01 tammikuuta 2019

Tavoitteet 2019

 
Pyrin kirjaamaan realistiset tavoitteet ja toiveet, jotka toivon mukaan pystyisin toteuttamaan. Tämä vuosi on todennäköisesti (mikään ei ole enää varmaa) toiminnallisempi koiran suhteen, ainakin treenirintamalla. Viime vuonnahan retkeilimme kiitettävästi Savunkin kanssa.


TK1 mielellään, tai edes alokkaan korkkaus. Ja ehkä tuloksia, tai sitten ei. Heti pian treeneissä liikkeiden viimeistely ja kapulan pidon opettaminen. Itselle reilusti rohkeutta ja mielenrauhaa, jotta selviän jännityksestä. Sekä reilu ryhtiliike, takalistoon potkaisu ja niskasta kiinni ottaminen, sekä kaikki muut perinteiset saamattomuutta pois ravistelevat otteet.

Käsittely mieluisaksi. Haluan saada Savun opetettua siihen, että se itse haluaisi tulla harjattavaksi ja kynsien leikkuuseen. Etenkin jälkimmäiseen on matkaa, mutta syytä olisi ryhdistäytyä tämän suhteen. Postaan käsittelyjutuista myöhemmin lisää, sillä olen alkanut pitää niitä nyt vasta arvokkaana asiana vuorovaikutuksen suhteen.

Luento ehkä harrastuksista tai koiran käyttäytymisestä. Johonkin olisi pakko päästä lisäämään omaa teoriatietoa. Luennoilta saisin myös motivaatiota.

Retkiä paljon ja ehkä enemmän kuin viime vuonna. Yön yli vaelluksia, toivottavasti lisää kansallispuistoja ja ehkä Norja <3

Tietysti minimissään terveyttä ja kivoja yhteisiä hetkiä, matkasta nauttien.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kysy rohkeasti ja keskustele asiallisesti :)