Kuten edelliseen postaukseen kirjoitin, myöhästyn joka kevät ainakin jostain luonnon tarjoamasta kuvauksellisesta ilmiöstä. Tänä keväänä se taitaa olla vuokot. Kuvattiin ensimmäiset sinivuokkokuvat pikkuisen liian myöhään illalla, kun kaikki kukat olivat jo kiinni. Valkovuokkokuvaa tässä postauksessa ei vielä ole, koska siitä tuli suorassa auringossa niin puhkipalanut. Yritetään vielä ehtiä, sillä kukkakuvat keväisin ovat yksi omia lemppareitani!
Loimulla kyllä riittää vielä harjoitelavaa olla kukkien kanssa kuvassa niin, ettei jokainen kukka tuhoudu 😅 Ehkä toinen yritys valkovuokkokuvan kanssa toteutetaan Savun kanssa.
Se nyt ei ole mikään ilouutinen, että lähimetsäämme tuli hakkuuaukea ja aika laaja harvennut. Metsäkone (tai miksikä niitä härveleitä kukakin nimittää) sotki myös suuren osan vakioreittiämme. Vaan ei niin huonoa ettei jotain hyvääkin, siellä kuravellissä kahlatessa inspiraatio iski. Ensin leikittiin tietysti kuraleikit lasten kanssa purossa, muttta illalla isännän saapuessa kotiin kiiruhdin koirien kanssa metsään.
Ideani oli kuvata juoksevaa Loimua kurassa niin, että aurinko valaisisi roiskeet. No tällaiset ideat ovat niitä, joihin ei aina voi vaikuttaa. Aurinko ei sinä iltana paistanut lainkaan, vaan loppulenkistä saimme sadekuuron niskaamme.
Vaan kuravellikuvat onnistuivat muuten kivasti! Oli kyllä sottaisaa puuhaa, kastuin itsekin mutta kamera säilyi puhtaana. Raskasta oli myös, upottiin tuonne oikein kunnolla, eikä Loimukaan ensimmäisten juoksemisien jälkeen enää täysiä päästellyt. Savu istui puuhun kytkettynä odottelemassa ja näytti vallan helpottuneelta kun tällainen sotkuinen urheilu ei koskenut sitä 😂
Lopputuloksena tykkään kuvista ja myös tästä hullusta koirastani, joka innostuu pähkähulluista ideoistani. Loimu 💛
Kuravellikuvien jälkeen tehtiin parin tunnin lenkki ja seuraavana päivä pesin Loimun. Ikäväkseni huomasin, että Loimun kaulasta turkki oli tosi pahasti huopunut 😩 Siinä sitten hoitoaineen ja kamman kanssa turhaan ihmeteltiin. Turkin kuivuttua leikkasin takut saksilla pois ja aika isot lovet tuli kaulaan molemmin puolin. Muualta Loimun pohjavilla oli irronnut ihan normaalisti, joten kaulan huopumat vähän ihmetyttivät. Vaan sitten tajusin että takkuuntuminen oli ihan suoraan valjaiden kanssa linjassa. Todennäköisesti lenkeillä ojissa läträäminen valjaat päällä ja siihen syssyyn karvanlähtö olivat huono yhdistelmä. Tosi nopeasti huopui pahasti, kun olin Loimua kuitenkin karvanlähdön aikaan harjannut useamman kerran viikossa. Seuraavan karvanlähdön aikaan ollaan viisaampia ja näyttelyesiintymisiä katsellaan vasta syksylle. Loimun kaulaa harjataan nyt vähän huolellisemmin ja alkukesään asti Loimu saa buustina sinkkilisää. Oppia ikä kaikki, jälleen 😁
Nauttikaahan kuraketun kuvista.
Auringonlaskukuvia piti ottaa uudemman kerran, mutta jälleen oltiin myöhässä. Otettiin sitten spontaani kuralätäkkökuva Savusta, kun kauniiksi värittynyt taivas peilasi siihen niin kauniisti. Oli se ehtinyt viis vaille täysikuukin nousta taivaalle, joten käsivaralta räplättiin kuva siitäkin.
Varsinaisia kuutamokuvia tekstin kanssa löytyy pari kuvaa alempaa.
Keskellä yötä sitä sitten ampaistiin pihalle täysikuuta kuvaamaan. Ei mennyt ihan putkeen. Missään ei tietenkään ole enää lunta, joten metsä oli todella pimeä kameralle ja siten huono valinta kuvauspaikaksi. Varsinaisesti hoidossa oleva Myy ei ollut avuksi kuvaustilanteissa, se kun on äärettömän ahne ja seurallinen terrierinpuolikas. Myytä ei myöskään viehätä pimeät vieraat metsät, joten se on koko ajan aivan perässäni ja olin kompastua siihen monta kertaa. Tai jos Myy ei kiehnää jaloissani, se villitsee Loimun ihan sekopääksi.
Yksi kohtalaisen onnistunut kuva kuitenkin saatiin. Minulla on jo pitkään ollut ideana kuvata Loimu sylissäni kuutamon alla. Idea tuli Instagramista @bordercolliehamy tililtä. Pimeä metsä ei ollut otollinen paikka, mutta kuvamuisto saatiin kuitenkin. Oli kyllä harjoiteltavaa, että Loimu pysyisi sylissä paikallaan 😂 Jatkamme harjoituksia ja kokeillaan talvella lumen tuoman lisävalon kanssa uudestaan.
Tämä kuutamokuvaus on kyllä vienyt mennessään ja alla näet paitsi toiset vähän myöhästyneet auringonlaskukuvat, myös toukokuisen täysikuun samassa ruudussa koirien kanssa. Kun tähän nyt on koukkuun jäänyt, sitä herää yöllä tai valvoo kerran kuukaudessa ihan vaivatta. Koirille tehtävien kouluttaminen ja kameran kanssa luova säätäminen yöolosuhteissa on ihan uskomattoman kiehtovaa. Ja koukuttavaa. Kun tässä onnistuu kerran, sitä haluaa yrittää uudelleen. Ja sitten sitä sormet kohmeisina kokeilee niin monta kertaa, että onnistuu jotenkuten.
Ja mikä uskomatin onni, että jokaisena täysikuuna on ollut riittävän selkeää kuvaamiseen. Ei se olisi täysikuukuvausta, jos taivat olisi aivan pilvessä. Nähtäväksi jää, onnistuvatko kuvaukset joka kuukausi. Niin tai näin, julkaisen taatusti myöhemmin isommat koonnin ennen ja jälkeen kuvia. Onhan tässä tullut paljon opittuakin.
Kesäisiä vesiroiskekuvia odotellessa, fiilistelkää kylmän yön kuutamokuvia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kysy rohkeasti ja keskustele asiallisesti :)