Mä haluun olla vaan

Kuva, jonka Jenny Piittinen (@jennykoirat) julkaisi 1. 09ta 2016 klo 9.21 PDT

Eilen ajeltiin Savun kanssa Ylöjärvelle klinikalle rokotuksiin. Vastaanoton puntarin mukaan poika painoi 5,0kg. Paino on mitä on, Wuffin vaaka näytti 4,8kg ja Kuopiossa se oli vielä 5,3kg. Silmämääräisesti se on kuitenkin kasvanut, eikä laihtunut, joten..? Savu sai ensimmäiset rokotuksensa. Pentunen oli vastaanotolla oikein reipas, istui ja tuumaili ja rokotusta ei edes huomannut.

Yleistutkimuksessa ei huomattu mitään poikkeavaa, terve ja reipas pentu. Vasen kives on alkanut laskeutua, mutta eläinlääkärin tunnustellessa se meni karkuun. Oikeaa ei varmuudella tunnettu, ainakin se on vielä hiukkasen piilossa. Tunnustelin itsekin ja vasen on selkeämpi. Ikää on toki vasta yhdeksän viikkoa, joten huolissaan ei ole syytä olla. Kuukauden kuluttua tehosteilla tsekataan tilanne uudelleen.

Eläinlääkäristä suuntasimme Savun kanssa siskolleni. Luna otti meidät innolla vastaan ja tuota pikaa pakattiinkin koirat autoon. Lähdettiin odottelemaan bussia ja ihmettelemään linja-autossa matkustamista. Savu oli tosi reipas, hetken se istui ja katseli linja-autossa ja loput puoli tuntia matkasta se nukkui. Jäimme pois Tampereen Keskustorilla, jossa kävelimme pienen lenkin. Savu tepsutteli tosi reippaasti ympäristöstä välittämättä. Tosin varpuset ja pulleat pulut olisivat kiinnostaneet!

Kaupungilla hengailtiin puolisen tuntia, sen verran että pennut lopulta pötköttivät jaloissamme. Sen jälkeen lähdimme bussilla takaisin ja Savu nukkuikin koko matkan. Erityispositiivisuushuomiona se, että Savu ei voinut bussissa pahoin! Sitä vähän jänskäsin, sillä autokyytissä Savu välillä kuolaa (minun kyytini on vissiin epätasaista...).

Kaikenkaikkiaan kaupunkireissu meni hyvin. Savu ja Luna myös leikkivät onnistuneesti. Tasapuolista hammastelua ja repimistä. Joku päivä täytyy viedä pupelot metsään rellestämään.

Viikon aikana olen ehtinyt enempi vähempi treenaamaankin pennun kanssa. Tai no, pitäisi kai sanoa, että olen opettanut sitä oppimaan. Koska sitähän se tässä vaiheessa on. Kosketuskeppi harjoituksesta (ensimmäisestä) otin pätkän videota. Harjoitusta vaatii, mutta Savu on ymmärtänyt että katsominen ja pään kääntely ei enää riitä, vaan keppiä pitää koskettaa. Alla pieni koonti opetelluista asioista.

Leikkimään Savu on helppo saada. Se tarttuu hanakasti leluun ja käyttää ääntään. Savu myös vaihtaa lelun kohtalaisen hyvin. Se ei myöskään ole nirso leluista, nännikumi, pehmorotta, lusikka, villasukka, halko ja monet muut ovat ihan yhtä hyviä.

Palkkasanoja Savu on harjoitellut pariin kertaa. Toisessa kädessä on namit ja toisessa lelu. Ensin palkkasana, sitten esim. ruoka. Käsi menee kiinni ja lelu aktivoituu, jolloin palkkasana siihen. Savu irtoaa ruualta, mutta kuollutta lelua se jäisi herkästi kiskomaan. Se kuitenkin hoksasi jujun nopeasti ja vaihtaa hyvin.

Kosketuskeppi on ollut monikäyttöinen. Sen kanssa oli helppo hyödyntää naksutinsa, johon Savu onkin jo mainiosti ehdollistunut. Savu on viime päivinä harjoitellut kosketuskepin kanssa tehokkuutta. Sillä on 30 sekuntia aikaa tehdä onnistuneita suorituksia, jonka jälkeen on tauko. Jos Savu haahuilee tai häipyy, niin kosketuskeppi ja namitkin häipyvät ja se menettää mahdollisuuden palkkioon. Olin yllättynyt miten hyvin tämä onnistui. Olen nyt parina iltana tehnyt kolme puolen minuutin sarjaa ja tehokkuus ja aktiivisuus on lisääntynyt. Eikä koiraa ole tarvinnut houkutella!

Viikonlopulle on jälleen ohjelmaa, sosiaalistusta, pentukavereita, muita koiria, lapsia ja sunnuntaina poiketaan Koirakoutsin avajaisissa pällistelemässä menoa. Savu on kotiutunut hirvittävän hyvin ja minusta tuntuu, kuin se olisi aina ollut täällä ♥

P.S. Videot eivät loista laatua tai mitään upeaa visuaalisuutta. Ne on kuvattu koulutuksen etenemistä ajatellen.

Oivalluksia

Muutamien kuukausien takaiset "kootut teokset", viimeisen vuoden oivalluksistani. Muistiinpanoja itselle ja siitä mitä olen oppinut ja kuinka olen asian ymmärtänyt. Näistä voi ehkä olla muille apua tai sitten ei, itselle on ollut ja voinpahan palata näiden äärelle koska tahansa. Ei tarvitse skitsota siitä että pääni on ahdas ja sinne mahtuu näin vähän asiaa joka sekin on varmasti joka toisen mielestä skeidaa. Itse asiassa minua ei juurikaan kiinnosta, että jonku rouva nanoyymin mielestä teen kaiken väärin again. Saa kommentoida ja saa kysyä, vastaan kyllä mielelläni, jos jokin lauseista on ihan utopiaa. Postaus koristeltu muutamin arkikuvin. Erityiskiitos opastuksesta Janika, Tiia ja Hanna!

- oma asenne on kaiken a ja o. "Tämä on tällainen", "ei se osaa" tai "se on tottelematon" tulevat kaikki omasta asenteesta. "Tämä ei koskaan opi" ja näin pois päin. Lausahdukset joita kuulee liikaa ja joita itsekin käytin turhautuessani Tuikusta.
- positiivinen asenne --> aina oppii uutta --> aina voi mennä eteenpäin
- jos tulee moka, missä vika? Tsekkaus peiliin, mitä tein väärin, minkä asian unohdin, kuinka voin korjata tilanteen?
- on melko turha treenata, jos ei usko itseensä tai koiraan. Jopa Tuikun kanssa homma toimii, kun luotan siihen
- koiran kanssa ei ole ikinä kiire, sillä siitä ei kuitenkaan tule koskaan valmis, ei kuulu tulla, sillä aina on opittavaa (varsinkin sinulla jos kerran on kiire)
- ei ole tarkoituksen mukaista kerätä titteliriviä nuorelle koiralle ja laittaa sitä rataraatona ennen aikojaan eläkkeelle
- mieti, teetkö tätä itseäsi, koiraasi vai yleisöä varten?
- mieti, tuntuuko tekeminen todella kivalta teistä molemmista?

- mielentila on kaikista tärkein asia
- myös oma, mutta erityisesti koiran mielentila
- oppiminen on tehokkainta kun koiralla on hyvä fiilis
- älä syytä koiraa, katso peiliin
- pysähdy, mieti mikä on ongelma (jos ongelmaa edes on), mistä se johtuu, milloin se alkoi, miten toimit itse, mikä voisi auttaa?
- anna koiran oivaltaa asioita itse
- anna koiran ajatella itse, ja pakota se olemaan tehokas --> odota, odota, odota ja palkkaa oikeasta
- turhauma ajaa koiran toimimaan ja tarjoamaan
- keskeytä sijaistoiminnot --> juominen, rapsuttelu, kirputtaminen, haukkuminen, haahuilu --> voivat myös johtua väsymisestä, joten tauko ja kriteerin lasku

- hyödynnä koiran viettejä, ruuanhaku-, saalis-, riista-, lauma- ja sukupuolivietti

- koulutuksessa voi surutta hyödyntää ruuanhaku-, saalis- ja laumaviettiä

- riistavietti on eri asia kuin saalisvietti

- karkailu ei ole suoranaisesti yhteydessä riistaviettiin

- riistaviettinenkään koira ei ole automaattisesti karkaileva
- riistaviettiä joko on tai ei ole, se on perimässä eikä koira yhtäkkiä ryhdy riistaviettiseksi
- haistelu, nuuskuttelu ja haahuilu ovat jokaisen koiran puuhia, eivät riistaviettisen
- kuuroutuminen on jokaisen koiran puuhia, niillä koirilla on tylsä omistaja

- karkailevalla koiralla ei ole ongelmaa, omistajalla on ongelma, omistaja on tylsä koiran silmissä

- omistaja voi nostaa arvoaan pitämällä kaiken kivan ja tärkeän takanaan, esim. ruoka ja leikkihetket

- jos koira jo osaa jonkun täysin arkisen asian (luoksetulo, odottaminen), mutta ei suorita tehtäviä annetuilla ohjeilla, menettää se mahdollisuuden palkkioon, tämä on riittävä sanktio

   --> esimerkki, mikäli luokse ei tulla heti, päivän ateria jäi saamatta, eikä liiemmin huomiotakaan heru (meillä ateriat annetaan siis koulutuksen yhteydessä)

- älä maanittele tai mielistele koiraa, ikinä

- johdonmukaisuus
- pidä kiinni päättämästäsi kriteeristä, aivan liian helppoa on muuttaa sitä koko ajan...
- pilko kokonainen liike niin moneen osaan kuin mahdollista ja harjottele koiran kanssa osaset erikseen vahvoiksi
- kun koiralla on vahva ymmärrys osasista, ala ketjuttaa niitä
- treenaa kerralla vain yhtä asiaa
- kun treenaatte häiriötä, treenaa häiriötä, älä lisää paikkamakuuseen tuolloin kestoa tai kaukoihin välimatkaa
- nami on rauhoittavampi palkka, kuin lelu
- ruokapalkalla pohja kuntoon, leikillä vauhtia ja nostatusta
- ole reilu koirallesi, se mitä se ei kotikentän ulkopuolella tee, sitä se ei vielä osaa



Te yhdessä muodostatte koirasi kanssa ainutlaatuisen koirakon, teillä on omat haasteenne ja kehittämisen kohteenne, teillä on omat vahvuutenne ja taitonne. Tärkeintä ei ole määränpää, vaan yhdessä kuljettu matka, nauttikaa siitä ♥

Jatkoa remmilenkkeilylle ja vähän seli seliä

Ajatukset muhivat yön yli ja haluan hiukan ruotia niitä vielä kaikkien nähtäville. Tässä linkki aiempaan postaukseen, remmilenkkeilyn koulutuspäivään. Avataan vielä hiukan meidän hihnalenkkeilyämme ja miten se kaikki koulutuslataus saadaan iskettyä siihen niin, että roskakäytöstä ei pääse syntymään.

Mehän hihnalenkkeillään melko harvoin ihan siksi, että Tuikku jumiutuu siitä kohtuu herkästi. Se noudattaa ohjeita aika orjallisesti ja se sitten tosiaan töpöttää vierelläni hissun kissun. Tuikku remmilenkkeilee usein taakanvedon puitteissa, normilenkille rengas perään ja se kävelee rennommin ja tekee sille mieluisia töitä. Vetäessään Tuikku ei myöskään reagoi niin herkästi Vilkun hösötykseen tai ympäristön tuijottaviin koiriin (näitähän Tuikku ei voi sietää). Vilkku nyt on ollut toistamiseen remmilenkeillä mukana, ihan vain todetakseni että ei hele... Kaiken kaikkiaan, me ei siis lenkkeillä juurikaan siksi, että saisin liikutettua koirat. Remmilenkki on jäähdyttely ja alkulämppä tai sitten hihnakäytöksen työstämistä. Siirtymä autoon ja halliin ja näin pois päin.

Tähän täytyy saada muutos. Ei ehkä Tuikulle, Tuikku saa jatkossakin vetää taakkaa lenkillä. Mutta Vilkku alkaa toden totta lenkkeillä enemmän remmissä, yksin, minun kanssani. Ja vaikka me nyt aloitetaan siitä pienestä sähkötolpan välistä, toivon että kesällä me selvitään tuon kanssa kävelyteitä pitkin useita kilometrejä. Rauhallisessa mielentilassa.

Rajaan remmilenkkeilyn niin, että "vain silloin kun pakko" ja koulutusmielessä. Näin ei tule sitä että väsyneenä töiden jälkeen tappelen koirien kanssa muutaman kilometrin ja koko homma lähtee alusta. Ja ehdottomasti tärkein on se, että Vilkku yksin. Jos se ei osaa hommia yksin, miten se voisi ikinä osata ne Tuikun kanssa. Eikä ole reilua joka kerta nostaa Tuikun kierroksia ja mielentilaa siihen pisteeseen että lohmasee tuon kersan pois maailman kartalta.

Sitten seuraavaan, mikä tukee hyvää talutinkävelyä? Rauhoittuminen. Alan vaatia sitä rauhallista mielentilaa ihan kaikkialla ja pienin askelin. Ja toinen on se vaatiminen, ihan kuten Tuikunkin kanssa (tosin eri asioissa), mun pitää malttaa vaatia myös Vilkulta. Se ei ole enää niin pieni että vaatisin liikaa, sen vain pitää malttaa keskittyä ja ymmärtää.

Nyt joku jo helisee... "OMG kui se liikuttaa sen koirat ku ei se lenkitä niittt!!!???". Nou hätä, lisää vapaalenkkeilyä maastossa, koska se on meille kaikille mukavampaa. Deletoin Tuikun mahdollisuudet karata, joten se on liinassa. Opetan myöskin Vilkun kävelemään takana, vierellä ja lähelläni, ilman että se 24/7 lenkin ajan sinkoilee sataa sinne tänne ja tuonne. Haluan, että sillä on vaihtoehdot valita ja teen lähellä olemisesta huisisti hienomman vaihtoehdon.

Noh, sitten se liikutuspuoli. Kävelytiet ovat tuota pikaa sulat, odotan enää tuota pururataa paljaaksi... Tuikku vetää omilla hihnalenkeillään taakkaa ja jahka tiet sulavat, puolet sen lenkeistä ovat pyörän vierellä ravaamista. Vilkullekin tilasin vetovaljaat. Ne päällä saa mennä ja lujaa. Nollatoleranssi sähläämisestä hihnaan ja pantaan, kun saa valjaat päälle, saa vähän sekoilla. Uskon, että tämä auttaa penskaa oppimaan uuden toimintamallin.

Tulipa varmasti sekavaa tekstiä, mutta korjailen ehkä joskus jos en itse saa tästä selvää. Tarkoitus ei ole vältellä remmilenkkeilyä, mutta en halua mahdollistaa "huonoja remmilenkkejä" vaan haluan oikeasti viedä muutosta eteenpäin. Ja se muutos alkoi tänään.

Lupaamani muistiinpanot kokosin tähän

Rauhoittuminen rutiiniksi

- geneettinen ohjaus (koira pyrkii tervehtimään/tutustumaan vastaantulijaan) - ristiriitatilanne (hihnapakote estää) - turhauma (häiriökäyttäytyminen)
- käyttäytyminen on osa jatkuvaa vuorovaikutusta, joka tapahtuu yksilön perintö- ja ympäristötekijöiden sekä ympäristön välillä
- ohjaajan osuus on määrittää koiran elinympäristö ja tunnesynkronointi
- liike pois päin, luopuminen
- kaikkea toimintaa säätelevät tunteet, ilo, suru, pelko, aggressio, mielihyvä jne.

Ympäristön osuus

- aisti- ja havaintoärsykkeitä
- aistitoiminnot ovat laajasti automatisoituneet (koira kyllä pärjää, se haistaa tuolta, näkee sinne, kuulee täältä ja rekisteröi kaiken)
- ihmisen luoma ympäristö ei ole koiran ympäristö ja sotii täysin koiran käyttäytymismalleja vastaan
- aiemmin opittu vaikuttaa informaation vastaanottoon ja prosessointiin (verraten vaikka Tuikun oppihistoriaan, sen on kovin vaikea ymmärtää ja hyväksyä täysin uutta toimintamallia)
- tahdonalaisen ja opitun käytöksen ärsykkeet voivat ohjata autonomisen hermoston rauhoittavan osan säätämään toimintaa (menipä tieteelliseksi :D)
- aivojen päättely, oppihistoria tukena, ohjaa kehon hormonituotantoa

Luopuminen
- uhkaava ärsyke kiihdyttää koiraa
- ajankulku on häiriö (oletko koskaan kokeillut seistä ulkona varttia tekemättä mitään, ilman puhelinta jne.)
- opetamme itse koiramme että remmi kaulassa mennään koko ajan, ymmärtääkö koira odottelut merkityksen

10 makupalaa
- syötä koiralle sellaisena tykityksenä, että se ei sinä aikana tsekkaa ympäristöä, ei olekaan mikään piis of keik
- ala kasvattaa vahvisteväliä, muista hajonta
- kun vahvisteväli on kutakuinkin kolmisen minuuttia, voidaan alkaa lisäämään häiriötä
- aina ensin aika ja oikea ymmärrys tekemisestä, vasta sitten häiriöt

Ymmärrys tuo motivaatiota, motivoitunut ymmärrys hallintaa

Klassinen ehdollistaminen (monellako on kymmenen vuotta aikaa ja intoa tahkota hihnalenkkeilyn kanssa...)
- tahdosta riippumaton
- motivaatio ei ohjaa
- kahden asian välinen yhteys
- oppiminen - ennakointi
- tunteet muuttavat toimintavalmiutta

- ehdollinen tunnereaktio yhdistää ärsykkeen ja tunteen
- huomioi koirasi tunnetila, positiivinen, negatiivinen, neutraali

Ehdollistuminen

- naksuttimen ääni - palkkio
- treeniliivi - harjoitukset
- talutin ja panta - ulkoilu
- toinen koira - paine kaulassa (koira kiristää itse tai omistaja nyppää koiran tuntumalle)

Aurinkoista kevään alkua!

Hihnalenkkeily astrofysiikkaa?

Meidän remmilenkit on syvältä. Olen sanonut sen aiemminkin. Ei koirissa mitään vikaa ole, en vain ole tehnyt asialle oikeastaan mitään, kun en ole aivan tiennyt, mitä pitäisi tehdä ja mistä aloittaa. Kerrotaanpas hiukan tarkemmin, isoin ongelma on molempien kanssa lenkkeily. Ja vielä suuremman ongelman siitä tekevät vastaantulijat. Oma valmiustasoni nousee, koirien valmiustaso nousee, Tuikku henkäisee syvään ja Vilkulla menee kuppi nurin. Tämän jälkeen Vilkku hössöttää tössöttää, se pyrkii moikkaamaan vastaantulevaa, hihnan vuoksi ei pääse, turhautuu ja hämmentyy, ärsyyntyy. Tässä kohtaa koiran fokus ja ajatukset ovat jo niin pitkällä aivan väärässä suunnassa, että se ei siitä epämukavasta paineesta ymmärrä palata palkkapisteelle hakemaan ohjaajan hyväksyntää. Ja kun kersa lähtee tempomaan innokkuuttaan, turhautuu, siitä alkaa lähtemään ääntä, kun vastaantulijastakin lähtee ääntä, muuttuu kersa jännittyneeksi ja alkaa pörräämään ja lumipallo on valmis. Tämän jälkeen Tuikku ei pysty enää hillitsemään itseään, vaan sen on saatava tehdä jotain, jotta sen itsehillinnän taakse kasautunut patoutuma purkaantuu. Jos se ei hyppää minua vasten se kurmuuttaa Vilkkua ja singahtaa kohdalla vastaantulijaa kohti.

Lenkkeily kahden koiran kanssa täällä taajamassa ei siis ole mitenkään nautinnollista. Vilkku ei ymmärrä, miksi sen menemistä rajoitetaan ja kontroilloidaan niin voimakkaasti kuin hihnapakotteella. Nopeasti reagoiva koira ärsyttää tuota hitaampaa ja leppoisampaa kaveria ja itse joudun olemaan koko ajan askeleen edellä, kontrolloimaan kaikkea, miettimään reittejä, väistämään sinne tänne ja tuonne. Lenkin jälkeen koen toistamiseen olevani vain huono ja laiska koiranomistaja, mutta noh, jokainen remmilenkkeilyn kanssa tapellut tyyppi tietää, että se nyt ei ole niin yksiselittäistä.

Kuonopanta on hyvä apuväline ja tilanteen rauhoittaja. Harjoiteltuani sen käyttöä ja koirien totuttua siihen, olen pystynyt jollain tapaa kontrolloimaan sen käyttöä ja pitänyt tiukkaa linjaa siinä. Vilkulla kuonopanta on kun mennään hyvin vilkkaaseen ympäristöön, vaikkapa kaupungin keskustaan tai muuhun paikkaan, missä en yksinkertaisesti voi kontrolloida koko ympäristöä. Kuitenkaan edes Itä-Suomi Roundilla ei kuonopantaa tullut kahden ensimmäisen päivän jälkeen käytettyä. Koira väsähti sen verran, että se ei jaksanut bongailla kaikkea turhaa. Toinen yhtälä missä kuonopannat astuvat kehiin, on tuo molempien ulkoilutus. Tuikku on paljon paljon rauhallisempi kuonopannan kanssa, eikä Vilkkukaan niin kohtuuttomasti tempoile. Seuraava mitä olen ajatellut, on kennelkoppa Tuikulle. En halua että se kiihtyneessä mielentilassa lohmasee iholle tulevia koiria, Vilkkua, kissaa tai ylipäänsä syö lenkillä mitään. Uskon kopan luovan ihmisille sellaisia mielikuvia, että kukaan ei tule edes häiritsemään lenkkiämme...

EDIT// Ei kuonopantaa, se painaa koiran kuonossa olevaa hermokanavaa ja voi aiheuttaa kipua, sekä vakavia vaurioita. Vaikka miten käyttäisi oikein. Kuonopanta ei myöskään poista ongelmaa.

Nyt päästään asiaan, minä nimittäin ryhdistäydyin ja maksoin itseni kipeäksi hihnakoulutus päivästä. Koirakoutsilta löytyi meille sopiva koulutuspäivä ja kouluttajana oli Mika Jalonen, jonka tyylistä tykkään hurjasti. Ensiksi oli reilun tunnin luento, siitä mulla on pitkän muistiinpanot vihkossa ja ne kirjoittelen tähän myöhemmin lisäksi.

Käytännön harjoittelussakin pidimme pitkiä puhetaukoja, sai kysyä ja puhua, kertoa omia ajatuksia ja avata niitä ongelmakohtia. Ensimmäiseksi tsekattiin ohjeet kaikille selviksi ja koirat olivat yksitellen hallissa. Me oltiin kolmansia.

Ensimmäinen harjoitus oli luopuminen, joka olikin Vilkulle jo ihan tuttu juttu. Suoriutui siitä hyvin. Luopumisen jälkeen tykitettiin kymmenen makupalaa sarjassa koiralle, tavoitteena ettei se tsekkaa ympäristöä välissä. Tämä on haastavaa. Vilkku malttaa tasan kaksi sekuntia ja tsekkaa heti ympäristön, korjaa kuitenkin itse. Tämän jälkeen harjoittelimme "hyvää talutinkävelyä", joksi Mika sitä kutsui. Kävelin loivalla ympyrällä, kun koira oli vasemmalla puolen. Jos koira lähti harhailemaan, alettiin loivasti kääntyä. Pieni epämukava, tasaisesti lisääntyvä paine oli koiralle huomautus ja koira vaihtoi suuntaa. Vilkku vaihtoi hyvin herkästi, sehän seuraa liikkeitäni tarkkaan. Pari huomautusta ja Vilkku vaihtoi homman miltei tokoseuruuksi. Vähän nurkassa pörisevä tuuletin ihmetytti, ei muuta.

Toisessa harjoituksessa halliin tuotiin isoja pehmonalleja ja pehmoponi. Talutinkävely toistettiin ja Vilkku sai palkkaa siitä että rauhallisesti tsekkasi ympäristöä. Etenin kuitenkin hiukan liian nopeasti, kun kerran kauimmainen ympyrä meni niin hyvin ja lähdin kävelemään epäilyttävien pehmojen luo. Vilkku oli hyvin keskittynyt ja hyvässä moodissa, kunnes se yks kaks huomasi kuin tyhjästä pompanneen nallen. Pari askelta taaksepäin, valmiustila, karvat ylös ja pöhähdys. Pysähdyin itse, rauhoituin, koira haisteli nallea, palkkasin ja jatkoimme. Toisessa kulmassa Vilkku vielä vilkaisi yhtä pehmoa, tämän jälkeen se ei kiinnittänyt niihin mitään huomiota. Toisen virhearvion tein kun Mika heitti pallot ja jostain syystä päätin kävellä aivan niiden vierestä. Kyllähän minä tiesin että pallot ovat Vilkulle liikaa. Aikamme sitten käveltiin ympyrää pallojen lähellä ja kyllähän se siitä. Koira suuntautui minuun ja tarjosi siistiä kävelyä.

Viimeisenä halliin tuotiin berninpaimenkoira Mötkis. Koira oli ensin näköesteen takana ja me kävelimme. Kerran Vilkku vilkaisi, että tuoksu tulee, mutta jatkoi hienosti. Otimme kävelyharjoituksia niin että Mötkis tuli näkyviin, menimme vastaan ohi ja kuinka päin vaan. Lopulta Vilkku makaili täysin levollisesti parin metrin päässä bernistä, kun keskustelimme.

 Varsinaista kiihtymistä ja häiriköintiä hallissa ei tullut ja hyvä niin. Vilkkuhan on yksin ihan johdateltavissa, mutta kahden koiran vieminen vaatii harjoittelua. Isoin eväs minkä saimme, on se oma sitoutuminen. Rauhallinen mielentila, päättäväisyys. Lenkki alkaa jo eteisestä, koiran on oltava rauhallinen ja kuuliainen. Kynnyksen yli astuessa annetaan koiralle tietoa, odotetaan huomio itseen. Kävellään sähkötolpan väli, onko hihna edelleen miellyttävän löysä ja koira kuulolla? Siispä, Vilkku lenkkeilee kesään asti yksin. Vilkku syö kesään asti nappulaa. Kesään asti Vilkku saa ruokansa kädestä, lenkillä. Ja Vilkku tulee lenkkeilemään hihnassa paljon. Olen laiminlyönyt koko hihnailun, koska tuohan menee vapaana niin hyvin. Puhuimmekin, että bortsun, joka tarkkailee ympäristöään, liikkuu mielellään laajasti ja ripeästi, on vaikea malttaa kulkea hihnassa. Irtihän Vilkku tulee pyydettäessä tuossa vierellä, mutta ohituksissa en ala vapaana oloja säätämään.

Jos ei muuta, niin tulipahan vähän oivalluksia ja potkua persuksille, kyllä se tästä!

EDIT// Lupaamani muistiinpanot täällä.

Juntin häiriö ja pennun toko

Nopeaa repertuaaria eilisistä tokotreeneistä. Taukoilu auttoi, mutta toisaalta itsellä valmiiksi vähän huono fiilis joten ei nyt ihan parasta settiä saatu aikaiseksi. Pentu kuitenkin kivasti kartalla ja keskittyi hommiin. Vilkku on myös oppinut odottamaan melko hyvin. Ensi viikolla meillä alkaa vielä leikkikurssi, niin saadaan vähän potkua ja oppia siitäkin aiheesta.

Kaukot ovat hyvällä alulla, maahan meno sujuu tosi hienosti ja jo pienellä matkallakin. Istuminen sen sijaan on haastava, Viikari kun mielellään nyppäisi pyllyä liikkeelle. Istumiseen se tarvitsee myös sen käsiavun, eikä vielä aivan hahmota mikä on homman nimi.

Kapulan pito on ärsyttävää jyrsimistä ja mälväämistä. Saimme tähän hyvät ohjeet ja kapulanpitoa aletaan nyt järjestelmällisesti opettaa.

Seuraaminen oli melkoista kuraa tauon jälkeen, mutta se lukee vierellä ja pitää kontaktin ja pari kivaa pätkääkin saatiin.

Jäävistä otimme maahan menoa ja seisomista, maahanmeno selvästi vahvempi ja varmempi. Seisomisessa vähä "ai pysähtyä?" ja vielä pari askelta. Käsiapuja tarvitaan kummassakin.

Paikkamakuuta harjoiteltiin niin että Vilkun piti tippua perusasennosta maahan ja parin ohjeistuksen jälkeen pentu hiffasi homman nimen. Loppujen lopuksi siis oikein mukavat treenit ja eteenpäin tässä mennään.

Tuikun kanssa meillä alkoi tiistaina häiriökurssi, kestää kolme viikkoa, kouluttajana Mari Kallio. Ensimmäisellä kerralla vähän pohjustettiin hommia sillä, että selvitettiin mikä kullekin koiralle on se pahin häiriö. Liike osoittautui yhteiseksi, mutta toisella pahin häiriö oli toisen koiran leikki ja touhuaminen, kun taas Tuikulle ruoka. Pätkäähään ei hurttaa kiinnostanut lelut tai patukat, mutta kun ruokaa näkyi tai kuului, niin sitten ei kestänyt. Lähdemme Tuikun häiriönsietoa kouluttamaan luopumisen kautta.

Ensimmäinen harjoitus oli ihan vain että molemmissa käsissäni oli makupaloja, käsi oli auki. Kun koira otti selkeästi pidemmäksi aikaa kontaktin, palkkasin sitä satunnaisesti kummastakin kädestä. Tuikku tajusi melko nopeasti, mutta se on kova kokeilemaan ja lohmi käsiäni melko tehokkaasti. Myöhemmin tehtävää vaikeutetaan käsien liikkeellä.

Toisessa harjoituksessa Tuikku oli perusasennossa ja sen piti luopua avopalkasta vieressään. Se kesti myös käden pienen liikkeen. Pystyin myös pudottelemaan makupaloja ilman hallinnan menetystä, joskin koira vilkaisi makupaloja.

Lopuksi perusasentoon tehtiin häiriö niin, että koutsi tarjosi makupaloja. Tuikku hyvin sitkeästi yritti, että tältä saadaan, mutta lopulta oli perusasennossa keskittyneesti.

Kyllä huomasi, että luopumisharjoitukset ja itsensä hillitseminen on koiralle erittäin raskasta, varsinkin kun homma on jokseenkin vähän uutta. Namiharjoittelulla luodaan luopumiskäytökselle alku, tämän kautta muu luopumiskäytön on helpompi opettaa. Riistaan tuskin koskaan edes yritän, sillä siitä häiriöstä koira on palkannut itsensä niin monta kertaa.

Siitä tulee harrastuskoira

Painosanalla, TULEE. Pennun elämä on käsikirjoitettu onnelliseen loppuun asti jo ennen, kuin se edes syntyy. Ennen kuin sitä on pantu suunnitelmia enemmän edes alulle. Niinpä, säästetään tästä osoiosta vuodatus johonkin toiseen postaukseen. Mutta mennään niihin suunnitelmiin ja muistilappuihin, jotka tähän kokoan. Postaus käsittelee Vilkun kantilta asioita, tällä hetkellä kaikki koulutukseni painottuu siihen. Vaikkakin tämä kaikki on opittu kantapään kautta Tuikulta.

Laumavietti

Meidän arkemme toimii nykyisin tällä. Pyrin vahvistamaan tätä alusta asti Vilkulla. Itsestäänselvistä asioista ei tipu ruokaa tai leluja, vaan niistä saa huomiota. Huomioni on alusta asti ollut Vilkulle arvokkaampaa, kuin Tuikulle koskaan. Tuikulle olen joutunut vieläkin arvottamaan huomiotani, mutta nyt on alkanut sujua. Laumavietillä palkattaviin arkiasioihin kuuluvat mm.  odottaminen, luoksetulo, rauhoittuminen ja ylipäänsä sisällä oleminen minun säännöilläni. Minun asuntoni, minä määrään mitä ja miten tehdään, jos ei miellytä, niin voi ulkoilla tuossa pihassa yksin. Tuikulle tuo olisi toki palkinto, joten Tuikku hengaa sitten vessassa hetken aikaa yksin, jos se kohnottaa turhasta. Kun olen yksin, kumpikin saa tulla viereeni nukkumaan. Mutta vain jos minuun ei kosketa, ollaan hiljaa ja ei häiritä toista. Ja niinpä Vilkku nukkuukin usein lattialla, toistaiseksi. Meillä on takana yksi yö, kun Vilkku pystyi jättämään Tuikun rauhaan.

Saalisvietti

Pyh pah, ei pysty vielä käyttämään Vilkun kanssa. Vasta hitusen ollaan yhdessä leikkimistä harjoiteltu, mutta itselle vielä toistaiseksi vieraampi vietti. Tuikun kanssa leikkimistä myös harjoiteltu. Tuntuu vaikealta, koska ainakaan Tuikku ei edes halua leikkiä minun kanssani? Tosin, kaikki koirat eivät ole sen tyyppisiä, että leikkisivät ihmisen kanssa, kai. Vaatii harjoittelua minulta, emme ehkä ole löytäneet oikeaa tapaa, tai sitten tämä vietti ei vain Tuikun kanssa pelitä. Leikkimistä olen käyttänyt Tuikun kanssa lähinnä vireen nostossa, esim. vinkupallo tai riepu saavat tuon kikseihin. Ja sitten kun sen lelun ryöstää kesken hommien, niin tehdään töitä häntä tötteröllä. Vauhtisuorituksista ja isoista liikkeistä palkataan lelulla ja leikillä. Käytän tätä harvemmin, koska ikään kuin "raskas palkka". Ainakin Tuikku väsähtää harmittavan nopeasti.

Ruuanhankintavietti

Koulutuksen taso nousi ihan uusiin ulottuvuuksiin, kun aloitin taskuruokinnan. Koulutuspäivät ovat juustolla höystettyjä nappulapäiviä, jolloin tehdään töitä tai ollaan ilman ruokaa, käh käh. No joo, mutta siis kun se päiväruoka on palkkana, niin ihan eri moodi tehdä hommia. Tämä ei kummankaan kanssa vaadi vahvistamista, ahmattimatteja koko lauma. Ruokapalkkaa käytän naksuttimen kanssa (muuten en osaa) ja sehän meinaa sitä, että uutta opetellaan tai hiotaan tarkkuutta. Vilkun kanssa siis erittäin paljon käytössä, kun rohkaistaan pentua ehdottelemaan eri toimintoja ja käyttämään päätään. Tuikunkin kanssa uuden opettelussa ja liikkeiden pikkutarkassa hionnassa. Harmi, ettei norsusta kovin pikkutarkkaa toimijaa saa.

Toivon että pääsen näillä muistiinpanoillani eteenpäin. Ja että syksyllä voin lukea näitä hymy huulessa, lisää oppineena.

Älä treenaa mieli maassa - analyyttista

Katson peiliin ja mietin, miksi minulle käy näin? Missä kohtaa meni vikaan, mitä tein väärin? Olenko nyt huono koiranomistaja, enkö ole oppinut mitään ja eikö minusta ole mihinkään? Vaadinko liikaa? Onko vikaa sittenkin koirassa, vai olemmeko valinneet täysin väärät lajit? Toimimmeko aivan päin vastoin keskenämme? Emmekö sovikaan yhteen? Ovatko asiat nyt oikeasti huonosti? Mikä on vikana ja missä se vika on? Onko pakko harrastaa? Kannattaako harrastaa, jos ei etene tarpeeksi nopeasti? Mitä on "tarpeeksi nopeasti" eteneminen? 

Suututtaa, hävettää, sattuu, mitä näitä nyt on. Palkkaus- ja motivointiongelmat ovat palanneet luoksemme Tuikun kanssa. Koira mulkoilee patukkaa, ei tunnu syttyvän yhtään millekään jne. Eihän Tuikku alkujaankaan ole ollut mikään harrastuskoira. Sillä ei ole oikeastaan mitään ominaisuuksia, miksi suosittelisin tuollaista koiraa yhtään kenellekään yhtään mihinkään harrastuksiin. Se on kova, aina ollut vaikeasti motivoitava, riistaviettinen ja toisinaan sitä ei vain kiinnosta. Omaa syytäni, omaa tyhmyyttäni. Vai onko? Aloitimme varsinaisen harrastamisen koiran ollessa parivuotias, ennen sitä kaikki aikamme meni arjessa vääntämiseen, jotta se saatiin tahkottua toimivaksi.

Kuvioihin tuli rallytoko. En youtube videoiden voimalla aivan oppinut ja sisäistänyt kaikkia asioita, opetin monta juttua väärin, mutta meillä oli kivaa. Syksyllä saimme kavereiltani kultaisia neuvoja ja apua motivointiin. Opin vaatimaan koiralta ja sain Tuikkuun vauhtia, intoa ja poweria. Se teki töitä mielellään, innoissaan ja täysillä. Se nautti, meillä oli hauskempaa kuin koskaan. Keväällä aloitimme vepen ja kaikki näytti valoisalta.

Sitten tuli muutto ja olihan pentukin Tuikulle uusi juttu. Hienosti se sopeutui, tosin treeneissä kaikki onkin mennyt "vähän pieleen". Myönnettäköön, että olen itse ollut ikävissäni, väsynyt... Ja otsikon mukaan, tehnyt sen pahimman virheen muutamaan kertaan, treenannut mieli maassa. Paska fiilis pilaa hyvänkin treenin, eikä kellään ole kivaa. Uusien asioiden opettelu ei ole Tuikun kanssa nyt kertakaikkiaan sujunut ja se on oma vikani. Olen turhautunut ja koira on hämmentynyt, kun ei ole ymmärtänyt. Ei tietenkään ymmärrä.

Arjessa kaikki toimii, samoin rennossa touhuamisessa, vaikkapa juuri retkeilyssä. Pohdinkin toisinaan, vaadinko Tuikulta vähän liikaa. Sillähän ei ole palikoita tai synnynnäistä pohjaa harrasteluun, tai minkäänlaiseen miellyttämiseen. Kaikki tulos pienissäkin asioissa on kovan työn takana, mikä vaatii itseltäni melko paljon. Arjessa kaikki toimii laumavietillä, uusia asioita opetellaan täysin ruokapalkan voimin ja opituista suorituksista palkataan leluilla. Palkkaukseni on alkanut jokseenkin ontua, huomaan sen itse. Näin kätevästi jälkikäteen. Oikea-aikaisuus on parantunut, mutta läsnäolo on jossain hevonkuusessa.

Tässä podiskeltuani päätin pitää treenaamisessa taukoa. Käymme kyllä vepessä ja teen siitä kuivaharjoitteluja kotona kun haluan ja jaksan. En enää siksi, että pitää. Keskityn palkkaamiseen, useammin ja runsaammin ja vahvistan niitä palkkoja. Parannan suhdettamme, joka on tähän asti ollut moitteeton, hyvä ja syvä. Teemme yhdessä jotain kivaa ja rentoa, ilman pentua. Nautin siitä, että minulla on juuri Tuikku ♥ Koira joka ei suutu ja tekee parhaansa, asioissa joissa katsoo sen tarpeelliseksi.

Kuvittelin joskus, että voisin Tuikun kanssa harrastaa tavoitteellisesti. Tarkoitan siis kisaamista, luokissa nousua ja oikeasti "vakavampaa" harrastamista. Nyt kun olen nähnyt koirakoita, jotka oikeasti harrastavat tavoitteellisesti, en näe enää minua ja Tuikkua siellä seassa. Tuikku ei ole sellainen koira. Minun on parin vuoden "yrittämisen" jälkeen nieltävä tappioni ja myönnettävä, että tämä koira on väärä sellaiseen muottiin. Tuikku on huippukoira, aivan mahtava. Mutta kaikilla koirilla on puuttensa ja kapasiteettia rajallisesti eri asioihin.

Me ollaan päästy pitkälle. Me on tehty paljon töitä. Ja me jatkamme, mutta minä opettelen ymmärtämään koiraani paremmin. Ja tekemään sen kanssa rennommin. Nyt ensi alkuun me opettelemme taas leikkimään. Ja pitämään hauskaa, minä kokoan itseni, huilaan ja lepään, jotta jaksan olla parempi omistaja koirilleni. Ja sitten perehdyn taas kerran vietteihin, joiden avulla löydän Tuikusta uudelleen sitä upeaa poweria treenaamiseemme. Oon niin kiitollinen tuosta koirasta, nöyryyttänyt mua psyykkisesti oikein huolella, sitä on tarvittu ♥

Aina vähän jossain muualla

Jos lähdetään fiiliksistä, niin kiireinen ja väsynyt. Töitä riittää, koirissa riittää tehtävää, rahat tuntuu loppuvan kesken ja haluaisin perjantain valmistujaisien olevan jo ohi. Noh, viikon sisään tahti helpottaa, alkaa kesä ja mun tarvitsee keskittyä töiden jälkeen vain hurttiin ja omiin puuhiini. Omat puuhat ja ajanvietteet onkin aivan jäänyt, olen valokuvannut maaliskuun jälkeen öö, kerran. Siis muuta kuin koiria. Odotan sitä hetkeä, kun voin kuvata muuta, kuin noita samoja vanhoja rakkejani...

No mutta, enempi vähempi muilla samat fiilikset tähän aikaan vuodesta. Ensimmäisenä kuvatulva Myyn ja Vilkun leikeistä, kuvat ovat jo yli viikon vanhoja, vähän ehtivät lojua käsittelemättöminä. Ja kesken käsittelynkin luovutin ja poistin puolet. Kuka niitä kaikkia jaksaa katsella.

Myy ja Vilkku ovat vähän kimpassa rohkaistuneet ja tyhmistyneet myös. Kun kaksikon päästää ulos, kirmaavat ne välittömästi Tuikun luo. Vilkku on ihan tosissaan alkamassa leikkimään, Myy ryömii pitkin maata ja mielistelee isoa jännittävää otusta. Ja Tuikku, Tuikku tietysti nauttii saamastaa huomiosta ja pusuttelee pienempiään. Onnea omistaa säyseä aikuishaukku ♥

Viikonloppuna käytiin myös hiukan shoppailemassa. Vilkku sai uuden vihreän Rukka pannan ja vihreän ruokakupin. Ah, mä tykkään limestä ♥ Prismasta matkaan tarttui mölleriä iso pullo ja juoksunaru. Testailtiin narua ulos kiinnittämällä se puuhun ja laitettiin Vilkku kiinni. Siinä se istua tönötti, kokeili vaijerinsa pituuden ja totesi, että alue on ilmeisesti rajallinen. Yksin oli jonkin aikaa, ihan kokeiluksi, itsekseen kaikessa rauhassa puuhasteli. Helppo esim. työpäivän jälkeen laittaa vaijeriin koira talteen ja vaihtaa sille sisällä puhtaat paperit.

Tuikun kanssa aloimme kertaamaan rallyn ALO liikkeitä. Josko sitä lähtisi kalastelemaan tuloksia, jahka rahastusliitto saa koirani rekisteriin. Myy halusi ehdottomasti olla häiriö ja kyllähän se tehtävässään onnistui, kun minäkin meinasin kaksi kertaa kaatua Tuikun päälle. Eikä Tuikkukaan aivan puhtaasti voinut kävellä. Otettiin Tuikun kanssa istumisliikkeitä, niitä mitä on rallysivulla viimeisenä... Ei olla niitä ihan hetkeen treenattukaan, mutta kivasti rakki oli hommasta perillä.

Vilkun opiskeluista sen verran, että prioriteetti ykkösemme on luoksetulo. Toinen on kynsienleikkuu ja kolmas odottaminen. Katsellaan sitten kesällä tokon alkeita, naksutinkouluttelua jatkamme tässä arkisten asioiden ohella. Päällimmäisin tavoite on luoda koiralle hyvä pohja ja suhde, sekä odottaa sen kypsymistä. Nyt Vilkku on täysin ohjailtava tapaus ja mitään ohjattavaa lahnaa en halua, vaan aloitteellisen työparin kiitos. Tämmöstä tällä kertaa, palaillaan kun loma alkaa.