Taustatietoa sen verran, että olen tuntenut Kidan omistajan jo vuosikausia ja tavannut Kidaakin useamman kerran ennen kuin päädyttiin tarjoutumaan sen hoitajiksi. Kida ei ollut varsinaisesti tottunut lapsiin ennen meille tuloaan, joten pidettiin kaikki vaihtoehdot avoinna. Kida kuitenkin solahti meille paremmin kuin hyvin, joten toistaiseksi se saa olla meille hoidossa niin pitkään kuin tarvis.
Eroahdistus näyttäytyy Kidalla etenkin ahdistuneena käyttäytymisenä; se stressaantuu yksinolosta voimakkaasti (läähättää, tärisee, ääntelee). Kida reagoi havahtumalla myös jo pelkästään siihen, että laitan pitkähihaisen paidan sisällä päälleni. Jonkin asteisen reagoinnin aiheuttaa siis kaikki, mikä voisi ennakoida pois asunnosta lähtöä: avainten kilinä, repun pakkaaminen tai sanallinen vihje (kohta lähdetään, mennään ulos, mennään autoon jne.).
Eroahdistusta on helppo vähätellä, kunnes se osuu omalle kohdalle. Kun tilanne onkin yhtäkkiä se, ettei koiraa voi jättää yksin ilman että koira kansankielisesti sekoaa, asunto räjähtää ja koira potentiaalisesti vahingoittuu itse, arki muuttuu väkisinkin. Suomessa ei useinkaan ole mahdollista jäädä töistä ja opinnoista paitsi, vaikka joillain aloilla etätyö onkin mahdollista. Arjesta tulee eroahdisteisen koiran kanssa helposti kuormittavaa; minne koira menee kesähelteellä kauppareissun ajaksi, kuka on koiran kanssa työpäivän ajan ja milloin tilanne on se että koira osaisi olla rennosti yksin edes vartin?
Näitä asioita oli vähän vaikea käsittää pelkästään lukemalla ja kuulemalla. Omat koirani kun jäävät yksin ihan mielellään ja ongelmitta, eivätkä kovinkaan tarkkaan seuraa missä huoneessa itse olen. On siis ollut silmiäavaava kokemus saada tutustua Kidaan paremmin. Vaikka se ei meillä joudukaan olemaan lainkaan yksin, niin ihan jo sen aktiivinen pyrkiminen ulos mukaan - jonne se pääsisi joka tapauksessa - on aivan eri luokkaa ja eri mielentilan sävyttämää kuin omilla koirillani.
Positiivisena puolena Kida on muuten ihan tosi kiva, huumorintajuinen australialainen. Rotutuntemukseni on heikohkoa, mutta kaiketi aika tyypillinen hulivi aussi. Yksinoloasioista positiivista on se, että Kida tykkää matkustaa autossa ja viihtyy siellä yksinkin. Se kykenee myös nukkumaan meillä eri huoneessa yön, kuin missä me ihmiset. Avattakoon näitä kuitenkin hiukan lisää.
Ensimmästä viikkoa meillä ollessaan Kida oli tietysti aika levoton koska uusi paikka. Se oli myös hyvin tarkka liikkeistäni ja ensimmäiset yöt se nukkui kapean portaikon ylimmällä rapulla, suoraan oven takana. Ei se tainnut kovin hyvin nukkua, mutta rauhoittui kuitenkin yöksi. Meillä koirat eivät nuku makuuhuoneessa a) isännän allergian vuoksi ja b) jotta lapset eivät yöllä vahingossa kompastuisi koiriin. Neljän yön jälkeen Kida lopulta vain saattoi minut yläkertaan ja palasi sitten itse alas. Nykyisellään se ei enää iltamyöhällä korvaansa lotkauta kun poistun yläkertaan, vaan jää rauhassa olkkariin omien koiriemme kanssa. Ei ihan itsestäänselvyys tämäkään, mutta helpottaa kokonaisuutta.
Nyt syksyllä olemme voineet liikkua lasten koirattomille menoille varsin normaalisti, sillä koiran voi jättää autoon. Olen arkiviikot pääasiassa yksin, joten minne menenkään, sinne tulevat lapset ja nyt myös Kida. Välillä Kidalla on ollut Savu seuranaan autossa, sillä ajattelin siitä olevan apua. Vaan on Kida jäänyt autoon mielellään yksinkin ja yleensä se nukkuu kun palaamme autolle. Koirattomia menoja ovat esimerkiksi lasten kerhot ja kaupassa käyminen.
Kesäaika eroahdisteisen koiran kanssa olikin sitovampaa ja ehkä jostain vinkkelistä hankalampaakin. Helteen ja paahteen vuoksi Kidaa ei voinut jättää autoon odottelemaan, joten kaikki menemiset oli järjestettävä sen mukaan, että koira olisi mukana. Koska minulla on alle kouluikäiset lapset, joita ei voi jättää ilman aikuista, menee yksi lapsen tapaan holhottava koira ihan näppärästi mukana. Paitsi jos pitäisi käydä ruokakaupassa. Tai jos halusimme uimarannalle. Tai jäätelölle. Tai jonnekin mihin koirat eivät lähtökohtaisesti ole tervetulleita.
Kidan hoitoviikoilla prioirisoimme asiat niin, että ruokaostokset tilattiin noudettaviksi, jäätelöt ostettiin mukaan, ihmiset jotka eivät halunneet koiraa kotiinsa tulivat meille kylään ja lasten kanssa mentiin sitten vähän syrjäisemmälle rannalle jonne koiratkin voitiin ottaa mukaan. Pääsipä Kida aika moneen kyläpaikkaankin mukaan ja monesta muusta koirasta poiketen se on hurmannut meillä sekä isännän että kyläpaikoissa siskoni.
Eroahdistuksen logiikka ja koiran mielenliikkeet ovat kiinnostavia ja välillä arvaamattomia. Kida ei pysy portin takana ulkona tai sisällä. Jos menen itse portin eri puolelle, Kidalle on ihan sama onko portin korkeus 60 cm vai 110 cm. Se tulee yli samantien. Vastaavasti jos portin (tai vaikka oven) jättää auki, Kida saattaa jopa nukkua eri huoneessa jossa itse olen. Kuten nyt: kirjoitan tekstiä loppuun ruokailuhuoneen pöydän ääressä ja Kida nukkuu portti auki keittiössä.
Eroahdistuneen koiran kanssa omistaja jää helposti yksin. Tai tämä on näkemykseni sivusta seuranneena. Kaikkea turhaa kommenttia saa kuulla ihan liikaa ja parhaiten tietävät aina he joiden koiralla ei ole eroahdistusta ollutkaan. Jos Kidan eroahdistus poistuisi simsalabim rutiineilla ja toisen koiran seuralla, pitäisi sen meillä jäädä jo vallan mielellään yksin. Mutta eroahdistus ei valitettavasti toimi niin. Minun näkökulmastani eroahdistukseen tarvitaan ammattilaisen apua etenkin, jos koiralle väistämättä tulee yksinoloja. Tämän hetkinen ratkaisu on meillä ollessa välttää yksinolot niin kauan kuin on tarpeen ja mahdollista.
Ei ole eettistä jättää koiraa haukkumaan työpäivän ajaksi edes maalla. Ja tarkoitan haukkumista nyt esimerkkinä, eroahdistus voi oireilla toki muutenkin ja haukkuminen voi johtua muustaki kuin eroahdistuksesta. Upotin alle Jenny Jalosen Instagram julkaisun aiheesta. Lyhyesti: Eroahdistus on koiralle haitallista eikä niin voimakkaan stressin aiheuttaminen tietentahtoen ole eettisesti perustelua.
© Mira Kaipainen
© Mira Kaipainen
Seuraa ihan uskomaton treenimättö siitä kaikesta mukavasta mitä on ehditty harjoitella. Olisi kesä voinut olla aktiivisempi ja järjestäytyneempikin treenien suhteen, mutta sama se. Tänä kesänä on vähän enemmän relattu ja nautiskeltu, eikä semmoinen fiilistely ole ollut treeneissäkään huono juttu. Kun nyt vähän velttoilee, niin jaksaa sitten syksyllä porskuttaa ahkerammin kun treeniaika ei kilpaile uinnin, pihatöiden, metsäretkien ja muiden kesärientojen kanssa.
Juhannuksen rally-tokon ratatreenieistä kuvamättö alla. Grillimakkara veti Savua puoleensa houkutuksessa niin että nähtiin historiallisen lennokas ja korkea hyppykin. Savulta. Savu joka ei tavallisesti kohella, niin kyllä koheltaa jos on makkaroista kyse.
Kaikki rallytokokuvat © Mira Kaipainen
Tokovalkku kesäkuu
Savun seuraaminen alkaa olla aika kivalla mallilla. Toisinsanoen tiedän miten kestoa ja suoritusvarmuutta treenataan, joten ei nyt hukattu valkkukertaa enää siihen. Harjoittelimme siirtymiä niin, että liikkeen jälkeen Savu tarjoaa itse mukana kulkemista ja tätä vahvistetaan. Jos Savu nyt sattuu haksahtamaan liikkuriin, niin sitten haksahtaa, se on Savun tapa käsitellä konflikti ja palata takaisin asiaan. Tästä varmaan jää nyt kuva ettei Savu muuta teekään kuin haksahtelee liikkuriin 😂 Se ei aivan pidä paikkaansa, en vain menetä yöuniani tai lannistuu siitä että näin käy silloin tällöin kerran kesässä.
Valkussa harjoittelimme hihnan irrotusrutiineja. Ihan niinkin simppeli asia kuin että irroitatko hihnan ennen kehää vai kehässä, on todennäköisesti koiralle tärkeä ennakointivihje seuraavista tapahtumista. Savulle rutiinit ovat tärkeitä ja siten niistä tulee myös helppoja, mikä vaikuttaa kokonaisuuden suoritusvarmuuteen.
Saatiin valkussa myös Savulle vieraampi ihminen seisomaan kehään. Lähestyttiin eri etäisyyksillä, lähimmillään noin metrin päähän. Lähtötilanteeseen nähden edistys on ollut huimaa! Harjoitus tuntui ja myös näytti helpolta ja sitä tässä on tavoiteltu. Tuntuu hyvältä, että puuttuvat palaset alkavat olla pikkuhiljaa hallussa. Savu on siis aiemmin karannut haukkumaan kaikki ja sitä on selvästi jännittänyt ihmiset. Nyt se asteli ryhdikkäästi vieressäni perusasentoon. 💙
Loimun kanssa katsottiin vähän jääviä alkuun. On kyllä joka kerta yhtä hämmästyttävää millä tarmokkuudella Loimu nykyään keskittyy ja paiskii hommia. Ylikiehumiset ja räksytys koskee pääasiassa palkan viivettä, ei niinkään ympäristöä enää. Palkan viive on helppo nakki treenata kuntoon, jos tässä vain viittisi ryhdistäytyä.
Ruutu takkuaa meikäläisen heilurikäsien vuoksi ja Loimun kanssa koko homma tuntuu yhdeltä härväämiseltä. Aletaan harjoitella ajatuksen kanssa jalkojen väliin tulemista, joka olisi Loimulle selkeä vinkki fokuksesta eteenpäin. Näin päästäisiin kenties heilurikäsistäkin eroon ja Loimu kasvattaisi varmuutta suoraan juoksuun jolloin targettikin löytyisi.
Käytännön asia joka olisi itse harjoiteltava kuntoon, on sujuvuuden lisääminen. Jos tulee joku katkos, niin ei jäädä jynssäämään vaan kokonaan uusi aloitus niin että Loimulla on mahdollisuus onnistua.
Niistä jäävistä alotin kirjoittaa ja heti aasinsillan kautta muihin juttuihin. Mutta ne jäävät! Maahanmeno minun peruuttaessani on jo aika kiva! Tätä on valkun jälkeen tehty kotipihassa useamman kerran ja niin vain alkaa Loimu oivaltaa tämän siten, että se oikein odottelee koska pyydän sen maahan. Tätähän me tavoiteltiinkin! Luoksarin stopitkin on hapuillen aloitettu ja saalistargetilla on menneet aika kivasti. Hyvä se on vähän ylempienkin luokkien liikkeitä aloitella vaikka muuten kaikki onkin pelkkää räpiköintiä 😂
Nurmikentän kuvat © Laura Gummerus
Heinäkuun ratatreenit
Rallytokon ratatreenit sovittiinkin sitten Canisportin viileään halliin, jonne lapset tietysti lähtivät mielellään mukaan. Ajatuksenani oli tehdä Loimun kanssa jotakin pieniä juttuja, mutta oikeastihan Loimu säntäili leikkimässä lasten kanssa. Jotakin järjen häivää oli sitoutumisessa ja putkirallissa, kun Loimua ohjasi Papu. Jos ei muuta, niin hauskaa oli kaikilla. Toisella kertaa sitten niitä juttuja, joita itse suunnittelin.
Savun kanssa rallyrata olikin aika hankala. Hyvin näkyi meidän oikean puolen heikkoudet, eli kaikki muu paitsi suoraan seuraaminen. Huh kun tuli aivohiki ihan itselle ja Savullekin. Toisella kierroksella tehtiin hankalien puolenvaihtojen tilalle tehtävät jotka paremmin osataan ja kokonaisuus olikin heti kivempi. Sitä en tiedä mistä Savu hämääntyi putkella. Puolen vaihto edestä otetaankin nyt työn alle, kun treenikaverit ystävällisesti kertoivat ettei se mene siten miten tein 😆
Savun videolta leikkasin turhia sähläämisiä pois, mutta saa siitä hyvin vielä irti mikä kaikki mättää.
Hoitokoira Kida oli tietysti treeneissä mukana ja voi mikä hyväntuulinen piristys! En ole koskaan tehnyt Kidan kanssa rallytokoa, enkä siten ihan tiennyt sen vihjeitä, mutta australialainen suoritti iloisella tarmokkuudella koko radan! Toki vasemmalla seuraten ja soveltaen, mutta kuitenkin.
Kidan taukotaidot ovat kyllä erinomaiset. Se istui metallihäkissä katsellen muiden treenejä ja vaikutti vallan tyytyväiseltä kun Pipa ohimennen tarjoili sille nameja.
Tokovalkku heinäkuu
Oli vähän lomamood ja en ollut jaksanut suunnitella koirille mitään tehtävälistaa tokovalkkuun. Otettiin sitten Savun oikean puolen seuraamisjutut puheeksi ja meidän taitava valkkuhan innostui! 😄 Iso nippu ohjeita ja käytännön vinkkejä oikean puolen position vahvistamiseen, joka kantaisi myös käännöksissä.
Kirjoittamalla tätä on ihan mahdoton selittää, joten saatte joskus tännekin videon. Ainakin alkuun treenaan tätä pääasiassa Canisportin hallilla, sillä kotona minulla ei ole pallokauhaa tai riittävän montaa targettia. Tavoitteena saada nämä oikean puolen jutut nyt loppukesän aikana ihan oikeasti kuntoon, jotta kehtaisi kokeita edes harkita.
Loimu tuli tällä kertaa valkkuryhmän paikkikseen mukaan. Kyllä jännitti! Vaan olisittepa nähneet, mihin on päästy. Sinne se solahti reunaan viiden koiran riviin ja istui omalla targetillaan. Ainoat yksittäiset haukut johtuivat palkan viiveestä. Palkkiot tulisi nyt aika kiireesti satunnaistaa, jotta kahden sekunnin viive ei aiheuttaisi turhaumaa ja siten haukkua.
Jäi kyllä tosi hyvä mieli että vaikka Loimu selvästi vähän kiihtyi muut koirat nähdessään, se asemoitui matkan varrrella lojuneille targeteille. Sillä oli vähän sellainen "tän mä osaan!" ilme ja targetit se totta tosiaan osaa. Siirryttiin omalle paikallemme ja Loimu tuli targetille perusasentoon. Itse perusasennon se osaa muutenkin, mutta target on selkiyttänyt paikalla pysymistä.
Tässä paikkistreenissä Loimu ainoastaan istui, sillä arvelin makaamisen muiden kanssa olevan vielä liian hankalaa. Maahan meneminen ja siellä pysyminen nyt ei muutenkaan ole vielä erityisen hyvällä mallilla, joten harjoitellaan sitä rivissäkin vasta myöhemmin.
Omalla vuorollaan Loimun kanssa harjoiteltiin jääviä. Maahan meno on tässä ottanut aika harppauksen! Paremmin olisi pitänyt kirjoittaa ylös mitä muuta tehtiin, mutta ehkä muistuu mieleen myöhemmin 😄
Tokotreenit
Suoraan valkusta siirryttiin Peltolammille tokon kimppatreeneihin. On kyllä rikkaus että treenikaverille sopi tuoda mukanaan vähän syötäviä ja niin me siinä sitten pidettiin piknikkiä ennen treenejä ja suunniteltiin.
Loimu teki näyttelyjuttuja, koska harjoiteltava niitäkin on. Seisominen on jo aika kiva ja siinä Loimulla on myös selkeä ajatus. Hampaiden katsominen ja muu käsittely on Loimusta edelleen vähän hyi, joten ulkosalla tehtiin aikalailla pelkkää käsikosketusta.
Ravaaminen yksin menee melkolailla kuten haluan. Loimu ei hirtä itseään leveään kaulapantaan, vaikka mielellään vetääkin hihnan kireälle. Tavoitteenihan on että Loimu ravaisi hihna löysällä, mutta en usko että tässä vaiheessa ollaan vielä syyskuuhun mennessä ainakaan muiden koirien kanssa.
Kultainennoutaja Riepu tuli Loimun seuraksi näytelmähommiin ja yllättävän kivasti Loimu ravasi toisen koiran kanssa! Sekä toisen koirakon edessä että takana otettiin kierrokset, joihin tietysti mahtui kaikenlaista mutta pääasiassa hyvää. Vahvistetiheys oli sellainen että meinasin ihan kompastella samalla kun palkkailin Loimua. Täytyy ottaa taas mössötuubit käyttöön, jotta en kylvä nameja pitkin kenttiä.
Savun treenivuorolla ajattelin tehdän siirtymiä kehään, vähän liikkeitä (kaukot, jäävä) ja siirtymiä liikkeiden väleissä. Oli aika kuuma, joten olikin ihan erityisen iloinen yllätys että Savu halusi treenata. Se kun on pari koetta keskeyttänyt ihan selvästi helteen vuoksi. Kaukot olivat nyt tosi kivat ja jotenkin varmemmat kuin aiemmin.
Siirtymät ja pätkät seuraamisestakin menivät mukavasti, mutta jossakin väleissä nenä vain vei Savun mennessään. Sen oli aivan pakko käydä merkkaamassa juuri toisen koiran merkkaama puu uudestaan. Sen jälkeen homma rullasi taas kivasti. Savu ei reagoinut kentän pallopeliin ja ihmisjoukko häiriöön kuinkaan, eikä sen koommin toisiin koiriin. Tuntuu ihan erävoitolta pelkkä tällainen ja siihen päälle vielä se, että Savu halusi helteessä treenata. Se innostui tarjoamisen kautta oikein juoksemaan merkkiryhmän ympäri ja sen jälkeen vielä leikkimäänkin!
Hyvänmielen treenit jatkuivat tietysti hyvänmielen pikinikjatkoille, kun spontaanisti tilasimme kuumia ja kylmiä juomia paikan päälle. Oli kaikkinensa tosi mukavaa ja rentoa, kyllä seuralla vain on merkitystä. Kiitos paikalla olleille! 💙
Olkaa hyvät ja onnittelut jos jaksoit koluta tänne asti. Alla vähä lisää kuvia vielä, kaikki © Mira Kaipainen.
Kuvauspaikka kirsikkapuiden luona oli aika haasteellinen, joten kuvasin siiten lopulta pelkkää Savua. Savu olikin niin innoissaan kuvaussessiosta, että siltä saattoi ottaa kuviin valjaatkin pois. On näissä kuvaushommissa Savunkin kanssa työtunteja takana, vaikka nyt posetukset sujuivatkin sukkelien skuuttien ja ihmismassojen lähellä.
Tästä linkistä näet pari klippiä Loimusta. Videoilla näkyy tyypillisiä stressaantuneen ja jännittyneen koiran eleitä. Videot nyt sinällään eivät ole visuaalisesti hienoja, sellaisia harvoin suunnittelemattomat spontaanit videot ovat. Päätin kuitenkin kuvata kun tilanteissa jo oltiin, enkä tosiaan tämän tyyppisiä videoita suunnitellusti kuvaisi; en halua tahallani aiheuttaa koiralle ahdistusta ja stressiä.
• Korvat luimussa
• Leveämpi läähätys, joka ei johdu kuumasta
• Levoton olemus, tavallista veltommin heiluva häntä
Väkijoukossa stressaantunut koira ei vaadi ympärilleen lätkäpelistä innostunutta joukkoa. Mikä tahansa tapahtuma-alue vilkkaasta kaupungin keskustasta aina koiranäyttelyyn, voi olla koiralle stressaavaa ärsyketulvan ja ennakoimattomuuden vuoksi. En toistaiseksi ole koskaan nähnyt koiraa joka aidosti näyttäisi hälinässä rennolta. Vapaana liikkuva koira ei hakeutuisi hallitsemattoman ympäristön keskelle, mutta hihnaan kytkenyt koiran ei auta muu kuin seurata ihmistään ja selviytyä parhaalla mahdollisella tavalla.
Onkin siis koiran omistajan vastuulla, millaisiin tilanteisiin koiransa vie ja miten toimii virhearvion sattuessa. Kaupunkiympäristö nyt sinällään ei olisi ollut mikään katastrofi, mutta ajoituksemme poiketa keskustassa oli koirien kannalta tosi huono. Vierailumme ulkosalla Loimun kanssa kesti noin 20min.
Voimakkaampia stressin merkkejä olisivat olleet esim. syömättömyys ja ripuli (minulla on valitettavasti näistäkin kokemus, mutta eri koiran kanssa). Loimu pystyi kuitenkin koko kaupungissaoloajan syömään makupaloja ja kun lenkin lopuksi ulosti, tuotos oli ihan normaali. Stressi siis sinällään ei ole hengenvaarallista ja karkuun juostava asia, mutta kuitenkin huomioitava aihe. Miten voimakkaasti koira stressaantuu ja kuinka pitkäkestoista stressi on? Aiheesta voi opiskella mielin määrin lisää ja opetella huomioimaan stressiin vaikuttavia seikkoja paremmin. Mokailusta otetaan opiksi, mutta omia yöuniaan ei kannata kuitenkaan menettää.
