Ammattilaisen silmätikkuna

Tänään lähdettiin iltapäivällä Tuikun kanssa koirahierojalle. Odottelin innolla ja toisaalta jännityksellä, mitä koirasta löytyisi. Itsehän en noin päälle päin mitään kummoisia vikoja nähnyt ja koira liikkuu ja venytteleekin normaalisti. Vai liikkuuko oikeasti? Pihassa ravailtiin muutamat pätkän ja sitten Kirsi pyysi Tuikun useasti makaamaan. Takapuoli on koko ajan vinossa, oikealle päin.

Siirryttiin sisätiloihin itse hierontaan. Tuikulla riitti riemua, olihan huone täynnä hajuja ja pari kivaa ihmistäkin löytyi, niin ja ne herkkupalat... Meni siis hetki, että Tuikku saatiin rauhoittumaan ja makaamaan kohtuu rauhallisena. Hieronta eteni hyvin, etupää suhteellisen hyvässä kunnossa, takaa sen sijaan löytyi pari jumia. Ja niihin osumisen huomasi, sillä koira pyrki heti pystyyn ja alkoi niskuroimaan. Kun nyt tiedän kohdat, missä ne jumit olivat, niin onhan Tuikku jo useamman vuoden harjatessa yrittänyt näykkiä, kun sinne on osunut.

Koska koira ravaa vinossa, oli myös etupää kuormittunut tästä ja niinpä oikea lapa oli hiukan jumissa. Noin muuten koira oli hyvässä kunnossa, ei ylipainoa ja lihaksiakin löytyy. Jumit saatiin hierottua auki ja koirakin rentoutui. Saatiin ohjeet vinouden pois kuntouttamiseen ja syksyllä mennään uudelleen hierottaviksi.

Ohjeet

• Ympyrän juoksemista 2/3 vastapäivään, 1/3 myötäpäivään

• Pyöräilyistä 2/3 oikealla puolellani, 1/3 vasemmalla

• Paljon uimista pitkin, rauhallisin vedoin

Suunnistus kannatti!

Löydettiin uusi uittopaikka Tuikulle, kuten näkyy. Reiluna koiranomistajana en viitsi koiraani viedä ihmisten uimarannalle enää. Siispä kartta kouraan ja selasin siitä meille lähimmän järven. Sen piti totta kai olla koiraa isompi lätäkkö ja lähellä, sekä ehdottomasti hiljainen, jossa ei olisi mökkejä tai tietä lähellä.

Tuo lampi on todellakin keskellä metsää, matkaa tulee vain noin 2km. Ihanaa seutua ja mukavaa maastoa, kerrassaan mahtava löytö. Kyllä nyt kelpaa taas hölkytellä uimaan.

Kuntokuuri starttasi, viimein

Tosiaan, kuten arvasin, lykkääntyi tämä meidän urheilun aloittaminen. Jos joku siis on ihan pihalla, niin täällä suunnitelmani. Olin siis ensin mahatauti toipilaana ja tällä viikolla tuli yllättäviä menoja ja muuta ohjelmaa, joten ma-ti en ehtinyt tehdä koirien kanssa oikeastaan mitään.

Tänään kuitenkin päästiin tositoimiin, ensimmäisenä Tuikun kanssa pyöräilemään. Reippaalla ravilla päästeltiin koko lenkki, alkuun melko lyhyt. Tosin homma ei ollut mitenkään kevyttä, sillä 300metriä pyöräilimme sammalpohjalla, aivan risukossa. Hmm, siinä meni kymmenisen vuotta sitten polku... Yksi isompi ylämäki ja raskas sammalosuus, siinä oli näin ensimmäiselle kerralle tarpeeksi rutistusta ja tasapainoilua.

Säätila 8,1 °C, aurinko paistoi

Matka n. 2,3km

Aika n. 15min

Pidin itse puolen tunnin laiskottelu tauon ja lähdin sitten hölkkäämään Maisan kanssa. Mentiin vain pururata ympäri, koiran ravatessa. Täytyy sanoa, että hölkkääminen teki itselle tiukkaa, varmaan tuntuu huomenna!

Matka n. 2km

Aika n. 20min

Yritän päästä perjantaina heittämään samanmoiset lenkit, kun eivät olleet mitenkään ylivoimaisia. Etenkin pyörällä on kevyt mennä (jos ei siis lähde tuonne metsään). Huh, täytyypi vielä muistaa venytellä.

Kuraveriset lentää

Reissattiin Kpäähän moikkaamaan Hiisiä ja tämän jälkeen vietettiin ilta poikkiksen porukoilla. Pääsi Tuikku leikkimään cavalieri Madden kanssa. Koko päivä tuli autoiltua ja Tuikulla oli kova hinku etupenkille Nikon syliin. Ihan hyvin se kuitenkin takana pysyi ja lopulta alkoi nukkumaan.

Ei sovi unohtaa, että huomenna on äitienpäivä! Onnea siis Tuikulle, yhdeksän pennun mamma! Ja Klaaralta onnittelut Ikaalisiin Turrelle ♥

Näytön paikka

Jännitystä taas kerrakseen, kun lähdettiin Mersulla reissuun. Tuikku matkusti hienosti, niin riemulla kuin poikaystävän autoon hyppäsikin. Sitä oltiin niin ylpeenä takapenkin valtiaita. Pikkusen meinasi tulla vanhassa autossa kuuma, onneksi oli lyhyt matka. Saavuttiin kisapaikalle taas paria tuntia ajoissa, käytiin lenkillä ja hengailtiin hallissa. Tuikulla oli hyvä vire päällä, se on aina ihan innoissaan kaikesta, kunhan Niko on paikalla. Ilmottauduttiin Alo luokkaan ja odoteltiin omaa vuoroa. Tuloksen saatuamme, totesin että taisi olla tavoitteet meidän treenimäärää kohden vähän turhan korkealla... Hyväksytty tulos kuitenkin ja toivottavasti päästään pian starttaamaan uudestaan. Nyt nimittäin hoksasin itse syyn koiran hidasteluun ja haahuiluun, laahustan itsekin tuolla kentällä. Treeneissä mennään paljon lujempaa ja koiralla säilyy into.

Tulos 78/100p ja 3.14min

Tuomarina Krista Karhu

Lähtö -1p ohjaajavirhe, suorituspaikka

Koira eteen, oikealta sivulle, istu -1p nuuskii kylttiä, taluttimen kiristyminen, vino, -3p uusinta

360C oikeaan

Spiraali vasempaan -1p puutteellinen yhteistyö

Koira perusasentoon, yksi askel, istu, kaksi askelta, istu, kolme askelta, istu -1p vino, ohjaajavirhe, -3p epätarkasti suoritettu tehtävä

Istu, kierrä koiran ympäri -1p vino, ohjaajavirhe

Saksalainen täyskäännös -1p ohjaajavirhe

270C vasemmalle -1p Koskettaa/nuuskii kylttiä

Askel oikealle

Käännös vasempaan

Pujottelu edestakaisin -1p taluttimen kiristyminen, koira pois asennosta enemmän kuin 0,5m

Käännös oikeaan

Koira eteen, vasemmalta sivulle

Koira eteen, yksi askel, eteen, kaksi askelta, eteen, kolme askelta, eteen -1p vino, -3p ohjaajavirhe (eri mittaiset askeleet)

Kommentteja: Kiinnitä huomiota suorituspaikkoihin :)

Ihan en noista kaikista ohjaajavirheistä tiedä, että mitä niissä on tapahtunut, mutta ilmeisesti aloin suorittamaan kylttejä liian aikaisin/myöhään. Ja jostain syystä Tuikku tarjosi kentällä kovin vinoja perusasentoja, vaikka se on juuri saatu suoraksi. Sen lisäksi se koetti kesken radan moikata tuomaria. Pääasiallisena tavoitteena mulla oli kuitenkin lopettaa hihnan nykiminen, tällä kertaa tulikin onneksi vain kahteen otteeseen merkintää taluttimen kiristymisestä.

Rallittelun ja tulosten jaon jälkeen me suunnattiin kohti Lielahtea ja Viirapuistoa. Siellä meitä Peppi ja Ketku jo odottivatkin ja koirat pääsivät leikkimään. Sen tarpeessa Tuikku olikin. Kyllä oli illalla väsynyt piski auton perällä nukkumassa.

Hyvänmielen treenit

Iloiset rallytokotreenit takana, sillä viikon päästä on startti ALO luokassa. Vähän perusasentoo, seuruuta joka suuntaan ja erilaisia käännöksiä. Palkkana leikkiä ja kyllä Tuikku nautti. Parin kilometrin laiskottelu lenkki päälle ja kotona harjailua, hyi tuota pohjavillan määrää. Treenit menivät tosiaan kivasti ja lelu on ehdottomasti paras palkka tuolle. Nami on sellainen tarkkuuspalkka, mutta kunnon revittelyleikit saavat tuohon hurttaan vauhtia. Perusasento pelaa kivasti ja seuruukin ihan jees, käännöksissä toisinaan vähän nukkumista havaittavissa. Oi oi, toivottavasti startissa homma toimisi...
No mutta sitten blogista itsestään, Koiria maalta -blogi on nyt nykyisellä nimellään porskuttanut kohta puolikkaan vuoden. Melko nopeasti sain blogin vauhtiin ja ulkoasuun ja sisältöön alan pikkuhiljaa olla tyytyväinen. Olen pyrkinyt monipuolisesti laittamaan sekä kuvia, että tekstiä ja suuret kiitokset kaikille palautteen antajille. Sata lukijaa häämöttää jo mittarissa ja mietin että kun kolminumeroinen luku tuonne kilahtaa, olisi jonkin pikkukivan aika. 
Loppuun vielä muutama otos pikkuhöntistä Maisasta, joka meni ja hyppäsi järveen. Totesimme yhdessä tuumin (koiraa onkiessani), että vesi on kylmää ja vielä ei hetkeen mennä uimaan.

Rescuet & kodinvaihtajat

Päivitys 17.01.2015

Viime syksynä kysyttiin mielipidettäni kodinvaihtajista ja rescueista. Tässä nyt pitemmittä selittelyittä kerron omakohtaisen mielipiteeni rescueista ja kodinvaihtajista, kun niitä on mulle enempi vähempi toisinaan suositeltu.

Totuushan on, että ulkomailta (Viro, Espanja jne.) tuodut koirat eivät minua hirveästi houkuttele tai henkilökohtaisesti kiehdo. Ajatus varmasti hieno, mutta en tajua sitä, miksi ulkomailta pitää rahjata Suomeen rescue, kun yhtälailla täällä on kodinvaihtajia ja rescueita. Itse kammoan ulkomailta tulevia tauteja, oli rokotukset kunnossa tai ei, rajan ylittävä koira voi silti olla kantaja. Koiria tuntuu mielestäni olevan Suomessa kuitenkin ihan riittävästi, joten miksi tarvitsee ulkomailta hakea rescue? Tuontikoiran vielä tajuan jonkin asteisen jalostuksen vuoksi. 

Tietysti etelänmaista tuotavat koirat ovat rakenteeltaan usein eri luokkaa ja ulkonäöllisesti "kauniimpia", kuin Suomen kookkaat ja vankat metsästyskoiraristeytykset. Niinpä, moni vetoaa usein siihen että Apula ja eläinkodit Suomessa ovat täynnä ongelmakoiria, metsästyskoiria tai muuten vaan juuri itselle epäsopivia koiria. Juuri sen vuoksi se koira on pakko hakea ulkomailta, sillä "juuri sieltä löytyy juuri minulle sopiva koira". Anteeksi sanakäyttö... Ensinnäkin meidän mummon koira kumoaa tuon metsästyskoiraväitteen aika hyvin. Kodinvaihtaja sekin, ei mikään ongelmakoira (mitä nyt haukkui herkästi) ja pieni kuin mikä.

Toista koiraa unohtamatta, pieni, puhtaasti seurakoira ja pitää ihmisistä. Miksi vastaava rääpäle pitäisi "pelastaa" jostain maailman kolkasta? Mitä nyt katsellut, niin yllättävän paljon etsitään nuorille tai aikuisille cihuille tai chihumixeille koteja. En usko, että kaikille edes riittää kotia.

Itse tuskin koskaan tulen ulkomailta koiraa ottamaan, mutta kodinvaihtajille haluaisin myöhemmin tarjota koteja. Ihan jo siksi, että se on mielenkiintoista. Luoda suhde valmiiksi aikuiseen koiraan ja alkaa opettamaan sitä ja ikään kuin kuntouttaa, jos siihen on tarvetta. Mieluiten ottaisin kodinvaihtajan perheeltä, koiran kotiympäristöstä, en yhdistyksiltä. Ennen koiran otto päätöstä koiraa on tietysti hyvä käydä katsomassa, jotta tietää, mitä on ottamassa. Me kävimme katsomassa mummon koiraa kertaalleen ja se kävi meillä vierailulla ennen päätöstä ottaa se mummolle.

P.S. Itse en myöskään yleisesti ottaen suosittelisi rescueta tai kodinvaihtajaa ensikoiraksi, mitään sen kummemmin perustelematta. Koirathan ovat yksilöitä, em. voisi melkeinpä tehdä oman postauksen.