Iha sairaan magee

Tiistaina ajeltiin pitkästä aikaa Puuvuoreen ja saatiin seuraksi Elina. Savu on samalla kurssille Elli kultsun kanssa ja koko kolmikko pääsi rallittamaan oikein kunnolla. Kirpeä pakkanen ja pieni auringonkajo piristivät kummasti. Mietiskeltiin kevään kursseja, mihin sitä koirien kanssa jatkaisi. Ensi kertahan on pentukurssin viimeinen kerta.

Puuvuoresta siirryimme Teletappimaahan. Savu nahjusteli omia matkojaa, mutta Louna riekkui oikein urakalla Ellin kanssa. Kaksikko alkaa olla ihan paita ja peppu. Louna tulee Ellin kanssa tosi hyvin juttuun ja leikit natsaavat hyvin yhteen. Puhuttavaa riitti meillä omistajillakin paljon. Lopulta pakkanen kiristyi auringon laskiessa ja oli jatkettava matkaa Lounan treeneihin.

Lounan arkikurssin kolmas kerta pidettiin hallissa. Menimme paikalle vähän etukäteen, jotta Louna ehti hiukan totutella hallissa oloon. Se on oppinut hyvin menemään omalle alustalleen, jonka sille ostin ja sainkin sen mukavasti rauhoiteltua siihen. Hallissa oli kaksi ryhmää samaan aikaan, meidän ryhmämme kuusi koirakkoa ja toisessa ryhmässä saman verran. Meteliä oli ihan riittävästi, etenkin arkikurssimme koirat harjoittelevat vielä tuollaisia paikkoja. Kaikki ohjaajat eivät myöskään huomaa koiriensa kyttäävän, mikä aiheuttaa rähinöitä.

Kävimme läpi kotitehtävää, eli kontaktia. Louna on sisäistänyt asian hyvin ja se tarjoaa sitä aktiivisesti. Myös taukomatosta tuli pointsit ja sen käyttöä tuli esiteltyä sitten muillekin.

Luoksetuloa otimme ensimmäiseksi. Tehtävän läpikäynti oli vähän hätäinen. Kouluttajalla varmaan oli ihan selkeä idea, mutta ajatukset eivät aivan kohdanneet ja info tökki. Luoksetuloa ei tehty lainkaan siten, kuten itse olen Lounan kanssa tehnyt. Olin itse jotenkin niin hämilläni tilanteesta, etten ehtinyt puuttua. Louna alkoi vain hädissään riekkua, kun koutsi talutti sitä pois päin. Kun Lounaa sitten kutsuin ryntäsi se luokseni, namit levisivät pitkin poikin, eikä se edes leikkinyt. Itsessään se luoksepääsy oli palkkio. Kävimme asiaa läpi ja otimme pari uutta luoksaria, joista palkkasin Lounan leikillä ja sitten ulos pienelle kävelylle.

Maahanmeno oli myös tunnilla aiheena. Opettaminen ohjeistettiin houkuttelun kautta, mutta itse odottelin, että Louna tarjoili makaamista. Koira oli kuitenkin sen verran levoton kaikuvassa hallissa, joten naksuttelin Lounalle lähinnä rentoutumista matolla.

Kokonaisuutena treenit sujuivat kivasti ja Louna sai hyvää harjoittelua hallissa olemiseen. Se oli oikein reipas pieni. Kävimme pienen palauttelulenkin ja sain paljon uutta pohdiskeltavaa. Miten tuoda omia koulutuksellisia näkemyksiä esille? Onneksi kouluttaja on hyvin mukava ja hänen kanssaan sai aikaan hyviä keskusteluja, vaikka itse teinkin monta asiaa eri tavalla.

Keskiviikkona kävimme hallilla omissa treeneissä. Louna harjoitteli rauhoittumista ja rentoutumista. Se edistyy hurjaa vauhtia, hieno neiti. Leikitin sitä ja naksuttelin kontaktista. Louna rauhoittui matolle hienosti ja pystyi tarjoamaan nenäkosketusta muiden treenatessa.

Kotona Louna harjoitteli patukkaan koskemista, tasapainotyynyllä pivottia ja alustalle rentoutumista. Korvat ovat pitkästä aikaa rennot. Ensimmäisen kuukauden Louna meni joka paikassa korvat luimussa. Nyt ne ovat hauskat lurpat, kun ne ovat normaalisti. Olen alkanut tarkkailemaan koirieni olemusta muutoinkin ja palkkailen niitä kun korvat ovat eteenpäin, suupielet rennot ja olemus muutoikin rento ja levollinen.

Savun kanssa saatiinkin kotitehtäväämme eteenpäin, eli siis peruuttelua seinää vasten. Vielä kun siirtäisin peruuttelun tuolta istuimelta seinälle, niin hyvä tulisi. Videolla siitä muutama klippi.

Hallilla Savun kanssa otimme ruutuun lähetyksiä. Aletaan luoda kokonaiskuvaa ruudusta ja sinne ryntäämisestä. Itsellä ei kokonaiskuva ollutkaan niin selvä ja ensimmäinen lähtö meni omalta osaltani pieleen. Savu se vain haukahti kiukkuisesti ja porhalsi ruutuun.

Seuraamista Savulla ei ole vielä olemassakaan. Naksuttelin siis vain siitä, että se pysyi mukana, kun kävelin. Pitäisi olla reippaampi tämän asian kanssa, mutta se on hankalaa yksin. Sain hyviä vinkkejä käännöksiin ja palkan suuntaan. Outoa palkata noin pientä koiraa. Viimeksi kunnon seuraamisharjoituksia olen tehnyt Tuikun kanssa. Sosiaalinen palkka toimi hyvi ja epähuomiossa annoin Savulle pelkkää namppaa sen jälkeen. Käännökset olivat myös aika kuraa, ei sitä millään pysty keskittymään jalkoihin, koiraan, kroppaan ja palkkaukseen.

Perusasennon tarkkaa sijaintia ja oikeaa asentoa harjoittelimme myös. Palkkasin kontaktista ja teimme pieniä häiriötä, kuten käden heiluttelua. Tiivistimme perusasentoa myös hiukan ja loppua kohden homma parani huomattavasti.

Luoksetulossa Savulla oli häiriönä parin koiran lisäksi, ihminen, muovikasseja, leluja jne jne. Ja tuttuun tapaanhan pikkujätkä pinkoi luokseni vilkaisemattakaan ympärilleen.

Siinä taisi olla kaikki tarpeellinen, kauhea kiirus ollut. Mutta onpahan tullut tehokkaasti treenattuakin koissujen kanssa. Videoilla on kaikki about viikon ajalta. Sama tahti jatkuu edelleen, tänään olimme treenaamassa ja huomenna uudelleen... Raporttia tulee.

Mitä meillä syödään?

 
Teurasjätettä lautaselle 10/2015
Katiska

Edellisestä ruokintapostauksesta on reipas vuosi, joten uusi lienee paikallaan. Vähän on menty eteenpäin ruokintahommissa ja osaan paremmin hyödyntää ruuan koulutuksessa ja näin pois päin. Määrät, no joo, en oikeastaan tiedä. Käytän palkkana niin paljon kuin tarvitsee, jos koira vaikuttaa nälkäiseltä eikä ole pulska, kotona saa vielä lihoja. Tai sitten ei, voi olla että saa sitten seuraavana aamuna.

Koirani syövät pääasiassa raakaa. En ole aikoihin tilannut autolta mitään, vaan ostanut kaupan alennustuotteita, sekä hakenut lähitilalta roippeita. Kahdelle pennulle tämä on ollut oikein hyvä ratkaisu. Keittiössä on tonkassa nappuloita, joita käytän pääasiassa treeneissä. Treeneissä puolet on nappulaa, puolet sisäelintä tmv.

Koska ruoka on pääasiassa raakaa ja lihaa, harvakseltaa nappuloita, on sekaan sopiva heittää vähän lisiä. Louna ja Savu syövät molemmat kalkvitaa, mölleriä ja sinkkiä. Kalkkipurkki taitaa nyt olla viimeinen, en sitä enää kasvuiän jälkeen syötä. Koirat saavat kohtuullisen usein luita ja rustoja, joten en ainakaan aiempien kanssa kokenut kalkkia tarpeelliseksi aikuisiässä.

Kongit ovat osoittautuneet oivallisiksi. Jos en ehdi naksutella tai koirilla on pitkään yksinoloa, tulee ruuan eteen silti työskennellä. Louna on tässä hommassa Savua ahkerampi ja tyhjentää jäisen kongin tunnissa. Savu on laiska ja odottelee kongin sulamista. Ei sitä ruualla nyt niin kiire ole. Kongeihin sullon usein ihan vain jauhelihaa, se sinne näppärästi menee ja on edullista.

Nappuloita menee tosiaan treeneissä ja kotona naksutellessa aina siellä seassa. Nappulat on myös helppo ottaa mukaan, jos mennään porukoille tai tulee muita erityisjärjestelyitä. Mitäs nappulaa meillä on? Noh, en ole kovin ronkeli, koska ruokavalio ei muodostu nappuloista. Nyt tonkassa on HHC, Valio, Natural Menu ja jokin neljäs merkki, jota en muista. Kaikkia sekaisin vain siis.

Lihoja menee vaihdellen, mikä milloinkin on edullista. Lähitilalta olen hakenut possua. Kaupan alennuksista olen ostanut broilerin koipia ja siipiä. Silloin tällöin tulee Agrimarketista haettua pakastepötköjä, mutta nyt en ole aikoihin käynyt siellä. Kumpikin koira hyötykäyttää ravintonsa mukavasti, eivätkä tällä hetkellä syö kohtuuttomia määriä.

En ole kiinnittänyt mitään erityishuomiota koirien syömiin määriin. Muistan, kun vuosi sitten laskin ihan supertarkkaan, mitä, miten paljon ja kelle... Kasvavat pennut, pääasia, etteivät liho. Savulla oli yhdessä vaiheessa hirmu ahmattivaihe, se rohmusi lihoja ihan hulluna. Kilo meni tuosta vain, toki seuraavan päivän sapuskat olivat vähän kevyempiä. Savu on edelleen ahne, mutta koska pikkumiehelle tuppaa sapuska tarttumaan turhankin herkästi, ei se enää kisko kilotolkulla ruokaa. Savu ei myöskään kovin mielellään syö nappuloita, se on vasta nyt alkanut syödä niitä, mutta ihan turha yrittää pelkkiä nappuloita. Palkan seassa menee, mutta ruokana en muutoinkaan syöttäisi.

Louna oli meille tullessaan paksu. Nyt se onkin luikku. Penska on oppinut juoksemaan. Ja nyt se juoksee koko ajan. Kulutus ei siis ihan kohtaa vielä ruokamäärää. Lounaa olen totutellut lihoihin, mutta lohifilettä se vähän pelkäsi. Broiskun koipia se on syönyt muutamaan kertaan ja mielellään. Mutta sitten onkin pakki sekaisin. Noh, hiljaa hyvä tulee, herkkävatsainen kaveri. Louna siis syö edelleen 5/5 mallilla nappulaa ja lihoja. Kongeista sekin syö vain jauhelihaa, mutta treeneissä sillä on pääasiassa nappulaa (jotta saan syötettyä ne pois). Koipia ja muita raakasapuskoja annan sille hiukan varoen ja maltillisia määriä. Aluksihan Louna ei edes syönyt raakaa, kun ei ollut koskaan koipia edes nähnyt. Nyt jo maistuu, mutta vatsa on välillä hieman eri mieltä.

Treeneihin keittelen palkoiksi milloin mitäkin, siitä tulee oma tekstinsä. Pääasiassa koirat saavat ruokansa taskustani, jos eivät, niin sitten kongeista ollessaan yksin. Jos ei muuta, niin saavat sitten repiä jäisiä lihoja illan. Lisät tulee annettua raejuuston, kananmunan, rahkan ym. kanssa. Savu on erityisen ronkeli kalkkijauhon suhteen, joten se pitää todella liottaa johonkin kunnolla. Lisät annankin vasta iltaisin, kun hommat on hoideltu ja koirien ei tarvitse enää palkkaantua ruuasta.

Ruokakupit, ei meillä oikeastaan ole enää. Tai on meillä iso liuta kuppeja, joitaisi pois osa jo. Vettä niistä on viime aikoina tarjoiltu tai liotettu nappuloita palkaksi. Mutta eipä tule enää kuppiin laitettua ruokaa muutoin, mitäpä suotta.

Tavoitteet 2017

Ensisijaisesti toivon kummallekin koiralle (itselleni myös) mukavaa vuotta ja terveyttä. Mutta on meillä sitten ihan tavoitteitakin.

Savu

- toko ALO liikkeet haltuun

- frisbee hommat haltuun

- johonkin frisbee kilpailuihin tai tapahtumaan vähintäänkin katselemaan

- vetoharrastuksen aloitus

- reppureissu Lappiin

- vaelluksia ja päiväretkiä, sekä muita reppureissuja

- uusia koirakavereita

- kasvaminen isoks ja komeeks pojaks 8)

Louna

- tutustumista rallytokon ALO liikkeisiin

- tunnetilojen hallintaa

- hihnakäytös kuntoon

- tutustumista uusiin ympäristöihin

- kulkemista junalla ja bussilla

- vaelluksi ja päiväretkiä

- uusia koirakavereita

- kasvaminen tosi isoks ja ainaki melkein nätiks :p


Blogi

- tasainen postaustahti
- monipuoliset aiheet
- enemmän sarjakuvia
- enemmän kannanottoja
- lisää videoita
- lukijoilla mahdollisuus vaikuttaa sisältöön (ajattelin kuukausittain julkaista lukijalähtöisen tekstin, kuten vaikkapa asuntoesittelyn tai moneen kertaan pyydetyn varustepostauksen)


Minä itse

- terveellisempi ruokavalio
- urheilua ja lihaskunnon kohotusta (halutaanko näistä lukea täällä?)
- kehittyminen valokuvauksen saralla

Katsaus vuoteen 2016

Tuntuu vähän typerältä kirjoittaa vuoden ensimmäisestä puolikkaasta... Mutta toisaalta on kiva muistella sitä kaikkea ihanaa, mitä ehdimme tehdä. Vuosi alkoi mukavasti Vilkun veljen tapaamisella. Tuikun kanssa kävimme rallyn alokkaassa starttaamassa, hyvällä fiiliksellä, vaikka hylky tulikin. Lopetimme kaverikoiratoiminnan periaatteellisista syistä, siitä kirjoitinkin oman postauksen tuolloin. Vilkun kanssa lähdimme tammikuun lopussa Oriveden Pukalaan retkeilemään. Seuraksi saimme tuolloin Janikan koirineen ja minivaellus oli kyllä ikimuistoinen.

Helmikuu meni ulkoillessa ja temppuillessa. Kävimme Ikaalisissa tutustumassa Sanna-Kaisan huskyihin ja aloimme käydä aktiivisesti hallilla omatoimitreeneissä kummankin koiran kanssa.

Kevättalvella kävimme Vilkun kanssa Itä-Suomi Roundilla, onnistunut reissu ja paljon hyviä kokemuksia. Ennen kaikkea uusia ja mukavia tuttavuuksia. Kevättalvella kumpikin koira myös täyttivät vuosia, Vilkku 1v ja Tuikku 5v. Kävin hihnakäytöksestä luennolla ja Vilkun kanssa saimme aiheesta myös tehokoulutusta. Kevät oli ahkeraa hihnailuharjoittelua ja lenkit sujuivat paremmin molempien kanssa. Tuikku pääsi siskonsa kanssa retkeilemään, kun tutustuimme Riuttaskorven virkistysmetsään. Paikka todettiin hyväksi ja sinne mentiin toistamiseen myös isommalla jengillä. Tutustuimme myös uuteen koirapuistoon, joka Nokialla sijaitsi.

Kevään eteneminen kului metsässä lenkkeillen hyvässä seurassa. Pyörähdimme myös mätsäreissä Pirkkalassa. Kevät eteni muuttosuunnitelmista muuttoon ja kumpikin koira pääsi tilavaan asuntoon maaseudulle.

Loppukeväästä oli Vilkun pentutapaaminen Lapualla. Pääsimme tuolloin myös raunioille. Tuikku pääsi keväällä Kaupin vinttikoiraradalle juoksemaan vieheen perässä. Ja ai että kun se tykkäs! Kävimme radalla toistamiseenkin. Maalaiskylään saimme myös vieraita ja niinpä Tuikku pääsi Doran kanssa rannalle leikkimään.

Kesä kului koirakavereiden kanssa rälläten. Meidän ollessa häissä Tuikku oli hoidossa anoppilassa, nauttien täysin siemauksin saamastaan huomiosta. Vilkku mennä viipotti kaverini mökillä paimenten seassa. Vilkku pääsi tervehtimään myös pientä seitsemänviikkoista pentua alkukesästä. Kesäkuun lopulla laumamme suuntasi Jämsään, Isojärven kansallispuistoon. Siellä retkeilimmekin isommalla porukalla ja sekä Tuikku että Vilkku nauttivat ulkoilmasta.

Heinäkuu alkoi lupaavasti. Kävimme Tiinan kanssa yölenkillä ja Vilkku oli mukana melomassa. Meillä oli lukuisia onnistuneita treenejä ja miellyttäviä metsälenkkejä. Alamäki alkoi Ikaalisten rallytoko kilpailuista, joissa Tuikun kanssa kävimme. Hämmennyin koiran erikoisesta käytöksestä ja aloin syynäämään sitä tarkasti läpi. Aloin pohtia kaikkea mahdollista ja havahduin tilanteeseen myöhään, tunnistaen aiemmat pienet oireetkin jälkikäteen. Se, mitä aiemmin luulin tahattomaksi kuolaksi sohvalla, olikin virtsavalumaa. Se käytös, mikä aiemmin oli Tuikulta leikkiä tai normaalia, olikin kipukäytöstä. 

Kaikki eteni hurjan nopeasti, konsultoin eläinlääkäreitä ja ystäviä, kirjasin kaiken mahdollisen ylös. Myös Vilkku romahti. Jo paranemaan päin lähtenyt "vatsatauti" romahdutti koiran. Vilkku oli kaksi päivää klinikalla. Koska eiväthän nuoret koirat voi kuolla, niiden kuuluu selvitä. Niin minäkin ajattelin. Siihen asti, että Vilkku luovutti itse. Olin pettynyt eläinlääkäreihin, heidän uskotteluunsa, vaikka naamasta näki, ettei heillä ollut hajuakaan, mitä tehdä. Siihen että Vilkku pysyi nippa nappa tolpillaan tippaletkun kanssa. Kun kahdenkaan päivän nesteytys ei tuottanut toivottua tulosta. Kun koira ei ollut kolmeen päivään niellyt mitään. Kun tutkimuksista ei löytynyt mitään poikkeavaa. Toivoin ja halusin uskoa parasta. Niin kauan, että Tuikkua sattui seisomaan nouseminen niin että se tarvitsi kuonokopan, jotta ei vahingoittaisi ympärillä olevia. Niin että se seistessäänkin huohotti. 

Sitä tunsi itsensä niin pieneksi ja mitättömäksi. Olin luonut itselleni harhaluulon omasta osaamisestani. Kyvystä maksaa toiselle elolliselle olennolle kaiken sellaisen, että se hengissä pysyisi ja selviäisi. Kyky hallita ja päättää asioita, jotka eivät oikeastaan kuuluisi ihmisen päätettäväksi. Ei auttanut minun haluni, toivoni, uskoni. Eivät minun rahani. Ei ihmisen apu tai hieno lääketeollisuus. Kaikkea ei voi hallita. 14.07 oli pettymys, se oli pelkkää surua koko päivä. Äärimmäisen nöyryyttävää, koska vielä edeltävänä maanantaina, minä uskoin, että kaikki kääntyy parhainpäin, vaikka mieli olikin maassa. Niin paljon jäi tekemättä, niin paljon jäi kesken. Niin paljon niiltä koirilta sain, mutta ehdinkö mitään antaa takaisin? Kiitinkö tarpeeksi? Kysymyksiä ja myllertäviä ajatuksia jäi paljon enemmän, kuin mitä sain vastauksia.

Kesä meni sumussa. Olin rikki, runneltu, se oli niin väärin. Aika tuntui loputtoman pitkältä, sänky oli houkutteleva ja peitto niin raskas että sitä ei saanut pois päältä. Tunnelin päässä oli kuitenkin valoa. Laumaan piti tulla kolmas jäsen, jos olisimme pennulle sopiva koti. Kävimme Kuopiossa katsomassa pentuja. Elokuun lopulla koiraton elämäni päättyi, arkeen tuli valoa, kun pieni porokoiramix Savu saapasteli taloon.

Savu oli heti alun alkaen ihan mahdottoman hieno pentu. Heti pari viikkoa pennun kotiutumisen jälkeen ihana kasvattaja tuli tarkistamaan, missä pentunen asuu. Ja täällähän se, punaisen torpan kunkku. Savu aloitti samantien pentu-uinnin ja kävi viikottain uimalassa. Se oli oikein reipas hieno pieni. Syyskuun lopulla ehdimme vielä retkeilemäänkin, kun lähdimme Santtu heelerin kanssa Pirulanvuorelle.

Lokakuu sujui siinä pentuarkea pyörittäessä. Siskoni koira oli meillä siinä hoidossa ja leikkimässä Savun kanssa. Reissasimme Savun kanssa myös Helsinkiin ja siellä seutuvilla. Oikein hieno reissuhaukku ja niin pikkuinenkin vielä tuolloin. Reissun jälkeen Savu sai uuden kämppiksen, kun Louna lopullisesti muutti meille. Tämän jälkeen saimme hoitoon vielä porokoira Kikin, jota Savu pitää ihan tätinään. Kolmen kanssa puuhaa riittikin.

Marraskuussa lähdimme Savun kanssa vielä Kuopioon tapaamaan kasvattajaa. Treffailimme myös muita tuttuja ja kyllä hieno reissu olikin. Kirjoitin Lounasta myös selvityksen. Marraskuu meni kaiketi arkea pyöritellessä ja räntäsateessa lenkkeillessä. Savu aloitti tokon alkeet ja Louna arkikurssin. Kumpikin ovat kotiutuneet hienosti ja keskenään ovat kuin paita ja peppu.

Nimesin menneen vuoden, se on musta vuosi. Opin ihan todella paljon. Mutta työstän edelleen kesän menetystäni. Kaikki on tuntunut kovin epätodelliselta. Haaveilin kolmannesta koirasta, menetin kaksi ja sitten se pieni pentu käveli taloon. Eikä aikaakaan, kun meillä oli jo toinenkin pentu, ilman sen suurempia ihmeitä. Asioilla on tapana järjestyä, kai siihen on pakko alkaa uskomaan. Tapahtumarikas vuosi, liikaa raskaita päätöksiä. Mutta sitä se elämänkoulu on.

Vahtikoirailua ja peltorallia

Heipähei, kuulumisia pitkästä aikaa. Edellisestä juhlasta päästään niin toista jo pukkaa. Rankkaa, olisi nyt kaikki vaan ohi ja uutta puuhaa jo. Koirujen kanssa ei olla tällä viikolla tehty mitään ihmeitä. Pakastinta olen täytellyt ja hurtat on maistellut lohta ja kanankoipia. Sen johdosta Louna heittikin vatsansa ihan kuralle. Ei vielä raakaa sille, ei noin paljon.

Mukavasti on maaseudulla olosteltu ja kotoiltu, on niin mun juttu. Tänä aamuna ihan perinteisesti mentiin Lounan kanssa ulos. Menin hakemaan postia ja koira pyyhälsi maakellarin taakse tarpeilleen. Jokin tuntui oudolta ja katsahdin pihapiiriin uudelleen. No siellähän se oudon tunteen tuoja oli, ajokoira olla möllötti ja lupsutti meidän pihanurmea. Ihan hyvän kokoinen uros, taisi olla isoin näkemäni ajokki (ja niitä oon kyllä nähnyt). Äkkiä vilkasin maakellarille päin, Louna puuhasi siellä omiaan. Postit kainaloon ja sisälle päin.

Vaan Lounapa huomasi, että pihassa oli kutsumaton vieras. Se ampaisi hirveällä rähinällä kohti, seisten karvat pystyssä ja häntä tötteröllä. Ajokoira pakeni tielle orapihlajapuskan taa. Louna piti melkoisen konsertin, siinä tuijotettiin tuota hurttaa sekä minä, että se hölmistynyt ajokoira. Enpä ole Lounan nähnyt semmoista meteliä pitävän, saati että tuo nössöpieru näyttäisi noin uskottavalta.

Ajokoira oli aikeissa vaivihkaa lönkyttää tietä pitkin pois. Jäi kuitenkin vähän tontin nurkalle norkoilemaan. Siinä vaiheessa  Lounalla otti ohraleipä ja se ampaisi tielle. Enpä ole nähnyt tuota lörppähuuli mussukkaani noin raivoissaan. Taisi juosta elämänsä ennätysnopeudet. Kumpikin koira katosivat mutkan taakse ja siinä vaiheessa ehdin kiljua kaikki Lounan rumat lempinimet voimasanojen saattelemana. No, samantien se hölkytti takaisin, Louna pieni rinta rottingilla. Kävi vääntämässä ne tarpeensa sinne kellarin taa ja asteli sisälle.

Myöhemmin olimme lähdössä lenkille, sama ajokoira tuli pihaan taas. Kovin oli lepposa ja ressukan olonen. Louna se saikin ihan huolellisen kilarit taas ja Savu siinä säesti sitten mukana. Pitihän sitä vähän videoida. Sinänsä huvittavaa. Mietin, tajusiko Louna edes, että kyseessä kuitenkin vain ajokoira. Vaikka aika petojahan tuommoset ajokoirat on.

Louna on ollut viime aikoina melko räiskyvä mielialoissaan. Se on myös saanut kavereiden poikakoirat käyttäytymään aika höpsösti. Ja tuossahan se ajokkikin meidän nurtsia nuoli. Vielä ei ole varsinaisia juoksuja näkynyt, mutta luulisi, että piakkoin alkaa. Ensi viikolla mennään katsomaan hoitopaikkaa, jossa Louna olisi juoksujensa ajan.

Mikäli nyt heti alkavat, pystyn periaatteessa pitämään Lounaa täälläkin. Se vähän riippuu. Jos on hyvää keliä, Savu olisi työpäivät tarhassa. Sisätiloihin en jättäisi, sillä kahdeksan tuntia on pitkä aika ja Louna osaa avata portit ja ovet ja vaikka mitkä. Eikä olisi ensimmäinen kerta, kun nuori uros yks kaks hoksaa, mikä on homman nimi.

Tänään meillä olikin taas koiravieras. Taavi staffi tuli kyläilemään. Voi mikä vauhtipakkaus. Juoksutti ja riehutti pentuja kyllä oikein kunnolla. Taavikin toki on vasta alle vuosikas. Hienosti tulivat juttuun ja vauhtia riitti. Lounalla ja Taavilla painileikitkin sujuivat mukavasti ja Savu osallistui juoksenteluun mielellään. Väsyessään kolmikko sitten nuhjasi kovastikin maassa ja Savu pieni oli jäädä jalkoihin. Hienosti jaksoivat metsälenkin ja toistensa retuutusta. Ensi kerralla taidetaan viedä Louna ja Taavi koirauimalaan. Postauksen kuvat olivatkin tämän päivän lenkiltämme. Kiitoksia kovasti Tanjalle ja Taaville seurasta.

VIDEO: Savu 6kk

Jehna, nyt se on puolivuotias. Iso poika, aina vaan isommaks tulee. Muksaa puolvuotispäivää toivottaa Savu myös siskolleen Cismelle! ♥

 

Parhaat pitää yhtä

Arvonta suoritettu, voittajaksi paljastui Paula. Sinulle on lähetetty sähköpostia :)

Jonkun tosi kivan manssin kanssa käytiin lenksulla ja se joku tosi kiva manssi on tietty Jedi! Louna on niin bff pienen tirpan kanssa. Savua kismitti lyhyet jalat. Ja toisten nopeus. Ja maailman ikävät asiat, jotka eivät edistä poropuolikkaan oloa. Ja sitten se kiljui ja lauloi tuohtuneena olemisestaan. Ihan sillain salaa huomaamatta osallistui leikkeihin ja hetken päästä oltiin taas niin totista poikaa.

Pian mennään uusiksi, tässä välipäivinä!

Lukijan vastuu, onko sitä?

Päätin kirjoittaa jotakin bloggaamisesta. Monet blogit kuitenkin pursuavat ulkoasu- ja sisältövinkkejä ja ohjeita, joten jättäydyn niistä toistaiseksi. Kerrottakoon simppelisti että olen pyörinyt somessa kymmenisen vuotta, aluksi kotisivujen parissa, joista siirryin bloggerin pariin. Bloggerissa minulla oli aluksi vain taideblogi, jonka jälkeen perustin tämän koirablogin. Nykyinen valokuvaussäläblogini pyörii edelleen, mutta hiljaksiin ja jaksottain.

Yksi vai kaksi koiraa?

Ehdin omistaa reilu vuoden ajan kaksi koiraa. Nyt olen ollut liki puoli vuotta yhden koiran omistaja. Toki olin aiemminkin yhden koiran omistaja. Aina välillä kuuluu niitä kysymyksiä, mitä eroa on omistaa yksi tai kaksi koiraa, entä useampi. Päätin kirjoittaa omia päällimmäisiä ajatuksiani, listasin ne myös tuollaiseen plussa miinus listaukseen.

Yhden koiran kanssa suuri hyvä puoli on se, että koiraan on enemmän aikaa. Kaiken haluamansa energian voi suunnata siihen ainokaiseen. Toisaalta, jos on ahkera harrastaja ja treenaaja, voi elämä käydä yhdelle koiralle liiankin stressaavaksi. Päivittäiset treenit, helposti liian pitkät harjoitukset ja viikottaiset kilpailut kuormittavat yhtä liikaa. Kuluja on vähemmän, ellei koira nyt osu olemaan eläinlääkärin vakioasiakas. Yksi koira kuitenkin syö vähemmän kuin laumallinen vastaavia, ei tarvitse säkillistä varusteita ja näin pois päin. Huomattava huono puoli on se, että kun koiran jättää yksin, se todella on yksin.

Kahden tai useamman koiran kanssa yksinoloasia korjaantuu ja koirilla on seuraa toisistaan. Huonompi homma on toki se, jos koirat eivät tule toimeen. Jos aiemmin yksin ollut koira on kova askartelija tai rakastaa ääntään, hiljaisessa talossa on äkkiä kaksi sisustajaa ja huutajaa. Siinä missä riemunhetkiä saa kokea kaksin verroin kahden kanssa, ovat ongelmat äkkiä tuplasti työtä vaativia. Itse tahkoin hihnakäytöksen kanssa. Yksin kumpikin koira menivät ookoo, kahdestaan toimivat mieluummin laumana ja olisivat halunneet syödä vastaantulijat. Toisen koiran innostus purkautui siihen, että kiusasi toista koiraa.

Jos laumassa on kovin isoja luonne-eroja tai koirat muuten hyvin erityyppisiä, voi elo jo senkin vuoksi olla hankalaa. Tai sitten ei. Kahden erilaisen koiran kanssa voi olla mahdollisuus useampiin harrastuksiin koirien soveltuvuuden mukaan. Kahden kanssa voi myös treenata enemmän, sillä toista koiraa ei tule kuormitettua niin paljon. Toisaalta, kahdesta ei voi samaan aikaan tehdä huippuvalioita, ellei aikaa ole käyttää koiriin 24/7.

Kahdessa ja useammassa on luonnollisesti enemmän työtä kuin yhdessä, riippuen toki koirista. Ovathan nuo yksilöitä. Itse en ole kannalla tai kummallakaan, puolensa ja puolensa. Luultavasti vuoroin tässä kotosalla tulee yksi tai useampi aina pyörimään.

Montako koiraa teiltä löytyy? Omia kokemuksia?

Miksi sekarotuinen?

Tämä ei ole mikään globaali maailmanmullistusteksti, ei käännytyspaasaus tai mikään muukaan negatiivisävytteinen pläjäys. Omia ajatuksiani ja kokemuksiani, vaikkakin laajasti, niin silti vain yhden pienen ihmisen kokemana. Pyrin kirjoittamaan tekstin neutraalisti, joten jos joku nyt polttaa päreensä niin voi mennä muualle jähtymään. Siinä pohjustus, saa lukea.

Vuosien varrella yksi jos toinenkin on kysynyt, ehkä jopa ihmetellyt vakaata valintaani pysyä sekarotuisissa. Sekarotuinen koira on aika tavallinen valinta "ensikoiraksi", kun ei vielä ole tietoa siitä mitä haluaa ja riittää, että saa koiran. Usein tämän jälkeen siirrytään sitten puhdasrotuiseen, siihen niin sanottuun omaan rotuun.

En ole koskaan omistanut rotukoiraa, eikä minulla myöskään ole selkeää suosikkia roduista. Olen joskus aiemminkin kirjoitellut, että hankin koirat tarpeeseen ja tiettyjen ominaisuuksien mukaan. Ominaisuuskriteerit karsivat pois tietyn tyyppisiä koiria ja joitain yksilöitä, mutta harvemmin jäljelle jää vain yksi rotu. On paljon potentiaalisia perhekoirarotuja, retkeilyyn sopivia koiria tai aktiiviseen harrastamiseen. Vähän turhan monella on käsitys "yhdestä oikeasta rodusta".

Vilkku oli ensimmäinen itse hankkimani koira. Silloin katselin ihan vakavissani myös puhdasrotuisia. Pennulla ei ollut kiire, joten tiirailin myös sekarotuisten paimenkoirien ilmoituksia. Pallottelin erilaisten aussi ja bortsu pentueiden välillä. Selasin sukutauluja ja kasvattajien sivuja. Olin vähän pettynyt. Minulle koiran hankinnassa tärkeää on myös se toiminta, jota tuen. Aika harvan kasvattajan ajatusmaailma vastasi edes puolia omaani. Kysymyksiin vastailtiin nihkeästi ja hämmennystä herätti sekin, että muutaman vuoden aikana tehdyt useat suuret pentueet, olivat kaikki samaa keskivertosettiä, eivät mitään missään osalla eteenpäin vievää jalostusta. Miellyttävillä kasvattajilla ei ollut tuolloin pentuja tai he kasvattivat koiria, joille minä en olisi sopiva omistaja.

Palasin takaisin tutkailemaan sekarotuisten koirien ilmoituksia. Soitin useaan ilmoitukseen ja vaihdoin pitkiä sähköpostiviestejä. Tarjonta oli runsaampaa, kuin rotukoirapuolella, mutta materiaalin taso ja kasvattajien perustelut samaa keskivertosettiä. On ihan eri asia pennuttaa koiria puolivillaisesti, kuin nähdä vaivaa hyvän jalostustyön eteen.

Pitkän puhelun jälkeen löytyi sopiva pentue ja sieltä meille tuli Vilkku. Savun kasvattajan olin tuntenut pitkään ja eettiset arvot ja jalostukselliset tavoitteet kohtaavat hyvin. Toiveideni mukaan koiran suku on tiedossa, melko tutkittua (terveeksi nimenomaan) ja harrastusnäyttöäkin on. Ja ensinnäkin, pentueen eteen nähtiin vaivaa. Aika rutosti enemmän, mitä monen puhdasrotuisen...

Pääsääntöisesti jokaisen koirani tulee olla säänkestävä, tulivat ne mihin tarkoitukseen vain. Kaikkien koirieni tulee kestää retkeilyä tai tilapäistä ulkokoirailua. En tahdo koirilleni häiritsevää riistaviettiä. Haluan koirani olevan vähintään keskikokoinen, ilman liioiteltuja piirteitä, kuten lyttykuonoa tai lyhyitä jalkoja. Siinä karkeat kriteerini, joiden perusteella lähden ruotimaan eri tyyppisiä koiria. Savu tuli harrastuskoiraksi. Aktiiviseen ja vivahteikkaaseen elämääni. Se tulee varmasti myöhemmin olemaan perhekoira. Nyt ensiksi se on harrastus- ja retkikoira. Aika monitoimikoira siis. Louna on peruskoiran roolissa. Se vain tuli, se oli järkevin ratkaisu koiran kannalta. Lähtökohtaisesti Lounan kaltaista en itse ostaisi, tusinakoira.

Sekarotuisen hankkimisen syyksi kerrotaan usein vastuuttomuus ja tietämättömyys. Minusta hiukan päinvastoin... Mitä enemmän olen perehtynyt, nähnyt ja tutustunut erilaisiin kasvattajiin. Sen vakaammin olen sitä mieltä, että avaramielisemmin kasvatetut koirat ovat minun juttuni. Että kasvattajat, jotka tekevät omaa juttuansa, vieden projektejaan terveillä koirilla eteenpäin, ovat minua varten. Ahdasmieliset, kaavoihin kangistuneet ja keskivertohyvää koiramateriaalia maailmalle tuottavat eivät ole minun juttuni. Kasvattajia ylipäänsä on paljon yli todellisen koiratarpeen ja näin ollen helmet hukkuvat herkästi muun massan sekaan.

Kun Vilkkua ennen pari vuotta sopivaa koiraa etsin, minulta kysyttiin miksi en ota rotukoiraa, kun se olisi helpompaa. Olin vähän hämmentynyt. Samalla heräsin. Ihmiset ottavat rotukoiria myös siksi, että se on helppoa. Kaikki tieto on tarjolla, ainakin jos siihen haluaa uskoa. Puhdasrotuisia pursuaa ovista ja ikkunoista ja kasvattajilla on kotisivut. Koiranet palvelee kellon ympäri. Puhdasrotuisesta ainakin pitäisi tietää mitä siitä tulee isona. Sekarotuista hankkiessa tarvitaan enemmän tietotaitoutta. Pitää olla sosiaalisia taitoja keskustella erilaisten ihmisten kanssa ja mielenkiintoa ja halua selvittää sukuja. Sopivaa sekarotuista voi joutua odottamaan pitkäänkin (minun kriteereilläni odottaisin rotukoiraakin kyllä vuositolkulla).

Yleisestä harhaluulosta huolimatta monirotuisella voi harrastaa täysin normaalisti, mikäli ei pyri arvokisoihin (joissa näkee harrastajia vain kourallisen) tai näyttelyihin. Palveluskoiralajeihin pääsee vain tietyn rotuisilla koirilla, näin ollen se ei kosketa sekarotuisia. Kilpailuja varten koiran tulee olla rekisteröity, sekarotuiset laitetaan fix rekisteriin, joka mahdollistaa kilpailemisen. Valjakkourheilussa ja frisbeessä monirotuisella voi kilpailla rajoituksetta ja vetopuolella risteytykset ovatkin arkipäiväinen asia. Ulkomailla sekarotuisia on paljon harrastuskäytössä, paljon laajemmin kuin täällä Suomessa. Suomessa sekarotuisen hankintaan harrastuskoiraksi liittyy harmittavan paljon ennakkoluuloja. Jos yhtään tuntee pentueen vanhempia ja rodut ovat edes jollain tasoa yksiin ja pennunhankkijan käyttötarkoituksiin sopivat, niin miksi ei? Tietoisuus ja osaaminen lisääntyy koko ajan ja monirotuisia terveystutkitaan ja niillä harrastetaan enemmän. 

Voisinko sitten ottaa puhdasrotuisen? Kyllä voisin. Minulla vain ei ole ollut syytä, miksi sulkisin sekarotuisen koiran pois vaihtoehdoista. Toivon, että ihmiset olisivat tietoisempia valinnoistaan ja avarakatseisempia, oli kyseessä sitten puhdas tai ei. Oikeasti hyviä kasvattajia löytyy sekä sekarotuisten, että rotukoirien puolelta, toistaiseksi rotukoirilla selkeämmin esillä ja yhteenkoottuna, kuka kasvattaa mitäkin. Tulevaisuuden ei tarvitse olla radikaalin mustavalkoisesti seropi vs rotupi asetelmassa, vaan pitäisi luoda molempia palveleva toimintamalli.

Olipa hankkimassa mitä tahansa koiraa, kannattaa selvittää tarkoin, mistä maksaa mitäkin. Millainen kasvattaja, miten pentuja pidetään ja miten usein uusia pentueita syntyy? Onko vanhemmilla tai sukulaisia tuloksia harrastuksista tai perustuvatko harrastukset vain puheisiin? Nykyään on oltava tarkka, suorastaan salapoliisi, jotta koiran voi hyvillä mielin ottaa. Tsemppiä sopivan koiran hankkimiseen, kun se on ajankohtaista.

Keskustelu toivottua. Ei tarvitse olla samaa mieltä, mutta ei kannata pahoittaa mieltään siitä, että olen eri mieltä.