20 lokakuuta 2022

Loimu paranee - ja mitä opimme



Loimu eläinsairaalan päivystyksessä

Loimu jatkotutkimuksissa


Tänä torstai aamuna kävin Loimun kanssa Inuvetissa kontrolliverikokeissa. Loimu onkin ollut edellisestä postauksesta alkaen täysin oma itsensä. Eli siis tällainen saikkuilu ei passaa Loimulle, vaan seinät kaatuvat päälle. Klinikalle mentiinkin täydellä Rakettiketun nelivedolla vaikka äänenvaimenninta. Meillähän onkin vielä "mene uusiin paikkoihin hillitysti" harjoitukset kesken ja voi mitä hyvä mieli tuli nähdä Loimu sellaisena kuin se on; täysiä ja lujaa. Terveen Rakettiketun merkki.

Verikokeista selvisi, että tulehdusarvo oli laskenut lähes normaaliin, eli antibiootti puree. Loimun yleisvointi ja kotona mitatut normaalit ruumiinlämmöt huomioiden, normaali arki ja riehuminen jatkukoon. Antibioottikuurin Loimu syö vielä loppuun ja sitten voidaan huokaista helpotuksesta. Loimu siis pääsee kuin pääseekin lauantain valkkuun mukaan, eli vähän hallille rallattelemaan.

Aiempaa kokemusta minulla ei koirien pissatulehduksista ollut, joten onpa taas opittu uutta - ja yritin muistaa kysyä kaiken olennaisen eläinlääkäriltä. Miten pissatulehdusta voi sitten ehkäistä? Ei ihan kauheasti millään, mutta esim. Kiveton lisäravinne tasaa virtsarakon PH arvoa niin, etteivät bakteeerit pääse siellä muhimaan. 

Jos seuraavissa juoksuissa alkaa epäilyttää (nyt ei epäilyttänyt juoksuaikana), vien Loimusta virtsanäytteen. Virtsanäytteen vieminen vaikka turhaankin joka juoksusta tulee huomattavasti edullisemaksi, kuin tutkia koira varalta päivystyksessä ja sitten uudestaan ja laajemmin klinikalla. On myös miellyttävämpi hoitaa pois pelkkä  pissatulehdus, kuin antaa sen edetä munuaistulehdukseksi.

Kolme klinikkakäyntiä jättivät käteen muutakin kuin suolaisen laskun. Jatkamme Loimun kanssa pöydällä käsittelyharjoituksia. Eritoten panostamme verikokeen ottamisen ja kuumeen mittaamisen harjoitteluun, jotta nämä olisivat jatkossa vähemmän stressaavia klinikalla. Kiinnipitämistä olemme harjoitelleet jo aiemmin ja sen suhteen tutkimukset sujuivatkin aika kivasti.

Klinikkakäynti on koiralle kuitenkin aina enemmän ja vähemmän jännittävä, varsinkin jos koira on jo kipeä. Harjoittelusta on siis hyötyä, jos ei muuten niin ainakin stressiä vähentämään.

17 lokakuuta 2022

Loimu jatkotutkimuksissa



Loimu eläinsairaalan päivystyksessä 10/2022

Lukaise aiempi postaus pohjalle, sillä ihan kaikkea en tässä kertaa 😊 Sunnuntaiaamun postaamisen jälkeen Loimu piristyi merkittävästi lauantaihin verrattuna. Illalla ruokakin upposi hyvällä halulla. Pihassa ulkoillessa Loimu hieman leikkikin Savun kanssa, mutta kuitenkin pääasiassa vain oleskeli.

Itse nukuin yön melkoisen huonosti, unen rajamailla olo meni kaiken spekulointiin ja pohtimiseen, mikä Loimulla voisi olla. Lopputulemana valvoin myöhään ja heräsin aamuyöllä uuteen päivään, ilman että olin keksinyt mitään erityisen järkevää. Pohdin suolitukosta, sillä Loimu ei ole ulostanut tiettävästi perjantain (mahdollisesti lauantaiaamuna on voinut ulostaa) jälkeen. Toisaalta pyometran lisäksi myös suolitukoksiin olen koirineni tutustunut, eikä yksikään koirani ole ollut iloinen ja liikkuvainen tukoksensa kanssa.

Loimu oli maanantai aamuna lähestulkoon oma itsensä, eikä se vaikuttanut (tai vaikuta nytkään kirjoittaessa) lainkaan kivuliaalta. Suuntasimme aikaisin aamulla jo lauantaina vaaramalleni ajalle Inuvetiin. Loimu ei ole vielä ulostanut, mutta klinikalla lämpöä mitatessa peräaukosta tuli jotakin kellertävää limaa, joten kenties ripulia odotellessa. Toki, Loimu ei syönyt viikonloppuna yli vuorokauteen mitään, joten suolessa tuskin on merkittävästi massaa. Mikään maanantaiaamun tutkimuksissa ei myöskään viittaa suolitukokseen, joten en usko Loimun nielleen kiviä, keppejä, käpyjä tai muutakaan joka olisi suolen tukkinut.

Kuumetta Loimulla ei ollut klinikalla, kuten ei aiemmillakaan mittauksilla. Sen sijaan verikokeista selvisi että tulehdusarvot olivat nousseet sitten lauantain, joskaan emme tiedä olivatko ne korkeammat sunnuntaina. Toimitin klinikalle myös virtsanäytteen, mutta siinä ei tietenkään mitään näkynyt sillä Loimu syö antibioottia. Amatöörimoka 😅

Päädyttiin ultraamaan Loimu uudestaan, sillä virtsaaminen on edelleen tiheää (viiden minuutin ulkoilulla lukuisat minipissat) ja ne tulehdusarvot olivat kohonneet. Loimu ei ilahtuntu kuumeen mittaamisesta, mutta ultraan kiepsauttaminen ei ollut ihan yhtä kamalaa. Kaikkinensa tutkiminen sujui aika hyvässä yhteistyössä koiran kanssa, vaikka nyt pirteämpänä Loimu vastusteli enemmän kuin lauantaina.

Ultratessa munuaiset näyttivät hieman muuttuneilta ja altaat olivat hieman laajentuneet. Tämä voisi viitata munuaistulehdukseen, vaikka verikokeessa munuaisarvoissa ei ollut mitään poikkeavaa. Hienoista hakuammuntaa ja spekulointia, mutta teoriassa Loimulla olisi voinut olla virtsatietulehdus joka olisi jäänyt huomaamatta, jolloin tulehdus olisi päässyt etenemään munuaisiin. Tämä on täysin mahdollista, mutta tällä erää ei vielä aivan diagnoosia saatu.

Päädyttiin siihen että nostamme hieman Loimun antibioottiannosta. Saatiin mukaan myös Kiveton lisäravinne ja tulehduskipulääkettä. Jos Loimun vointi menee huonommaksi, palataan klinikalle vikkelästi, mutta mikäli tilanne pysyy hyvänä, kontrolloidaan veriarvot torstaina uudestaan.

Ulkoisesti Loimu vaikuttaa olevan varsin paranemaan päin: se touhotti klinikalla omaan tapaansa äänekkäästi ja innokkaasti, sekä söi ruokansa hyvällä halulla. En siis olisi uskonut, että tulehdusarvo olisi noussut, mutta toki antibiootti voi kohentaa Loimun oloa tulehdusarvoista riippumatta. Mikäli kyseessä on munuaistulehdus, on uutinen sinänsä helpottava että tulehdus on hoidettavissa kuntoon.

Treenit sun muut menot Loimulta peruuntuivat vähintään tältä viikolta, katsotaan kuinka käy loppukuukauden menojen. Loimun eläinlääkärikäyntiraportit jatkunevat torstaina - vakaa tunne että sinne porskutetaan hyvillä voinneilla ja yöunilla. 

16 lokakuuta 2022

Loimu eläinsairaalan päivystyksessä

Pitkä tovi olikin edellisestä päivystysreissusta koiran kanssa, peräti useampi vuosi. Vaan nyt oli vuorossa Loimu, jonka kanssa suunnattiin yötä vasten tutkimuksiin. 

Perjantaina Loimu oli normaali oma itsensä, mutta lauantai aamuyönä se oli oksentanut keittiöön. Oksennus oli aika ruohontäyteinen joten siitä en huolestunut ja laitoin aamuruuan syömättömyydenkin hetkellisen huonon olon piikkiin. Loimu oli kuitenkin koko päivän vaisu ja todella väsyneen oloinen. Parin tunnin yksinolo aikana se oli virtsannut sisälle, mikä on nykyisellään epätavallista. Lätäkössä ei kuitenkaan ollut mitään epätavallista, jos jotakin hyvää lattian sotkemisesta voi keksiä.

Loimu oli vaisu, mutta lähti kuitenkin mielellään pihaan ulkoilemaan ja ilahtui kotiin tulostamme. Pihassa Loimu kuitenkin kävi vain tarpeillaan (tosin ulostavan en sen nähnyt koko lauantaina, perjantaina uloste oli normaalia) ja sitten se istui. Loimu istuu toki pihassa joskus muutenkin, mutta sitä edeltää aina hulvaton riehuminen ja kuntoilusuoritus, ennen kuin Loimu asettuu.

Mittasin Loimun kuumeen, mutta lämpö oli normaali 37,9°C. Iltaruuaksi päätin tarjota kissanmärkäruokaa, joka on Loimun herkkua. Loimu ei tehnyt elettäkään, että olisi aikonut syödä sitä. En ollut nähnyt että Loimun vulva erittäisi mitään, mutta se oli lauantain nuollut sitä samaan tahtiin kuin juoksuisena. Juoksut olivat loppuneet pari viikkoa sitten.


Oireet listattuna

- ruokahaluttomuus

- vaisu

- takapään nuoleminen

- tihentynyt virtsaaminen


Tilastollisesti kohtutulehdus ei ole erityisen yleinen ja vielä vähemmän yleinen se on nuorilla koirilla, ensimmäisten juoksujen jälkeen. Vaan kun se on osunut aiemminkin kohdalleni koirieni ollessa sääntöjä vahvistavia poikkeuksia, aloin epäillä josko Loimullakin olisi kohtutulehdus. Olin jo varannut maanantai aamulla klinikka-ajan, mutta jos kyseessä olisi pyometra, olisi Loimun saatava hoitoa välittömästi jotta sterilointi olisi mahdollista välttää.

Niinpä lopputulemani lauantai iltana oli soittaa Tampereen Veteriin ja lähteä Loimun kanssa käymään eläinsairaalassa. Automatkan Loimu makasi/nukkui, kuten oli tehnyt aiemminkin päivällä automatkalla. Tavallisesti Loimu istuu katsomassa maisemia ainakin alkumatkan. Kaikki lauantain käyttäytymisessä oli poikkeavaa tavallisesti vilkkaalle ja eloisalle Loimulle.

Navigaattori kierrätti minua loppumatkasta hiukan ympyrää (en ollut ennen Veterissä käynyt), mutta lopulta päästiin kadun varteen parkkiin ja löydettiin opasteiden avulla sisäänkäyntikin. Uudessa ympäristössä Loimukin valpastui ja marssi reippaana kohti sisäänkäyntiä. Jostain syystä Loimua luultiin sekarotuiseksi, mutta saatiin tietoihin kuitenkin kirjattua roduksi islanninlammaskoira. Meinasi vähän naurattaa, että kun kerrankin vien klinikalle ensimmäistä rotukoiraani, luullaan sitäkin sekarotuiseksi 😂


Vaaka näytti Loimun painoksi tasan 10kg mitä pidän aivan realistisena. Siirryttiin tietojen täyttämisen jälkeen odotusaulaan ja Loimu haukuskeli yksittäisiä kertoja muille koirille. Nuutunut se oli silti ja asettuikin lopulta aika nopeasti makaamaan. Hoitajan ja eläinlääkärin Loimu tervehti iloisena, mutta tutkimusten jälkeen se vain makasi tutkimushuoneen lattialla. Eli vaikka Loimu ei oireillut niin että olisi kuolemansairas, ei se ollut oma itsensä sillä Loimu ei minuutissa osaa asettua uudessa paikassa oma-alotteisesti makuulleen. Normaali Loimu olisi säntäillyt huonetta ympäri häntä heiluen paikkoja tutkien.

Kerroin eläinlääkärille Loimun oireet ja mitä itse epäilen, ja toki että tiedän kohtutulehduksen riskin olevan pieni. Ultrassa kaikki näyttikin normaalilta, joten kohtutulehdus saatiin onneksi suljettua pois. Loimulta otettiin myös verikokeet ja tulehdusarvot olivat hiukan koholla. Loimu sai suoraan suoneen tulehduskipulääkettä ja antibioottia. Antibioottikuuri saatiin myös mukaan.

Nyt sunnuntaiaamuna Loimu söi sen verran, että sain antibiootin annettua. Ehkä ruokalusikallisen kaikkinensa. Hiukan virkeämpikin Loimu oli nyt aamulla, eikä se ole oksentanut tai tehnyt muitakaan jätöksiä sisälle. Huomenna suuntaamme heti aamulla Inuvetiin ottamaan kontrolliverikokeet.

En tajunnut yöllä ajatella virtsatietulehdusta, eikä sitä klinikallakaan ehdotettu. Ajattelin kuitenkin viedä huomenna klinikalle mukanani Loimun virtsanäytteen tutkittavaksi. Tulehduksen aiheuttaja on toistaiseksi mysteeri, mutta huojentavaa on se, ettei Loimulla pitäisi olla mitään vakavaa.

13 lokakuuta 2022

Syyskuvia ja treeni-ideoita

Mitä hienointa syyskeliä on lokakuu tarjoillut ja ulkoilmasta ollaankin nautittu. Treenien suhteen on ollut pientä turnausväsymystä kaiken junnaamisen myötä, mutta metsässä kaikki onneksi sujuu. Tosin havahduin ettei Loimu osaa kuin murto-osan niistä tempuista jotka Savu jo saman ikäisenä hallitsi sujuvasti. Tämän huomaa ihan jo valokuvatessa. Savu osaa vaikka mitä, Loimu osaa istua paikallaan ehkä hetken.

Olen toki keskittynyt Loimun kanssa luoksetuloon ja yhteistyön rakentamiseen, mutta onhan se nyt pelkästään hölmöä jättää temput opettamatta pentukoiralle joka ne vielä helposti oppii. Vaan parempi vähän myöhässä kuin ei koskaan ja niinpä on Loimukin aloitellut temppuja taas säännöllisemmin. Järjestelmällisempi ja tavoitteellisempi treenaaminen on kai osin tappanut luovuuteni, sillä ensi alkuun ei tullut edes mieleen, mitä temppua sitä alkaisi opettamaan. Alkuun päästiin onneksi ja treenipäivyriin on jo kirjattu useampi idea vastaisuuden varalle.


Savun ilmoitin tokokokeeseen sekä Ylökkille nyt lokakuussa, että marraskuuksi Seinäjoelle. Treenataan näitä ennen itsenäisesti ja pari kertaa tokon omatoimiryhmän kanssa. Menee kokeet kuinka vain, otetaan kaikki informaatio vastaan ja ollaan sitten taas viisaampia. Ehkä.

Tarkoitus on pitää joulukuu taukoa lajitreenistä ja keskittyä panostamaan temppuihin ja käsittelytreeniin. Varmaan treenitahti tokon ja rallytokon suhteen hiipuu jo hiukan marraskuussa, kimppatreenejä lukuunottamatta. Koen että sekä itselle ja koirille, vapaamuotoisempi tajunnanvirta temppuilu tekee varmasti oikein hyvää. Tämä onkin jo kolmas vuosi, kun ihan tarkoituksella pidän joulukuussa taukoa lajitreeneistä - hyväksi koettu, johan tässä on koko vuosi treenattu niin paljon kuin on ehditty ja jaksettu.


Juoksemista jatkoin koirien kanssa taas. Tavoitteet matkoista ja juoksukerroista viikossa eivät ihan kohdanneet resurssien kanssa, mutta viis siitä. Ollaan ennätetty juoksemaan kahdesti viikossa ja ajallisesti lämppineen ja jäähkineen 3km matka on ollut helpoin toteuttaa. Sen kuntoni kestää metsämaastossa kohtuullisesti ja se saa nyt riittää kuntoilun ylläpitoon. Juostaan enemmän ja useammin sitten, kun se on mahdollista.

Savu on juoksulenkit vetovyössä kiinni, Loimu on saanut juosta vapaana. Vielä keväällä Loimu juoksi mukana reilun kilometrin, jonka jälkeen piti kävellä mikäli pentu oli mukana. Nyt Loimu viilettää edellämme ihan koko matkan, eikä tuo muutama kilometri väsytä sitä lainkaan. On tosin hämmästyttävää, miten helposti Loimun saa tyytyväiseksi vapaana juoksemalla hihnalenkin sijaan. Sillä on valtava tarve juosta ja jos se voi päättää itse, se mieluiten juoksee. Ollaankin harjoiteltu lähellä pysymistä ja luoksetuloa todella paljon, jotta Loimua on mahdollista pitää vapaana. Minä en juokse niin lujaa tai paljon, mitä Loimun tarvitsee juosta ollakseen tyytyväinen, joten pelkkä hihnassa liikkuminen ei tulisi kyseeseen.


Postausideoita on, mutta aikaa istahtaa kirjoittamaan kokonaisia lauseita on hiukan vähemmän. Kunhan ennätän, kirjoitan tänne kuitenkin havaintoni ylös Loimun juoksuista ja siitä, miten voimakkaasti kastroitu Savu niihin reagoi. Olen myös luonnostellut tekstiä siitä, saako muita neuvoa koiraharrastuksessa - tämäkin aihe jakaa mielipiteitä.

Ihan pian on myös Loimun synttäripäivä ja sille päivälle onkin luvassa melkoinen mättöpostaus. Retkiä ja treenejä on kalenterissa sen verran, että taatusti raporttia tulee tännekin. Joskin uudet kuvat ovat vähän kysymysmerkki, sillä se uusi kamerani meni hajoamaan. Järkkäri on nyt takuuhuollossa aikaa x ja toivottavasti kotiutuu sieltä jälleen käyttökuntoisena. Tämän postauksen kuvat otin vain päivää ennen, kun kamera työkeikalla hajosi ilman loogista syytä. Jäi nyt perhepotretit ja muut omat kuvausvisiot syysmetsässä toteuttamatta, mutta koirakuvia sattui tulemaan hyvä määrä vähän kuin varastoon 😁

Kaupallinen yhteistyö: ILOMME:n alekoodi

 


Meillä on nyt jaossa kuvassa näkyvillä tiedoilla alekoodi ILOMME:n materiaaleihin. Alennuskoodi ILOMME22_KOIRIAMAALTA on voimassa vuoden loppuun ja käytettävissä kaikkiin kurssimateriaaleihin ja jäsenyyksiin.

Alla listattuna lyhyillä selityksillä kaksi omaa lempparia, joista olen koirieni kanssa hyötynyt eniten.


Arkitaidoissa alkuun - Jirka Vierimaa

Tällä opinpolulla käsiteltiin luoksetuloa, hihnassa kulkemista, kontaktipelejä ja ohitustilanteiden harjoittelua. Videot ovat selkeitä ja Jirka Vierimaa kertoo mitä tehdään, miten ja miksi. Kontaktipelit ovat olleet meillä avainasemassa monessa tilanteessa, mm. uusissa paikoissa.


Hyvinvointi kategoria

Hyvinvointi kategorian haluan mainita kokonaisuudessaan, kouluttajana mm. Susanna Vartiainen. Hyppytekniikkaharjoittelu ja lämmittelyt eivät ole pelkästään agilityharrastajille, vaan myös toko- ja rallytokokoirien oikeus. Kurssimateriaaleissa käydään läpi kehonhallintaharjoituksia niin pennuille kuin aikuisille koirille, sekä lämmittelyrutiinit. Tokoharrastajana sanoisin, että oman harrastuksen parissa lämmittelyissä koiran lihaksiston suhteen on paljolti kehitettävää.


Jos sinulla on jotakin kysyttävää ILOMME:sta, kommentoi tai laita sähköpostia koiriamaalta@gmail.com 

05 lokakuuta 2022

Syyskuun treenikoosteet

Syyskuun treenit jäivät melko vähäisiksi ja tunnelma oli hieman junnaava. Oltiin koko perhe vuoronperään kipeinä (ei onneksi koirat) ja toki Loimu oli aivan veto pois juoksujensa vuoksi. Samalla Savu oli jatkuvasti omissa ajatuksissaan ylivirittynyt Loimun juoksujen takia, joten emme kyllä kukaan loistaneet 😂 Savun kanssa kävimme rallytokon ratatreeneissä, sekä tokon kimppatreeneissä jossa meitä tosin oli paikalla vain kaksi.

Loimu treenaili pääasiassa kotona ja kerran kentällä (joka oli sille ihan utopisen vaikeaa juoksuineen). Issikkaleirillä Loimu ehti treenata aktiivisimmin, sittenhän sillä alkoikin ne juoksut ja suosiolla koomailtiin treenin suhteen syyskuu.

Jos kuitenkin joku positiivinen huomio molemmista, niin asenne. Loimu on oivaltunut käsieni seuraamisen kun pidän niitä tietyllä tapaa edessäni. Pystytään kulkemaan peruutellen jo aika pitkä matka mutkineen ilman että Loimun kiinnostus katkeaa. Perusasentoa ja seuraamisen alkeita tehtiin tosi vähän ja näiden suhteen panostan nyt pääasiassa jumppaamiseen antaen nuorelle koiralle aikaa kehittyä.

Savun kanssa käytiin treenaamassa myös meille hankalemmissa häiriöissä ja tässä on kyllä valtava kehitys. Tokoliikkeistä kaukojen jättö ja asennon vaihdot ovat nyt paremmat ja sujuvammat kuin aiemmin. Etäisyyttäkin ollaan kasvatettu avointa luokkaa silmällä pitäen. 

Aina treenaaminen ja koirien kouluttaminen ei ole pelkkää nousukiitoa, vaikka siltä tämä vuosi elokuulle asti tuntui 😄 Joskus pitää hieman relata, levätä ja kerrata vanhaa, jotta uudet ideat ja opit saavat hetken hautua. Jos itselle, niin on se uuden oppiminen koirillekin raskasta ja kuluttavaa. Hyvän mielen vähemmän tekniset treenit joskus isommissakin määrin, eivät ole huono idea.

Syksyn olkkariprojektiksi valikoitui tunnari molemmille - itselle uutta ja sopivan haastavaa, eikä tätä vielä kumpikaan koira osaa.



02 lokakuuta 2022

Selkämeri ja Puurijärvi-Isosuo




Tekemisen meininkiä ja touhukasta arkea on pitänyt, joten raportointi blogiin on harventunut. Raportoitavaa kuitenkin on ja aloitetaan näistä viime viikkojen retkistä kansallispuistoihin.

Pitkästä aikaa retkeilyä uuden kansallispuiston merkeissä. Toissa viikolla seikkailimme Selkämeren kansallispuistoon kävelemään mantereella meneviä reittejä. Koirista mukana oli pelkkä Loimu, kun Savu oli kaverillani hoidossa - Loimun juoksuja paossa. Retkiseuraksi saimme labradorinnoutaja Pinnan omistajineen.

Myöhästyimme suunnittelemastani lähtöaikataulusta ja matkalla vastaan tulleen muuttujan vuoksi myöhästyimme vielä lisää. Maaseutumaisissa maisemissa keskellä Porin tietä seikkaili irrallaan suurikokoinen koira autojen seassa. Ajoin samantien pysäkille ja kutsuin koiraa luokseni ennen kuin se jäisi auton alle. Koira tulikin tuttavallisesti rapsuteltavaksi ja asettui jalkoihini lepäämään.

Kaulapannassa ei ollut numeroa tai mitään laattaa, joten aloin selvittää mikä taho tältä sijainnilta noutaa löytökoiria. Aivan vieressä ei ollut taloa jonne olisin voinut lähteä koiraa palauttamaan. En voinut myöskään jalkaisin lähteä etsimään koiran kotia, sillä en voinut jättää lapsia pysäkille ison tien varteen autoon odottamaan. Eikä ollut vaihtoehto pakata koiraa autoomme, sillä kyseessä oli uros ja Loimulla oli tärppipäivät.

Tavoitin löytöeläinhoitolan työntekijän, joka lähti koiraa hakemaan ellei tilanne muuttuisi. Noin puolen tuonnin odottamisen jälkeen paikalle osui kuitenkin koiran huolestunut omistaja. Koira oli niin leppoisa ja ystävällinen, joten olin varma siitä että sitä kaivataan. Ja niin oli kaivattu, koiran tapoihin ei ole kuulunut karkailu ja nyt se oli säikäyttänyt kotiväkensä. Loppu hyvin kaikki hyvin ja koira pääsi turvallisesti kotiinsa.


Aikataulumme hieman venähti, mutta päästiin kuin päästiinkin Langouran parkkipaikalle. Lähdimme kävelemään Yyterin lietteille menevää reittiä. Lapset odottivat innolla lintutorneja, vaikka eivät vielä tuolloin aivan tienneet, mitä ne ovat. Kävely sujui kohtuullisen joutuisasti ja sujuvasti, mitä nyt sinnikäs pikkuneiti halusi taluttaa Loimua kompuroiden jatkuvasti sillä Loimu ei oikeasti ole taidoiltaan lasten talutettava.

Ensimmäisellä lintutornilla ei kauan aikaa kulunut, kun seurueemme jatkoi matkaa seuraavalle. Kovin pitkää matkaa ei seuraavalle näköalapaikalle kertynyt, kun jo päätettiin pitää evästauko. Loimulla oli eväänään rusto, samoin kuin koirakaverillaan luu. Tauko sujuikin varsin mallikkaasti kaikkien syödessä eväitään.

Lintutornien jyrkätkin portaat Loimu kulki sujuvasti, mutta ylös tai alas se ei halunnut jäädä kytkettynä odottamaan. Jätin siis Loimun suosiolla ylös odottamaan siksi aikaa, kun kannoin kuopusta maan tasalle. Tämän aikaa taustalla kuului satunnainen kimakka haukku kuten odotinkin, ei ole tullut tällaista harjoiteltua.


Eväsretkipaikalta, eli Yyterin lietteiltä päädyimme kävelemään takaisin autolle. Kuopus jatkoi matkaa kantorinkassa, jossa matkatessaan hän päätti taas haluta kävellä. Jos koirien kanssa kannattaa unohtaa turhat odotukset ja vähän relata, lapset vielä maksimoivat nämä huomiot. Kaikkiaan retki sujui kuitenkin hyvin, vaikka Loimu ei vielä oikein ymmärrä pitkospuilla kävelystä mitään.

Selkämeren kansallispuisto on nyt pintapuolisesti tsekattu, monen vuoden "pitäisi käydä" pohdinnan jälkeen. Punkkeja oli jonkin verran, kun Loimu rymysi kaikki pusikot. Harjoiteltavaksi Loimulle listataan pitkospuilla takanani kulkeminen ja näkymättömissä odottaminen (esim. jos poistuttaisiin huussiin).


Puurijärvi-Isosuon kansallispuistoon suuntasimme viime torstaina. Savun kasvattaja Leena koirineen oli reissun päällä ja sovittiin retkitreffit tuohon pieneen kansallispuistoon. Muutama vuosi sitten olen käynyt Savun ja Papun kanssa Puurijärvellä Kärjenkallion katselulavalla (Reissukoiran melkein road trip 11/2019).

Saavuimme ajallaan Mutilahden parkkipaikalle ja päästimme koirat tervehtimään. Loimu lähti soitellen sotaan, se kun ei ihan tajunnut että tämä oli Savun sukutapaaminen. Savu ilakoi hyppimällä Leenaa vasten ja kierien emä Caramelin edessä kuraisessa maassa. On aina yhtä herttaista, miten koirat muistavat toisensa ja Savun käyttäytyminen muuttuu luovutusikäisen pennun käytökseksi.

Alkutemmellyksen jälkeen lähdimme luullakseni reitille, mutta jo parinkymmenen metrin jälkeen tajusin meidän lähteneen ihan harhaan. Ajatuksissaan sitä tulkitsee kaikenlaiset painaumat merkityksi poluksi 😂 Pieni pätkä tietä pitkin eteenpäin ja oikeat pitkospuut löytyivät.


Matka pitkospuilla oli liukas, sillä vettä oli vasta satanut paljon. Loimulla onkin niissä pitkospuutaidoissaan harjoiteltavaa sinkoilun suhteen. Savu on tässä hommassa kuin ammattilainen. Eipä aikaakaan, kun jo päästiin kipuamaan ensimmäiseen lintutorniin. Olikin jyrkimmät portaat vähään aikaan, mutta hienoisti Loimukin ne kulki ylös ja alas.

Ajatuksenani ottaa hienoja kuvia suomaisemassa, mutta lopputulos on vain muutamia kuvia suolla 😁 Pitkään seuranneet jo tietävätkin, että Loimu on kiireinen Rakettikettu. Se ei jouda turhuuksia istuskella siinä missä Savu poseeraa mielellään. Savulle kuvattavana istuminen on helppoa ruokaa, kun taas Loimusta se on ajanhukkaa. Ruokaa saa kuitenkin joskus, joten miksi istua kun voi juosta.


Parin kilometrin luontopolun kierrettyämme, siirryimme tulipaikalle autolla. Matkahan ei olisi ollut pitkä, mutta pikkuväen tahtiin kävellessä ilta olisi hämärtynyt ennen kuin olisimme ehtineet perille. Autoilla siirtyessä päästiin sytyttämään nuotio nopeammin - paikalla olevat nuotiopuut olivat märkiä ja suuria, joten onneksi olin varalta pakannut omat puut mukaan.

Papu odotti malttamattomana nuotiota ja Pipa taasen ruokki koiria. Loimun taukoilu sujuikin kohtalaisesti aina, kun Pipa hääräsi koiranruokien kanssa ja tarjoili satunnaisia maistiaisia koirille. Tämä oli Loimun ensimmäinen varsinainen retki, kun sillä ei ollut mitään luuta kaluttavanaan. Havaintojeni pohjalta lopputulos on se, että Loimulla tulee jatkossa olemaan luu mukanaan 😆


Eväiden syönnin ohella kuvailtiin ja saatiin Savusta ja emästään Caramelista potretti. Savu on kyllä todella emänsä näköinen, vain huomattavasti isompi (siltä osin isäänsä tullut) ja toki maskuliinisempi. Luonteeltaankin Savu ja emänsä ovat hyvin samankaltaisia. Äitinsä poika 💙

Pikkuväki ja koirat saatiin samaan kuvaan kertomalla lapsille kalatarinaa. Oli siinä ja siinä, menikö tarina joessa asuvasta isosta kalasta liian jännäksi mutta ainakin kuva onnistui. Ja on tuota kuvaa lapset hymyillen katselleet ja sitä isoa kalaa miettineet 😂

Alla olevassa kuvassa on Savun emä Caramel, täti Cicaro, lapseni Pipa ja Papu, Savu ja Loimu. Oikein mallikas ja osaava retkiporukka - ihan kuin oltaisiin enemmänkin retkeilty tällä kokoonpanolla.


Reissun viimeisenä etappina oli Kärjenkallion katselulava. Jälleen juuri ennen auringonlaskua. Ilman massiivista pilviverhoa ilta olisi ollut vielä kauniimpi, mutta kyllä nukkumaan menevä luonto kurkiauroineen on kaunis joka tapauksessa.

Seuraavat reissut häämöttävät taas kiikarissa ja eiköhän tämänkin retkipostauksen kavereiden kanssa vielä tulilla tavata 🔥