi minun tekevät voileipiä rasiaan ja kaatavan kaakaota termokseen. Kokeneelle retkikoiralle nämä ovat päivänselviä vihjeitä, että kohta mentäisiin.

Ja niin me mentiin, heti auringon nousun jälkeen pikkuväki ja Savu olivat autossa lähtövalmiita. Kolmivuotias Papu pettyi edellisellä retkellämme (Ritajärven luonnonsuojelualua 10/2021) kun emme tehneetkään nuotiota. Tällä kertaa haimme retkelle mukaan yhdet apukädet, veljeni vaimo Jennin. Pikkuväen kanssa nuotio kosken vieressä on ainakin minulle vähän liian iso pala kakkua, joten yksi aikuinen lisää tuli tarpeeseen 😅


Olimme perillä jo klo 10 ja suuntasimme Haukijärven kierrokselle. Parkkipaikkaa oli levitetty reilusti sitten viime näkemän ja Suutarilankosken laavulle päin näkyi menevän leveä murskeella kuorrutettu tie. Hiukan erilainen näky, kuin viime kerran heinittynyt ura, jossa meni pieni polku. Ilmeisesti paikkaa on tarkoitus huoltaa, vaikkakaan Haukijärven poluilla ei mitään uutta ollut.

Pitkospuut olivat lahonneet paikoin kokonaan, mutta kriittisten kohtien siltoihin oltiin tuotu vähän uudempaa ja kestävämpää lankkua. Niinpä me selvittiin ojien ja purojen ylityksistä kengät kuivina. Alkumatkasta aurinkokin näyttäytyi ja Haukijärvi oli peilityyni. Retkeä parhaimmillaan, hiljainen luonto, eikä muita retkeilijöitä lähimainkaan. Kuka sitä sen ihmeellisempiä palveluita kaipaisi?


Säätilanne muuttui melko nopeasti. Aurinko meni pilveen ja paksu harmaa peite verhosi koko taivaan. Sen jälkeen satoi rakeita. Raekuuron jälkeen tuli vettä sen verran, että Savunkin turkki kastui. Meillä ei ollut aivan varsinaisia sadevaatteita, mutta hetkelliset sadekuurot eivät onneksi kastelleet ketään seurueestamme aivan läpi. Kuvitelmat aurinkoisista koira-lapsi kuvista Haukikallioilla haihtuivat, sillä Haukikallioille päästessä keli oli jäähtynyt ja taivas harmaa, vaikka sade taukosikin.

Reippaasti pitkospuita tepastelleet lapset söivät välipalaksi hieman voileipiä ja tienasi Savukin juustosiivun. Pienen tauon jälkeen jatkoimme matkaa kohti Suutarilankosken laavua. Savu poikkesi polulta vähän joka välissä rantaan siltä varalta, että se löytäisi vesikirppuja. Rannalla oli kuitenkin hiljaista, liekö jo vesikirpuillekin liian kylmä.

Torttilantielle tullessamme lähdimme eri suuntiin. Minä lähdin Savun ja Pipan kanssa hakemaan autolta polttopuita ja makkaroita, kun taas Jenni ja Papu jatkoivat matkaa polkua pitkin kohti laavua. Vaikka kävelymatka autolle vähän kiersi, olimme lopulta liki täsmälleen samaan aikaan laavulle vievän reitin risteyskohdassa. Kolmevuotias kun ei mene pitkospuilla aivan mahdottoman lujaa, vaikka reippaasti kävelisikin.


Laavun nuotiopaikalla olikin vielä hiillos edellisten retkeilijöiden jäljiltä joten saimme nuotion helposti syttymään. Savu asettui suuren kuusen viereen lepäämään. Se piti kuitenkin tarkasti silmällä makkaroita, joista tietysti liikeni sillekin pieniä paloja. Kosken kuohuja kuunnellessa ja nuotion liekkien leikkejä katsellessa mieleni lepää ja akkuni latautuvat. Vaikka toki täytyi pitää silmällä, ettei kukaan putoa koskeen tai polta itseään nuotiossa. Pipa tosin nukkui nuotion, kosken ja makkaroiden ohi. Sille ulkoilu raittiissa ilmassa teki tehtävänsä ja se otti kantorepussa tunnin tehotorkut.

Suutarilankoski on yksi lemppari kuvauskohteitani ja niin kuvailin Savua kivillä tälläkin kertaa. Toki jalan sijaa oli katsottava vähän tarkemmin, kun taapero nukkui selässäni, mutta kuivin jaloin selvisin. Onnistuneiden kuvien jälkeen suuntasimme autolla ja se idea kelpasi Papullekin hyvin.

Kaikkinensa vietimme maastossa aikaa hieman alle neljä tuntia. Sen aikaa pikkuväkikin jaksoi olla hyväntuulinen ja sopuisa, joskin viimeiset puoli kilometriä olivat jo vähän tahmeat. Minulle ja Savulle matkaa kertyi 5km autolla koukkaisun tähden. Papu käveli 4,5km ja olen kyllä jaksamiseensa tyytyväinen - pitkospuut ja vaihteleva maasto korkeuseroineen ei ole pienelle pojalle ihan läpihuutojuttu.

Onnistunut päiväretki on omiaan kasvattamaan retkikuumetta lisää. Kenties ensi kerralla kävelymme Kuttulammille.

05 marraskuuta 2021

Treenejä ja tokosuunnitelmia

Savu antamassa palautetta ohjaajan hitaudesta




Tämän hetkiseen treenipäiväkirjaani ei kummoisia kirjoituksia mahdu (ensi vuodelle ehdottomasti bujo jossa tilaa muistiinpanoille), joten kirjaan tämän hetkisen ajatusvyyhdin tänne. Parissa kuukaudessa ajatukseni tokotreenien suhteen ovat päivittyneet liki radikaalisti ja tuntuu järkevältä väsätä joku kooste tekstimuotoon. Kenties tästä on hyötyä jollekin muullekin, mutta ainakin minun on helpompi jäsennellä ideat ja oivalluksen käytäntöön perusteellisen kirjoittelun kautta.

Heti tällä marraskuun ensimmäisellä viikolla ennätimme kahdesti Canisportin hallille ja pitkästä aikaa nähtiin Kiiraa ja Kelmiäkin. Uutta treeniseuraa saatiin labbiksista Iskk Koiralan kentälle. Viikon treeneissä on hiottu yhtä ja toista rallytokoon ja tokoon liittyen. Rallytokoa pitäisikin kerrata, sillä parin viikon päästä meillä on ensimmäinen koe voittajaluokassa. Lauantain ratatreenit minun osaltani peruuntuivat, mutta ensi viikolle on sovittuna toiset.

Välillä on tuntunut, että vaikka miten paljon treenaa, treenit eivät jostain syystä kanna koetilanteessa. Jälkikäteen ajateltuna tämä ei tietenkään ihmetytä: liikaa yksin treenaamista, liian kaavamaista, liian vähän palkattomuutta jne. Sosiaalinen palkitseminen vaatii jatkuvaa vahvistusta, häiriötreenit toisivat lisävarmuutta, kaavan rikkominen vähentäisi ennakointia ja näin pois päin. Esimerkiksi edellisen tokokokeemme mokista moni selittyi treenien yksipuolisuudella; en muista koska viimeksi olisimme harjoitelleen perusasennossa odottelua ennen paikalla makaamista saati muistelleet häiriökäskyjä. 

Savun haistelu kesken työn teon on jokseenkin harmittanut ja tuntuu että olen omat korttini ja korteni käyttänyt. Suunnittelmissa on ostaa ihan yksäri asiaa koskien siinä toivossa, että saisin oikeita työkaluja enkä pelkästään ohjeita puuttumiseen (tarkoituksena on opettaa pantaan tarttuminen positiiviseksi, mutta se ei ole sinällään mikään ratkaisu). Tiedän toki, että voin panostaa vahvisteiden laatuun vielä lisää ja selkeyttää tokon ja tauon eroja, jolloin Savulle ei ole epäselvää haistellako vai ei. Ja toki yleistä luopumistreeniä, varsinkin siellä Tamskilla joka on meille tosi vaikea ympäristö syystä x tai y.

Alla uudet ideat purettuna liikekohtaisesti, ja joitain ajatuksia palkattomuudesta ja kisatilanteesta.

Paikalla makaamisen suhteen meidän on harjoiteltava perusasennossa odottamista ja häiriökäskyjä. Viimeiset pari treeniä, joissa kaverit ovat liikkuroineet ja käskytelleet koiriaan maahan, ovat sujuneet kivasti. Uskoisin paikkiksen sujuvan varmemmin kun perusasennolla on kestoa ja Savu oikeasti kuulolla eikä ennakoimassa. Maasta perusasentoon nousuja täytyy työstää jumpan kera, jotta Savu nousisi kokeissa ensimmäisellä käskyllä.

Seuraamiseen suoritusvarmuutta liikkoiroidusti ja ihmishäiriöillä. Savulle on hankalaa mennä läheltä ihmisiä ja kaikista haasteellisinta meille on juosta esim. tuomaria tai yleisöä kohti. Kesken liikkeen Savu ei ole enää karannut, mutta se saattaa kohdalla haukahtaa. En ole aivan varma jännittääkö se, vai haluaisiko se moikata mutta pyrkii luopumaan silti. Niin tai näin, lisää harjoitusta vain. Ylipäänsä seuraamiseen käännösten, vauhdinmuutosten ja kontaktin keston lisäämistä.

Liikkeestä maahan menossa Savun kontakti tipahtaa lähestulkoon aina viidennen askeleen jälkeen. Tämä on hienoinen riski käskytyksen suhteen, sillä Savu ei välttämättä ole kuulolla siinä vaiheessa kun pyydän sitä maahan. Teknisesti maahanmenoon olen tyytyväinen, mutta harjoitusta vaatii paitsi seuraaminen myös kuulolle jääminen. Varsinkin jännittäessä Savu alkaa herkästi haistella odotellessaa. Treeneissä tämän suhteen täytyy hyödyntää peiliä, niin saadaan liike kasattua kympin arvoiseksi.

Luoksetulo on edistynyt siinä määrin, että Savu juoksee! Perusasentoon juosten tulemista on treenattava, sillä nyt Savu hidastaa lopuksi tai tulee vinoon. Toisinaan jää seisomaan viereeni ja joudun käskyttämään uudelleen perusasentoon. Luoksetulon jättämisosuutta täytyisi myös harjoitella. Nyt Savulla on sama "oottaa" käsky jokaisessa jätössä, joten ei ole mikään ihme että Savu on ihan pihalla mikä tehtävä seuraavaksi on tulossa: sehän voi olla luoksari, kaukot, paikalla makaaminen tai hyppy 😅

Noutokapulan pito vaatii vielä hiontaa ja asennetta ollakseen koevarma silloinkin, kun on vaikeaa. Siirtymiä ennen ja jälkeen tätä liikettä on vahvistettava roimasti. Kapulan pidon suhteen ensimmäisellä tarttumista on vahvistettava, sillä nyt Savu saattaa ensimmäisellä käskyllä vain tökkästä kapulaa. Itse viiden sekunnin pitäminen sujuu jo mallikkaasti. Tarvitsisin tämän tehtävän kanssa etenemiseen hiukan rohkeutta, sillä helpostin palkkaan vähän kaikesta kapulan näpertelystä koska pelkään muuten pilaavani tämän liikkeen uudestaan 😒

Kaukot ovat takkuilleet vaikka kuinka. Teknisesti liike on kiva, mutta vähäisetkin häiriöt reppaavat koko homman. Tässä avainasemassa on jättövihje, joka on ollut se "oottaa" ja siitähän Savu jää aivan puolivaloille. Se on useammassa kokeessa uppoutunut hajuihin tai jäänyt katselemaan takaviistossa olevaa liikkuria. Nyt olen alkanut vaihtaa jättövihjettä "kaukot" sanan alle ja antanut tämän jälkeen Savulle aina namin. Makuulta istumaan nousemista ollaan harjoiteltu enemmän, etenkin niin että Savu nousisi ihan oikeasti ensimmäisellä. On kai turha ihmetellä kaukojen vetelyyttä, kun niihin satsannut paljon vähemmän kuin vaikkapa huvikseen ruutuun juoksuttamiseen. Täytyy ottaa kaukoihinkin kovemman luokan palkat ja luoda liikkeelle oikeasti arvoa Savun silmissä.

Estehyppy on ihme kyllä mennyt kokeissa kympin arvoisesti, vaikka se ei leirillä onnistunutkaan. Pieni ennakointitreeni, häiriöt ja vihje-erottelu eivät kuitenkaan ole tässäkään haitaksi.

Meidän tapauksessa kokeessa selviämiseen ei riitä pelkkä liikkeiden harjoittelu, vaan Savun kanssa täytyy työstää palkattomuutta ja sosiaalisen palkan vahvistamista ihan huolella. Tylsäksihän tämä kävisi jos olisi liian helppoa. Toisinaan keskusteluihin kommentoidaan aika vähättelevään sävyyn jotakin "teet vain näin, niin ei ole mitään ongelmaa", mutta koirat ovat erilaisia. Se mikä on haastavaa toiselle, ei liikauta toisen koiran mieltä lainkaan. On myös aivan koirakohtaista, mitä koira pitää riittävänä palkkiona. Kaikkea voi tietysti vahvistaa ja harjoittelun avulla Savukin palkkaantuu nykyään lelulla. Sosiaaliseen palkitsemiseen se vastaa nykyään merkittävästi paremmin kuin kesällä ja tästä tietysti palkitsen sitä ruualla.

Palkattomuustreenit on otettava taas viikko-ohjelmaan mukaan, nyt ovat vähän jääneet. Olen arponut 3-6 liikettä satunnaiseen järjestykseen, tehnyt ne kokeenomaisesti ja mennyt sitten kentän laidalle palkkaamaan Savun kuten kokeissa. Etenkin syyskuussa teimme tätä aktiivisesti ja Savu vastasi treeniin tosi hyvin. Samalla tulee seurattua siirtymien sujuvuutta ja useissa treeneissä harjoittelen niitäkin erikseen.

Voi kun tosiaan riittäisikin, että opettaa koiralle kuusi liikettä paikkiksen lisäksi ja painelee vain kokeisiin hakemaan rivin ykköstuloksia 😂 Ehkä se toisilla onnistuu niin, mutta treenien sisältöön paneutumalla ja tarkalla suunnittelulla tässä on kyllä ihan älyttömästi työtä koiran kanssa, joka ei paina ohjaajan mokia yhtään villaisella.

Kelmi ja Savu


01 marraskuuta 2021

Tokokoe Tamskilla 31.10 ja muistilista


Sunnuntaina kävimme Tamskilla tokokokeessa, jonne vähän kuin riskillä ilmottauduin. Tamskin halli on ollut meille jostain syystä vaikea treenipaikkanakin, sillä Savu uppoutuu siellä tosi helposti haistelemaan. Syitä on varmasti monia, mutta työkaluni syiden selvittämiseen ja ongelman purkamiseen alkavat olla vähän lopussa. Koen myös hankalaksi harjoitella asiaa, sillä toisissa paikoissa Savu ei haistele lainkaan tai ei ainakaan uppoudu hajuihin. 

Odottelualueella alku meni kuitenkin tosi kivasti. Savu oli hyvin keskittynyt minuun eikä touhuillut mitään ylimääräistä. Kävi kuitenkin sellainen moka, että otin sen odottelemaan aivan liian ajoissa ja niinpä Savu ehti innostua ja turhautua monta kertaa. Lopulta se alkoi vähän äännellä levottomuuttaan ja innostui ulvomaankin kun joku toinenkin hiukan haukahteli. Paikkikseen mentiin tosi väärässä mielentilassa. Saatiin kupla koottua takaisin ennen yksilövuoroa, mutta minun tuurillani Savulle heittämäni lihapulla osuikin sen silmään. Ja lihapullan murunen meni ihan oikeasti Savun silmään, enkä saanut sitä pois. Toivon hartaasti ettei se häiritsisi ja meidän vuoron koittaessa fiilis oli vielä hyvä. Just kun piti mennä kentälle, Savun nenä liimaantui mattoon kiinni.

Tuomarina Mari Väänänen
Pisteet 131p

Paikalla makaaminen ryhmässä 1min 6

Savu oli rivissä keskellä ja härväsi odotellessa sahaten monta kertaa maahan ja turhautuen kun ennen liikkeen alkua pyysin sitä vielä takaisin istumaan. Se kuitenkin ennakoi todella vahvasti ja läsähti maahan heti liikkeen alkaessa. Itse paikalla maakaminen meni hyvin, Savu oli levollinen ja hiljaa. Sen verran Savu oli kierähtänyt lonkalle, että tuli perusasentoon vasta toisella käskyllä, josta päätti mennä miltei samantien takaisin makaamaan. Ei ollut meidän paikkis tänään.


Seuraaminen 6

Ensimmäiset pari askelta lähti vähän tahmeasti, mutta sitten seuraaminen oli sitä mitä viime aikoina treeneissäkin. Kaavio tuntui jännittäessä tosi pitkältä ja eiköhän just viime metreillä Savu alkanut raapia silmäänsä jonka jälkeen se alkoi haistella mattoa. Jouduin kutsumaan sitä mukaan kahdesti ja vasta sen jälkeen jatkettiin seuraamista melko hyvänä. Kyllä harmitti, mutta minkäs sitä lihapullalle silmässä mahtaa.

Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 8

Savu oli alussa askeleen jäljessä ja pikkuisen kontakti tipahti, noin muuten tehtiin meidän tasoinen suoritus.

Luoksetulo 9

En aivan varmaksi muista mistä lähti piste, ehkä haisteli odotellessa, ehkä tuli vinoon perusasentoon tai jotain muuta. Mutta juosten tuli luo eikä haukkunut kuitenkaan.

Noutoesineen pitäminen 7

Savu jäi juuri ennen liikettä haistelemaan ja lopulta jouduin ottamaan sitä pannasta kiinni mitä en tee käytännössä ikinä treeneissä. Perusasento oli vino ja alustus kertakaikkisen huono tälle liikkeelle, mutta toisella kehoituksella Savu tarttui kapulaan ja piti hyvin.

Kauko-ohjaus 0

Kaukot jatkettiin siltä istumalta ja niinpä Savu makasi tiiviisti nenä maassa hajuja keräten. Nollattiin, koska en edes yrittänyt käskyttää istumaan sillä koira oli aivan muissa maailmoissa.

Estehyppy 10

Kaiken säröilyn ja sekoilun jälkeen tuntui ihan utopiselta että hyppy olikin täysi kymppi.

Kokonaisvaikutus 6

Ei ollut yhtään meidän hetki tuo muutama minuutti kokeessa. Minua jännitti kuten aina, mutta Savulle ympäristö oli liian vaikea. Se jäi siirtymissä haistelemaan eikä ollut yhtään tavalliseen tapaan mukana vaan karkasi peräti kahdesti haukkumaan liikkurinkin. Liikkurin rauhaan jättäminen on ollut meille jonkun aikaa melko peruskauraa, mutta tällä kertaa haastetta oli liikaa ja vanhat jutut puskivat läpi. Savu myös haukahteli ja oli siinä määrin vähän ulapalla että jouduin kutsumaan sitä erikseen perusasentoihin. Tavallisesti se tarjoaa niitä itse.

Vähiin jäi suorituksen hyvät asiat, mutta kokemus tietysti tämäkin. Onpahan mitä treenata ja eipähän pääse ylpeäksi tai liian helpolla 😂 Vaikka meidän suoritus meni reilusti penkin alle, pisteet riittivät kuitenkin kolmossijaan. Tällä kertaa näin, ensi kerralla ehkä erilailla.


Muistilista treeneihin

- paikkistreeneihin "turhaa odottelua", siten että seisoskellaan rivissä ja Savun tulisi pysyä perusasennossa. Liikkuri mukaan niin, ettei Savu ennakoisi käskytyksiä.

- lisää harjoitusta jättämisiin (luoksetulo, kaukot, jäävä). Tavoitteena että Savu olisi jäädessäkin hereillä, eikä jäisi hajuihin tai muihin häiriöihin kiinni.

- perusasentoa varmemmaksi ja vahvemmaksi myös häiriöissä

- siirtymiin harjoitusta häiriöissä

- kaukojen tehotreenaamista häiriöissä, nimen omaan erilaisissa hajuissa

- kapulan pitoon siirtymäharjoituksia ja varmuutta ensimmäisellä käskyllä tarttumiseen.

30 lokakuuta 2021

Ritajärven luonnonsuojelualue


Suunnittelemani minivaellus peruuntui pikkuväen flunssan vuoksi ja edellisestä päiväretkestäkin on vierähtänyt tovi. Retkikuume helpottaa hetkellisesti ainoastaan retkeilemällä ja niinpä suuntasimme perjantai aamuna Sastamalaan, Ritajärven luonnonsuojelualueelle. Olen käynyt Ritajärvellä jonain talvena ennen lapsia, eli edellisestä vierailusta on vierähtänyt muutama vuosi. Kehuja paikasta olen kyllä kuullut, enkä suotta. Maasto on vaihtelevaa ja maisemat ainakin minun silmääni kauniita, myös sumuisena syyspäivänä.

Koska maasto on kivikkoista, juurakkoista ja varustettu korkeuseroilla, valikoin reitiksemme Valkeajärven kierroksen. Reitti ei ole kovin pitkä, vain reilu pari kilometriä, mutta retkiseurani olikin verrattain nuorta. Reitillä riitti katseltavaa ja ihmeteltävää, sekä Savu että lapset riemastuvat vesileikeistä ja me vietimme jokaisella purolla ja lätäköllä aina tovin. Lapset leikkivät kalastavansa ja Savu puhalsi kuplia. Minä katselin kolmikon touhuja hymyssä suin.


Pitkosten määrä vähän yllätti, sillä olin käynyt reitillä vain talvella, jolloin jokunen kaide oli näkyvissä. Kolmevuotias Papu kulki pitkoksilla taitavasti ja piti reitistä muutenkin paljon. Sen sijaan uhkarohkea reilu vuoden ikäinen Pipa neiti haluaisi kompastella ja putoilla mielin määrin eikä muka tunnu missään... Osan matkaa kannoin kuopusta repussa hänen pahansisuisesta ääntelystään huolimatta. Pitkoksilta kun voi pudota järveen, vedellä täyttyneeseen kallionkoloon tai kivikkoon, enkä todellakaan halunnut retkellemme ehdoin tahdoin tapaturmia.

Savulle pitkoksilla kävely on tuttua ja se hakeutuikin paljon taakseni. Etenkin lasten aikana on kätevää, että Savulla on paljon erilaisiin maastoihin sopivia taitoja. Se saattaisi vahingossa tönätä lapset pitkoksilta alas tai pienet voisivat kompastua hihnaan. Siispä oli helpointa ja turvallisinta, kun kaikki kulkivat jonossa.


Minä näin joka paikassa kuvauskohteita; valtavia siirtolohkareita, kaatuneita puita, puroja ja sammalmättäitä. En kuitenkaan retkiseurani vahtimiselta ennättänyt kuvata aivan niin paljon, kuin olisin halunnut. Siispä täytyy lähteä Ritajärvelle joku kerta ihan itsekseen. Tosin lapsetkin haluavat tuonne uudestaan, kalastamaan 😅

Savulle tuollainen hipsuttelu pikkuväen kanssa ei ole oikein liikuntaa, mutta kerrankin sillä oli aikaa haistella ja nuuskia niin paljon kuin halusi. Nyt oli aikaa myös läträtä joka lätäkössä ja lutakossa, vailla kiireen kiemuraa. Rauhallinen tahti sopi minullekin, sitä näkee asiat ihan uudesta vinkkelistä pysähdellessä jatkuvasti ja samalla ehtii nauttia raikasta ulkoilmaa keuhkot täyteen.


Reitti oli paikoin välillä todella märkä, muutamassa kohtaa polku oikeastaan hukkui veteen ja kiertäminen kengät kuivana osoittautui mahdottomaksi. Olisi pitänyt ottaa itsellekin saappaat, sillä ainoastaan lapset säästyivät kuivin jaloin. En ole varma muista reiteistä, mutta nyt syksyllä ainakin Valkeajärven kierrokselle kannattaa laittaa suosiolla kumisaappaat. Polku on vähän joka paikasta märkä, mutta Paavinhatun ja Kannaksen välillä lainehtii niin, että siinä meinasi lapsen saappaan varrenkin pituus loppua kesken.



Vihdoin sinnikkään kiipeilyn ja kävelyn jälkeen näkyviin tuli laavu, jossa pidimme evästauon. Lounas maistui kaikille ja pikkuväki tarjoili Savullekin nakkia. Aikamme leikimme ja kuvailimme taukopaikalla, ennen kuin jatkoimme matkaa autolle. Eikä meillä autollekaan mikään kiire ollut, sillä paluumatkalla samat lätäköt ja purot piti tutkia uudestaan niin koiran kuin lastenkin toimesta.

Tällainen rento päiväretki on todella kaukana siitä retkeilystä, jota harrastin aikanaan. Mutta voi että tällainen on ihanaa ja lataavaa piristystä arkeen, pitäisi ehdottomasti lähteä useammin. Lastenkin mielestä. Nämä pienet arkipäivien retket luontoon ovat niitä asioita, jotka sytyttävät lapsissa kiinnostumisen kipinän erätaitoja kohtaan. Ensi kerralla pitää kuulemma tehdä nuotio - ehkä, jos saan aikuiset apukädet mukaan näiden villiviikarian kaveriksi. Savusta on moneksi, mutta ei aivan nuotiovahdiksi 😉

29 lokakuuta 2021

Lokakuun treenikooste

 


Lokakuun treenimäärät jäivät vähäisiksi lomareissun ja kahden viikon flunssarumban vuoksi, mutta sisältäöä treeneissä oli! Ennätettiin poiketa meille uudella Kramien hallilla, pitkästä aikaa vierailtiin myös Ylökkillä ja pari päivää sitten Canisportilla tehtiin kuukausittainen rallytokon ratatreeni. 

Tokon seuraaminen on ottanut kivan harppauksen nyt lokakuussa. Savu kykenee taas seuraamaan pidempää matkaa tiputtamatta kontaktia, kääntyy sujuvasti mukana ja selviää vauhdinmuutoksista haukkumatta. Vielä toisinaan se jää vähän arpomaan, pitikö pysähtyessä mennä perusasentoon. Mutta vähäisillä treenimäärillä saatuun etenemiseen olen oikein tyytyväinen ja tästä on hyvä jatkaa.

Luoksetuloa, kaukoja ja hyppyä olen harjoitellut siltä osin että Savu jäisi katsomaan perääni. Liikkeiden haasteet ovat olleet lähinnä siinä että Savu onkin alkanut haistella tai katsella ympärilleen, eikä ole siten aivan kuulolla minun huhuillessani käskyjä. Kovin montaa harjoitusta ei ole vielä takana, joten tuloksista en ole aivan varma.

Kapulanpito ja nouto ovat ottaneet suuren harppauksen ja tämä valtava läpimurto on tuntunut huikealta voitolta. Pito ei enää sinällään ole ongelma, vaikkakaan en näe mitään syytä pihistellä siitä palkkaamisesta. Olemme alkaneet harjoitella varsinaista noutoa ja aika kivasti Savu tuo juosten kapulan käteeni. Hyppynoutoa tehtiin viime viikolla kylmiltään ja siitä Savu suorastaan innostui. Kai se pitää rohkaistua ja suunnata kiikarit avoimeen luokkaan.

Rallytokon puolenvaihto käännöksiä hiottiin vähän uudelleen. Olin vallan unohtanut molempien samaan suuntaan kääntymiset ja ne ovat itselleni motorisesti vähän vaikeita. Oikean puolen seuraamista tein nyt radallakin ja ainakin pujottelu sillä puolella sujui hienosti.

Rallytokoa pitääkin taas treenata järjestelmällisemmin, sillä ilmoitin Savun oman seuran kokeeseen. Samaan syssyyn ostin myös ratatreeni kerran, josko saataisiin kisarutiineja muistiin ja sitä myötä onnistuminenkin.

Kaikkinensa kiva lokakuu, vaikka tuntui ettei paljoa ehditty tehdä. Uusin ideoin marraskuuhun 😊

20 lokakuuta 2021

Näin opetin noutokapulan pidon

Kuva c. Hanna Vorne

Vihdoin noutokapulan pito tuli koevalmiiksi ja suorituksemme oli viime kokeessa kymppi. Uskallan siis kirjoitella tarinan siitä, miten tähän vaiheeseen kaikkien vaikeuksien jälkeen päästiin. Jospa joku osaa tämän myötä välttää ne sudenkuopat jotka minä itselleni kaivoin.

Savun ollessa pikkupentu palkkailin sitä satunnaisesti tavaroihin tarttumisesta ja aioin opettaa kapulan pidon oppikirjan mukaan naksutellen. Kun sitten aloin harjoitella kapulan pidon opettamista, päädyin kiireen ja sosiaalisen paineen alla pitämään kapulaa väkisin koiran suussa. Ja se siitä yhteistyöstä sitten. Savu suhtautui minuun epäluuloisesti ja kapula myrkyttyi niin että jos otin sen käteeni, koira poistui toiseen huoneeseen. Joku voisi sanoa että onpa herkkä koira. Minäpä sanon asian niin, että koira on rehellinen ja ohjaaja osaamaton.

Keskustelujen pohjalta tiedän, että moni kokeneempi neuvoo aloittelijoita edelleen "auttamaan koiran alkuun" siten, että kapula työnnetään suuhun ja pidetään siellä. Näin kirjoitettuna tämä kuulostaa vähän idiootilta, eikä tarvitse olla edes kaksimielinen. Olkoonkin että kyse on koirasta ja noutokapulasta.

Mokani jälkeen sukellettiin syviin vesiin ja pitkään aikaan en tehnyt kapulan kanssa mitään. Yleisimmät vinkit "naksuttelet vain" tai "annat sen tarjota", eivät auttaneet tilannetta ja ovat muutoinkin ympäripyöreitä "neuvoja". Savu lähti huoneesta pois, jos otin kapulan käteen. Sillä lähtökohdalla on todella vaikea odottaa, että koira tarjoaisi jotakin toivottavaa toimintaa kapulaa kohtaan. Koko tehtävän opettaminen ärsytti minua koska en osannut ja omasta tunnetilasta oli todella vaikea päästä irti. Savun tunnetila ei ehkä ollut kiukkua, mutta jotakin kurjaa kuitenkin. Sitä olisi pitänyt työstää pikimmiten, mutten voinut oman murjottamisen vuoksi. Hetkellisesti oikeastaan luovutin koko kapulan pidon suhteen, niin vaikeaksi tehtävä oli muuttunut.

Lopulta kului kokonaiset pari vuotta ilman, että minkään noutoesinehommien eteen oltaisiin tehty mitään. Koska en tiennyt mitä tekisin, päätin olla tekemättä mitään jotta en entisestään pahentaisi tilannetta. En halua liioitella tilanteen vakavuutta, mutta ongelmasta keskustelin myös muutaman ammattilaisen kanssa, eikä Savun kanssa kyseessä ollut mikään läpihuutojuttu. Olisi ehkä ollut, jos en olisi rapauttanut koiran turvallisuuden- ja hallinnantunnetta noutojuttujen alkutaipaleella.

Harjoittelimme muita juttuja ja minä syvensin osaamistani kouluttamisen suhteen. Perehdyin tarkemmin siihen, miten pieniksi paloiksi tehtävät voi opetusvaiheessa pilkkoa. Yritin opetella tulkitsemisen sijaan havainnoimaan koiraa ja muutin hiukan treenin kulkua Savun aloitteellisuuden suhteen. Kehitin osaamistani kaikenlaisten tukitaitojen ja starttinappuloiden suhteen, jotka olen kokenut harrastamisessa hyödyllisiksi.

Tänä vuonna minä päätin, että on aika ryhdistäytyä. Nyt tai ei koskaan, pitäisi ryhtyä toimeen. Suunnittelin treenit parhaan taitoni mukaan huolellisesti ja opin matkalla lisää. Onnistumisia, turhautumista, takapakkia, harppauksia, malttia ja etenemistä. Lopulta koko ajan järjestermällisemmäksi muuttunut treeni ylsi siihen, että Savu tarttui iloisena puiseen noutokapulaan pitäen sitä määrätyn ajan suussaan - myös kokeessa. 

Mitä siis käytännössä tein?

Toivon että seuraava treenien purku antaisi ideoita lukijalle, joka ehkä painii kapulaongelmien kanssa itsekin. Vinkkini ja oivallukseni palvelevat parhaiten niitä, joiden koira ei tahdo tarttua kapulaan millään. Suurta osaamista minulla ei ole esimerkiksi kapulan mälväämisen tai pureskelemisen suhteen, mutta kiinnittäisin silloinkin huomiota koiran mielentilaan ja ottaisin pienen aikalisän pohdiskelulle.

Leukakosketus vahvaksi

Opetin Savun alkeissa junnaavan leukakosketuksen mahdollisimman vahvaksi. Menin sieltä mistä aita on matalin, ja syötin Savua kuin liukuhihnalta sen pitäessä leukaansa kädelläni. Halusin varmistaa tällä sen, että tehtävä lähtisi hyvin alkuun ja Savu oivailtaisi idean. Jokunen leukakosketusharjoitus näkyy videollakin. Olennaista on, että koira painaa leukaansa käteesi, ei niin, että sinä painat koiraa.

Oheistemput tarttumiseen

Piti rikkoa kaavaa oikein huolella ja saada Savu tarttumaan johonkin suullaan, ilman että harjoitus muistuttaisi lainkaan noutokapulaan tarttumista kädestäni. Niinpä touhusimme pyykkien kanssa avonaisen pyykkikoneen vieressä. Aluksi palkitsin Savua ihan kaikesta pyykkeihin koskemisesta, mutta lopulta kannustin sitä vähän repimään sukkia. Kannustin siis hieman riehuttamalla Savua, kuten leluilla leikittäessä. Niin Savu sitten tarttui varovasti sukkaan ja siitä seurasi valtavat bileet. Pikkuhiljaa harjoitukset etenivät ja Savu alkoi ihan kiskoa vaatteita pyykkikoneesta ulos. Tästä luonnollisestikin sai palkkiota tiuhaan ja paljon.

Noutoesineenä tiskirätti

Kun leukakosketus oli temppuna vahva ja tekstiileihin tarttuminen mielekästä, yhdistin nämä tiskirätin pitämiseen. Savu nosti tiskirättiä ensin maasta, josta palkitsin sitä välittömästi. Yritin saada Savun nostamaan tiskirätin käteeni, mutta se pudotti rätin aina ennen leukakosketusta. 

Sittemmin pyysin Savun ensin leukakosketukseen ja tarjosin sen jälkeen rullalle teipattua rättiä. Palkitsin Savun heti, kun se hiukankin tarttui rättiin. Parin treenikerran jälkeen päästiin siihen, että Savu piti rättiä suussaan ja nojasi leukansa käteeni. Seuraava askel oli, kun aloin irrottaa kättä Savun leuan alta. Ihan pieni paineen kevennys ja heti palkitsin. Mikäli laskin käteni nopeasti ja kokonaan pois, Savun leuka aukesi kuin se olisi tipahtanut saranoiltaa. Siispä tehtävän kanssa edettiin hyvin rauhaksiin, jotta rätin pudottelu ei vahvistuisi liiaksi.

Puurimaan tarttuminen ja noutokapulaan tutustuminen

Jatkoin treeniä leukakosketuksen avulla aivan kuten tiskirätin kanssa, mutta tarjosin rätin tilalla puurimaa. Ja kas kummaa Savu tarttui rimaan, josta palkkasin sen samantien odottamatta mitään epäröintejä tai jatkotoimia. Vähitellen leukakosketuksesta päästiin ja Savu vain puri kapulaa joka oli kädessäni.

Puinen noutokapula otettiin treeneihin mukaan jännityksellä. Palkistin Savua sen nostamisesta maasta ja siihen tarttumisesta kun pidin kapulaa kädessä. Heitin palkkion usein poispäin kapulasta, sillä Savu oli kapulan kanssa hieman epäileväinen. Harjoittelimme kapulaan tarttumista myös niin, että Savu sai valita kahdesta kapulasta mieleisemmän. Valinta osui sekä sorvattuun että ohjatun noudon kapulaan, eli ilmeisesti kapulan painolla ei ollut suurempaa merkitystä.

Pidin onnistumisen mittarina Savun heiluvaa häntää ja niinpä rimaa täytyi nostaa todella pikkuhiljaa. Järjestelmällisen kahden viikon jälkeen Savu osasi tarttua kapulaan ja pitää sitä suussaan joitain sekunteja ilman, että pidin kättä sen leuan alla.

Varmuutta pitoon

Kun kapulan pito onnistui keittiössä helposti, siirryimme ulos. Uusissa paikoissa Savu tienasi palkkion heti kapulaan katsomisesta. Hyödynsin jännittävät tilanteet tarjoamalla Savulle kapulaa ja palkitsemalla sen heti kapulaan tarttumisesta tai sekunnin pidosta. Leikittämisellä sain Savuun vauhdikasta draivia ja siten se tarttui myös kapulaan kovemmin ja rohkeammalla asenteella.

Lukuiset kapulaharjoitukset leikkipuiston vieressä, kaupan parkkipaikalla sekä treenikentillä alkoivat tuottaa tulosta. Harjoittelimme liikkuroituna kapulan pitoa, sekä pieniä häiriöitä esim. että tartuin kapulaan tai heilutin kättäni ilman, että Savun kuuluisi reagoida näihin sen kummemmin. 

Ohjaajan oivalluksia

- Kontakti starttinapiksi. Etenkin ulkona tarjosin kapulaa Savulle vasta kontaktin jälkeen. Mikäli Savu ei ottanut kapulaa lainkaan suuhunsa, tulkitsin tilanteessa jonkun olevan vinksallaan ja jätimme kapulatreenin siltä kerralta pois. Haluan kunnioittaa koirani mielipidettä, sillä olenhan jo kertaalleen sen sivuuttanut kurjin seurauksin.

- Vaihtoehtoisia kapuloita ja tehtäviä. Savun innokkuutta nostaa kapula maasta tuntui lisäävän se, että se sai valita useasta eri kapulasta mieleisen.  Välillä laitoin maahan myös kosketusalustan. Palkkion sai sekä alustaan koskemisesta että kapulaan tarttumisesta ja tämä lisäsi omaehtoisia kapulaan tarttumisia merkittävästi.

- Palkkioihin panostamista. Koska en halunnut koulutuksen epäonnistuvan motivaation suhteen, olen viskellyt kumihanskat kädessä raakaa jauhelihaa pitkin keittiön lattiaa. Mitä sitä ei koiramussukkansa treenin eteen tekisi. Kapula pysyy todennäköisesti aina tehtävänä, josta saa vähän spesifimpää palkintoa. Toistaiseksi myös märkäruoka ja lihapullat toimivat yhtä kivasti, kuin raaka liha.

Järjestelmällisen mutta maltillisen harjoittelun myötä liikkeestä tuli koevalmis ja niin se sitten kokeessa onnistuikin. Savu suhtautui kehässä kapulaan niin innokkaasti että hyppäsi oikein liikkuria vastenkin. Itsellä meinasi tulla tippa linssiin, kun jännittävässä tilanteessa Savu tarttui kapulaan ja piti sitä mallikelpoisesti vaadittavan hetken. Toisille pikku juttu, mutta meille valtava erävoitto joka tuntuu jopa uskomattomalta. Koira, joka vielä vuosi sitten häipyi paikalta minun tarttuessa kapulaan, lähtee nyt innolla mukaan ja pitää kapulaa suussaan häntä heiluen.

Vaikka mieluusti vain pyyhkisin historiasta virheeni ja epännistumiset, olen tavallaan tyytyväinen että tuhosin kapulan pidon alkutaipaleen perusteellisesti. Syvälle juurtuneen ongelman purkaminen ja liikkeen kokonaan uudelleen rakentaminen haastoivat ja opettivat enemmän kuin heti alkutekijöissä onnistuminen. Teknisestihän johonkin tarttuminen ei ole koiralle vaikeaa, Savukin kantaa keppejä ja leluja sujuvasti. Sen sijaan toisen tunnetilan ja asenteen muuttaminen jotakin asiaa kohtaan vaatii oikeasti valtavan muutoksen ensin itseltä - mutta on tämä palkitsevaa! Kenellekään en tosin toivo samaa työmaata, vaan kannustan jokaista ottamaan aikalisän siinä vaiheessa kun tuntuu houkuttelevalta oikaista tai vähän painostaa koiraa.

Videoin lähes jokaisen treenini kapulasavotasta ja lähetin välivaihevideoita ystävilleni. Lisäksi saatoin palata perusteellisesti tarkastelemaan viime viikon treeniä sekä havainnoimaan omaa toimintaa ulkopuoleltani. Suosittelen treenien kuvaamista kaikille, mutta etenkin muille yksintreenaajille.

Alla olevaan alle parin minuutin videoon tiivistin meidän noin puoli vuotisen savotan, eli reilusti yli sata treeniä aiheeseen liittyen. Video ei ole mitään opetusmateriaalia, se sisältää virhearvioita ja ohjaajan töppäyksiä. Ajatukseni on, että lukija voi videolta havainnoida näkemäänsä. Jos jokin on aivan epäselvää, niin kysy ihmeessä. Toivon, että video voisi ehkä rohkaista tai jopa inspiroida niitä, jotka painivat samojen ongelmien kanssa.

Jos koiran tunnetila kapulaan (tai mihin tahansa muuhun treeniin) liittyen on myrkyttynyt, niin ei hätää. Sen saa korjattua, mutta se vaatii ohjaajalta huomattavasti enemmän kuin että kapulan pidon olisi opettanut heti alunalken koiraa kunnioittaen. 

Savu on minulle aivan just täydellinen koira. Minä näen sen rehellisenä ja reiluna koirana, joka on pitänyt minut nöyränä ja avoimena uuden oppimiselle. Savua ei voi huijata tai manipuloida, sen kanssa ei voi oikaista tai kiirehtiä eikä sitä varsinkaan voi painostaa tai pakottaa. Savun osoittama kultainen keskitie on aika kapea, joten olen todellakin joutunut haastamaan itseni ja kehittymään huolellisuuden osa-alueella joka ei ole vahvuuteni. Mutta kun kuljemme tuolla keskitiellä optimaalisilla aineksilla, koirani loistaa ja minä tunnen pientä ylpeyttä onnistumisesta.

Toivotan jokaiselle motivaation täyteisiä treenejä ja avointa mieltä omien näkemysten haastamiselle. Koirasi on paras valmentajasi.