Huis vain miten pitkällä syksyssäkin jo mennään! Vaelluksemme jälkeen arki lähti rullaamaan tavalliseen tapaansa ja Savu on ilakoinut sänkkärillä. Viime viikolla ennätimme vierailla Jonnan huudeilla Torronsuon kansallispuistossa. Savulle retkiseurana olivat valkkari Nuutti ja pieni porokoiran pentu Riimu. Nuutti oli Savulle oikein hyvä ystävä, mutta hyi miten ällöttäviä pennut ovat. Kehtaavatkin hyppiä naamaan ja kutsua leikkiin.
Retkellä saatiin useampi hyvä ohitustreeni ja Savu oli ihan hiljaa! Ohitukset onnistuivat pitkästä aikaa todella hyvin, sillä olin ajoissa liikkeellä ja pääsin palkkaamaan oikeaan aikaan. Ainoastaan näkötornilla ollessamme Savu tauoltaan haukkui tulijoita, mutta se on aiempaan verrattuna pieni riesa. Savun taukoillessa nuotipaikan lähellä paikalle saapui pari ihmistä kolmen koiransa kanssa. Savu katseli tulijoita tarkasti minun pilkkoessani puita, mutta pysyi hiljaa. Heittelin sille maahan nameja ja ajattelin kulkijoiden lipuvan sopivan etäältä ohi, sillä olimme jo reilusti tilaa tehneet. Kuinka ollakaan, retkeilijä aikoi pikkukoiransa kanssa mennä moikkaamaan Savua. Olin tilanteesta aivan hölmistynyt ja siirsin Savua vain valjaista kauemmas sanoen jotain mahdollisesta rähinästä ja riidasta. Pikkukoira jatkoi matkaansa taluttajansa vetämänä ja Savu sai syödä nappulansa loppuun. Ruoka ei ole Savulle sellainen resurssi, josta se rähjäisi, mutta en silti koe tarpeelliseksi kiusata kytkettyä aterioivaa koiraa vierailla tuttavuuksilla.
Piristävän päiväretken päätteeksi Savu nukkui koko illan, vaikka suurempaa fyysistä rasitusta ei ollutkaan. Ehkä pieni pentu oli rasittava tai onnistuneet treenit. Tai kaikki, sillä onhan kotona lunkinpaa, kuin reissussa. Reissuihin ollaan silti lähdössä, sillä ensi viikolla suuntaamme Pyhä-HäkkiinKiiran ja pehkojen kanssa. Mahdollisesti pistäydymme myös Leivonmäellä telttailemassa, mikäli sää ja kaikki muuttujat sen sallivat. Suunnittelemani road trip jäänee aiottua lyhyemmäksi, mutta ainakin parin yön mittaisena olisi tarkoitus toteuttaa.
Pojastamme Papusta on kasvanut erityisen innokas koiranhoitaja. Kaikesta rasittavuudestaan huolimatta lapsi on Savulle ilmeisen tärkeä ja näyttäytyy pääasiassa hyvässä valossa. Liitinkin tähän upotuksen vähän vanhemmasta instajulkaisustani - Savun reaktio Papun näkemisestä yllätti itsenikin.
Hakiessamme postia puolen kilometrin päästä, taapero saa taluttaa Savun takaisin kotiin. Tällainen tallustelu on Savulle tietysti tylsän hidasta, mutta ainakin ennättää haistella huolellisesti kaikki puskat. Savulla on hyvin silmää hissutella pienen ihmisen kanssa hitaasti ja totta kai sellaisesta vetkuttelusta maksetaan hyvin - juusto on nimittäin herkullista.
Papu osallistuu myös Savun ruokintaan silloin, kun jaetaan päivän nappula-annos. Papu tiputtelee nappuloita yksi kerrallaan lattialle, viskoen niitä milloin mihinkin. Aikaa hommassa kuluu melkoisen paljon, mutta tämä on mielekäs ja tehokas virike kummallekin. Ruokintaleikin edellytyksenä on tietysti se, että Savu ei varasta ruokaa kupista vaan malttaa odottaa sen tippumista lattialle.
Nyt taaperoikäisen lapsen kanssa koira-arki on omalla tavallaan helpompaa ja Savulle on mahdollista tarjoilla monipuolisempaa touhua. Tai näin olen asian itse kokenut. Toivottavasti Papun helmikuulle tilattu pikkusisarus olisi yhtä tyytyväinen ja koiriin ihastunut kuin esikoinen.
Hetkittäin hektisestä lapsiarjesta ja omasta olosta huolimatta olen ennättänyt Savun kanssa treenaamankin. Tarkoitus olisi hommata hallille avain ja korkata rallytokon avoin luokka vielä tänä syksynä. Tokon ja rallytreenin lisäksi hihnatreenimme ovat edenneet hienosti ja olemme käyneet naapurikylässä taajamalenkillä. Tarkoitus olisi suunnata vähän ruuhkaisemmallekin alueelle, sillä tunnissa kymmenen vastaantulijaa on kuitenkin aika vähän. Toisaalta, helpompi ennakoita ja palkata tehokkaammin, emmekä kumpikaan ylikuormitu.
Paljon puuhaa on siis syksylle, toivon ettei lisääntyvä pimeys hirvittävästi vaikuttaisi vireystilaani. Luonnoksissa on postaus siitä, millainen on hyvä kasvattaja. Toki vain minun mielestäni. Sen aion viimeistellä ja julkaista ainakin ennen joulua. Treeneistä, niin arki- kuin harrastusrintamalta tahtoisin myös postata, heti kun saan raivattua sellaiseen tilaa. Mutta kirjoituksista ja somesta viis, sillä pääasia on tehdä asioita koiran kanssa käytännössä!
Se suunnittelemani Pirkan taival vaellus toteutui! Mies ilmoitti yllättäen pitävänsä viikon vanhempainvapaata ja voisin poistua sillä välin muutamaksi päiväksi metsään. Tämä sopi paremmin kuin hyvin! Niinpä syyskuun ensimmäisenä maanantai aamuna saimme kyydin huoltsikalle, josta jatkoimme matkaa toveri Hannan kyydillä. Savu lähti mielellään mukaan havaitessaan rinkan ja muut reissuvermeet. Huoltoaseman pihassa Savu alkoi hepuloida tajutessaan, että pikkuihminen jäi auton kyytiin ja lähti takaisin kotiin. Taisi siis koiruuskin olla pienen loman ja oman rauhan tarpeessa.
Kruisailimme Helvetinjärven kansallispuiston laitamille ja lähdimme kävelemään Pirkan taipaleen opaskylttejä seuraten. Opaskyltit olisivat tosin vieneet Kalliojärven laavulle ja koko reitti olisi kulkenut tietä pitkin Kurun keskustaan. Pirkan taival onkin aika repaleinen reitistö, mutta onneksi vaihtoehtoina on myös metsämaastoa. Niinpä parin tunnin päiväkävelyn jälkeen saavuimme Karhukosken laavulle. Leiriydyimme hyvissä ajoin lyhyen kävelyn jälkeen, sillä illaksi oli luvattu sadetta. Viime kertainen saderetki oli vielä aika tuoreeltaan mielessä, joten ei ollut mitään mielenkiintoa kastella varusteita heti ensimmäisenä päivänä.
Savu oli kovasti mielissään koirakavereista ja ihastui erityisesti whippet Supiin. Myös Auri oli Savusta hyvä ystävä, sillä onhan sekarotuinen alkukantaisuus hyvästä. Koirat ovat kyllä toisiaan nähneet, mutta aikalailla kerran vuodessa tahdilla, joten aivan tuttuja ei oltu. Sekin oli yksi syy (sekä tietysti yleinen mukavuus ja yksityisyys), miksi kannoimme omia telttoja mukana. Neljä koiraa samassa teltassa olisi ollut paitsi ahdasta ja epämukavaa, se olisi myös taannut koirille melko kevyet unet.
Karhukosken laavu oli oikein kiva, joskin maa-ampiaisten pesä aivan laavun vieressä oli vähän harmillinen yllätys. Kuura parka siihen osui ensimmäisenä, mutta ärhäkät ampiaiset hyökkäsivät kyllä kauempaakin ja itsekin sain piston käteeni. Ensikohtaamisen jälkeen opittiin sitten kaikki kulkemaan eri puolelta laavua.
Ensimmäisenä iltana kävimme lähimetsässä sienestämässä ja marjastamassa. Savu pysyi tiukasti lähelläni minua silmällä pitäen vaikka hetkittäin rallittikin muiden kanssa. Kaipa koiruus oli oudokseltaan päivän metsäkävelystä niin väsynyt, ettei juuri kaivannut riehumista. Vetäydyimme telttoihin melko aikaisin ja Savu alkoikin samantien nukkumaan.
Seuraavana aamuna tehtiin aamutoimet hissuksiin mutta kuitenkin tehden. Ysin pintaan pääsimme jatkamaan matkaa ja edessä olikin reipas 17km rämpimissavotta. Savu lähti riemuissaan kaveriporukan mukaan tallaamaan alkumatkasta leveää uraa. Hirven jälkiä (ja myös hirvikärpäsiä) oli runsaasti. Välillä hajut kiehtoivat Savua vähän liikaa, jolloin se kulki tietysti hihnassa. Edelleen sille pahin haaste ovat linnut, mutta yhtä myöhästymistäni lukuun ottamatta Savu kykeni niistä hyvin luopumaan. Itsehillintä on siis harjoittelun myötä kehittynyt.
Melko varmat karhun ulosteetkin löysimme ja sen jälkeen tuoreet hirven jätökset. Koirilla oli selkeästi tutka päällä ja etenkin Auri true karhukoira olisi kovasti halunnut poiketa reitiltä. Savu toki myös. Hirvikärpäsiä oli niin tuhottomasti, että koiratkin näyttivät olevan loisia täynnä. Tuli nypittyä kiusankappaleita aika paljon.
Pidimme Pyydysjärven laavulla nopeahkon lounastauon. Savu laittoi heti maaten ja oli ilmeisen valmis leiriytymään. Sammaloitunut ja heinittynyt, märkä reittimme olikin toki yllättävän raskasta kävellä. Eikä Savu innokkaana ollut itseään kummemmin säästellyt. Matka kuitenkin jatkui ja sitä mieltä etenkin Auri oli. Pitää nyt taukoa heti kun on vasta vauhtiin päästy.
Reitti jatkui edelleen aika märkänä ja heinittyneenä, minkä johdosta kengät ja lahkeetkin kastuivat läpi. Iloksemme pieni pätkä oli vaihteluksi kuusimetsää, mutta mielestäni huomattava osa tähän mennessä kulkemastamme reitistä oli hakkuuaukeita. Kytkimme koirat ajoissa lähestyessämme rekkaliikenteeltään vilkasta 65 tietä ja ylitimme tien suunnilleen iltapäivän puolella. Ylityksen jälkeen pidettiin muutaman minuutin juoma ja välipala tauko. Tämä taukoajankohta kelpasi jo koirillekin. Ne toki eivät tienneet, että kävelystä olisi vielä yli puolet jäljellä.
Kävelimme osan matkasta merkityn reitin ulkopuolella. Varsinainen reitti olisi mennyt heinittyneellä hakkuuaukealla, mutta me kävelimme aukean viereistä tietä. Matkallisesti vaihtoehtoreitillämme ei siis ollut merkitystä. Kartan polkuja seuratessa kävelimme kyllä vahingossa hieman hölmösti yhden pihan läpi. Metsäpolkua pitkin tölväisimme ilmeisesti jonkun takapihalle, josta sitten vikkelään kävelimme varsinaiselle tielle. Ketään ei näkynyt missään, mutta taatusti meitä on jostakin verhon takaa ihmetelty.
Loppusuora alkoi häämöttää, kun ensimmäisen Riuttaskorven kyltit tulivat vastaan. Pitkäkosken telttailualue oli tulisijoineen aika rähjäinen ja teltta olisi pitänyt pystyttää täyteen heinikkoon. Niinpä päätimme jatkaa vielä vähän matkaa Kuttulammille. Savukin alkoi jo laahustaa hitaammin ja omia jalkojani särki melkoisesti. Kuttulammin keittokatoksen tullessa näkyviin oli voittajafiilis, sillä kunnon kesken loppumisesta huolimatta selvisimme perille!
Pumppasimme kaivosta koirillekin juomavettä ja se maistui kaikille oikein hyvin. Kävellessä Savukaan ei oikein malta hörppästä ojista muuta kuin pakolliset. Pienen jaloittelun ja juomisen jälkeen koirat makasivatkin yhtenä rykelmänä. Ilmeisen väsyneitä siis kaikki.
Illasta kävimme vielä Riuttaskorven metsäautotiellä pienellä palauttelu kävelyllä. Iloksemme löysimme myös aimo annoksen sieniä. Savu ilotteli keppien ja risujen kanssa, sekä säntäili etenkin Supin kanssa. Jälleen keittokatokselle päästyämme koirat suunnilleen romahtivat, eikä kummoisia koheltamisia enää nähty.
Seuraavana aamuna matka jatkui pienessä tihkusateessa - joka Savua kovasti harmitti - kohti Rysäslammin taukopaikkaa. Alkumatka oli mäkistä ja kivikkoista, sateen vuoksi juurakkokin oli aika liukasta. Jotain hyvää kuitenkin, niin hirvikärpäsiä oli huomattavasti vähemmän! Rysäslammin laavu tuli suhteellisen nopeasti näkyviin (no muutamien tuntien kuluttua). Edellispäivään verraten käveleminen ei jalan rakosta huolimatta tehnyt enää kovin kipeää ja ihan vetreiltä koiratkin vaikuttivat. Oikeastaan Savun ruuassa taisi olla jotain piristettä, sillä koira kulki koko ajan ärsyttävä tutkijavirne naamallaan. Tällöin Savusta näkee jo päälle päin, että se oikein haeskelee jotakin, minkä perässä hiukan voisi säntäillä. Niinpä hihna kutsui seikkailijaa.
Lounastauon jälkeen kävelimme yhtä kyytiä Seitsemisen kansallispuistoon Liesijärven telttailualueelle. Matkalla saimme vettäkin ihan reilun sadekuuron, joka onneksi taukosi nopeasti pieneksi tihkuksi. Saderiskin vuoksi pystytimme teltat heti perille päästyämme. Ennusteista huolimatta ei satanut vettä tai ukkostanut, vaan taivas selkiintyi ja saimme illan katsella aurinkoa. Savu läträili tapansa mukaan vesikirppujen perässä, mutta heti kytkettynä asettui maate. Oikeastaan Savun koko perusilme alkoi olla vähän väsynyt ja rähjäinen. Oudokseltaan olimme kuitenkin ulkoilleet ja kävelleet varsin pitkäkestoisesti.
Ilta kului kaikilta osin hengaillen ja kuvaillen. Kävimme pienellä kävelyllä läheisellä sillalla. Viereisellää laavulla oli yksi koira omistajansa kanssa ja onnistuimme ohittamaan heidät ilman haukkukonserttia. Palatessamme teltoille, koira oli omistajansa kanssa hakemassa viereisestä liiteristä puita. Pääsimme ohi, jonka jälkeen omistaja tervehti meitä takaapäin ja alkoi jutella. En ollut mitenkään varautunut sellaiseen ja yksikään koiristamme ei ollut edes huomannut vieraita tyyppejä. Niinpä koirat tervehtivät vierasta lähinnä räksyn ja rähinän sävyillä. Johonkin väliin yritin itsekin tervehtiä takaisin, vaikka olin yhtä yllättynyt kuin Savukin. Onneksi koirat kuitenkin hiljenivät ja saimme jatkaa matkaa rauhassa, eikä yllättävästä tapaamisesta huolimatta illalla puhistu tai vahdittu tavallista enempää.
Seuraavana ja viimeisenä aamuna herätys oli jo auringonnousun aikaan. Autokyytimme aikataulutusten vuoksi meitä odotti aikainen lähtö. Savu olisi vielä mielellään käpertynyt makuupussini päälle nukkumaan ja teltasta noustessa se näytti hetken että nukahtaa pystyyn. Unisuudesta huolimatta tiimimme piristyi kyllä ja lähdimme jo ajoissa kävelemään kohti Soljosten aluetta.
Savu oli jo edeltävänä päivänä katsellut kaikkia risteyksiä siihen malliin, että eikö missään olisi tuttua autoa. Emme ole aiemmin tehneet näin pitkää reissua ajan tai matkankaan suhteen. Niinpä homma oli Savullekin uutta ja väsyttävää. Selvästi siitä myös huomasi, että kotiin olisi jo ihan kiva palata. Jaoin fiiliksen täysin, kolme yötä poissa kotoa tuli tarpeeseen ja oli myös tarpeeksi.
Aamun muutaman kilometrin kävely taittui nopeasti ja askelkin tuntui kevyeltä. Parkkialueella odoteltiin sitten kyytiä ja kyllähän Savu riemastui kun mummolan auto kurvasi näkyviin. Oikeastaan ihan joka koiralla oli kova kiire autoon, vähän kuin "jes viimein pois täältä". Käveltyä matkaa kertyi kokonaisuudessaan n. 50km mikä on ihan kelpo määrä surkealla kunnolla.
Reissu oli kyllä kaikella tapaa onnistunut, lataava ja Savullekin mitä mukavinta vaihtelua arkeen. Kyllä kelpaa retkeillä kaltaisensa koiran kanssa ja käpertyä iltaisin telttaan nukkumaan. Savu ei suostu nukkumaan pussissa, mutta aivan kiinni selässäni tai jaloissani kyllä. Kätevä koira siis pyydellä siirtymään, mistä minua sitten milloinkin paleltaa.
Nyt tällaisen laatuaika retken jälkeen kelpaa taas lähteä tyypillisellä kokoonpanollamme reissuihin. Syksylle on suunniteltu yhden tai kahden yön reissua ainakin Pyhä-Häkkiin, sekä road trippiä eteläisemmän Suomen kansallispuistoihin. Ketä sitten missäkin tavataan, on vielä auki, mutta parhaat reissut syntyvätkin spontaanisti.
Jos heinäkuun alussa retkellämme oli totaalisen kylmä, niin toiselle reissulle osuivat varsinaiset tahmahelteet. Olin puhunut äitini ympäri mukaan telttaretkelle ja suuntasimme yhtenä heinäkuisena maanantai-iltana Seitsemisen kansallispuistoon. Auto jäi Koveron perinnetilan parkkipaikalle ja me lähdimme kävelemään kohti Haukilammen telttailualuetta. Myy ja Savu olivat kovin virtaa täynnä, vaikka lämpötila jähtyi illaksi vain pari astetta. Kuuma siis oli, mutta se ei innokkaita nuuskuttelijoita häirinnyt. Savulle retkeily on tuttua, eikä se juurikaan hötkyile, mutta Myystä kaikki uusi on jännittävää ja todella nopean tutkimustyön arvoista. Niinpä pieni terrierinpuolikas sinkoili ja kipitti minkä hihnan rajaamalla alueella kykeni.
Arkipäivästä huolimatta Haukilammen rannalla oli alkuillasta jo kolme telttaseuruetta. Heinäkuu onkin tunnetusti lomakuukausi, joten mistään yksin telttailusta näin etelässä lienee turha haaveilla. Savu pisti tottuneesti maaten, kun aloin koota telttaa. Myy sen sijaan kaikesta innostuksestaan räksytti minulle - odottelu ei ole tämän koiran vahvuus. Nautittiin vähän iltapalaa taukopaikalla ja sitten heitettiin kamat telttaan piiloon. Sekä koirilla, että Papulla oli virtaa ihan kiitettävästi, joten varhaisillan nukkumisyrityksestä teltta olisi varmasti räjähtänyt. Niinpä lähdettiin kiertämään Torpparin taivalta iltalenkkinä.
Vastaantulijoita oli useampi, joten tuona maanantaina kansallispuistossa oli kyllä riittänyt kävijöitä. Koirat suoriutuivat ohitustilanteista karkin voimalla varsin hyvin. Hieman koomista tilanteessa olikin se, että yleensä metsissä ei törmää kehenkään. Etenkin Myylle oli suuri ihmetys, että poluilla kulkee muitakin. Kansallispuistoissa se ei tietenkään ole mikään yllätys - paitsi ensikertalaiselle koiralle. Lenkkimme eteni Myyn mielestä myös hiukan liian hitaasti, sillä Papu halusi kävellä alkumatkasta itse. Onneksi reitin varrella oli kuitenkin mustikanvarpuja, jotka Myy sitten aikansa kuluksi söi tyhjiksi. Savu vaikuttaa Myyn seurassa vähintäänkin seniorilta ja mulkaisee sählää pikkuystäväänsä aika ajoin pahastikin. Hirveää epäjärjestystä aiheuttava otus.
Torpparin taival oli oikein kiva reitti. Joskin olisimme nauttineet siitä enemmän ilman hellettä, triljoonaa hyttystä, kännykän hajoamista, flunssan aloittanutta lasta ja edestakaisin innosta poukkoilevaa pikkukoiraa. Ilta oli kääntymässä jo puolen yön tienoille kun palasimme teltalle. Muutama seurue oli retkemme aikana pystyttänyt oman telttansa ja yksi koirakin paikalla oli. Kovin hiljaa emme koiraa ohittaneet, sillä huomasin tulokkaan vähän myöhässä.
Pakkauduimme telttaan tavoittelemaan unta joka yksilölle. Savu on hyvin orientoitunut kaikkeen ja sammui teltan päätyyn samantien, aivan kuin olisi vaeltanut päiväkausia. Savun unta häiritsi ainoastaan Myy, joka keskellä yötä istui milloin kenenkin päällä. Myy oli aivan varma, että pääpuolessa olevat eväät ovat yksin hänelle. Yö oli siis hitusen katkonainen kokemattoman telttailijan ja sairaan lapsen vuoksi. Papu oli päivän ihan hyvinvoiva, mutta alkoi illalla retkellä aivastella ja lopulta yskiä. Puolen yön aikaan emme kuitenkaan jaksaneet pakata ja lähteä takaisin, sillä loppujen lopuksi se ja sama missä nukkuu. Tällä erää olimme kuitenkin varmasti se seurue, jota kukaan telttailija ei olisi halunnut samalle leirintäalueelle. No, vuoronsa kullakin, edellisellä retkellä kuuntelin itse aamuyöhön asti ryyppäävää ja meluavaa seuruetta.
Aamu valkeni ajoissa ja katkonaisesta yöstä huolimatta sekä Papu että Savu vaikuttivat levänneiltä. Myy sen sijaan oli pirteä oma itsensä, vaikka ei havaintojeni mukaan nukkunut varmaan ollenkaan. Hassu koira. Papu viihtyi aamun mukavasti repussa, joten sain hiukan kuvailtuakin Savua. Hihnaa en joutanut ottaa edes kuvia varten, sillä paikalla oli reilusti muutakin väkeä. Liikaa vahdittavaa, holhottavaa, riskejä - ja olin vähän väsynytkin.
Tämä telttaretki oli tämän kesän kolmas. Ei ehkä lataavin, mukavin tai onnistunein, mutta näin optimistina olosuhteisiin nähden aika kiva retki. Kotona uni maistui ihan kaikille ja flunssakin onneksi parani miltei yhtä nopeasti kuin alkoikin. Ennen mahdollista seuraavaa yhteistä retkeä Myyn kanssa on kyllä hiukan harjoiteltava telttailun perusteita...
Syksyä vasten olen kaavaillut pariakin retkeä - kummastakaan ei tosin vielä ole onnistumistaakuta. Savun kanssa kahden (ja toki kaveri mukaan) olisi tarkoitus tallailla Pirkan taipaleesta yksi pätkä. Karkeasti ottaen Helvetinkolulta Riuttaskorven kautta Seitsemisiin. Siirtymäalueita lukuunottamatta tuttuja seutuja siis ja laskelmien mukaan tuolla kuluisi 4-5 päivää. Toki, koska lähden ensimmäistä kertaa ilman reppumaskottiani, plan b on että typistän retken kolmeen päivään, jos kotolaisilla on siihen jokin syy. Mutta kunhan pääsen edes joksikin aikaa, sillä Savukin olisi todella laatuaikansa ansainnut!
Lokakuulle olen suunnitellut pientä road trippiä (jos viisi päivää on pieni). Eteläisemmän Suomen kansallispuistot ovat jääneet hieman vieraammiksi ja ajattelin ehtiä pistäytymään useammassa. Tällä hetkellä listalla olisivat Sipoonkorpi, Nuuksio, Teijo, Torronsuo, Liesjärvi, Kurjenrahka ja Puurijärvi-Isosuo. Jotain voi ehkä jäädä pois tai muuttua toiseen, mutta noi alustavasti lista vaikuttaa kivalta. Tarkoitusenani olisi tehdä päiväretkiä pienempiin kansallispuistoihin tai muihin nähtävyyksiin. Yöt vietettäisiin teltassa kansallispuistojen telttailualueella. Seuraa reissuun ei suuremmin ole ja automatkat varmasti taitankin yksin Savun ja Papun kanssa. Kansallispuistoihin kävely- ja juttuseura kelpaa kyllä, eikä Savukaan taatusti pistä leikkikavereita pahakseen. Ajantasaisempia tietoja tästä suunnitelmasta löytää syksyn mittaa instagram tililtämme.
Oikein mukavaa loppukesää joka lukijalle! Kirjoittelen viimeistään syksyllä tänne uudemman kerran, postaustahti on vähän väljähtänyttä...
Ja niin koitti helteinen kisapäivä, jota ehdin helteen vuoksi viikon jännitelläkin. Helteen vuoksi ei myöskään treenattu. Helteestä johtuen lähdimme kotoa aamulla jo puoli kuusi ja suuntasimme vesistön ääreen. Pistäydyimme ennen kisoja Toijalan toverilla Elinalla (jolle kiitos videosta ja kuvista) ja käytimme koirat uimassa. Savukin todella ui ja yllätti kaikki! Savu ei nimittäin ui ikinä, vaan ainoastaan kahlaa. Lampi oli ilmeisen mielenkiintonen vesikirppuineen, vaikka varmasti kuumalla kelilläkin oli tekemistä asian kanssa.
Pikaisen aamulenkin jälkeen suuntasimme Toiskin kentälle. En hölmönä ymmärtänyt mihin suuntaan aurinko liikkuu ja niinpä vajaan vartin päästä Savun kevythäkkiin porotti aurinko. Savu ei kuitenkaan ollut häkissä kuin muutaman minuutin, sen mitä kuuntelin rataan tutustumisessa tuomaria. Muutoin hengattiin varjossa. Olin vuorannut häkin pohjan kylmäkalleilla ja peitellyt Savun märkään kylmään pyyhkeeseen. Savusta pyyhe oli tarpeeton ja ikävä asia, joten toisen jähdyttely-yrityksen jälkeen koiraparkaa ei enää kiusattu moisella.
Rata sisälsi liki pitäen vain ne liikkeet, jotka eivät ole vahvuuksiamme. Runsaasti käännöksiä ja useampi eteentuleminen. Kuumuuden vuoksi höntsäsin Savun kanssa varsin maltillisesti. Yli sekunnin kestävän perusasennon jälkeen Savu menikin makaamaan, leikkiä jaksoi kuitenkin. Päätin että en mene radalle mikäli Savu ei jaksa innostua lelulla revittelyyn ja keskeytän radan, mikäli se menee kuuman vuoksi makaamaan. Olin aivan varma jommasta kummasta, sillä olin itsekin läkähtyä.
Vuoromme tuli, Savu lähti viritysleikkiin mukaan ja sitten kentälle. Heti kehään päästyä Savu ei enää ollut aivan skarppina mukana vaan jäi nuuskuttelemaan. Päästiin kuitenkin lähtöön ja aloittamaan. Rata meni paremmin kuin odotin, vaikka meinasinkin maahanmeno tehtävän jälkeen keskeyttää, sillä Savu ei noussut heti toisellakaan pyynnöllä. Ihanasti tsemppasi kuitenkin pujottelussa! Kokonaisuutena puutteellinen yhteistyö kuvaa suoritustamme hienosti, sillä saaduista pisteistä huolimatta tämä oli yksi karmeimpia suorituksiamme ikinä. Lämpö teki siis tehtävänsä.
Kaikesta tahmailusta ja epäsavumaisista liikkeen suorituksista huolimatta saimme hyväksytyn tuloksen varsin hyvin pistein ja sitä myötä luokkanousun. Kannatti siis lähteä, vaikka edeltävänä iltana ihan todella epäröin osallistumista! Ennen avoimeen luokkaan siirtymistä tarvinnen itse jonkin kurssin kylteistä ja Savu reilusti enemmän treeniä. Avoin luokka kuitenkin houkuttaa, vaikka tämä ei ole - tai ainakaan pitäisi olla - päälajimme. Rallytokon matala kynnys ja vaihtelevat liikkeet luovat kuitenkin hyvän ympäristön ja pohjan tokonkin kisatreenin rakentamiselle ja oman jännitykseni työstämiselle.
Video radastamme kannattaa todellakin katsoa, pisteet kun eivät kerro suorituksen yleislaadusta yhtikäs mitään. Eivät ainakaan meidän kohdallamme, vaikka toki tämä on vain oma kokemukseni. Mielestäni olisimme kuitenkin pystyneet parempaan suoritukseen, emme ehkä pisteiden osalta, mutta itseämme vastaan. Tänään menomeininkimme meni kuitenkin hellettä piiloon ja muistutimme lähinnä muurahaispariskuntaa siirapissa.
Heinäkuun alkuun olimme sopineet Kiiran kanssa retken Helvetinjärven kansallispuistoon. Alkuperäinen mielikuva heinäkuun helleretkestä muuttuikin kaatosadetta lähentelväksi, varsin viileäksi viikonlopuksi. Ihan niin pahaa keliä ei sentään saatu, kuin toissa vuonna, säilyimme siis kaikki varsin kuivina. Kiiran Kelmi collien lisäksi saatiin ensimmäisen päivän ajaksi myös porokoira Kaiku matkaan. Savu ihastuikin iäkkäämpään pororouvaan ikihyviksi ja mateli koko retken vain perässäni. Savun oli nimittäin pakko saada kävellä Kaikun vieressä. Toinen syy on se, että Savu nyt on vähän laiskanpuoleinen - lähinnä siksi että se ei erityisemmin pidä repusta.
Savu kantoikin reppua urhoollisesti koko matkan, vaikka sen pukeminen ei koiraa vielä ilahdutakaan. Savu lämpiää epämiellyttäville asioille hitaasti, mutta reppua on nyt kotosalla työstetty taas eteenpäin. Paljoa painoa tuolle en tule laittamaan, nytkin Savu kantoi lähinnä pieniä pakollisia juttuja taaperoa varten, alle 300g siis molemmat pussit.
Sateinen reittimme kulki Haukanhiedan parkkikselta kolulle ja takaisin. Sateisesta säästä huolimatta muita kulkijoita oli jonkin verran ja tuvassakin pyörähti kolme seuruetta. Kolme koiraa ja taapero kokoonpano saivat aikaan niin ihmettelyjä kuin muikeita hymyjäkin. Nelijalkaiset ja pikkutyyppi käyttätyivät tuvalla kuitenkin varsin siivosti, eikä pyödän alla makaavia koiria aina heti huomattukaan.
Illalla teltat pystytettiin Haukanhiedalle hieman muista syrjempään. Olisimme mahtuneet kaikki samaankin telttaan, mutta siltä varalta että Papu vielä yskisi - ja yskihän se - vetäydyimme omaamme. Telttailualueelle virtasikin illan mittaa jos jonkinlaista porukkaa. Muutama perhe kävi vain uimassa, pakko todeta että hullun hommaa lähteä rannalle tuulisella +10 asteen kelillä. Lopulta meidän lisäksemme telttaseurueita oli kahdeksan kappaletta. Varsinaista häiriötä meille ei ollut kestään (ja yritimme itsekin olla häiritsemättä ketään), mutta ehkä kännibileiden pitäminen aamuyöhön kansallispuistossa on hieman kyseenalaista. Jokaisella on totta toki oikeus nauttia luonnosta, kunhan ei roskaa ja tältä kannalta missään ei ollut valittamista. Paitsi Savun mielestä siinä, että se ei saanut lähteä kerjäämään muiden retkeiijöiden makkaroita.
Seuraavana aamuna pakkailtiin kamppeet aamupalan jälkeen ja kiikutettiin seurueemme autoon. Tarkoituksenamme oli pistäytyä Luomalla kuvailemassa, mutta päädyimme hoitamaan siirtymän autolla. Retkinapero oli sen verran väsynyt, joten "sieltä mistä aita on matalin" reitti houkutteli kovasti. Ja houkuttelipa sellainen Savuakin, ei tarvinnut niin kauan olla hyttysten syötävänä. Hyttysiä reissulla riittikin ja Sakke parka oli monissa kuvissa varsin kärsivät näköinen. Loputkin hyvät kuvat olivat valon takia aika suttua, vastavalosuoja pelastaisi paljon.
Pari seuruetta oli Luomallakin, paikassa jossa en ole ikinä nähnyt ketään! Kyllä odottelen taas sesonkin loppumista, jolloin metsissä saisi retkeillä suunnilleen yksin. Lenkkipoluillamme ei kuuna päivänä tule samaa määrää ihmismassaa vastaan, kuin mitä tällä retkellä. Koiria ei ihme kyllä muilla ollut.
Retkeltä kotiutui varsin väsynyt ja kaikkensa antanut poropuolikas. Jos jotkut pikkujutut vähän ontuvat, niin retkikoirana Savu on lyömätön. Tätä tekstiä kirjoittaessa me ehdimme telttailla jo toistamiseen ja seuraavakin retki jo häämöttää. Palataan retkitunnelmiin siis myöhemmin lisää.
Pari viikkoa sitten osallistuimme myös seuramme järjestämään toko kisatreeniin. Savu yllätti minut monin tavoin runsaalla ennakoinnilla ja ääntelyllä. Treeni meni siis tavallaan ihan hukkaan ja pakkamme sekosi täysin. Toivottavasti instagramista upottamani päivitys näkyy tässä. Huomenna meillä on rallytokokilpailut Toijalassa, mutta emme helteen vuoksi ole juuri treenanneet. Kisapäiväksi luvataan +32 astetta, joten saapa nähdä mitä tulee. Toivottavasti kuitenkin hyväksytty tulos, niin päästään etenemään!
Savu on ollut nyt kahdesti Mari Lustigin käsittelyssä harjoittelukoirana. Koirarukka olikin paljon pahemmin jumissa kuin olin ajatellutkaan. Reilussa kotoilussa on puolensa - arjessa esim. kavereiden kanssa lenkille mennessä lämmittelyt unohtuvat helposti. Ei ole hyvä lähteä kylmillä lihaksilla ryntäilemään, se lienee ainakin osasyy jumitteluun. Toisella hierontakerralla tilanne oli jo huomattavasti parempi ja nyt pärjäillään kotona lämppälyistä ym. huolehtimalla. Savun hierontojen suhteen pitäisi kyllä hieman ryhdistäytyä kerran vuoden sijaan edes muutamaan kertaan vuodessa.
Lauantaina koitti meidän toinen kilpailupäivä vasta alkaneella rallytoko urallamme. Jännitykseni ei ollut aivan yhtä kohtuuton kuin viimeksi ja kisatreenin jäljiltä suhtauduin päivään luottavaisin mielin. Saavuimme Ylökk:in kentälle suhteellisen ajoissa ja ilmoittautumisen jälkeen ehdin käyttää Savun vielä rauhassa tarpeillaan. Väen lisääntyessä paikalle, alkoi Savu availla ääntään. Väljemmältä etäisyydeltä pääsin palkkailemaan hiljaisemmasta ympäristön tarkkailusta ja lopulta pääsimme autolle takaisin ihan hiljaa. Haasteellisimpia ovat muut haukkuvat koirat tai kohdalla olevasta autosta rähjäävä koira. Noin muutoin Savu tarkkailee muiden touhuja melko äänettä.
Ensimmäinen ratapiirros vaikutti oikein kivalta, paljon meille tuttuja, viime aikoina treenattuja liikkeitä. Tutustuin rataan paristi ja sitten hain Savun hengailemaan kehän lähelle. Saimme pakolliset haukut haukuttua, kontaktin haettua ja sitten astelimme kentälle yhdessä. Alku oli hieman tahmea, sillä Savu nuuskaisi heti maata ja lähtökyltillä perusasento oli hitusen laiska. Jännityspiikkini nousi välittömästi ja lähdin suorittamaan rataa aika ripein liikkein - tarkoitukseni oli innostaa koiraa. Niinpä sössin heti ensimmäisen liikkeen. Kun on kiertänyt koiran ympäri, pitäisi viereen pysähtyä, sen sijaan minä suunnilleen juoksin koirasta ohitse. Pisterokotus kieltämättä ketutti, mutta koira nousi ja tehtiin omasta mokastani huolimatta tosi hieno rata! Sääli, ettei saatu videoita.
Rata 1 Taru Leskinen 88p 1 min 45s
Lähtö Istu, kierrä koiran ympäri -10p väärin suoritettu tehtävä (ohjaaja ei pysähtynyt)
360 vasempaan
360 oikeaan -1p epätarkasti suoritettu tehtävä
Ohjaajan ympäri myötäpäivään -1p ohjaajavirhe
Eteen istu, oikealta sivulle
Käännös oikeaan
Kahdeksikko
Maahan
270 vasempaan
Istu, askel seiso, 2 askelta istu, 3 askelta maahan
Toinen rata oli lyhyempi ja paljolti samoja liikkeitä. Kahdeksikko epäilytti minua heti alkuunsa, sillä se oli kentän kulmassa, lähellä telttoja, tuoleja ym. levotonta aluetta. Vuoromme lähestyessä kentällä oleva väkimäärä alkoi lisääntyä, autoja tuli ja koiria meni, kaikkialla oli jotakin. Kuplamme särkyi vielä hetki ennen vuoroamme, kun meinasimme joutua törmäyskurssille toisen koirakon kanssa. Koirat toki onneksi vain leikkituulella, mutta kuitenkin. Lähtökyltti oli vaihteluksi ihan keskellä kehänauhoja, joten jo alkuunsakin piti kävellä aika pitkä pätkä ennen suoritusta. Kuulostipa hassulta nyt kirjoitettuna. Minun on tokoilijana vaikea muistaa, että voin aivan hyvin puhua koiralleni ja kannustaakin sitä vaikka houkuttelun kautta. Sen sijaan seison seipäänä ja toivon että Savu istuu vieressä. No istuihan se! Lähtömme oli reippaampi, kuin ensimmäisellä radalla, mutta siihen se jäikin.
Savu bongasi heti jotain, mitä jäi katselemaan ja lopulta myös haukahti. Kaikki liikkeet sujuivat tahmeasti ja yhden käännöksen uusimmekin. Yhteistyömme rakoili ajoittain aika pahasti, sillä Savu jäi melko paljon ympäristöön kiinni. Häiriöistä ja ääntelystä huolimatta Savu nousi aina hienosti jatkamaan hommia ja pari viimeistä liikettä haukkumista lukuunottamatta tehtiinkin hienosti yhdessä. Pisteitäkin saatiin enemmän, kuin ensimmäiseltä radalta. Tästä johtopäätöksenä se, että pelkkä pistetulos ei kerro koiran osaamisesta tai radan kulusta oikeastaan yhtään mitään. Teknisesti ja kaikella tapaa meidän ensimmäinen ratamme oli huomattavasti toista parempi - pisteet tästä radasta yllättivät täysin, sillä kahdeksikon kohdalla harkitsin jo keskeytystä.
Rata 2 Minna Hillebrand 89p 2min 3s
Lähtö
Istu, kierrä koiran ympäri
270 oikeaan (Savu haukahti)*
270 vasempaan Täyskäännös oikeaan -1p puutteellinen yhteistyö
Istu, askel istu, 2 askelta istu, 3 askelta istu Askel oikealle -1p puutteellinen yhteistyö
360 oikeaan -3p uusiminen Kahdeksikko -1p ohjaajavirhe, -3p puutteellinen yhteistyö
Maahan
Eteen istu, askel peruuttaen istu, 2 askelta peruuttaen istu, 3 askelta peruuttaen istu (Savu haukahteli paristi)*
Maali *Vähennykset kokonaisvaikutelmasta -2p Savun haukahtelun vuoksi Tuomarin kommentti: Koira selvästi hallitsee tehtävät, tänään ympäristö häiritsee välillä , mutta pystyy kuitenkin jatkamaan rataa. Äänteli rasteilla, merkityissä tehtävissä niistä vähennys.
Kisoista tuli niin yllättäen kaksi hyväksyttyä tulosta ja vieläpä ihan kivoin pistein! Vau ja hyvä me! Odotuksia minulle ei ollut ja ne vähäisetkin ylittyivät täysin. Yhden rallykisat ovat kiikarissa heinäkuulle. En halua elätellä liikoja toiveita, mutta mikäli saadaan hyväksytty tulos ja luokkanousu, saatamme jatkaa avoimeen. Niin kauan ehkä rallya, että olemme oikeasti valmiita tokokisoihin.
K I S A T R E E N I 30.6
Sunnuntai iltana Savu pääsi hallille seuran järjestämiin tokon kisatreeneihin. Jännitykseni on kehittynyt ehkä johonkin suuntaan sillä oloni ei ollut yhtään niin ahditustunut, kuin viime vuonna. Kisatreenin tulokset eivät varsinaisesti yllättäneet ja mokista huolimatta treenistä jäi hyvä mieli. Nyt tiedetään, mitä treenata, ottaa huomioon ja kuinka jatkaa eteenpäin. Paljon onkin hiljaiselosta huolimatta edetty, vaikka harmikseni hieno perusasentomme on valunut tuollaiseksi mutkaistumiseksi. Ei auta kuin videoida ahkerammin myös omatoimitreenejä ja käyttää peiliä apuna!
Hyppy on meille varma liike, niin kuvittelin. Hyvin menikin perusasentoon asti, johon Savu oli selvästi tulossa, mutta sitten nenä vei. Saman kohdan haju kiehtoi muitakin ja myös Savua useasti, joten epäilen siinä todella olleen jotain. Hajuista luopumistreeniä vain enemmän, vaikka nytkin Savu mukavasti palasi hommiin! Liikkeestä maahan yllätti osin, sillä en ole tajunnut treenata suoraan seuraamista kovinkaan paljon. Savu menee kyllä käskyllä maahan, paitsi, jos se ei ole enää kuulolla, koska hämmentyy pitkästä kävelystä. Liikkurin mukaan Savu alkaa vilkuilla ja haahuilla noin 8 metrin jälkeen. Tämä kuulostaa ihan järkeen käyvältä, sillä ensimmäisellä kerralla Savu ei mennyt maahan, koska ei ollut kuulolla. Toisella kerralla liike onnistui ja tiedetäänpä kotona treenata seuraamiseen pituutta. Myös Savun luo palaamista pitänee harjoitella, sillä Savu hitusen ahdistuu (haukottelee ja haistelee maata) kohti tulemisesta. Myöskään sivulle Savu ei noussut ensimmäisellä käskyllä, mutta sen laitan ympäristön ja kaiken jännän piikkiin.
Kaukot olivat alkujaan tahmeat. Savu menee hyvin maahan, mutta istumaan nouseminen ei vielä ole aivan varma muualla, kuin kotona. Savu meni aluksi myös aivan vinoon makaamaan, joten uusittiin pari kertaa. Videolla olevat kaukot onnistuivat jo kivasti, kun turvauduin käsiapuun. Istumaan nousussa on silti iso työstäminen, sillä en tahdo Savun vain ns. valuvan ylöspäin.
Luoksetulo onnistui setistä parhaiten, miksi olikin kiva että se oli viimeinen liikkeemme. Perusasento oli tosin vino, kuten jo ylempänä kirjoitinkin.
Kokonaisuudesta puuttuu siis vielä monia osasia, vaikka karkeasti liikkeet osaammekin. Kaikkiin liikkeisiin kaivataan varmuutta kesto, matkan pituuden, etäisyyden ym. suhteen, perusasennot suoriksi, uusia paikkoja ja erilaisia häiriötreenejä. Savun kaltaisen koiran kanssa puolet treenistä saisi olla asennetreeniä, jotta meiniki pysyy hauskana ja koirastakin mielenkiintoisena!
Postaan aivan pian viikonlopun kilpailuista ja treeneistä, mutta sitä ennen kevyempiä kesäkuulumisia kuvina. Kesäkuuhun ei sisältynyt mitenkään hurjasti kimppatreenejä, vaikka kotona puuhattiinkin. Sen sijaan kävimme Lauhanvuoren kansallispuistossa ja treffailimme muutamia tuttuja koiria. Kesäkuu oli ihana kuukausi, samaan aikaan melko hidas, mutta silti aikaansaava. Heinäkuusta toivotaan pitkälti samanlaista ja pienenä lisätoiveena se, että koko kesän kestänyt yskäni loppuisi.
© Kiira Käyhkö
