18 kesäkuuta 2023

Toukokuun meiningit


Ehdinpäs ennen Juhannusta saada tämän valmiiksi!

Yritys ja tekosyyt ovat pitäneet kiireisenä ja väliaikainen multitasking on vienyt mehut "tehdä mitään turhaa". Kuten vaikka kirjoittaa blogia omaksi iloksi. Ymppäsin kuitenkin pari postausluonnosta meiningeistä tähän samaan syssyyn lisukkeiden kanssa, joten olkaapa hyvät maalaisesta sillisalaatista.

Toukokuu meni vallan nopeasti kuvausinspiraatioiden kanssa. Kuvausjutuista kirjoitinkin ostikolla Toukokuun kuvausvisiot. Loimun kanssa kävimme uusissa kansallispuistoissa, josta kirjoittelin postauksen Loimun Road Trip.

Toukokuun alkuun ajoittunut kaupunkivisiitti menikin sitten vähän penkin alle. Kun en seuraa sen koommin lätkää kuin muitakaan tapahtumia, satuttiin iltalenkille ihan pahimpaan mahdolliseen aikaan. Oli sitten kertalaakista ärsyketulvaa vuosien rästien edestä niin itselle kuin koirille. Alkuperäinen idea oli kuvailla ja hengailla kaupungilla, mutta suunnitelmat siinä vähän typistyivät ja visiitti jäi lyhyeksi.

Kuvauspaikka kirsikkapuiden luona oli aika haasteellinen, joten kuvasin siiten lopulta pelkkää Savua. Savu olikin niin innoissaan kuvaussessiosta, että siltä saattoi ottaa kuviin valjaatkin pois. On näissä kuvaushommissa Savunkin kanssa työtunteja takana, vaikka nyt posetukset sujuivatkin sukkelien skuuttien ja ihmismassojen lähellä.

Tästä linkistä näet pari klippiä Loimusta. Videoilla näkyy tyypillisiä stressaantuneen ja jännittyneen koiran eleitä. Videot nyt sinällään eivät ole visuaalisesti hienoja, sellaisia harvoin suunnittelemattomat spontaanit videot ovat. Päätin kuitenkin kuvata kun tilanteissa jo oltiin, enkä tosiaan tämän tyyppisiä videoita suunnitellusti kuvaisi; en halua tahallani aiheuttaa koiralle ahdistusta ja stressiä.

• Korvat luimussa

• Leveämpi läähätys, joka ei johdu kuumasta

• Levoton olemus, tavallista veltommin heiluva häntä

Väkijoukossa stressaantunut koira ei vaadi ympärilleen lätkäpelistä innostunutta joukkoa. Mikä tahansa tapahtuma-alue vilkkaasta kaupungin keskustasta aina koiranäyttelyyn, voi olla koiralle stressaavaa ärsyketulvan ja ennakoimattomuuden vuoksi. En toistaiseksi ole koskaan nähnyt koiraa joka aidosti näyttäisi hälinässä rennolta. Vapaana liikkuva koira ei hakeutuisi hallitsemattoman ympäristön keskelle, mutta hihnaan kytkenyt koiran ei auta muu kuin seurata ihmistään ja selviytyä parhaalla mahdollisella tavalla.

Onkin siis koiran omistajan vastuulla, millaisiin tilanteisiin koiransa vie ja miten toimii virhearvion sattuessa. Kaupunkiympäristö nyt sinällään ei olisi ollut mikään katastrofi, mutta ajoituksemme poiketa keskustassa oli koirien kannalta tosi huono. Vierailumme ulkosalla Loimun kanssa kesti noin 20min.

Voimakkaampia stressin merkkejä olisivat olleet esim. syömättömyys ja ripuli (minulla on valitettavasti näistäkin kokemus, mutta eri koiran kanssa). Loimu pystyi kuitenkin koko kaupungissaoloajan syömään makupaloja ja kun lenkin lopuksi ulosti, tuotos oli ihan normaali. Stressi siis sinällään ei ole hengenvaarallista ja karkuun juostava asia, mutta kuitenkin huomioitava aihe. Miten voimakkaasti koira stressaantuu ja kuinka pitkäkestoista stressi on? Aiheesta voi opiskella mielin määrin lisää ja opetella huomioimaan stressiin vaikuttavia seikkoja paremmin. Mokailusta otetaan opiksi, mutta omia yöuniaan ei kannata kuitenkaan menettää.



Toukokuun lopulla meillä oli myös hoidossa ihana australianpaimenkoira Kida! Savu ilahtui suuresti kun vanha ystävä saapui Volvon takaluukussa meille. Loimu ei aivan ilahtunut, kun ei tietenkään muista tavanneensa Kidaa lainkaan (tapasi Kidan viime kesänä kerran). Vaan äkkiä oli australialainen hurmannut Loimunkin ja pihamaalla kirmasivat minkä kintuistaan pääsivät.

Tälle viikolle kun Kida oli meillä hoidossa, osui tietysti se reissussa hajonnut auto, reissutöihin lähtevä isäntä ja flunssaiset lapset. Eli oltiin kotona keskenämme ilman autoa ja pikkuväki oli alkuviikon oikein kunnon kuumeessa. Ei kuulostanut ihan herkulta, mutta kivaa meillä oli ja yksi extrakoira piristi arkea tosi paljon! Kidan pallonkoppaus taidot olivat etenkin lasten suosiossa, eikä etenkään Pipaa haitannut ollenkaan että hän sai ruokkia kolmattakin koiraa.

 

Koirat myös viihdyttivät hyvin toisiaan pihamaalla, kun vasta viikon kolmantena päivänä pääsimme metsään lenkille. Metsälenkki menikin erityisen kuraisissa tunnelmissa sateen jäljiltä, kun sekä lapset että Loimu ja Kida nauttivat kuraleikeistä. Lenkin jälkeen olikin pakko pestä koirat ihan kunnolla, kuivunut mutavelli kun ei varissut itsestään yhtään mihinkään.

Kuraleikit eivät sinänsä itseäni haittaa. Kaikki viihtyvät, jokaisella on mielekästä tekemistä eikä kuran roiskuttelu ole erityisen vaarallistakaan. Vähän sotkua joo, mutta hiekkaa ja rapaa tulee sisälle muutenkin saappaissa. Se on elämää maaseudulla.

Viikko meni kauhean nopeasti ja tokovalkkuun mennessä palautimme Kidan takaisin Essille. Näillä näkymin Kida saapuu iloksemme taas heinäkuussa 😍
   

Ympätään tähän samaan vielä kesäkuun alun kuulumiset, kun Savu kävi nyt toisen kerran koirahierojalla. Painokin oli tippunut hieman ja Savu painoi nyt tasa 20kg. Ei haittaa, vaikka puoli kiloa vielä tippuisi, mutta oli Savu nyt jo paljon paremmassa kunnossa kuin aiemmin keväällä. Painon pudotus hoitui niinkin helposti, kuin että pikkuväen koiranruokintahetkiä valvottiin vähän huolellisemmin... Mikäs sen hauskempaa kuin viskoa koirille holtittomasti ruokaa samalla kun koirat innoissaan hännät heiluen syövät. Tuttuja lapsuusmuistoja itsellekin 😄

Hieronnassa todettiin että Savun selkä ja muut lihasjumit ovat paremmassa kunnossa ja voidaan jatkaa kaikkea normaalisti. Anaalirauhaset tyhjennettiin samalla kertaa, kun Savu olikin juuri samana aamuna hinkannut takapuoltaan mattoon. Muuta ihmeellistä ei ollut, eivätkä anaalirauhasetkaan ole toistaiseksi tuon jälkeen itsestään ilmoitelleet.

Kirjoitusintoa olisi enemmänkin ja moni postausluonnos vain roikkuu, mutta sellaista on vaiherikas elämä 😄 Eiköhän sitä jonkun kuvaspämmin tänne ehdi tuutata vielä ennen, kuin ollaan keskikesässä.

Leppoisaa kesää lukijoille!

09 kesäkuuta 2023

RT/Tokoleiri Jämillä




Piti mennä ensin loppukesän leirille, mutta tulikin päällekkäisyyksiä. Sitten onnettomasti myöhästyin kesäkuun leirin ilmoittautumisesta. Onnekkaasti pääsin sitten jonosta peruutuspaikalle ja kesäkuun alussa suuntasin koirien kanssa jo kolmatta kertaa jämille leireilemään. Tällä kertaa leirillä oli mahdollista tehdä sekä rallytokoa että tokoa ja tällainenhan kelpasi meille tosi hyvin!

Savu harvoin hötkyilee autossa, mutta kun viimeisistä mutkista käännyttiin kohti Jämillä olevaa kenttää, se alkoi haukkua takaluukussa. Ilman että ketään näkyi missään. Tämähän on Savulle kolmas leiri tuolla paikalla ja joka kerta meillä on ollut hauskaa. Ei siis ihme että koira riemastui, kun tajusi missä ollaan ja mitä tuleman pitää. Loimu nyt innostuu joka kerta kun se alkaa ounastella, että kohta ollaan jossakin perillä. Ja Loimulle tämä leiri olikin toinen kerta näiden treeniaiheiden parissa.

Kasattiin teltta pystyyn treenikentän viereen ja lähdettiin pienelle lenkille. Mökille suuntasin hyvissä ajoin ennen illan ohjelmaa. Illan keskusteluissa kävikin ilmi monipuolinen osallistujakunta. Olin saanut luvan kuvata jokaisen koiraa ja aika mahtavaa oli päästä tapaamaan ensi kertaa livenä myös itselle uudempia rotuja. Sekin mikä oli sopivan outoa oli, ettei leirillä ollut yhtäkään bordercollieta tai kelpietä 😂 Vaikka näillä leireillä on ollut aina hyvä ilmapiiri, niin tämän kertaiseen rotukirjoon sekarotuinen porokoira ja islanninlammaskoira istuivat tosi hyvin!

Iltaohjelmien jälkeen laahustelin koirien kanssa auringonlaskussa. Kamera ei ollut mukana ja auringonlaskut jäivätkin tällä reissulla kuvaamatta. Sen sijaan täysikuu purkitettiin kuudetta kertaa tälle vuotta! Jämillä oli huikeat kuvauspuitteet ja korkeuserojen turvin sain koirat "lähelle kuuta". Kuutamo kuvat otettiinkin tällä kertaa lopulta telezoomilla.

Erityisen tyytyväinen olen Loimuun kuvissa. Loimun vahvuuksia ei ole paikallaan pysyminen etenkään etäisyyden päästä, joten oli todella kiehtovaa nähdä sen pysyvän tässä yhteydessä paikallaan. Koirat voivat ehdollistua ympäristön ärsykkeisiin hyvin vahvasti ja Loimu on malliesimerkki tästä. Kun kaivan kameran ja jalustan etiin, Loimu ampaisee Savun viereen istumaan heti kun olen Savun sijoittanut paikalleen. Ja siinä Loimu sitten istuu häntä vispaten ja karkkia odottaen.

 

Lauantai aamupäivä aloitettiin rallytokolla. Loimu oli vuorossa toiseksi viimeinen ja jaoin sen vuoron kahteen varttiin - ajattelin että uusi ympäristö ja odottelualue lähellä olisi puolessa tunnissa vähän liikaa Loimulle. 

Rallytokoa koulutti Marika Mykrä ja voi miten hyviä ideoita ja ohjeita saatiin! Ei sitä varmaan pahasti huomannut etten ole koskaan käynyt rallytokokoulutuksissa 😂 Jälkiviisaus on joskus hyvästä ja jos harrastat rallytokoa, niin mene ihmeessä koulutuksiin! Monta sudenkuoppaa välttää sillä.

Loimu yllätti olemalla mukavasti sitoutunut ja melkoisen taitava takapään käytössä. Korokkeet onkin Loimulle tuttu juttu, mutta niin se vain käytti takapäätä hyvin ilman niitäkin. Paperille tuli kirjoitettua monta harjoitusta käännöksiin ja eteen tulemisiin liittyen, sekä tietysti ohjeita sitoutumisen vahvistamiseen. Joskus olisi kuitenkin tarkoitus olla valmis radalle ja se tarkoittaisi aika monen tehtävän opetellua ja suoritusvarmuuden pysymistä myös palkan viipyessä. Olkaa hyvät tosi selkeistä tajunnanvirtalauseista.

Iltapäivällä vuorossa oli tokoa ja Savu sai aloittaa sillä. Toissa vuonna, kun Savu oli leirillä ensi kertaa, en uskaltanut pitää sitä irti. Tänä vuonna sen kanssa ei tarvinnut juuri miettiä edes siirtymiä. Että jotakin rutiinia ja hyvää asennetta treeniä kohtaan on saatu aikaiseksi!

Tokoa koulutti Riitta Kivimäki, jonka koulutuksissa olenkin käynyt jo aiemmin kummankin koiran kanssa. Savun kanssa haettiin täsmävinkkejä ja ajatuksia ohjattuun noutoon, sekä hyppynoutoon. Hyppynoudossa on havaittavissa kivaa kehitystä, ohjatussa noudossa on työmaata sitten hiukan enemmän. Toistaiseksi Savu jää harjoittelemaan merkitystä suunnille ja erikseen seuruukaaviota liikkeen alkuun. 

Ohjaajan next step olisi ostaa ohjatun noudon kapulat. En vaan tiedä millaiset ja pihinä haluaisin että samat kapulat menisi sitten Loimulla. Vaikka haluan treenata Savun kanssa ylempien luokkien liikkeitä, en pidä realistisena tai todennäköisenä, että koskaan niissä kisattaisiin.


Telttayöt koirien kanssa menivät erihyvin. Vähän jännittelin paleleeko Savu, kun yöksi oli luvattu aika vilakkaa. Tapansa mukaan Savu nukkui päälläni, eikä se yöllä erityisen levoton ollut joten kaiketi tarkeni ihan kivasti. Toinen yö olikin huomattavasti lämpimämpi, enkä herännyt poikkeuksellisesti kertaakaan. 

Loimu asemoitui rutiininomaisesti teltan nurkkaan jonne Savu on sen sijoittanut. Savun alusta lojuikin sitten tyhjänä, sillä hyödyllisen retkikoirat nukkuvat ihmisensä päällä. Jalat pysyivät lämpiminä ja kaiketi jotakin lämpöä siirtyy sitten koiraankin, kun Savu mieluusti valitsee tämän sijainnin.


Sunnuntai aamuna aloitettiin Loimun kanssa tokohommat. Olimme aivan kentän toisessa päädyssä, jossa oli rauhallinen ympäristö. Päädyin päästämään Loimun irti,  jotta hihna ei loisi turhia konflikteja ja kun Loimu oli edellispäivänäkin ollut kovin sitoutunut yhdessä tekemiseen.

Ja hienostihan Loimu oli! Kerran spurttasi pikkulinnun perään, mutta tuli heti vihellyksellä takaisin. Ei yhtään haukkumista, tai päätöntä säntäilyä. Edes silloin, kun Loimu ei ymmärtänyt tehtävän antoa lainkaan. Kaikki se, minkä kanssa viime talvena hakattiin päätä seinään, onkin nyt ainakin osittain vain muisto.

Sen sitten huomasikin, että kaikki panostus on valunut pelkkiin pohjataitoihin. Loimu ei tiennyt merkkiryhmästä tai kartioista sen koommin yhtään mitään. Targetin se sentään muisti ja etäisyyden kasvattamiseen saatiinkin hyvät ohjeet.

Merkkiryhmän kierron aloittelemme nyt vähän kuin alusta. Loimu yhdistää tehtävät tosi vahvasti ympäristöön ja meillä onkin monta tehtävää jotka sujuvat olohuoneen nurkassa. Pelkästään omaan pihaan siirtyessä Loimu onkin jo sitten ihan pihalla. Nyt kesäaikaan pitääkin ehdottomasti varioida ja yleistää tehtävät heti ulos sekä talon joka huoneeseen 😄

Savun rallytokovuorolla päätin että tehtäisiin voittajan rata. Tehtiin tosin yksi mestarinki kyltti ihan sujuvasti. Halusin tehdä meidän tavanomaisen ratatreenin niin, että kouluttaja (Marika on myös rallytokon tuomari) kertoisi siitä oman näkemyksensä mitä tehdä.

Ja voi että olikin muuten hyvä idea tämä!

Ensinnäkin, meen aivan liian lähelle niitä kylttejä. Ihan hui hai, ei mitään mahdollisuutta että Savu mahtuisi tekemään vaikka saksalaisen osumatta kylttiin. Tämä aiheuttaa haukahduksia ja Savu saattaa kiertää koko kyltin voidakseen suorittaa tehtävän. Nyt kovasti aivojumppaa itselle etäisyyden arvioimiseen.

Opin myös, että voin pysähtyä kun koira vaihtaa puolta takaani. Oli muuten heti helpompi itselle ja selkeämpi tehtävä koiralle. Tuntui paremmalta.

Vauhdinmuutoksen tein liian myöhään, kun lähdin juoksemaan vasta kyltin kohdalla. En ole tällaiseen tajunnut kiinnittää edes mitään huomiota, parempi nyt kuin ei koskaan.

Puolta vaihtaviin käännöksiin saimme ihan uusia ideoita. On niissä kyllä itsellä aika jumppaaminen etenkin oikealla puolella, mutta korokkeilla Savu hahmotti oman liikeratansa tosi hyvin.

Kaiken kaikkiaan Savun asenne oli radalla kiva ja suoritusvarmuus kyllä kasvaa kunhan sekin kokee kaikki liikkeet helpoiksi. Eli kun minä lakkaan sähläämästä niissä ja kävelyttämästä koiraani päin kylttiä.

Kyllä nousi taas oma treenimotivaatio, kun tuli vähän suuntaviivaa mitä olisi hyvä treenata. Ei sitä tiedä,  vaikka Savun kanssa käytäisiin tänä vuonna vielä kokeessakin. Ainakaan oma jännitys ei nyt yhteistreeneissä ole syöpynyt epäterveen puolelle, joten kenties.

Treenikuvia ei itsestä tällä kertaa tullut, mutta leiri oli todella antoisa. Pitkät muistiinpanot tulee nykyään kirjoitettua reaaliaikaisena omaan vihkoon. Ja laiskimuksena ei sitten enää ehdi/jaksa rustata aivan kaikkea vippaskonstia tänne. Raporttia treeneistä seuraa kyllä, kun päästään tuossa omassa pihassa vauhtiin.

Kiitos koutseille ja leiriläisille kivasta viikonlopusta! 😊

 

29 toukokuuta 2023

Treenimättö toko/rt

Ja aivan järjetön treenimättö olkaat hyvä! Väliotsikoista voit pomppia rallytokon ratatreeneistä aina tokovalkkuun ja omatoimeiluun sadesäällä. Kuvista ja videoista kiitos ystävät Mira ja Janika!

  

Savun kanssa ratatreeneissä oli niin mukavaa, että kenties me tänä vuonna uskalletaan kokeisiinkin! Oltiin Miran kanssa suunniteltu kaksi minirataa ja harjoiteltiin samalla keikkaa sitten ulkoa muistamista kun kyltit olivat jääneet kotiin 😂 Treenit rallyiltiin tietysti ajankohtaisella cha cha cha teemalla ja rennolla otteella meillä olikin kaikkinensa tosi kivaa. Arvostan treenikavereiltä huumoripanostusta, eli tällä erää vihreitä kartioita. Ja kissaa houkutuksessa, me luultiin sitä molemmat Savun kanssa ensin oikeaksi kissaksi 😆

Savun rallyjutuissa oikean puolen seuraaminen ja tehtävät oikealla puolella, sekä miljoona puolen vaihto variaatioita ovat meille vaikeimmat. Ehkä näissä onkin kehityskohdetta riittämiin? Savun suorituskestävyys (eli ei kuole nälkään odottaessaan namia) on kasvanut ja se vain innostuu radasta aiemman lässähtämisen sijaan.

Rallytokon hypyssä meillä on kyllä vielä vähän tekemistä. Savuhan ei pyytämättä pompi ja annan vihjeen aika usein liian myöhässä. Tätä voidaan onneksi nyt taas harjoitella kotipihassakin, vähän sellaista erottelua koska hypylle irrotaan ja mistä kulmasta. Varmasti tähän kaikkeen pohtimiseen saadaan vinkkejä myös tulevalta leiriltä.

 

Loimu se meni ja yllätti olemalla kauhean kiva ja kuuliainen! Kiva Loimu on ollut aina mutta sillä on niin hirmuisesti luovia visioita ettei se nyt aina ole niin kiinnostunut yhteistyöstä ollut. Ensimmäinen kerta tänä vuonna kentällä meni kuitenkin aika sujuvasti.

Keskityttiin sitoutumiseen ja aika tiheään palkkailin. Hyppyä hömpöteltiin karkkien kanssa ja vähän varalta Loimu söikin aika paljon jotta se pysyisi varmasti lähelläni 😄 Illalla oli rauhallista, mutta tavallisesti tuo kenttä on sen verran vilkas että liinassa Loimu tulee siellä olemaan. Jos kentälle ei juokse peura tai fasaani, haluaa joku koiranulkoiluttaja tulla flexin ja Mustin kanssa moikkaamaan. Paras siis minimoida vahingot ja riskit auton alle jäämisestä nuoren koiran kanssa.

Hyvä mieli jäi Loimun treenistä! Vähän on oma tekeminen haparoivaa, mutta voi miten kivasti kaikki jutut kuitenkin pikkuhiljaa etenee. Kiitos ihanista rallykuvista ja iloisista treeneistä Mira! 💛


Tokovalkku

Tokovalkussa tehtiin Savun kanssa kaksi kertaa kokeenomaisesti tokon alokas luokka. Palkkailin Savua liikkeiden väleissä siirtymän jatkumisesta, seuraavan liikkeen alusta ja myös kesken liikkeen. Liikkeestä maahan meno ja kaukot olivat vähän heikot, niissä palkan viive näkyi selvimmin.

Olen ollut vähän laiska ja huolimaton suorituskeston kasvattamisessa ja toisaalta myös palkitsemisen satunnaistamisessa. Vastapainoksi Savu on sekunnilleen tarkka missä vaiheessa se mielestään tarvitsisi palkan ja jos palkkaa ei kuulu, sen usko tekemiseen lopahtaa heti. 

Nyt saatiin kuitenkin hyviä käytännön ohjeita ja informaatiota treenistä. Liikkuroituna voidaan siis vahvistaa etenkin kestoa tekemiseen, mutta myös perusasentoon tulemisia ja odottamaan jäämisiä. Täytyy tosiaan itsekin muistaa, että liikkeiden teknisiä osia hiotaan ja vahvistetaan eri kerroilla - toisella kertaa painopiste on suorituskeston lisäämisessä. 

Vähäisesti treenimäärästä huolimatta Savun hommat oli myös edenneet! Liikkuroidusti liikkeelle lähdöt oli ihan superhienot ilman käsiapua! Savu siis on vähän epäröinyt liikkeiden alussa kun liikkuri on lähellä ja muutaman kerran tätä sitten extrapalkattiin ja autoin koiraa käsitargetilla. Nyt Savulle vaikutti olevan päivänselvää lähteä skarppina seuraamaan.

Palkattomuus näkyy Savun työskentelyssä hidasteluna, ennakointina ja toisaalta myös yleisellä epäröinnillä että "näinkö se oli". Työstetään nyt kesä huolellisesti kokonaisuutta, jotta Savulla säilyy luotto siihen että safkaa tulee kyllä 😁

Loimu yllätti ihan ällikällä. Hain sen autosta poikkeamaan hallissa ennen vuoroamme ja siinä tuli vähän haukkua kun tuuli heilautti raolleen jäänyttä ovea. Kuitenkin omalle vuorolleen Loimu tuli halliin niin chillisti kuin nyt pieni islantilainen vain voi pystyä. Loimu oli nuuskumatolla sen aikaa, kun riisuin kengät ja sitten paineltiin kehään. Loimu asettui varsin itsenäisesti taukomatolle ja oli kyllä vallan täydellinen. Saatoin siinä heittää kouluttajallekin että en ole kyllä tällaiseen tottunut 😂

Loimun kanssa katseltiin vähän ideoita seuraamisessa kääntymisen opettamiseen. Saatiinkin ihan uusia ideoita, miten hyödyntää Loimun targettiosaamista käännöksiin. Palaan tähän harjoitteeseen myöhemmin videon kera.

Toinen asiani oli kapulan pito. Lähdetään tähänkin targetin avulla hakemaan malttia, eli rauhallista kestoa korokkeella istumiseen. Lisäksi harjoitellaan oikeasti leukakosketus, eikä sekopäistä tassu/leuka huitomista kuvia varten. Vähän on jäänyt kuvaustemput räiskimiseksi, mutta kapulanpitoa harjoitellessa oikeanlainen ja rauhallinen leukakosketus on oiva apu. Nämä kuntoon ensi kerraksi!


Tokon omatoimitreenit

Vettä tuli mukavasti taivaan täydeltä, mutta kolme reipasta oli treeneissä kuitenkin. Oli kyllä kosteat tokoilut ja spontaaneja muutoksia tuli treeniin tilanteen sitä vaatiessa.

Savun kanssa oli tarkoitus jatkaa koemaisia treenejä mutta hui hai. Kyllä meni ihan soveltamiseksi ja jälkiviisaana sitä olisi voinut tehdä ihan jotain muuta. Ei olleet nyt laadukkaimmat treenit mutta informatiiviset. Savu semmoinen mukavan viileän sään ystävä, mutta sateesta se ei ole välittänyt koskaan. Sateessa olisi silti ihan hyvä treenata ja jatkossa tehdäänkin iloista räiskimistreeniä asenteen kohottamiseksi.

Ruutu ja kierto temppuina menikin sateessa kivasti. Paikkista kun kuvittelimme tekevämme, tuli vettä jo siinä määrin vaakaan että Savu oli todella ihmeissään mitä me edes kentällä tehtiin. Oli lyhyt paikkisihmettelyt ne, haaveiksi jäivät 😂

Loimun treenit onkin kokonaisuudessaan videolla. Kivalta tuntui ja hyvä fiilis jäi! Vähän oli sellaista kokeilunmeininkiä sääolosuhteista johtuen, mutta eipä sade Loimua haitannut. Tauottamisessa täytyy olla huolellisempi, jotta Loimun mielenkiinto ei ehdi lässähtää. Pissatauon tarve sille tuli kesken kaiken, siitä luultavasti johtui haahuilu.

Erityisen iloinen oon yhteistyöstä kentälle siirtymisessä sekä toisen koiran haukkumiseen reagoinnista. Tai reagoimattomuudesta 😍 Vaikka koirahäiriöt on tuntuneet tosi vaikeilta, viime aikoina kehitys on ollut jotenkin tosi nopeaa. Jos videosta tulee mitään kysyttävää, niin sitte vain kommenttiboxiin tai sähköpostiin viestiä.

Näistä treenitunnelmista kelpaa pitää muutama päivä lepoa ja sitten toko/rallytokoleirille!





22 toukokuuta 2023

Loimun Road Trip



Kerrankin kehtaa kirjoittaa road tripistä, kun ehittiin viipyä oikein kolme päivää menoillamme ja auton mittariin kilahti uusi tonni lisää. Tekstin lopusta sitten selviääkin mitä Volvolle kävi ja kuinka lopulta päästiin kotiin 😂 

Ensimmäinen kalenterimerkintä oli paimennustaipumuskoe, mutta sen ympärille rakentunut seikkailuretki jyräsikin yli ja taipparipäivä tuntui vain pieneltä poikkeamiselta muun reissun ohella. Tässä postauksessa kuitenkin väliotsikoin käsiteltynä tunnelmat Kolovedeltä, taipparista ja Repovedeltä.

Spoiler: Kiva reissu oli kaikkinensa!

Torstai ilta kului pakkaamisessa, kun piti muistaa yhtä ja toista varatavaraa mukaan. Perjantaina startattiin aikaisin liikenteeseen, kun käytiin pikkuväen kanssa tekemässä viime hetken ostokset. Koirat odottivat autossa sen aikaa kun kerhoilimme ja pikkuväen kerhon jälkeen siirryttiin mummulaan. Savu näytti kyllä ihan maansa myyneeltä, kun se ei lähtenytkään mukaani. Savu seurasi koko torstain pakkaamistani hyvin intensiivisesti ja Savu tietää jo vallan hyvin mitä rinkka tarkoittaa. No onneksi enää on pari viikkoa toko/rallytoko leiriin ja Savukin pääsee silloin reissaamaan.

Noin puoli kaksi perjantaina iltapäivällä päästiin Loimun kanssa matkaan. Ajokeli oli mukavan kirkasta auringon paahdetta. Yhdellä vessatauolla posootettiin viisi tuntia menemään. Jossakin ennen Varkautta kiinnitin huomiota, että edellä ajaa maasturi jonka peräkontissa on ihan retkikaverin näköinen koira. Ja ääniviestein se selvisikin, että vaikka Anninan kanssa oltiin lähdetty eri suunnista ja eri aikaan, oltiin me puolivälin jälkeen matkalla perätysten 😄

Koloveden kansallispuisto

Koloveden kansallispuistoon saavuttiin ilta seitsemän aikoihin. Nopea huussitauko, kamat niskaan ja sitten siirryttiin kävelemään Nahkiaisen luontopolulle kohti Lohilahtea. Reittiä ei suotta kuvailla vaativaksi; oli varsin juurakkoista ja kivikkoista nousulaskua. Oudokseltaan otti kyllä varusteiden kantaminen mäkitreenissä vähän kunnon päälle, vaikka matka ei ollut edes pitkä. Ei ole tullut enää kannettua lapsiakaan lenkillä kantorinkassa hetkeen, joten tuollainen kantamiskunto on kyllä rapistunut hui vain. Loimua ja Uunoa ei mäet ja juuret säikäyttäneet, vaan nuori islantilaiskaksikko porskutti hihna tiukalla eteenpäin.

Nätti aurinkoinen keli oli houkutellut muitakin retkelle, mutta keskenämme yövyttiin Lohilahdessa, kun päiväretkeilijät jatkoivat matkaa. Teltat pystytettiin vähän varvikkoisiin kohtiin. Selvästi näki, että varvikossa oli telttoja ollut, mutta ei selkeästi niin usein, että aluskasvillisuus olisi kuollut. Tai sitten oikea telttapaikka jäi meiltä vain huomaamatta, mutta kaiketi laavujen ympäristössä tilapäinen telttailu on sallittua.

Telttojen pystytyksen jälkeen asetuttiin koko poppoo kokkailemaan trangiaruokaa rantakallioille. Loimusta hirvisäilyke oli vähän liian kiehtovaa ja ruokailu oli poikkeuksellisesti aika sirkus. Loimu oli kerännyt koko päivän virtaa autossa ja pieni kävely ei kuluttanut sen paukkuja lainkaan. Sen lisäksi sillä taisi olla vähän nälkä (ja kesken ruokailuni sitten ruokin koirankin) ja toki koiraseura sekä uusi ympäristö vähän kiihdyttivät sitä.

Vähän Loimu ja Uuno saivat hihnoissa leikkiäkin aikaiseksi. Joka kerta Loimu lämpenee Uunolle nopeammin. Viime kesänä pennut tulivat juttuun heti, kun Loimu ei vielä miettinyt mitään kohteliaisuusjuttuja. Nykyisellään Loimua vähän alkuun jännittää ja se on sääntöpoliisi, leikkiä saa mutta ei liian läheisesti. Kunnes sitten Loimu totesi Uunon tutuksi ja turvalliseksi, eikä kiehnääminen yhdessä ollutkaan jännittävää. 

Auringonlaskua odottelin innoissani, mutta eiköhän se aurinko valunut hyvissä ajoin pilvien taa piiloon. Ilta oli jo melkoisen myöhäinen, kun lopulta maltettiin nukkumaan. Aamulla olisi aikainen herätys paimennustaippareihin, sillä tilalle oli Kolovedeltä noin tunnin matka.

Loimu rauhoittui hyvin telttaan nukkumaan. Kerran havahduttiin yöllä ja Loimu vähän murisi, mutta meni pyytämällä takaisin nukkumaan. On se hyvä, että ollaan omissa äänekkäissä metsissä harjoiteltu nukkumaan takaisin ryhtymistä, vaikka jokin ääni hetken epäilyttäisi 😄 Vaan ilman koiraa en kyllä saisi itse nukutuksi, koiran tehtävä on ilmoittaa jos jotakin tapahtuu ja minä kerron sitten onko syytä herätä vai voiko jatkaa unia.

Aamuksi asettamani herätys herätti minut täydestä unesta. Aika harvoin viime aikoina olen luonnostaan herännyt ennen kuutta, joten aamu neljä oli ihan kuin keskellä yötä. Ei auttanut muu kuin nousta ja pakata teltasta tavarat rinkkaan. Sitten vain teltasta ulos ja teltta nippuun. Tähän sitten naapuriteltan Uunokin jo heräsi ja kuten illalla oltiin vähän suunniteltu, saatiin Annina ja Uuno meidän kanssa aamulenkille kun lähdimme Loimun kanssa autolle. Silmät lurpallaan kävely sujuikin juttuseuran kanssa mukavammin ja on ollut tosi kiva löytää samanhenkistä (eli vähän kai vinksahtanutta 😂) seuraa islanninlammaskoiraharrastajien parista. Ei me nyt ihan lähekkäin asuta, mutta huomattavasti lähekkäimmin kuitenkin kuin mitä Kolovedelle oli matkaa.

Nahkiaisen luontopolun loppupuolisko nosti aamuyöllä kyllä hien pintaan ja jos minusta ei vielä muuten huomannut etten ollut illalla päässyt suihkuun, niin aamukävelyn jälkeen taatusti huomasi 😆 No sitä se retkielämä on, ei kaikki ole niin justiinsa.

Yhdyspolulla tiemme Anninan ja Uunon kanssa erkanivat; he jatkoivat matkaa takaisin nukkumaan ja minä Loimun kanssa suuntasin autolle. Kuten tapaan kuuluu, eksyn. Reitille oli kaatunut aika monta puuta ja niiden ympäri ei vielä mennyt kovin selkeitä kiertopolkuja, joten jokun kohdalla me sitten harhauduttiin. Ei näkynyt reittimerkintöjä enää missään, eikä mitään polun tapaista eikä taaksepäin katsoen näyttänyt yhtään sen paremmalta. Kännykässä oli kuitenkin kenttää, joten Maastokartta sovelluksella löysin sitten parkkipaikalle kuitenkin. Ja raportoin eksymisestäni Anninalle, ettei toista meikäläisen mokia.

Autossa naposteltiin aamupalaa ja laitettiin osoite navigaattoriin valmiiksi, voidakseni sitten kuitenkin ajaa ensimmäisestä risteyksestä kymmisen kilometriä väärään suuntaan. Aikani sohlottua autolla oltiin taas reitillä ja pysäkillä nopeasti vilkaisin sähköpostia että mikäs se aikataulu olikaan. Ja voi himputin pimputit sentään, olin katsonut senkin väärin. Olin herännyt varalta vähän kuin tunnin liian ajoissa, mutta autossa istuessa selvisikin että oltiin kaksi tuntia liian ajoissa. No hyvin nukuttiin p-paikalla jossain Koloveden ja Kerimäen välimaastossa 😁


Paimennustaipumuskoe ja lenkkitreffit Juvalla

Aina yhtä jännittävää lähteä koiratapahtumiin, etenkin sellaisiin joista ei tiedä yhtikäs mitään. Loimu on käynyt lampailla pentuna ja issikkaleirillä. Koira kyllä syttyy, minä en niinkään. Vaikka olen ollut kiinnostunut paimennuksesta vuosikaudet (siis siitä alkaen kun minulla oli bordercollieristeytys jonka lyhyen elämän aikana ei koskaan lampaille ehditty), niin ei se nyt kuitenkaan käytännössä tunnu omalta harrastukselta arvoristiriitojen vuoksi. Tästä ei ole mitään syytä kenenkään pahastua; ihmiset ajattelevat erilailla ja arvostavat eri asioita. Eivät kaikki innostu tokostakaan tai koiran koulutuksesta muuten, eikä se ole minulta pois vaikka juuri ne aiheet ovat sydäntäni lähellä 😊

Halusin kuitenkin tietää, mitä paimennustaipumuskokeissa tapahtuu. En oikein tykkää muodostaa kovin vankkoja käsityksiä pelkkien kuulopuheiden pohjalta ja toki minua kiinnosti millaiseksi Loimu arvioitaisiin. Taipparipäivä oli kyllä tosi kivasti järjestetty; kanttiinista sai herkullista purtavaa ja suoritusvuorossa olevalla koirakolla oli työrauha. Lisäksi oli totta kai kiva nähdä uusia ja vanhoja tuttuja islanninlammaskoiriensa kanssa ja ylipäänsä sosialisoida koko päivä. Vaikka unirästin ja jännityksen jälkeen en tarkalleen ottaen muista yhtään mitä höpöttelin  - vannon juoneeni pelkkää vettä ja kahvia 😅

Tuomarin puhuttelussa koirilta luettiin sirut ja kaikki koirakot hengailivat samassa pihapiirissä. Rotukirjo oli aika laaja ja yllätys, minun koirani haukkui. Käytiin Loimun kanssa vähän kauempana juoskemassa ja tasailemassa fiiliksiä, sitten seikkailtiin ulkorakennuksien ja puskien takana piilossa. Lopulta onnistuttiin asettumaan aika hyvin lähelle muita, jotta kuulin mitä tuomari puhui. Aina sitä vähän mietityttää, mitä ne muut ajattelee kun säntäilen koirani kanssa ympäriinsä nakkeja heitellen (näin kärjistetysti), mutta toisaalta sama se. Räksyttävää Loimua he eivät ainakaan jaksaisi kuunnella, enkä minäkään, joten jatkan tähtäämistä siihen että joskus Loimu on omaehtoisesti hiljaa vastaavissa tilanteissa. Sirunluvussa Loimu olikin helppo, sinne se hyppäsi suunnilleen tuomarin syliin 😅

Jos aamun aikataulut olin sössinyt, niin mokailuni ei siihen päättynyt. Ensimmäinen hutilointivirheeni oli unohtaa panta kotiin. Tai unohtaa ja unohtaa, olin siinä luulossa (luin säännöt huolimattomasti) että Loimu voi mennä lampaille valjaissa kuten treeneissäkin. Taippareissa koiralla kuitenkin tulee olla panta (ja tässäkin minä tollo luulin että koira olisi irti, miten pihalla voikaan olla 😂). Saatiin onneksi paikan päältä panta lainaan ja kenties joku taipparia harkitseva ja tätä lukeva osaa sitten itse pakata sopivan pannan matkaan.

Hallintaosuudessa (ei tullut videota vaikka sen olisi saanut kuvata) nähtiin aika rauhallinen Loimu. Kaiketi vähän unirästiä silläkin. Loimu jäi yllättävän rauhallisesti odottamaan tuomarin luo, kun kävelin kauemmaksi ja kutsuin sen. Sitten käveltiin Loimun kanssa pieni lenkki jossa ylitettiin kivikko, kierrettiin rakennuksen takaa ja käveltiin takaisin päin. Loimu reagoi kivasti vihellyksiini, kun en ihan tiennyt miten intensiivisesti sen pitäisi mukana tulla. Ei tiennyt Loimukaan ja niin me vähän meinattiin kompastella toisiimme. Kolinaääneen Loimu ei reagoinut ja tuomarin luona se oli heti kytkettävissä.

Lampailla Loimu olikin aika vilpertti. Kävi sellainen nolo moka että kun se liinassa tempaisi, edellispäivänä kämmeneen hiertyneet rakot antoivat myöten ja liina irtosi minulta 😩 Ei siinä mitään vahinkoa päässyt käymään, mutta sopivasti hävetti. Fiksumpana olisi voinut pitää liinaa toisessa kädessä. Minä kompuroin lampaiden kanssa ja Loimu oli totta tosiaan kiinnostunut lampaista. Jos syksyllä nähtiin epäileväinen Loimu istumassa kuin tatti paikallaan kaukana lampaista, niin nyt sellaisesta ei ollut tietoakaan.

Taipparin tuloksena saatiin kuitenkin läpäisty/hyvä. Varmaan ihan kivasti siis meni, vaikka olin kyllä aivan totaalisen pihalla, eikä unirästi ja jännitys olleet hyvä yhdistelmä.

Iltapäivällä hain Loimun mukaan hengailemaan. Se oli sopivasti sekä levännyt että varmaan väsähtänyt autossa odotellessaan ja sen kanssa liikkuminen oli nyt mutkattomampaa. Tilattiin tosi makkara vähän kuin kanttiinin takaa, koska ei Loimun kanssa nyt sentään jonottamaan voi mennä. Tai skeptisesti ajattelen näin, eihän sitä tiedä 😆

Hivuteltiin lähemmäs muita sen mukaan kuinka Loimu pystyi tasaamaan itsensä hiljaiseksi ja syömään. Lopulta päästiin katokseen tuoliin istumaan, jossa muutkin istuivat koiriensa kanssa. Istuminen Loimun kanssa meni lähinnä niin että rapsutin Loimua koko ajan. Se tykkää rapsuttelusta ja rentoutuu siitä paremmin. Aikamoinen läähätys Loimulla oli päällä, mutta muun olemuksen huomioiden uskon sen johtuneen voimakkaasta kuumuudesta enkä niinkään stressistä. Tuntui kyllä erävoitolta pystyä hengailemaan muiden lähellä ilman että Loimu haukkui ja oli tosi kiva päästä vahvistamaan rauhallisempaa olemista muiden seurassa 😊

Taippareiden jälkeen oli aika huikata heipat ja jatkaa Loimun kanssa matkaa. Loimu nukkuikin sikeästi takaluukussa ajomatkan Juvalle. Välietapilla oli tarkoitus tavata vihdoin viimein, aivan ensimmäistä kertaa Laura, Lakki ja Paju. Olen seurannut Lauran blogia vaikka miten monta vuotta, jo edellisten koirien aikaan, joten oli tosi kiva päästä tapaamaan livenä. Ei ollut pettymys! Päästiin mukavassa seurassa rämpimään paikalliseen pöpelikköön suolampien viereen ja spontaanisti metsässä kävely teki tosi hyvää sekä itselle että Loimulle.

Loimu ja Lakki tykkäsivät kumpikin omasta äänestään ja aika samaan tyyliin molempia kiinnosti toisensa ja silti oli vähän jännää. Kaikki seikat huomioiden koirilla oli kuitenkin enemmän hauskaa kuin pelkästään jännää ja autolla käveltiin jo oikein rennosti.

Heti alkulenkistä sykkeeni kyllä nousivat melkoisesti. Loimu oli minulle vielä hihnassa, kun lähdimme kävelemään. Ja niin vain se käveli kyykäärmeen yli. Tai kyy luikerteli sukkelasti Loimun alitse, kuinka vain. Loimu ei huomannut (oli niin kiinnostunut edellä menevästä Lakista) ja kyy ei harmistunut. Sykkeiden nousu oli ainoa harmi, noin muuten kaikki jatkoivat matkaansa. 

Alla hulvaton kuvaspämmi meidän lenkistä. Kiitos Lauralle juttu- ja lenkkiseurasta 🙌

Tässä kuvassa erottuu yllättävän hyvin tuo alue, joka kaulasta huopui ja joutui leikatuksi. Ei kuitenkaan livenä erotu kuivasta turkista, kun jäljelle jäävä turkki on pitkää. Nyt vaikka Loimu kastui valjaat päässä, ei huopumaa tapahtunut, mutta ei toki karvanlähtöäkään enää ole.

Repoveden kansallispuisto

Ja taas vaihteeksi oli jo iltamyöhä, kun ajoin risteyksestä ohi. Ensisilmäyksellä navigaattori säikäyttyi että oltaisiin peräti 40km harhassa, mutta kyse oli onneksi parista kilometristä. Onneksi valoisaa on myöhään, joten ihan kilpaa auringonlaskun kanssa ei tarvinnut ajaa. Vaan kun Repoveden kansallispuistoon saavuttiin, Saarijärven pysäköintialueen ruuhkaisuus pääsi vähän yllättämään. Jos kaiken jännityksen jälkeen alkoi muutenkin koti-ikävä iskeä, niin ensisilmäys parkkikselle vaikutti siltä että olisi ehkä syytä romahtaa. Jätin auton tienvarteen muiden joukkoon ja kipitin kävellen katsomaan tarkemmin saisiko auton johonkin. Ja sai sen, vieläpä oikein hyvälle paikalle.

Rivakasti autosta kamat niskaan ja maastoon. Sukeltajanniemen telttailupaikalle olisi päässyt suoraan tietäkin pitkin kävelemään, mutta me haluttiin hiukan kiertää koska halusin metsään. Kaunis lampimaisema ja pieni soliseva puro tekivät tehtävänsä ja fiilis oli taas parempi. En ollut koskaan ennen yöpynyt kansallispuistossa yksin koiran kanssa, vaikka toki kotimetsässä tätä olen harrastellut. Vaan nyt oltiin kaukana kotoa, enkä tarkalleen tiennyt minne olin menossa, koska oltiin Repovedellä ensi kertaa. Mutta Loimu oli onnessaan iltalenkistä ja sain itseni tsempattua. Parkkipaikan automäärästä osasin päätellä että ihmisiä lienee pitkin metsää. Reitillä ei niin myöhään tullut ketään vastaan, mutta Sukeltajanniemi oli jo melko hyvin täytetty teltoin ja riippumatoin.

Sopivan väljään kohtaan saatiin kuitenkin oma teltta. Olin niin väsynyt että teltta olikin pystyssä aivan ennätysnopeasti ja kaaduttiin Loimun kanssa molemmat nukkumaan. En herännyt yöllä kertaakaan, eikä herännyt Loimukaan. Vasta puoli kahdeksan aamulla Loimu alkoi tökkiä minua ja kahdeksan aikaan jaksoin lopulta nousta. Aika monta telttaseuruetta (myös koiria) oli lähtenyt aamulla ennen meitä, joten täytyy todeta Loimukin ihan järkeväksi kun se oli malttanut pysyä hiljaa. Vaikka on se varmasti kuullut liikettä, mutta kenties oman elämänsä multivalio vahti oli tarpeeksi väsynyt 😂

Aamulla herättyämme otettiin vähän kuvia. Sukeltajanniemi on kyllä tosi nätti paikka, paljon linnunlaulua ja kaunis järvimaisema. Yöllä näimme joutsen pariskunnan, jossain kukkui käki, rastaat tulivat tosi lähelle ja jonkinlainen sorsalintuparvi lensi ylitsemme. Ei kuitenkaan viivytty Sukeltajanniemessä kauan, sillä kantamani juomavesi loppui ja kaikki eväät olivat autolla. Ei muuta kuin teltta nippuun, kamat selkään ja menoksi.

Täytettiin vesikanisteri kaivosta, jotta automatkallekin riittäisi helposti pulloon kaadettavaa juomavettä. Lähdettiin aamupalan jälkeen Loimun kanssa vähän kevyemmällä varustuksella liikenteeseen. Ensin meinasin että kävellään Kirnukankaalle ja Lojukoski veteen viittaamalla nimellään houkutti enemmän. Ja niin me käveltiin Lojukoskelle. Maasto oli vaihtelevaa ja kaunista ja ura perille asti oli hyvin leveä. Loimu ohitti ihmiset pääasiassa haukkumatta ja osan jopa hihna löysällä 💛 Yksi jo aamulla tapaamamme koira tuli vastaan ja sille Loimu haukahti vain kerran. Me väistettiin suosiolla pusikkoon, jottei ohitus olisi ihan liian ahdas.

Lojukoskella pidettiin vähän taukoa ja Loimukin innostui uimaan. Se ei edellispäivänä rohkaistunut vaikka näki lukuisia Lakin uimahyppyjä. Epäilin syynä olevan vieras paikka, mutta ei ollut kyllä Repovesi yhtään sen tutumpi 😂  Mutta aamupäivällä oli kyllä niin kuuma, että tosi hyvä idea oli uinti. Takaisin autolle kävellessä Loimu ehtikin kuivua ihan täydellisesti.

Joukko iäkkäämpiä rouvia tuli vastaan ja he ihastelivat miten kaunis koira Loimu oli. Loimukin malttoi ylväänä seistä paikallaan hipihiljaa. Sitten selvisi, että miltei jokaisella oli ollut lapsuudessaan ihan samanlainen koira ja oikein hyvät metsästysominaisuudet. En pilannut iloista tunnelmaa paljastuksilla Loimun rodusta, eihän sitä tiedä vaikka tästä tulisi vielä lintukoirakin - ja olisi Loimu suomenpystykorvanakin ihan nätti, vähän pieni ja haalistunut vain 😆

Autolle päästyämme Loimustakin oli jo hyvä idea päästä lepäämään, vaikka sen kuusi kilometriä se porskutti häntä pystyssä hihna kireänä. En ole tehnyt (enkä aio tehdä) hihnassa vetämiselle mitään, koska Loimulla on kuitenkin valjaat ja se on niin pieni ettei saa minua nurin. Positiivista kehitystä on se, että nykyään Loimu vetää pääsääntöisesti eteenpäin, eikä vain säntäile edes takaisin hihnan kanssa.

Kotimatka taittui auringon häikäistessä ja aika ruuhkaisan liikenteen parissa. Ilmeisesti kaikki muutkin olivat reissussa. Lahden jälkeen autoni alkoi taas pitää erikoista nitkutusta jota se oli pitänyt hetken jo perjantaina. Tampereella päin liittymään kääntyessä jarrupoljin meni pohjaan ilman että mitään tapahtui. Jännitysmomentti next level. Päästiin Lahdesjärven ABCeelle parkkiin, josta olin sopinut hakevani australianpaimenkoira Kidan meille hoitoon.

Auto jäi parkkiruutuun ja selvittelin minulle, kaikelle roinalle ja kahdelle koiralle kyytiä kotiin saakka. Pikkusiskoni lupautui avuksi ja siinä odotellessa ehdittiin syödä jäätelöt porukalla. Loimu ei ihan heti Kidalle lämmennyt ja oli varmasti väsynytkin, eikä tietenkään muista Kidaa viime kesästä. Koirat matkustivatkin sitten eri puolilla autoa, mutta kotiin päästyä kaikki olivat jo hyvää pataa.

Kiva reissu oli. Osui ihan uskomattoman hieno keli, mukavia ihmisiä ja Loimu ylitti odotukset monella osa-alueella. Oli tosi kiva huomata, että kotona harjoitellut taidot puskevat läpi myös uusissa tilanteissa. Tuntui myös kivalta jatkaa uusien kansallispuistojen kiertämistä. Kolovedelle haluan ehdottomasti joskus kanootilla ja Repovedeltä nyt jäi tutkimatta suunnilleen kaikki 😄

Nyt ehditään hetki levätä reissaamisesta, mutta jo ensi viikolla loppuviikosta siirrytään telttailemaan tokoleirille. En malta odottaa!