*Ei yhteistyöpostaus* Voisiko arkiasioita kouluttaa positiivisesti, niin että saa tuloksia? Voiko pieleen menneen asian uudelleen kouluttaa? Voiko koiran koulutuksessa edetä ihan kotioloissa?
Nämä kysymykset pyörivät päässäni vuosi takaperin, kun olin raskaana. Miten jatkaa treenejä ja mitä olisi järkevä treenata? Miten muuttuvat voimavarani ja taloustilanteeni ja kuinka usein pääsen ulos koiran kanssa kahden? Kaikkea ei tietenkään voinut etukäteen tietää, jolloin halusin tietysti varautua kaikkeen. Jokin kurssi, jonka voisin suorittaa kotona, vaikutti helpolta sovittaa omaan arkeen. Päädyin pienen selailun jälkeen ostamaan Jaana PohjolanEläinkoulutus.fi sivuston jäsenyyden koko täksi vuodeksi*. Materiaalit olivat niin mielenkiintoisia, että pelkän loppuraskauden aikana ehdin lukea ja katsoa kaikki siihen mennessä julkaistut artikkelit koirista.
Sain sivustolta valtavasti motivaatiota ja inspiraatiota. Mutta mikä parasta, opin myös hirvittävästi uutta. Kyse ei ole mistään kummallisista vippaskonsteista, vaan täysin yksinkertaisista ohjeista. Aiempaan tekemiseeni verraten, asioita lähestytään vähän eri näkökulmasta. Postaussarja Kysytään koiralta on mielestäni todella hyvä ja väitän sen olevan paikallaan ihan jokaiselle koiranomistajalle.
Siitä on jo muutama vuosi aikaa, kun koulutin koiriani fyysisemmin ja enemmän käskyttäen, näyttäen niille kaapin paikkaa jne. Olin kyllä treeneissä palkitsemisen kannalla, mutta arjessa koiran pitäisi toimia ilman nakin nakkia. Otin jossain vaiheessa arjessakin palkkiot käyttöön, mutta muutoin en toimintatapaani muuttanut. Esimerkiksi odottamisessa ja taukokäytöksessä palkitsin makupaloin rauhallisesta olemisesta. Lopputulemana emme edenneet kovinkaan paljon, sillä tauolla ruoka ei ollut se mitä koira tavoitteli. Koira tavoitteli tuolloin toimintaa ja siksi äänteli tai valui pois matolta.
Hoitotoimenpiteistä kirjoitin jo aiemmin, että niiden taso tympii minua. Se käsittelet vain varmoin ottein niin se tottuu mantra ei ole tuntunut tuottavan haluamaani tulosta. On vähän hölmöä pyydystää koira ensin ja vasta sitten pukea sille valjaat/mantteli, trimmata/harjata tai mitä ikinä. Olisi niin paljon helpompaa ja koiran hyvinvoinnin kannalta parempaa, jos se tulisi mihin tahansa haluankin, vapaaehtoisesti. Jopa erikseen pyytämättä. Aina sitä löytää ja oppii uutta ja voi naureskella omalle aiemmalle tekemiselleen. Sekä tiestysti yrittää omaksua uusi toimintatapa ja opettaa se koiralle.
Halusin jakaa tämän, koska olen kokenut sivuston todella hyödyllisenä. Olen saanut videoista aivan uutta näkökulmaa, ideoita ja motivaatiota. Ehdoton plussa on se, että koulutusvideot voi katsoa/kuunnella koska itse haluaa ja ehtii. Tiski- ja pyykkitouhut sujuvat kyllä mielekkäämmin, kun voin samalla kuunnella itseäni kiinnostavia koulutusvideoita. Itse koulutustuokion voi toteuttaa koska ehtii/jaksaa/haluaa, mikä on hyvä juttu. Ilman jäsenyyttä en näkisi videoita, enkä todennäköisesti tarttuisi toimeen minkään suhteen koska arkemme on jo ihan hyvää. Vaikka monilla arki onkin ihan hyvää, ei kannata jämähtää. Opiskelu on mukavaa aivotyötä itsellekin ja jos koira hyötyy siinä sivussa, niin mikäs siinä.
Pidempi epäsäännöllisen treenin kausi saa nyt loppua. Olisi korkea aika ryhdistäytyä, lähteä kokoamaan liikkeitä nippuun, viimeistellä puuttuvia palasia ja liittää valmiisiin toimintoihin vihje. Olen taas siinä pisteessä, missä olen ennen luovuttanut. Siinä vaiheessa, kun mikään ei enää olekaan tuttua ja helppoa. Kivaa on silti, hauskaakin. Taukoilun jälkeen tarvitaan vain vähän auttavaa kättä, pohdiskelua ja järjestelmällistä treenien toteuttamista. Koira osaa, minä en. Kaikenlaista sähläämistä tekemisessä ja tekemisen välillä. Tekniikka ja mekaaninen toiminta melkoisen hukassa. Nyt pitää keskittyä kokoamaan oma pää ja panostaa järjestelmällisesti toteutettuihin treeneihin. Videolta näkyy kaikenlaista realismia ja kriittinen muistelo itselleni.
Perusasentoon tuloja enemmän ja tarkemmalla palkkaamisella. Vältetään koiran tyhjänpanttina oloa sijaistoimintojen välttämiseksi. Oma palkkakäsi kuntoon kuivaharjoittelulla, namit putoavat vähän turhan usein koiran suun ohi. Oma keho hallintaan, rintamasuunta eteenpäin ja ryhdikkäämpi asento.
Seuraamisen lähtöjä perusasennosta. Palkkauksen voi suorittaa pitkäkestoisena imuttamisena. Lähdöissä erityishuomiota oikea-aikaiseen lähtöön ja kontaktiin. Perusasennon sijaan koira kannattaa välillä napata seuraamiseen vaikkapa pyörimisestä. Sen sijaan että uusisin/korjauttaisin koiran tekemää seuruuta, teen väliin pyörimisen tmv helpon tempun, palkkaan ja jatkan harjoitusta. Näin koira ei hämmenny tai lannistu, vaan jaksaa yrittää. Ei siis eestaas hinkkaamista ja peruuttaen houkuttelua, jota videolla teen.
Takapalkka työn alle, siihen oma vihje.
Paikallaoleminen vireille, koira pysyy kyllä, vaikka itse en malta. Istumiseen vihje, samoin makaamiseen, tällä hetkellä koiralle epäselvää. Avut pois, jos palkkaan istumisesta, annan koiralle uuden vihjeen, ennen kuin otan etäisyyttä.
Hyppy itsessään kannattavaksi, jotta ei kierrä. Läpijuoksi, lelupalkkaa ja odotusarvoa hypylle. Kotiin järjestettävä jonkinmoinen hyppyeste.
Nouto työn alle tarkemmin. Pito kuntoon, ei kitinää tai vikinää. Huolellinen, rauhallinen ote, ei kiihkeä. Vauhtinoutoja tarkoin harkiten, ei koiraa kiihdyttäen. Ratkaisukeskeinen ongelmapohdinta, miksi se ääntelee ja miksi se tarttuu tietoisesti laippaan..? Oma toiminta suurennuslasin alle.
Harjoittele nyt vihdoin ja viimein leikittämään ja palkkaamaan koiraa kunnolla. Liitä niihin rutiininomaisiin liikkeisiin käsky, jotta koira tietää, pitääkö sen tarjota volttia vai perusasentoa. Tee selväksi ero siihen, milloin oma kätesi on vihje ja milloin passiivinen ruumiinosa. Ennen kaikkea, pysy suunnitelmassa!
On meillä kivaa, kaikesta huolimatta. Tehokkaita treenihetkiä lukijoille!
Kirjoittaessani Minä kouluttajana postauksen, minulta kysyttiin naksutinkoulutuspostausta, alkeista. Aikani asiaa mietittyäni totesinkin, ettei naksutin tai sen käyttö ole välttämättä kaikille lukijoille edes kovin tuttu aihe. Näin ollen monet treenitekstinikin saattavat jäädä epäselviksi tai syntyy muita väärinkäsityksiä.
Listasin kysymykset joita useimmiten naksuttimen käytöstä saan ja pyrin niiden pohjalta avaamaan naksuttimen hyötyjä ja ohjeistamaan sen käyttöä. Aiheesta tulee mahdollisesti tarkentava jatko-osa, mikäli se koetaan tarpeelliseksi. Sitten asiaan saamieni kysymyksien pohjalta. Yritin muotoilla vastaukset mahdollisimman selkeiksi perusteluineen. Tämän postauksen lisäksi kannattaa ehdottomasti tutustua Morten Egtvedtin ja Cecilien Kosten kirjoittamaan Naksutinkoulutusta koirallesi kirjaan. Oikein kätevä alkeisiin.
Mikä on naksutin?
Naksutin on pieni kapistus napilla, jota painaessa kuuluu naksaus. Yksinkertainen, neutraali ja ympäristöstä erottuva ääni on ylivoimainen kun koiran käytöstä merkitään eri tilanteissa. Naksutinta käyttäessä ei myöskään haittaa, jos oma ääni on vaikkapa flunssan johdosta käheä.
Mihin naksutinta käytetään?
Naksuttimella merkataan haluttu toiminto, jota koira tarjoaa. Naksuttelun avulla koiran toimintoja ja käytöstä on mahdollista jatkojalostaa ilman houkuttimia. Kun ohjaaja antaa koiran ajatella ja tarjota itse tietoisesti, oppimista tapahtuu nopeasti ja koira on aktiivisena toiminnassa mukana.
Naksuttimen ei ole tarkoitus korvata palkkiota, vaan se on koiralle nimenomaan merkki oikeasta toiminnasta ja palkasta, eli palkkasignaali. Naksautusta seuraa aina palkkio.
Miten naksuttimen käytön voi aloittaa?
Koira ehdollistetaan naksuttimeen esimerkiksi syöttämällä muutamia aterioita naksuttimen kanssa. Naks - nami, naks - nami. Kun naksutinta vasta ehdollistetaan, ei koiralta odoteta mitään toimintoa. Naks ja koira saa palkan, nielee ja tulee uusi naks ja palkka. Koko nappulakuppia ei kannata syöttää kerralla, kymmenen naksautuksen sarja useasti päivän mittaan kuluttaa kupin kyllä tyhjäksi.
Pääsääntöisesti koirat yhdistävät naksun ja ruuan hyvin nopeasti. Koiran reaktiota ääneen voi koettaa joidenkin harjoituksien jälkeen naksauttamalla ja jos koira reagoi ääneen, anna heti palkkio. Mikäli koira ei reagoi, jatka vielä harjoituksia naksauttamalla ja palkkaamalla. Palkkaa riittävän nopeasti, mikäli naksautuksen ja palkan välillä kuluu useampi sekunti aikaa, ei koira enää yhdistä asioita. Koira yhdistää palkan viimeisimpään huomaamaansa asiaan.
Naksautusta tulee seurata välittömästi palkkio. Huolehdi, ettei kätesi mene esim. taskuun jo ennen naksautusta, jotta käden liikkeestä ei tule merkki. Harjoitus on koiralle sekava, jos palkkaa ennakoi vuoroin naksu ja vuoroin kädenliike. Palkkio tulee vasta palkkasignaalin (tässä tapauksessa naksautuksen) jälkeen.
Miten koiran saa tarjoamaan eri toimintoja?
Houkuttimet ja avut pois ja anna koiran itse tarjota. Esimerkiksi kohdetyöskentely on hyvä harjoitus, kehittää omaa naksuttimen käyttöäsi ja koiran omatoimisuutta. Päätä kriteeri ja pilko harjoitus osiin. Älä etene liian nopeasti, mutta älä jää myöskään junnaamaan. Etene rohkeasti kun onnistuneita toistoja alkaa olla esim. 4/5.
Kuten varmasti koko maassa, meilläkin on ollut ihan kamala kevätkeli, räntää ja loskaa, märkää ja kylmää. Odotin jo niin innolla että kentät kuivuvat ja pääsee treenaamaan. Kaiken masistelun päälle tulee nyt jo kolmatta päivää taivaan täydeltä räntää. Videoillakin näkyy melkoisia kelivaihteluja, mutta jotain pientä oli treenattava silti.
Anonyymille kiitos kirjavinkistä, lainaan sen pikimmiten ja ymmärrän koiriani ehkä paremmin!
Lounan treeni täsmentyi itseluottamuksen nostoon ja hauskanpitoon. Yritin keskittyä omaan toimintaani, mutta jo eilisestä videosta huomaan, että palkkaamisessa olisi parantamisen varaa.
Palkkasignaalit, joita lelu-nami vaihdossa harjoittelin, ovat hieman edenneet. Louna ei enää namia ottaessaan lohmase käsiä niin pahasti ja se myös irrottaa lelusta. Huikatessani jes, lelu passivoituu ja aiempaan verraten Louna siirtyy nopeasti namipalkalle. Kun tulee oke, namit menevät pois tarjolta ja lelu aktivoituu. Olin positiivisesti yllättynyt, miten kivasti Louna lähti leikkimään. Välillä se on haihtunut vaan hommista tai väistää minua leikkiessä. Nyt vältin suoraa katsekontaktia, mutta keskityin muuten leikkimään. Leikin merkitystä olen myös vahvistanut ruualla.
Kontaktiharjoitukset vähän hukkuvat videon muun sisällön sekaan ja klippi oli lyhyt. Siitä huolimatta otin askelta sinne tänne ja palkkasin ihan siitä, että Louna oli hommassa mukana. Videolta kiinnitin huomiota, että voisin palkata koiran viereeni, ei niin, että ojennan palkan sille. Palkan suunta vaikuttaisi aika nopeasti toiminnon etenemiseen.
Temppuilut ovat hyvän päivän iloisia puuhia. On ollut kiva huomata, miten Lounan motoriikka on kehittynyt ja miten hauskaa siitä on tehdä temppuja. Välillä se oikein hämmentyy saadessaan lelun tai ruokaa siitä, että hyppii pyydettäessä. Nauttii jo tekemisestä. Selkään hyppääminen opittiin viikonloppuna, nyt harkattiin tuollaista kylki/reisi akselille osuvaa neljää tassua. Varmaan tuolle kömpelölle pomppuharjoitukselle on ihan nimikin. Pyöriminen on myös sujuvampaa kuin ennen ja pikkuhiljaa käsiavun saakin ottaa vallan pois. Istu ja maahan on myös uudelleen opetettu, vaihdot eivät ole näteimmät ja käytän häiritsevää käsiapua vielä toisinaan. Louna on nyt kuitenkin oppinut käskyn nätimmällä äänensävyllä, kuin millä se ne aiemmin osasi.
Kokonaisuudessaan Lounan kanssa tekemisestä jäi hyvä fiilis. Nyt vain lisää täsmätreeniä tekemään ja temppujen avulla suhdetta kehittämään. Savu sen sijaan tuntuukin etenevän niin lujaa, etten itse pysy perässä. Lisää vain haastetta ja uutta asiaa, jotta etenisi.
Seuraaminen on kehittynyt oikeaan suuntaan, vaikkakin perä vielä leviää. Homma on kuitenkin napakampaa ja Savu on paremmin kartalla tekemisestä. Takapään käyttöön käännöksissä olen tyytyväinen, kunhan vain antaisin koiran ehtiä aina mukaan.
Merkin kierto on mennyt huisisti eteenpäin. Olen alkanut saamaan esiin ensimmäisiä merkille juoksujakin, pitkäänhän Savu vain ravasi merkille. Videolla häiriöitä ei näy, mutta illalla junnu bongasi merkin kaikkien namikippojen ja lelujen seasta ja treenikaveri makasi tötsän takana vielä maasta. Mainiosti minimies vain hoiti hommansa ja kiersi merkin.
Pysähdyksissä pitäisi ehdottomasti edetä. Edelleen junnataan tuossa että kun itse pysähdyn, Savu pysähtyy ja seisahduksesta palkka.
Paikalla olemista olen vahvistanut, sillä Savu lähtee todella herkästi seuraamaan liikettä. Palkkaan sitä samalla, kun liikutan tai heiluttelen omaa jalkaani. Lähden pois myös aina oikean puoleisella jalalla, sillä vasurilla lähden yleensä seuruuttamaan. Työsarkaa riittää.
Kaukot etenevät pikkuhiljaa. Olen tehnyt asentoja nyt erikseen ja istumiseen olen alkanut liittää käskyä, sillä se on vahvin. Erikseen joka asentoa olen tehnyt siksi, että muutamasta vaihtotreenistä Savu alkoi jo ennakoida ja viikonlopun mätsäreissä oli kovin innokas istuskelija.
Parempia treenikelejä odotellessa. Voi kun olisi etukäteisviisaana ottanut hallivuoron kuukaudeksi...
Lauantaina saatiin uusia leikkikavereita. Ollaan Iidan kanssa nähty pari kertaa sattumalta mätsäreissä edellisten koirieni aikana. Nyt osuttiin samaan aikaan jälleen mätsäreihin ja tämän jälkeen vaihdeltiin viestiä. Iida ajeli porukoilleni ja lähdettiin siitä metsään. Louna pöhisi ja kiukkuili pihassa. On se tarkkaa mihin päästää vieraita koiria, voi vaikka varastaa Lounan kepit. Metässä jengi lähti juoksemaan ja Lounakin rentoutui.
Savu sai aussipentu Nitrosta ihan huikean leikkikaverin. Niin ne nappulat rämisteli menemään ja pikkunen pentu oli aika kovisa otteissa. Louna rakastaa pienet pupelot mielellään viis vaille rikki. Laikaristeytys Nana mennä viipottikin pitkälti omia reittejään ja kävi meitä aina välillä treffaamassa. Sitä vähän epäilyttivät Lounan ja Savun keskinäiset leikit. Ei niistä kyllä aina ole varma, leikkivätkö vai tappavatko toisiaan, äänentaajuudet ovat olleet mielenkiintoisia.
Löydettiin kivat jäkäläkalliot, joilta koirat katselivat maisemia ja painivat. Aurinko oli mennyt aikaa sitten pilveen ja jäätävä raekuuro yllätti meidät. Lähdettiin kengät märkinä talsimaan kotia kohti. Pihassa koiratkin näyttivät ihan uitetuilta, niin paljon sade kasteli. Leikit sujuivat mukavasti ja sovittiin että tapaillaan uudelleenkin haukkujen kanssa.
Louna ja Savu olivatkin lenkin jälkeen mukavan väyneitä, kun olivat saaneet peuhata. Nitro ja Nana olivat oikein mieluisia uusia tuttavuuksia ja tulivat kaikki kivasti toimeen. Aikuisena koirana Nana piti myöskin tilanteet hallussa ja koko nuori kolmikko ottikin kivasti mallia vanhemmasta.
Sunnuntaina suuntasimme siskoni kanssa Pesu ry:n järjestämään mätsäriin Pirkkalaan. Sielläkin nähtiin rutkasti tuttuja. Tapahtuma oli jälleen kivasti järjestetty ja mainio treenipaikka koirille, etenkin Lounalle. Savu jäi tauolle odottelemaan ja Lounan kanssa lähdettiin hengaamaan ihmismassaan. Väkijoukkoa ja kehiä lähestyttiin koiran tahtiin, testailin toimintakykyä nenäkosketuksella. Tuulessa rapisevat ja heiluvat kehänauhat vähän häiritsivät. Jäätiin sille etäisyydelle, että Louna kykeni toimimaan. Aika nopeasti päästiin nauhoille asti ja muutaman kerran mentiin niiden ylikin. Ympäristön ihmiset ja koirat olivat Lounalle nopeasti ok. Eniten se stressaa ja jännittää, jos toiset koirat rähisevät. Tällöin korvat ovat tiiviisti luimussa ja häntä alhaalla ja Louna pälyilee varmuudeksi melko pitkään. Toimintakykyään se ei ole enää aikoihin menettänyt. Edelleen se stressaa tuollaisia paikkoja, luimukorvia saadaan katsella vielä varmaan jonkin aikaa. Toimintakyky säilyy kyllä ja Louna rentoutuu nykyisin jo melko nopeasti, joten edistystä tapahtuu.
Jonkun rähistessä Louna katsoi kuitenkin parhaaksi kiivetä kolmapäilleni kuikuilemaan. Sisko saikin alkukiipeilyistä kivan kuvan. Kehässä Lounaa häiritsivät ensin nauhat ja ensimmäiset liikkeet menivät lähinnä sijaistoimintona maata nuuskien. Seisominen sujui kivasti, mutta korvat olivat visusti liimaantuneet pään myötäisesti. Tuomaria Louna meni iloisena katsomaan ja antoi kosketella. Hampaiden katsomisen jätimme väliin sillä tilanne itsessään oli koiralle riittävän haastava. Yksilöliikkeet sujuivat paremmin ja viimeisissä pari liikkeissä Louna ravasi jo ilmavasti ja rennosti. Ansaitusti saatiin sininen nauha.
Savu painelinkin kehään aika nopeasti taukoilun jälkeen. Sille ympäristö oli oikein fine ja pikkumies tepsutti reippaana vierellä. Seisominen oli jokseenkin työlästä. Pitää vähän tarkentaa kaukotreenejä ja jatkaa asentojen harjoittelua yksittäin. Savu lähtee seisomisen jälkeen tosi nopeasti tarjoamaan istumista tai makaamista, joten vahvistetiheys oli kehässä ehkä häiritsevät tiheä. Muutoin esiintyi hyvin, antoi käsitellä, eikä väistänyt. Hampaat näytin itse ja liikkeet sujuivat tällä kertaa haukkumatta. Namien syötöstä tuli kuitenkin vähän palautetta, kyse ei ole kuitenkaan mistään pikkupennusta. Ihan tiedossa kyllä, olivat vain asennonvaihdot koiralla vähän turhan hyvin muistissa.
Savu sai siis myös sinisen nauhan vahvasti näkyvän palkkaamisen vuoksi. Nauhakehään veinkin vain Savun, koiria oli toistakymmentä juoksemassa ja Lounalle se olisi ollut liikaa. Savu seisoi nauhakehässä jo paremmin ja maltillisemmin ja liikkeet sujuivat hienosti. Nauhakehässä sijoituttiin nippanappa, tuloksena SIN4. Sijoituksesta huolimatta kannoimme kotiin aikamoisen kassillisen tavaraa ja koiranruokaa.
Mätsärin jälkeen menimme koirien kanssa vielä vanhemmilleni, jossa varmaan lomailemmekin nyt hetken aikaa. Nuorempi sisko otti videota Lounan pompuista. Aika nopsaa tuo kömpelö höpsö nämä oppi, tulee ihan tuosta vaan syliin ja selkään. Pientä tekniikkahiontaa itsellä vielä. Lounan motoriikka on kuitenkin hurjasti kehittynyt ja se todella ponnistaa, eikä kiipeä minua pitkin. Tarkastikin se tulee kohdilleen, eikä revi hiuksia tai raavi minua. Ihana pieni Lusku ♥
Mieheke lähti Viron reissuun, niin me muutettiin haukkujen kanssa hetkeksi porukoille. Itse sairaslomailen täällä ja koirat ovat saaneet rellestää aika vapaasti. Auringonlaskuissa on käyty suolla lenkkeilemässä ja hyvinhän noilla natsaa. Lounakin on rentoutunut, vahtii kylläkin tehokkaasti täällä. Savu nyt on aina tuommonen kultapoika.
Paljon kuvia, vähän tekstiä. Postista saapui paketti, ValjasVoltin tekemät kaulapannat tulivat. Ihan huippu kapistukset. Tuskailin kauan, mistä saisin mittatilauksena oikean kokoiset ja riittävän leveät nahkaiset solkipannat. ValjasVoltti vakuutti ja olen aivan myyty, kauniit leveät azalea ja navy kotiutuivat tänään. Nyt kelpaa laittaa leveät pannat remmilenkeille ja retkille kaulaan. Viikonloppuna saadaan seuraa uusista koirakavereista ja sunnuntaina junnut menevät Pesu ry:n järjestämään mätsäriin. Tänään oli itsellä jo parempi päivä ja vähän treenailtiin. Alla ig kautta jaetut videot ja pieni tekstikooste treenilöstä.
Savun kanssa tehtiin vähän frisbeen tueksi temppuiluita ja muutaman kerran kiekkoakin heiteltiin. Kiva oli treenata epätavallisessa paikkaa ja Savulla oli hyvä motivaatio päällä.
Takapään käyttöön on nyt liitetty käsky ja homma on mukavasti kontrollissa. Sisällä Savu nousi sohvaa vasten ja ulkona terassin kaidetta. Kun menin itse maahan, Savu nousi myös minua vasten. Tarkoitus olisi opettaa se nostamaan takapää reisiäni vasten ja hyppäämään selkään, mutta pieni välitemppu tekee hyvää meille.
Merkin kierto on edistynyt hurjasti ja yksi videoklippikin siitä saatiin. Illan treenissä kartion ympärillä oli aika paljonkin sälää ja äitini istui vähän matkan päässä. Matka oli vaihdellen 4-5m ja kivasti saatiin vauhtiakin lisää. Koko ajan etenee hienosti.
Seuraamisen lähtöjä otettiin jälleen lelutekniikalla ja ilmankin. Tarkkaa työskentelyä, lelulla saatiin vähän poweria hommaan. Savu meinaa lähteä vähän poikittamaan, toisin sanoen perä vain irtoaa. Keskityin kovasti palkan suuntaan.
Pyöriminen on jalosteltu nyt myös toiseen suuntaan ja pyrin pyöräyttämään Savun aina samalla kertaa molempiin suuntiin. Samoin pivottia on tehty nyt paljon toiseen suuntaan selän jumien vuoksi. Myös oikean puolen perusasentoa aloitimme.
Louna pääsi myös pitkästä aikaa treenaamaan. Ensin tehtiin totisempia hommia ja sitten hupsuteltiin. Louna tarkkailee ympäristöään melko paljon ja pöhähtelee, kun veli häärää ulkona, myös muovipussit ovat olleet jännittäviä.
Kontaktia teimme heti alkuun. Palkkasin Lounaa tosi tiuhaan että edes vilkaisi ja kivasti sainkin sen kulkemaan hereillä mukanani. Lähestyimme pikkuhiljaa tavaraläjää, johon olin jättänyt kassin, muovipussin, kartion ja noutokapuloita. Häiriölelut ovat vielä liian kova juttu. Kivasti sujui, huima edistys edelliskerroista. Louna oli aika hektisessä mielentilassa, mutta tarjosi mitä pitikin.
Luopumisharjoituksia teimme muiden häiriöiden lähettyvillä. Kävelimme myös rauhassa katsomaan veljeäni autohommiin ja luvan kanssa Louna meni sitten moikkaamaan.
Palkkasignaaleita työstin myös. Lähinnä vahvistin lelun arvoa, Louna leikkii kyllä yksin, mutta ei mielellään tartu leluun minun ollessani siinä kiinni. Heti, kun oli kiinnostunut leikkimään, palkkasin sen nameilla. Tarttuikin paljon innokkaammin leluun ja heti kun alkoi hieman vetämään, annoin voittaa. Hiljaa hyvä tulee, kovasti ajateltavaa nuorikolle.
Kun kaikkia Lounalla raskaita totisia juttuja oli puuhailtu ihan riittämiin, annettiin iltaruoka temppujen parissa. Olen opettanut Lounan jo aiemmin halaamaan minua, kun olen kyykyssä. Hötkyilystään huolimatta se tekee sen ihmeen huolellisesti, eikä revi hiuksiani tai sählää muuta ikävää.
Tänään hommassa edettiin sen verran, että Louna hyppäsi reppuselkääni. On muuten tukeva ote, eikä paljonkaan heilu selässä! Louna olkapäillä pystyi myös kävelemään, siellä kiikkui tyytyväisenä. Tasapaino ja koordinaatiokyky ovat kyllä huimasti kehittyneet, temppuiluissa sen huomaa. Tarkoitus on myöhemmin viedä temppua eteenpäin niin, että vain seison ja Louna hyppäisi hartioilleni. Varsinaista vasten hyppyä ei voi selkään tehdä, sillä Louna on sen verran iso, että kaatuisin maahan. Yritän opettaa sen hyppäämään niin, että ottaisi aina kiinni ja jäisi paikalleen. Näin en ehkä lennä rähmälleni.
Kiva fiilis jäi treeneistä ja mukava oli koirien kanssa touhuta kun omakin olo oli parempi!
Omien koirien kanssa lähdetään nollista, mutta kun laumaan liittyy joku erilaisen oppihistorian omaava, lähdetään riman alta. Siltä se tuntuu. Nyt kun arki sujuu, voisi kuvitella tekeväni Lounan kanssa jotain suunnitelmallisempaa. Puolen vuoden treenisuunnitelma sisältää vähintään kahdet kenttätreenit viikossa ja kaupunkitreenin kerran viikossa. Pitkän tähtäimen suunnitelma on lähinnä pohjien tekemistä, jotka koiralla jo pitäisi olla, arkisia asioita ja uusia juttuja harrastusten pohjalle. Muistin tueksi ja kehityksen seuraamiseksi lista, treeniseurakin kelpaa.
Palkkasignaalit, jes on ruokapalkka ja oke lelupalkka. Tarkoitus saada kiinnostumaan molemmista, ruoka ei tule ikinä ilmaiseksi ja leikki muotoillaan niin, että leikkii yhdessä, eikä itsekseen.
Luoksetulo, kun pyydetään, niin tullaan, eikä vatkata ja ihmetellä maisemia. Toiminnan merkitys koiralle selväksi.
Odottaminen, edelleen luopumisharjoituksia, rauhoittumista. Taukokäytös, ovista kulkeminen etc.
Hihnassa kulkeminen, ei kiskomista tai riekkumista, vaan maltillinen ja kuuliainen kulkija.
Hommiin vihje selväksi. Kun mennään kentälle, siellä ollaan joko tauolla tai töissä. Lyhyitä täsmäisku treenejä kentällä, tauko - leikki - tauolle.
Sheippaamisen avulla aktiivisuuden lisääminen. Muutaman minuutin toimintatuokioita, jolloin palkkaa satelee toiminnasta.
Istu, maahan ja muut arkiset asiat ärsykekontrolliin.
Automatkustus kuntoon, ei enää seilaamista tai autosta itsekseen ulos tulemista.
Temppujen harjoittelu muun opettelun tueksi. Oppii samalla oppimaan ja tutustun koiraan paremmin.
Tiivis ja tehokas kevät-kesä tulossa, jospa syksyllä oltaisiin edetty.
Niin se on sitten maaliskuu taputeltu pakettiin. Ripeätoiminen kuukausi olikin ja huhtikuusta tulossa vielä vauhdikkaampi ja koiramaisempi.
Louna pääsi eilen ihan spessulenkille kahden kanssani. Lähdettiin kävelemään pellolle ja panostettiin hihnakävelyyn sen lyhyen matkan ajan. Kuten aiempienkin koirien kanssa, käännyin ympyrälle. jos Louna ehti vetää hihnan kireäksi. Palkkasin koko ajan löysästä hihnasta. Alku olikin yhtä pyörimistä, mutta lopputulema oli sitten se, että hienosti palkkaantunut Louna käveli kutakuinkin poikittain edessäni. Hihnakäytöksessä on paljon Vilkkumaisia piirteitä. Rekisteröi kaiken ympäriltään ja reagoi hyppimällä ja tempomalla. Mitään määrättyä suuntaa ei aina edes ole, riippuu ihan missä lehdet rapisevat tai linnut lentävät.
Louna on onneksi nopea oppimaan ja tykkää työskennellä ihmisen kanssa. Edelleenkään se ei ole hihnassa rauhallinen kuten toivoisin, vaan nyt se pompottaa paikallaan remmi löysänä. No, edistystä sekin. Parin sadan metrin hihnaharjoittelu alkulenkistä väsytti penskan päätä ihan huolella. Pellon jälkeisellä metsätiellä päästinkin Lounan vapaaksi ja lähdimme metsäpoluille.
Lisääntyvästi on alkanut neiti porhaltaa hajujen perässä, vaan eipä se toistaiseksi minnekään ole mennyt. Nenä käy herkeämättä ja ympäristöä tarkkaillaan. Kaikkea muuta ympäristöä, kuin minua. Harjoittelinkin Lounan kanssa sitten lähellä pysymistä. Vislasin kerran ja kun koira ei tullut, lähdin juoksemaan tietä pitkin pois. Yllätyin hieman, että Louna ei huomannut. Kun se huomasi minun häipyneen, olin juossut jo melko pitkälle, yli sadan metrin päähän. Nuorikko lähti kiljuen perään ja pinkoi minkä jaloistaan pääsi. Ei päästänyt minua tämän jälkeen näkyvistä, mutta kuulolla olo treeniä tehtiin edelleen.
Kaiken kaikkiaan mukava ja rentouttava lenkki. Takaisin tullessa otettiin vielä hihnakävelyä ja kivasti pääsi palkkaamaan. Kyllä tuosta vielä hieno haukku tulee. Maanantaina Lounalta otetaan tikit pois ja se pääsee jälleen rallittamaan kavereiden kanssa, kohottamaan kuntoaan ja treenaamaan normaalisti.
Savun kanssa kävästiin illalla kentällä, viimein pääsee ulos treenaamaan! Treenisuunnitelmani oli vähän hajanainen, mutta kiva setti saatiin pakettiin. Savu on viimeksi treenannut kentällä, ööh, lokakuussa?
Seuraamiseen teimme edelleen asennetta, nyt toiset sellaiset treenit. Videolta näkyy miten koira leviää käsiin ja irtoaa, mutta tarkoitus onkin päästä nyt sunnuntaikävelystä eroon ja hakea vähän boostia. Pienen asennetreenin jälkeen panostetaan taas tarkkuuteen ja sijaintiin. Merkin kiertoon tein hieman samantyylistä treeniä. Merkkiä ei olla ennen ulkona tehty, joten lyhensin matkaa aluksi ihan reilusti. Palkkasin ensin namilla, jotta Savu pääsi jutun juonesta kiinni. Tämän jälkeen juoksinkin lelun kanssa karkuun. Loput merkin kierrot palkkasin lelulla. Raviaskel merkille oli hiukan ripeämpää ja täysiä juostiin takaisin. Aiemminhan merkinkin kierto on ollut sellaista sipsuttelua. Maksimimatka taisi vaihdellen olla kolmisen metriä. Kertaalleen Savu teki niin tiiviin kierron, että ponkaisi merkistä ja kaatoi sen. Muutoin oikeen mukavaa poweria ja toimintaa. Asennon vaihtoja näytin kaverille, itselle vieraampi aihe kouluttaa. Kivalla mallilla kuitenkin ovat, nyt vain läpiajetuksi se että etutassut paikallaan. Seisomista täytyy myös harjoitella lisää.
Kaiken kaikkiaan tehokkaat ja hyvät treenit. Läpikäytiin teoriassa myös jääviä ja noutoa ja näiden parissa jatketaankin piakkoin.
Viime viikolla kävin Miira Hellstenin luennolla, jonka Pesu ry järjesti. Paljon itselle tuttua perusasiaa, mutta kuitenkin eri vinkkelistä. Hyviä ja havainnollistavia esimerkkejä ja mukavaa ajatusten järjestelyä itselle. Kuulijoiden kysymykset olivat myös hyviä, se mikä on itselleni ihan itsestäänselvyys, onkin toiselle ihan uutta. Muistiinpanoja kertyi useampi sivu, tässä ne.
Kirjavinkit
Millaista on olla eläin? ja Eläin ja ihminen, kirjoittaja Helena Telkänranta
• Eläimen motiivin ydin ei ole toisten hallitseminen vaan omaan tunnetilaan vaikuttaminen (tarpeiden tyydyttäminen)
• Ei toivotulle käytökselle on monia syitä; terveys/kivut, stressi, pitkäaikainen stressi, virikkeiden puute, geenit ja lajityypillinen käytös, oppimishistoria ja pikkupentuaika, emon hoiva, ympäristö, koulutusmenetelmät ja ihmisen käytös
• Ei toivottua käytöstä ei voi pelkästään tukahduttaa vaan koiralle on opetettava vaihtoehtoinen käytös. Esimerkiksi hihnassa kulkemisesta tarkka kriteeri, vieressä, takana... Ei pelkkä "nätisti tai hihna löysällä", liikaa väljyyttä vaihtoehdoissa. Ovesta ulos mennessä luopumisen kautta rauhoittumista, ei mennä ryntäilemällä. Vastenhyppimisessä esimerkiksi käsikosketus tai muu rauhoittavampi temppu.
• Terveystutkimusten tärkeys, jos koira alkaa yllättäen häiriökäyttäytyä. Onko mahdollista, että koiraan sattuu, jos mikään muu ei ole muuttunut?
• Häiritsevä ja ei toivottu käytös voi johtua myös kroonisesta stressistä, jota pakottava, alistava ja epäreilu koulutustyyli edesauttaa
• 1-3kk iässä voimakas epämiellyttävä tai pelottava kokemus on usein pysyvä. Sosiaalistuksessa panostettava erityisesti hyviin kokemuksiin, ei pelkkiin neutraaleihin. Omistajan vastuulla pitää kokemukset pennulle turvallisina ja miellyttävinä.
• Kastrointi voi vaikuttaa käytökseen, sillä hormonitoiminta lakkaa. Arkojen koirien kohdalla viimeinenkin itsetunnon jäämä "häviää". Saattaa jopa pahentaa siis ongelmia. (En muista kenen tutkimus)
• Harjoituksissa ja uuden käytöksen opettamisessa lähdetään aina nollista, omat tunnetilat, teoria haltuun, häiriöiden ja harjoitusten pilkkominen niin pieniin osiin, että koira onnistuu. Ongelmana usein ohjaajan kiirehtiminen.
• Oman tilan tarve on jokaisella oma. Naksutinkoulutusta oli (Ruotsissa) kokeiltu lapsiin, jotka pelkäsivät vettä. Heitä palkittiin aina, kun he menivät lähemmäs vesirajaa. Lopulta lapset seisoivat altaassa vyötäisiään myöten vedessä. Heillä oli koko ajan mahdollisuus tulla pois tai kauemmas vesirajasta.
- Myös koiralla on oman tilan tarve ja sitä tulee kunnioittaa.
- Jokin koiraa häiritsevä kohde tai ympäristö tulisi kiertää pikku hiljaa lähempää, mutta niin kaukaa, että koira kykenee toimimaan normaalisti häiriintymättä.
• Kipu yhdistyy ympäristöön.
- Esimerkiksi omistajaa jännittävät ohitukset koiran riekkumisen vuoksi. Vastaantulijaa ennen hihnaa kiristetään, jopa niin että koiraan sattuu (näitä näkee liian usein). Koira yhdistää kivun haju-, maku- ja näköärsykkeisiin, joita sillä hetkellä havaitsee. Koira ehdollistuu hyvin nopeasti ja kaikki ohitettavat koirat ovat hyvin nopeasti ongelma.
• Väärä koira, väärä ympäristö
- Yleinen ongelma, ei ymmärretä koiran tarpeita, eikä oteta selvää
- Toisinaan vaikka otettaisiinkin selvää, syytetään silti koiraa ongelmista
• Jalostukselliset ongelmat
- Jauhelihapaketin kokoisista lajinedustajista aina poninkokoisiin, tunnistavatko chihuahua ja irlanninsusikoira toisiaan samaksi lajiksi?
- Ruttunaamat, lyhyet jalat, ylipitkä turkki ja muut fyysisesti sairaat, joilla usein myös puutteellinen elekieli, aiheuttaa isoja hankaluuksia muiden koirien kanssa
- Luonneongelmat, terävyys, arkuus, huonohermoisuus, esimerkiksi Norjassa belgianpaimenkoirien poliisikäyttö vähentynyt
• Hyvä koiranomistaja huolehtii luottamussuhteesta koiraan, eikä saata koiraa liian vaikeisiin tilanteisiin. Omistajalla on vastuu koiran hyvästä ja turvallisesta olosta. Omistaja tekee myös aloitteita leikkiin ja heittäytyy täysillä. Resurssit ovat omistajan hallinnassa, ruoka, leikkiminen ja sosiaalinen huomio. Koiranomistajan tehtävä on huolehtia hyvästä vuorovaikutuksesta.
• Positiivinen koulutus ei ole sama asia, kuin salliva tai vapaa kasvatus (vaikka näin sen moni haluaa ymmärtää)
- Sen sijaan että seisottaisiin kädet pystyssä "en voi puuttua tai tehdä mitään", koiraa palkataan onnistumisesta ja ennakoidaan tilanteet, jotta ongelmia ei tule
- Ennakointia ja ongelmanratkaisutaitoa voi ja pitääkin harjoitella
• Tilanteiden suunnittelu ja harjoitusten turvallinen toteutus tärkeä osa koulutusta
• Palkkioiden arvokkuuteen voi vaikuttaa. Ruoka tulee kädestä tai muutoin tavoiteltuna. Palkkioiden arvoa on myös mahdollista korottaa siten, että palkitsee ensin laimealla palkkiolla ja sitten superilla. Esimerkiksi ensin leikki ja ruokaa jo siitä, että koira tarttuu leluun. Sosiaaliset kehut ja sen jälkeen leikki tai ruokaa jne.
• Luopumisharjoitus monen harjoituksen runko ja tärkeä taito arjessa. Kehittää itsehillintää ja malttia.
• Oma rentous ja tunnetila tärkeää
- koira tarkkailee jatkuvasti elekieltä ja äänensävyä
- koiran käytös peilaa paljolti omaa oloamme ja käytöstämme
- koira haistaa tunnetilamme myös hormonitoiminnan kautta (samoin muiden nisäkkäiden)
• Ihminen koiralle - luottamuksen arvoinen toiminnanjohtaja (ei mikään epämääräinen diktaattori)
• Vanhat susitutkimukset perusteettomia, johtajuus ei ole aggressiota ja toisen alistamista
• Hierarkioita on, mutta johtajuus ja kouluttaminen eivät ole väkivaltaa. Henkinen tai fyysinen pahoinpitely aiheuttavat ison osan ongelmista ja koiran pahasta olosta.
• Hyvä ohjaaminen/ johtajuus vähentää aggressioita, haavoittuvaisuutta ja stressiä
• Koira tuntee kipua, surua ja iloa, sekä muita perustunteita. Koira ei kuitenkaan kykene ajattelemaan rationaalisesti, eikä näin ollen voi kostaa tai osoittaa mieltään.
• Virikkeistäminen on jokaiselle eläimelle erityisen tärkeää. Ilmainen ruoka kupista on pääsääntöisesti tylsä. Koira tekee mielellään töitä ruokansa eteen. Aihetta oli tutkittu oravilla. Oraville oli opetettu yksinkertaisia temppuja, joka jälleen niillä on mahdollisuus valita ilmaiset pähkinät, tai tehdä tehtävä ja saada palkaksi samanlainen pähkinä. Oravat valitsivat jälkimmäisen, sillä se on aktivoivaa ja tuottaa mielihyvää.
• Metsä ja luonto ovat koirallekin tärkeitä ympäristöjä, eikä niiden arvokkuutta sovi unohtaa. Monipuolisessa maastossa lihaksisto kehittyy kunnolla, koira saa haistella, joka on sille luontaista ja kaivaa ym. Metsä on usein myös stressivapaa ympäristö ja koiralla on mahdollisuus rentoutua lajinmukaisen puuhan parissa.
• 3 äLLää, Luopuminen, Luoksetulo ja Lähellä pysyminen, asiat, jotka jokaisen koiran tulisi osata
• Koira kiintyy ihmiseen niin voimakkaasti, että sitä voidaan verrata lapsen ja vanhemman kiintymyssuhteeseen.
• Sudesta poiketen koira osaa luonnostaan tulkita ihmisten ilmeitä ja eleitä ja on avoimempi.
• Elekieli; Rauhoittelevat eleet kuten suupielien nuoleminen ja haistelu ym.
• Koiraa ei saisi rangaista varoittavista eleistä, kuten murinasta. Koira ei välttämättä lopeta varoittavien eleiden käyttämistä, mutta tilanne pahenee muilta osin ja siitä tulee isompi ongelma.
• Ärsykekynnys; stressin alapuolelle koira on rento ja pärjää hyvin, hermostunut koira kykenee vielä treenaamaan, palkkiot maistuvat, mutta antaa rauhoittelevia signaaleja. Ärsykekynnyksen ylittyessä koira käyttää ns. keltaisia (varoittavia eleitä) ja lopulta punaisia signaaleja (mahdollisesti pureminen, näykkiminen ym).
Lopussa puhuttiin myös kivun merkityksestä käytökseen laajemmin. Siitä en juurikaan tehnyt muistiinpanoja, sillä viime kesä muistui liikaa mieleen. Kivun keskellä tulisi muistaa, että toimitaan koiran olon mukaan ja lopulta mietitään, onko koiran elämä enää sen ansaitsemaa koiran elämää.
Halusin jakaa iloiset iltapuuhamme tännekin. Pentutemputtelua ja puuhastelua. Lounalla oli tänään pentukoulu. Hengailimme hallissa, kun muut opettelivat istumista ja muuta sellaista. Kouluttaja on aika perinteisen linjan houkuttelija. Siitä huolimatta ihan mukava ja saimme Lounan kanssa olla omassa rauhassa. Pelkkä oleskelu tekee tuolle oikein hyvää. Muksaa viikonloppua kaikille.
Koiria kouluttaessa ja palkatessa sapuskaa kuluu paljon. Ja sitten kun sitä kuluu paljon, ei voi syöttää enää lisänä ruokaa. Ja kun koko ravintoympyrä koostuu palkkaamisesta, ei auta viskata kitaan Frolicia tai pelkkää juustoakaan. Siispä, tehdään tehokkaat palkat itse, joihin ei tule mitään lisättyä.
Käytän itse paljon sisäelimiä, sekä kieliä koirillani palkkana nappulan seassa. Suhteilla munuaisia ja kieliä saa melko helposti, mutta niitä löytyy usein alennuslapuilla myös kaupan hyllystä. Meillä on mennyt kielen ja munuaisen lisäksi myös sydäntä ja maksaa. Kaikki palkat ovat maistuneet yhtä hyvin.
Munuainen on kaikista nopein valmistaa. Koostumukseltaan mukavaa pilkkoa, saa pieniksi paloiksi. Munuainen on valmis vajaan puolen tunnin keittämisellä. Huono puoli on se, että munuaiset ovat kovin pieniä, noin niin kuin palkan määrää ajatellen.
Kieli on kaikista hitain. Olen keittänyt kieliä tunnin, hieman reilunkin. Koostumukseltaan myös ärsyttävämpää pilkkoa, sillä kieli on sitkeää ja menee pilkkoessa hieman mössöksi. Jos jollain jäi epäselväksi, kuvissa esiintyy porsaan kieli.
Sydän lienee yleisin ja helpoin, siihen tutustuin itsekin ensimmäisenä. 30-45min riittää sydämen keittoajaksi, vähän koosta riippuen. Helppo pilkkoa ja koostumukseltaan miellyttävä, tiivis ja saa pieniksi palasiksi.
Maksa on mainio A-vitamiinin lähde ja näin ollen täydentää koiran ruokavaliota mukavasti. Maksaa taisin keittää liki tunnin, mutta possun maksa kokonaisena on melko isokin. Maksa on helppo pilkkoa ja koostumukseltaan pysyy koossa, mutta on pehmeähköä.
Itse käytän palkkoina siis noita neljää. Keittoaika vaihtelee, liian pitkään ei periaatteessa voi keittää, kunhan muistaa pitää kattilassa vettä. Minä poltin joskus munuaiset pohjaan, kun arvioin ajan väärin... Keitetty elin tai lihas nostetaan jähtymään ja pilkotaan. Palkat on helppo pakata päiväyksen ja nimimerkinnän kanssa vaikkapa minigrip pusseihin.
Pieni minigrip pussi riittää meillä mainiosti yksiin treeneihin, etenkin jos lisänä on nappulaa. Palkat säilyvät pakastimessa määrittelemättömän ajan. Pienet pussit sulavat huoneenlämmössä sopivan nopeasti, jolloin ne saa lyhyelläkin varoitusajalla treeneihin mukaan.
Mietin muutamaan otteeseen, tahdonko jakaa vuosia vanhoja videoita. Kuitenkin, ehkä joku toinen voi oppia näistä. Ehkä näiden ansiosta joku toinen ajattelee enemmän kuin minä. Ja ehkä sen jonkun toisen ei tarvitse rämpiä siellä samassa suossa. Postaus on pitkä ja videopainotteinen, suosittelen varaamaan aikaa. Aplodit sille, joka jaksaa koluta tämän stoorin läpi.
Sain Tuikun vuonna 2011, olin tuolloin 15-vuotias. Tuikusta piti tulla ensimmäinen harrastuskoirani, tokokoira, koska en oikeastaan agilityn ja tokon lisäksi muita harrastuksia tiennyt. Vetoa teimme talvisin, mutta siihen ei minultakaan kovin paljon taitoja vaadittu. Koin olevani koirankouluttajan vähintäänkin keskiverto ja ahmin tietoa yrittäen mahdollisimman nopeasti toteuttaa itseäni myös käytännössä.
Otetaan nyt esimerkiksi tuo ensimmäinen video. Yritin leipoa koirasta tokokoiraa, ollen itse aivan pihalla kaikesta (olisi ollut hyvä tunnistaa omat ja koiran rajat). Olin juuri tutustunut ihan uusiin juttuihin. Siinä iässä kaikki viettiteoriat, mutupohjan opit ja muu sälä osui ja upponi samantien ja jippii, koiraa kouluttamaan. Käytin pakotteita about kaikessa, jos puhutaan siitä että koira osaa tai joskus oppisi seuraamisen, hihnaa ei pitäisi tarvita missään vaiheessa. Jos koira mokaa, niin mietitään miksi? Se on lähtökohtaisesti ohjaajan vika. Ei koiran. Koira ei osaa, jos se mokaa tai tekee väärin. Jos koira osaisi, se ei haluaisi tehdä virhettä. Montakohan kertaa mahdoin Tuikkua huomauttaa hiukankin laiskemmasta menosta tai kontaktin tippumisista..? Ja miksi kävelen kuin rautakanki? Muistan kun kuvasimme tuon videon. Tuikun palkka tuosta setistä, se sai pari kuivanappulaa. Ihan oikeesti. Mitä on mahtanut 17-vuotiaan päässä liikkua?
Kyseenalaistin "vaatimisen" ja "auktoriteetin" sen jälkeen, kun Tuikku antoi oman palautteensa. Vaadin siltä jotain hienoja kiemuroita jynssäämällä samaa mutkaa uusiksi ja uusiksi. Lopulta koira kaatoi minut rähähdyksen säestämänä maahan. Miten kauan menee tajuta, että toinen ei ymmärrä, eikä osaa? Kukaan ei koskaan avannut minulle, mitä vaatiminen tarkoittaa. Kukaan ei kertonut, että kriteeriä tulisi laskea, jotta koira voisi onnistua. Ainoa, mitä sain tuolloin vastaukseksi, olivat vaatiminen ja oman osaamisen esittely koiralle. Se oli ihan yhtä tyhjän kanssa.
Totesin, että toko ei ole meidän lajimme. Pääsin kertaalleen kokeenemman harrastajan jutulle. Kerroin, ettei Tuikku osaa perusasentoa. Näytin pariin otteeseen, miten se sujuu. Käsiapu, käskyjä triplat ja silti koira oli viittä vaille hammas reidessäni ja kiihtynyt. Sain tuolloin ensimmäiset konkreettiset ohjeet. Palkkaa suorasta perusasennosta, jätä käsiapu pois. Ja se näytettiin minulle kädestä pitäen. Kuvasin samantien kotitreenistämme videon ja siinä on jo jotain. En tosi ymmärrä, miksi tein uutta asiaa viisi minuuttia yhtä soittoa? Tai, miksi ihmeessä olen palkannut ja korjannut ja palkannut miltei jokaisen perusasennon? Koiran fiilistä jaksan ihailla ♥
Aloin saada kiinni siitä ideasta, että homman tulisi olla mukavaa molemmille. Niinpä, ei hullumpi ajatus. Niinpä me tosi kovasti yritimme. Se tuotti jopa tulosta. Treenaaminen oli mielekkäämpää. Mutta palkkausongelmia oli edelleen. Tuikku äänteli ja puri, enkä minä ymmärtänyt. Ongelmat johtuivat lähinnä siitä, että palkkasin liian vähän, väärään aikaan ja kiihdytin koiraa liikaa. Aloimme harjoitella lelupalkkausta ja nameista luopumista. Virheistä ei tullutkaan enää varsinaista sanktiota, vaan koira menetti mahdollisuutensa palkkioon. Häiriökäyttäytyminen loppui nopeasti, nopeammin, kuin olin ajatellut. Konkreettisin apu oli kaveri, joka jaksoi inttää ja vääntää kanssani. Vannotin kuitenkin edelleen, että minulla on käsissäni niin haastava koira, että sitä ei naksuttelemalla koulutella. Sitä pitäisi myös kieltää, voimakkaasti.
Hankin Vilkun ollessani 19-vuotias. Jonkin verran oli tullut treeneissä siis ravattua ja enemmän hankittua teoriatietoakin pohjalle. Olin innoissani hankkinut naksuttimen ja lainannut naksutinkirjan. Nyt minulla olisi koira, josta tekisin täydellisen alusta asti. Välineillä ei tee mitään, kun niitä ei osaa käyttää. Niin se vain on. Aivan sama miten klikkaili, en koskaan saanut kaivettua Vilkusta sitä aitoa aktiivisuutta esiin. Se ei ehtinyt oppia pivottia kunnolla. Se ei oppinut seuraamaan. Palkkailin väärään aikaan, väärästä suunnasta. En ymmärtänyt vahvistetiheyden merkitystä, en ymmärtänyt, mistä kannattaa palkata. En ymmärtänyt, mitä kriteerin laskeminen konkreettisesti tarkoittaa.
Sattui sitten nättinä kesäpäivänä niin, että saimme kentälle treeniseuraa. Lähdin treenaamaan kovin ylpeänä, mutta niin sitä vain havahtui, että suossa ollaan, taas. Olin viskannut naksutinhommat mäkeen, sieltä ja syvältä sellainen hifistely. Ei MINUN koirani ja piste. Enkä minä. Vaan treenikavereiden koirat tekivätkin töitä ihan superisti. Siten, kuten minä halusin koirani tekevän. En vain silloin voinut myöntää sitä. Koska se kaikki oli saatu aikaan koiria kehumalla, kannustamalla, naksuttimella ja kaikella muulla "lällyilyllä". Treenifiilis olikin siltä erää siinä, enkä olisi heidän nähden tahtonut tehdä mitään. Salaa minua jäi kiinnostamaan, mikä se kikkakolmonen on, miten koiran saa noin toimimaan.
Noh, tekevälle sattuu ja osuinkin samoille lenkeille ja treeneihin näiden kavereiden kanssa. Olin niellyt pettymykseni ja Vilkun suhteen todennut että fine, en osaa, please help me. Tuikun suhteen en luovuttanut. Itse pilattu, itse korjattava. Ja voi että kun olivat vanhat tapani tiukassa. Vänkäämiseni ei johtanut mihinkään. Tiia ja Janika kysyivät liian vaikeita. En osannut perustella toimintatapojani. En osannut kertoa miksi toimin mitenkin. En osannut pohjata tietoani mihinkään muuhun, kuin mutuun ja kokemukseen.
Vasta vuosi sitten talvella havahduin oikeasti, miten pihalla ylipäänsä olen koiran koulutuksesta. Luulin olevani avoin, mutta olinkin enemmän "minä itse" asenteella liikenteessä. Ryhdyin avoimemmaksi (kuulostaa hauskalta). Halusin oppia. Minua kiinnosti, mitä koirieni päässä liikkuu. Miksi meidän arki tai treeni eivät toimi, kuten haluaisin? Miksi en saa toivomiani tuloksia? Tai, miten pääsisin niihin?
Minut opastettiin kädestä pitäen käyttämään naksutinta. Kerrottiin, miten koira opetetaan luopumaan ja kuinka sitä voisi hyödyntää kaikessa. Minä en uskonut. Sitä ei voisi hyödyntää kaikessa. Ei varmasti voisi, koska en itse onnistunut. Kyse tosin oli enemmän siitä, että minä en vain ymmärtänyt, miten sitä voisi hyödyntää yhtään missään.
Intoni kouluttamiseen kasvoi ja opin koko ajan lisää. Otin tietoa paljon avoimemmin vastaan ja uskalsin kysyä enemmän. Ymmärsin mitä konkreettisesti tarkoittaa vaatiminen ja asian loppuun vieminen. Ymmärsin, mitä tarkoitetaan koiran kannustamisella. Opettelin itsekin leikkimään koirieni kanssa, se oli vaikeaa. Sitä piti ihan oikeasti opetella. Opettelin käyttämään naksutinta ja hankin sen käytöstä lisäinformaatiota. Yritin jättää omia käsiapujani pois ja ymmärtää kouluttamisen kokonaisuuden. Ensimmäinen, mitä huomasin, oli oma mielentilani. Kouluttaminen oli kivaa. En turhautunut. Opin näkemään pieniäkin yrittämisiä ja onnistumisia ja osasin iloita niistä.
Oivalsin jutun juonen viime kesän alussa. Palkkaaminen alkoi sujua kummankin koiran kanssa. Arki oli oikeasti helppoa ja huoletonta. Ei se minusta aiemminkaan vaikeata ollut. Eron vain huomasi vasta sitten, kun arki oli helpompaa, kuin ennen. Koirat muuttuivat tasapainoisimmiksi. Ne olivat aktiivisempia minua kohtaan. Ne touhusivat kanssani mielellään. Oikeasti mielellään. En tiedä, pitikö Tuikun ja Vilkun opettaa minut vain oppimaan vai mikä se juju oli. Mutta juuri, kun pääsin vauhtiin, kumpikin koira poistui elämästäni.
Ehdin kuukauden päivät kartuttaa tietotaitoani ja tehdä itselleni selkeän suunnitelman, ennen Savun astelemista taloon. Ehdollistin Savun samantien naksuttimen käyttöön ja aloin harjoitella aktiivisuutta. Opetin palkkasignaalit, eli vihjesanat lelu- ja namipalkkaan. Perehdyin enemmän sosiaalisen palkan käyttöön. Ymmärsin, että palkan suunnalla on merkitystä paljonkin. Sain konkreettista selvitystä vahvistetiheydestä. Vahvistetiheys meinaa sitä, miten tiuhaan koiraa palkataan. Ja koska koulutuksessa tulisi pyrkiä onnistumisiin, koiraa tulee palkata niin usein, ettei se voi epäonnistua. Koiran epäonnistuminen on merkki omasta virheestä. Näin ollen olen jättänyt virhesignaalit pois. Savu ei edes tunne moisia.
Kokeilin palkkasuunnan vaikutuksia koiran käytökseen. Namien viskominen sai aikaan liikettä. Pastillin asettaminen kitalakeen passivoi koiraa. Leikkiminen kiihdytti ja namien syöttäminen rauhoitti. Pohdin, miten alas kriteereitä voi laskea ja mitä se tarkoittaakaan. Käytin paljon aikaa ihan miettimiseen ja asioiden paperille kirjaamiseen.
Aloin tehdä Savun kanssa nopeasti tehokkuusharjoituksia. Se on melko paikallaan jöpöttävää tyyppiä. Paitsi, että se on mahdollista kouluttaa. Savulla oli 30 sekuntia aikaa koskettaa kosketuskeppiä mahdollisimman monta kertaa. Olin aivan äimänä, miten nopeasti pentu tajusi idean ja pyrki koskettamaan keppiä. Ensimmäisessä setissä kaksi kosketus, toisessa viisi, seuraavassa kymmenen.
Olimme Savun kanssa hyvässä vauhdissa, kun Louna muutti meille. Loistava tilaisuus minulle! Lounalla ei ollut samanlaista koulutuspohjaa, kuten Savulla. Lounaa oli koulutettu melko perinteisesti, joten se tekee edelleen niitä harjoituksia, joita Savu teki minulle tullessaan. Epäilyksistäni huolimatta Louna oppi aktiiviseksi hyvin nopeasti. Sen olemus tasaantui, se oppi tarjoamaan asioita. Se oppi luopumaan häiriöitä ja se yleisti käytöksen itse hyvin nopeasti ympäristön eri ärsykkeisiin. Louna on ollut hyvää harjoitusta myös itselleni, sillä houkutus ohjata koiraa olisi kova. Sen kanssa tulee harjoiteltua arkiasioita myös Savua enemmän.
Mitä tässä viidessä vuodessa on sitten tapahtunut? Kuonopannat, -kopat, liinat, ruma äänensävy, kiellot ym. vaihtuivat naksuttimeen, kehuihin, kosketuskeppiin ja hauskapitoon yhdessä. Pääsin viimein lapuista silmilläni eroon. Kouluttaminen on kivaa, ihan huippua. Se on päivieni kohokohta, mielenkiintoista, loputon työsarka, niin palkitsevaa. Ajatukseni siltä osin että "mä käsken, sä teet", ovat muuttuneet. Olen koirieni kanssa tiimi, en laumanjohtaja, pomo tmv. Suunnittelen treenit tarkemmin ja teen lyhyitä settejä usein. Treeni loppuu heti, jos koira ei ole treenifiiliksellä. Treeni loppuu aina onnistumiseeen. Jos koiraa ei nappaa, niin sitten ei treenata, kiukuttelu koulutuksessa aiheuttaa vain ongelmia jatkoon. Me harjoittelemme joka päivä jotain. Minä opin, pennut oppivat, ihan huippu diili. Olen löytänyt kouluttajia, jotka pohjaavat oppinsa tieteeseen ja perustelevat asiansa. He pystyvät vastaamaan kysymyksiin, muutenkin, kuin ympäripyöreästi. Nykyään asiat, joista puhuin joskus itse, ärsyttävät minua. Jos eläimiä voi kultakaloista torakoihin kouluttaa positiivisesti vahvistamalla, miksi ihmeessä sinun koiraasi se ei muka toimi? Miksi kentillä viljellään virhesignaaleja vain siksi, että itse ei ole osannut opettaa? Joskus mietin, miksi ihmeessä en havahtunut aiemmin? Miksi oma oppimiseni kesti näin kauan?
Miten sinä koulutat? Haastan muutkin pohtimaan omaa kouluttamistaan ja kirjoittamaan siitä.
Syksyn mittaa kirjoittelin ajatuksiani ylös aiheesta ja tänään väsyneenä puusilmänä ne muotoilin ihan testiksi. Hyviä ajatuksia oli myös Vierimaan koulutuksessa. Ensimmäinen kouluttaja, joka oikeasti vastasi suoraan kysymykseeni "kuinka opetetaan luoksetulo riistaviettiselle koiralle joka on jo palkannut itsensä karkaamisesta". On siihen aiemmatkin vastanneet, mutta lähinnä "kokeile, siedätä, ne on vähän perintötekijöistä kiinni" ja muuta liibalaabaa. Etsin asiaan mieluummin ratkaisua, kuin selitystä.
Noh, luokstulo, tuo iänikuisen rasittava asia, joka koiralle pitää opettaa. Ja jota muka 90% koirista ei opi. Metsästyskoiralle ei kannata edes yrittää ja alkukantaiselle ei tuota tulosta vaikka yrittäiskin. Vai menikö se nyt ihan niin? Ei ole pitkä aika kun viimeksi kirjotin aiheesta, mutta nyt en allekirjoita siitä enää puoliakaan. Se oli silloisen tietotaitotasoni perusteella kirjoitettu.
Tuolloin laumavietti jyräsi kaiken. Minun mielestäni. Onhan siinä pointtia. Sosiaalista palkkaa tulee ilman muuta käyttää. Sosiaalista rankaisua voi kai käyttää? Mutta miten sosiaalisilla toimenpiteillä opetetaan koiralle että asiaa x ei saa lähestyä ja asian y ollessa läsnä, koiran pitää kyetä tulemaan luo. Jaa-a, siinä lieneekin se hankaluus.
Toisilla koirilla harjoittelu vaatii enemmän toistoa ja yleistystä. Rutosti enemmän ja paljon useammin. Ennakointia omistajalta. Vähän paneutumista. Pitää luopua hajusta, pitää luopua näköärsykkeestä. Erilaisissa ympäristöissä. Pitää edetä hitaasti ja pitää palkita niin, että koira kokee luopumisen kannattavaksi. Moniko lähtee ihan oikeasti opettamaan luoksetuloa yhtään millekään koiralle niin, että pilkkoo erikseen hajut, näköärsykkeet ym ym... Niinpä, minä en tunne vielä yhtäkään.
Siihen asti kun koira ei opi täydellistä luoksetuloa se on tyhmä, riistaviettinen, itsenäinen, kovapäinen, vaikea, haastava, luonnollisesti ihmistä välttelevä. Ihan mitä vain. Tuikkukin oli minusta tyhmä, kunnes havahduin omaan osaamattomuuteeni. Tiedän paimenia jotka eivät osaa luoksetuloa ja omistajiensa mukaan niistä on yhtäkkiä tullut hallitsemattoman riistaviettisiä. On rekikoiria, jotka ovat vain vaikeita. Niinpä ja sitten on omistajia jotka luovuttavat. Kun asenne on se "tämä ei opi" niin hommahan on valmis. Se ei ole yrittämistä, saati kouluttamista. Se on luovuttamista. Ja se on pahin virheemme.
Haluan vielä joskus riistaviettisen koiran ihan vain siksi, että voin harjoitella kouluttamista. Nimen omaan kouluttamista ja seurata, miten koira oppii. Jokainen koirahan oppii. Oppiminen ja nopeus riippuu ihan onnistumisien määrästä ja koira onnistuu juuri niin usein kuin omistaja antaa siihen mahdollisuuden. Luoksetuloa ajatellen epäonnistumiset kannattaa minimoida vaikkapa liinalla.
Luoksetulon harjoittelu kestää enemmän tai vähemmän aikaa, riippuen opetettavasta. Totta kai on ihan eri asia opettaa luoksetulo pennulle joka on ollut hyvin tiiviisti ihmisen kanssa, kuin että olisi ollut pentuaikanaan paljon laumassa vaikkapa tarhassa. On myös eri asia alkaa opettaa luoksetuloa koiralle joka on ympäristölle hyvin avoin tai koiralle, joka on jo kuuden vuoden ajan saanut karkailla omistajasta välittämättä. Vanhoja käytösmalleja on työläs muuttaa, mutta ei mahdoton.
Minulle ei (vieläkään) ole mitään "Luoksetulon ABC" absoluuttista totuutta, kuinka homman saisi toimimaan. Mutta joskus tulee olemaan, aivan varmasti. Pointti ja pohdiskeluni tulos on nykyisellään ehkä se, että luoksetulon oppii koira kuin koira. Se on kiinni meistä itsestämme. Sen sijaan että syytämme koiraa, meidän pitäisi katsoa peiliin. Ei tarvitse etsiä varsinaista vikaa, kyse on osaamattomuudesta ja ehkä väärästä asenteesta. Voimme myös hyväksyä tosiasian, että koira ja me emme osaa ja elää sen kanssa. Tarvitseeko kaikkea osata?
Jos Tuikun elämä ei olisi loppunut kesken, minä olisin saanut sen luoksetulon valmiiksi. Minä en vain ehtinyt itse sisäistää asiaa tarpeeksi hyvin toteuttaakseni sen oikein.
Ihan älytön kiirus ollut, kamera on lojunut oikestaan koko marraskuun hyllyssä, Kuopion reissua lukuunottamatta. Ulkona on pimeä, kylmä ja märkä, valoa ei ole oikein missään kohtaa vuorokautta ja ilman järkevää kuvankäsittelyohjelmaa ei inspiroi tehdä kuville mitään. Paljon olisi kyllä asiaa ja kirjoiteltavaa blogiin, mutta syysmasennus alkaa saada minut kiinni, enkä jaksa ja viitsi. Onneksi marraskuu on pian rämmitty läpi ja vuorokausi alkaa pian pidentyä, jee!
Videoin Savun eiliset iltatreenit. Innostuin hömppäämään sen kanssa vähän sitä sun tätä ja pitämään hauskaa. Kamera kuvasi hiukan ohi ja videolta katsellessa mietin itsekin palkkauksiani, toisaalta tavoittelin koiran aktiivisuutta ja iloista fiilistä, joten varsinaisia suorituksia videolta on turha hakea.
Taukokäytös oli aika innokasta leikkimistä. Savu hakeutui alustalle tosi innoissaan. Palkkailin pysymistä siinä viiden namin verran ja sitten vapautus. Odotin myös rentoutumiseleitä, mutta Savu tarjoilikin ensin haukottelut, pomput, kiepit ja kaikki riehumiset, ennen kuin asettui pönöttämään ja lopulta maate. Makuuasennoksikin yritin hakea lonkalle menoa, mutta se ei ollut Savun juttu. Pään laittaminen maahan saa olla riittävä, sitä se tarjosikin.
Nenäkosketusta otettiin vähän eri suunnista, ylhäältä tällä erää. Näin muistutuksena itselle, kestoa seuraavaksi...
Tasapainoilua tehtiin frisbeetä varten. Savu kökkäili tasistyynyllä, se myös tekee omatoimisti pivottia sillä. Olen toisinaan nostanut tasapainotyynyn myös vadin päälle. Ajatellen sitä, että joskus tuon poitsun pitäisi hypätä jalkojeni päälle ja pysyä pienellä pinta-alalla. Saas nähdä, onnistuuko ikinä.
Pivottia teimmekin sitten vadilla. Savu on aika innokas kieppuja, kovin suoraan se ei viereen tule, mutta ainakin takajalat liikkuu ja vauhdilla.
Lopuksi vielä innokasta tarjoilua ja pomppua ja kieppiähän ja pomppukieppiä sieltä saatiin. Hyvä mieli jäi treeneistä, koira oli kyllä niin mukana ♥
Tänään pakkasin Lounan ja Savun autoon ja ajeltiin Teivon parkkikselle. Mentiin tapaamaan Elinaa ja hänen Elli-kultsuaan. Louna ja Elli harjoittelivat nättiä hihnassa olemista ja toisen koiran seurassa hengaamista. Louna on aika kova pöhisemään, eikä se ole tottunut olemaan vieraiden koirien lähettyvillä. Palkkailin aika ahkeraan kaikesta kontaktista ja huomiosta minuun päin. Välissä Louna aina vilkuili, mutta taas pomppien oli perässäni. Tosi nopsaan Louna ja Elli olivat keskenään sujut ja ohittelivat ongelmitta. Vieraat ohi menevät koirat saivat Ellin vetämään ja Lounan pöhisemään. Harjoitusta siis. Savun kanssa hihnakäytöksessä ei ole mitään pulmia.
Harjoittelujen jälkeen suunnattiin Lietsun koirapuistoon. Eipä ole tuollakaan tullut aikoihin käytyä. Louna nautti suuresti kokoisestaan seurasta ja rallitti ihan hullunlailla. En oikeastaan ole nähnyt sen kiitävän niin lujaa ja ketterästi ja hyppivän toisten koirien yli. Leikit sujuivat tosi kivasti ja varmasti mennään toistekin nuorikkojen kanssa treenaamaan hihnakäytöstä. Ja tiestysti viedään penskoja leikkimään.
Mieleeni tulikin, että Lounalla ei Savun lisäksi ole koiraseuraa ja Savu ei ole sille mikään antoisin leikkikaveri. Louna kaipailisikin huumorintajuisia kokoluokkansa leikkikavereita. Leikeiltään Louna on välillä aika äänekäs ja kova hammastelemaan, mutta pääsääntöisesti se vain rallittaa. Noutajat ja saksalaiset tuntuisivat olevan sen mieleen, niiden harvojen tapaamisten perusteella.
Kaikinpuolin arki kahden pennun kanssa on mennyt mukavasti. Oikeastaan, kaksi pentua ei tunnu mitenkään kovin erityiseltä. Eiväthän nämä enää pikkupentuja ole, mutta koulutukseltaan täysin keskeneräisiä, jos nyt ajattelee vaikka sisäsiisteyttä. Eri tyyppisinä koirina vaativat keskittymistä eri asioihin, mutta se on itselle aika tuttua Tuikun ja Vilkun jälkeen. Olen tilanteeseen tyytyväinen ja onnellinen tuosta kaksikosta. On kiva nähdä niiden etenemistä, niiden omissa asioissa. En ehkä kahta täysin samanikäistä pikkupentua ottaisi samaan aikaan. Louna ja Savukin ovat paljon vielä erillään, etteivät leimaannu toisiinsa häiritsevän paljon. Aikaa myös kuluu, kun kummankin kanssa ollaan yhdessä ja erikseen. Makuasioita, mutta minä tykkään.
