27 heinäkuuta 2019

Helteestä huolimatta RTK1



Ja niin koitti helteinen kisapäivä, jota ehdin helteen vuoksi viikon jännitelläkin. Helteen vuoksi ei myöskään treenattu. Helteestä johtuen lähdimme kotoa aamulla jo puoli kuusi ja suuntasimme vesistön ääreen. Pistäydyimme ennen kisoja Toijalan toverilla Elinalla (jolle kiitos videosta ja kuvista) ja käytimme koirat uimassa. Savukin todella ui ja yllätti kaikki! Savu ei nimittäin ui ikinä, vaan ainoastaan kahlaa. Lampi oli ilmeisen mielenkiintonen vesikirppuineen, vaikka varmasti kuumalla kelilläkin oli tekemistä asian kanssa.

Pikaisen aamulenkin jälkeen suuntasimme Toiskin kentälle. En hölmönä ymmärtänyt mihin suuntaan aurinko liikkuu ja niinpä vajaan vartin päästä Savun kevythäkkiin porotti aurinko. Savu ei kuitenkaan ollut häkissä kuin muutaman minuutin, sen mitä kuuntelin rataan tutustumisessa tuomaria. Muutoin hengattiin varjossa. Olin vuorannut häkin pohjan kylmäkalleilla ja peitellyt Savun märkään kylmään pyyhkeeseen. Savusta pyyhe oli tarpeeton ja ikävä asia, joten toisen jähdyttely-yrityksen jälkeen koiraparkaa ei enää kiusattu moisella.

Rata sisälsi liki pitäen vain ne liikkeet, jotka eivät ole vahvuuksiamme. Runsaasti käännöksiä ja useampi eteentuleminen. Kuumuuden vuoksi höntsäsin Savun kanssa varsin maltillisesti. Yli sekunnin kestävän perusasennon jälkeen Savu menikin makaamaan, leikkiä jaksoi kuitenkin. Päätin että en mene radalle mikäli Savu ei jaksa innostua lelulla revittelyyn ja keskeytän radan, mikäli se menee kuuman vuoksi makaamaan. Olin aivan varma jommasta kummasta, sillä olin itsekin läkähtyä.

Vuoromme tuli, Savu lähti viritysleikkiin mukaan ja sitten kentälle. Heti kehään päästyä Savu ei enää ollut aivan skarppina mukana vaan jäi nuuskuttelemaan. Päästiin kuitenkin lähtöön ja aloittamaan. Rata meni paremmin kuin odotin, vaikka meinasinkin maahanmeno tehtävän jälkeen keskeyttää, sillä Savu ei noussut heti toisellakaan pyynnöllä. Ihanasti tsemppasi kuitenkin pujottelussa! Kokonaisuutena puutteellinen yhteistyö kuvaa suoritustamme hienosti, sillä saaduista pisteistä huolimatta tämä oli yksi karmeimpia suorituksiamme ikinä. Lämpö teki siis tehtävänsä.



Pia Heikkinen

96p RTK1 1min 39s

Lähtö



360 vasempaan -1p kontrollin puute


Eteen istu, oikealta sivulle, istu



360 oikeaan -1p puutteellinen yhteistyö


Täyskäännös vasempaan


270 vasempaan -1p puutteellinen yhteistyö


Pujottelu edestakaisin


Istu, maahan -1p puutteellinen yhteistyö


Eteen istu, oikealta sivulle

270 oikeaan

Eteen istu, vasemmalta sivulle

Maali



Tuomarin kommentti: Kannustava ohjaaja, tasaista osaamista



Kaikesta tahmailusta ja epäsavumaisista liikkeen suorituksista huolimatta saimme hyväksytyn tuloksen varsin hyvin pistein ja sitä myötä luokkanousun. Kannatti siis lähteä, vaikka edeltävänä iltana ihan todella epäröin osallistumista! Ennen avoimeen luokkaan siirtymistä tarvinnen itse jonkin kurssin kylteistä ja Savu reilusti enemmän treeniä. Avoin luokka kuitenkin houkuttaa, vaikka tämä ei ole - tai ainakaan pitäisi olla - päälajimme. Rallytokon matala kynnys ja vaihtelevat liikkeet luovat kuitenkin hyvän ympäristön ja pohjan tokonkin kisatreenin rakentamiselle ja oman jännitykseni työstämiselle. 

Video radastamme kannattaa todellakin katsoa, pisteet kun eivät kerro suorituksen yleislaadusta yhtikäs mitään. Eivät ainakaan meidän kohdallamme, vaikka toki tämä on vain oma kokemukseni.  Mielestäni olisimme kuitenkin pystyneet parempaan suoritukseen, emme ehkä pisteiden osalta, mutta itseämme vastaan. Tänään menomeininkimme meni kuitenkin hellettä piiloon ja muistutimme lähinnä muurahaispariskuntaa siirapissa. 

Kehut ja kiitokset järjestävälle taholle (Toijalan seudun koirakerho) reiluista vesipisteistä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kysy rohkeasti ja keskustele asiallisesti :)