Kutsumaton, meidän Louna

Louna, aiemmin Luna saapui siskolleni kesäkuun lopulla. Louna on kotoisin Pöytyältä, syntynyt huhtikuun lopulla. Oikein suloinen pieni pallero, oppivainen ja reipas. Kävin Lounaa heti Vilkun kanssa katsomassa ja voi miten pieni se olikaan. Kymmenviikkoisena pikkuinen pääsi Vilkun ja Tuikun kanssa soramontulle ja kävimme samalla reissulla katsomassa myös Myytä. Olin iloinen siskoni puolesta, viimein potentiaalinen koira, josta tulisi oiva lenkkikaveri ja josta olisi mahdollista saada kotiharrastuksiinkin seuraa. Vilkun ja Tuikunkin kanssa ipana oli hyvin ja siitä piti tulla niille leikkikaveri. No ei sitten tullut. Alla oleva kuva on ainoa, jolloin Tuikku pentua edes tapasi. Kutakuinkin viikko tuon jälkeen, jouduttiin kumpikin koirani lopettamaan.

Koirattomana minun olostani ei tule mitään, joten heti pian sisko toikin Lounan minulle kylään. Saisin pitää sitä kuinka haluaisin, jos suinkin oloa helpottaisi. Totta toki helpottaa. Oli pakko nousta liikkeelle viemään toista ulos ja siivota sen sotkuja. Louna oli sitä paitsi hauska. Se pysyi niin mukavasti irti ja tuli perässä. Pikkuinen ja säyseä mussukka. Siinä oli paljon sellaista Tuikkumaista piirrettä, kaikki se hössötys ja häslääminen. Pidin pentua ilomielin meillä, Louna taisikin viikon olla meillä hoidossa heti omien koirieni lopettamisen jälkeen. Aika kului tappavan hitaasti ilman koiraa ja vaikka miten odotin omaa pentua ja laitoin uutta kotiamme, pyysin siskon tuomaan Lounan meille vielä toistamiseenkin hoitoon. Niin mukava pentu se oli.

Pienestä pennunelämästään Louna oli siinä vaiheessa viettänyt jo aika paljon aikaa meillä. Kaikki kyläreissut päättyivät siihen, että se oli meillä päivän pari tai ehkä viikon. Kaikki käyntini kaupungissa päättyivät siihen, että hain pienen ipanan kyytiin, koska halusin sen meille seurakseni. Meistä tuli sen toinen koti. Kun käännyttiin isolta tieltä pois ja noustiin kuoppaista mäkeä ylös, se tasan tiesi mihin tultiin.

Meillä sai juosta vapaana pihalla ja minulla oli tuona kesänä aikaa sille ihan rajattomasti. Tämä helpotti myös siskoa, sillä Louna oli meillä jos osui raskas työviikko. Ja minähän pidin tuota täällä oikein mielelläni. Louna pääsi kanssani metsään, pitkille kiireettömille kävelylenkeille, joista minä nautin. Voi miten kömpelö se olikaan. Tasamaalla jos sattui olemaan yksikin männynkäpy niin Louna osui juuri siihen ja kaatui.

Louna viihtyi ja minä viihdyin. Oli kivaa naksutella toiselle nappuloita, se kun väsyikin niin nopeasti hommia tehdessään. Louna oli minulla viikon vielä ennen Savun tuloa. Oikeastaan, Lounalla oli aika iso rooli minun surutyössäni. Se piristi niin paljon ja repi eteenpäin omalla pennunhölmöydellään.

Kuopiosta palasinkin kotiin oma pentu kainalossa. Savusta ja Lounasta tulisi parhaat kaverit, ne kun olivat niin pikkuisia molemmat. Treffailimme siskon kanssa tiiviisti, jotta ipanat pääsivät leikkimään ja tutustumaan. Savu oppi nopeasti että hammasteluleikit on jees. Lounalla oli sen sijaan harjoiteltavaa, että pienempi leikkikaveri olekaan mikään purulelu. Kumpikin pentu kävivät katsomassa Myytä porukoillani. Ja siellä leikittiin villisti.

Syksyllä Louna tuli minulle hoitoon siskoni ollessa sairaana. Reipas nelikuinen oli kerrostalossa kovin touhukas ja ärsyttävä seuralainen sairastupalaiselle, minkä ymmärrän hyvin. Ollessani itse kuumeessa rivariasunnossa, eivät T ja V olleet mitenkään viihdyttävää seuraa.... Siispä Louna tuli hoitoon, täällähän se menisi, tuttu paikka ja tilaa olla.
Käytin pentuja juoksemassa. Louna väsähti aina nopeasti. Se ei ollut tottunut sellaiseen rallittamiseen, mihin minä ja minun koirani tottuvat. Louna pääsi Savun mukana Kikin ja Teon kanssa juoksemaan. Viikon jälkeen sisko vakuutti olevansa kunnossa ja vein koiran takaisin.

Kului jonkin aikaa, kunnes sain viestin, että Louna voisi tulla taas hoitoon. Siskollani oli ylähengitystieinfektio. Louna tuli sitten meille, jotta toinen saisi levätä ja parannella kunnolla. Tässä vaiheessa oli jo puhetta, onko mahdollista pitää Lounaa kauemminkin, kun selvitellään taudinaiheuttajan syytä. Mietittiin myös mahdollista allergiaa, että mihin koira laitetaan sitten. Louna olikin minulla kaksi viikkoa. Poskiontelontulehduken ja keuhkoputkentulehduksen jälkeen sisko haki pentusen takaisin. Kaksi viikkoa oli sujunut hyvin. Louna meni tuossa sivussa oikein näppärästi, eikä siitä ollut harmia. Savukin piti tuosta kömpelöstä ystävästään. Oikeastaan Savu oli kovin hämillään, kun toinen lähti.

Ei mennyt kuin hieman reilu viikko ja reppureissuni jälkeen sain viestin, että voisiko Louna muuttaa meille pysyvästi.  Kaikenlaisia oireita (aivastelua, silmien ja nenän kutinaa jne) ja hengitystieinfektiot olivat todennäköisimmin Lounan aiheuttamia. Siivoaminen ja allergialääkkeet eivät auttaneet. Sisko ei voinut asua Lounan kanssa.

En minä sen kummemmin miettinyt, sillä koiralle ei sillä hetkellä ollut mitään muuta paikkaa tiedossa. Kamalaahan se on omassa kodissaan olla tukkoisena ja sairaana siksi, että siellä on koira. Juurihan Louna oli meillä pitkän jakson hoidossa ja silloin siskolla olivat oireet hävinneet. Sitä paitsi Louna istui hyvin arkeemme, vaikka vähän kuin ylipaikalle tulikin.

Samana iltana kirjoitimme Lounasta omistajanvaihdospaperit ja se muutti meille, toistaiseksi ja  väliaikaiseksi. Tänne maalle, pieneen punaiseen taloon, porokoiranpuolikkaan seuraksi. Täällähän se oli pikkupentunakin viihtynyt, miksi se ei olisi tänne sopinut pidemmäksi aikaa. Siskon ja minun osat ikään kuin vaihtuivat, Louna käy siellä kyläilemässä ja päivähoidossa. Mutta Louna ei voi  toistaiseksi asua siellä. Joskus käy niin, että koira valitsee itse mihin kuuluu. Lounalle kävi juuri niin.