08 helmikuuta 2016

Tuikun uusi ammatti ja sivuduunit




Tuikku alkoi opiskella uutta ammattia, ei sitä koiran sovi kotio nyhjäämään jäädä. Mikä se uusi ammatti sitten on ja milloin koira valmistuu? Tuikku aloitti opinnot tänään ja yrittää valmistua tämän vuoden puolella. Tuikusta tulee pöytä. Tuikulle ostetaan söpöjä pöytäliinoja ja pöytä-Tuikkuun voi kattaa kaiken kynttiläillallisista kakkupöytiin. Makkaraillallisia tulee välttää, jos ne haluaa syödä yksin.


Koska olen itse myöskin laiska siivoamaan annoin Tuikulle pientä sivuduunia opiskelun lomassa. Tuikku saa lainata söpöä punaista essua koska koirien pukeminen on pop. Ja sitten ikivanhaa mattopiiskaa. Vaikka mattojahan meillä on vain yksi koska toinen otti osumaa vähän liikaa. Tuikku kuitenkin mieluummin tönöttää suu mutrussa kuin tekisi mitään. Mutta eikös nuoret kesätyöntekijät olekin vähän vastahakoisia?

Välipaloista Tuikku muistuttaa hyvin. Se kantaa hedelmiä mielellään. Täytyy vain huolehtia, että ei mielellään kovin ylikypsiä banaaneja... Sain nimittäin ensimmäisen banaanivälipalani, noh, vähän soseena ja liian nestemäisenä. Sen banaanin sai syödä sitten Tuikku.

Täytyy myöskin huomauttaa, että aloitteleva sisäkkömme on äärimmäisen huono tiskari. Tunnollinen ja nopea kyllä, mutta ei liioin ymmärrä pesuaineen ja tiskiharjan päälle. Mutta liekö se tuosta oppii!

7 kommenttia:

  1. Jopas on Tuikku tehokkaana! Muista naksuttaa oikein tehdystä työstä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jouduin tätä uusavutonta vähän tassusta pitäen viemään kun sille joutuis muuten naksuttaan niin harvakseltaan :D

      Poista
  2. Tuikku on kärsivällinen pöytä :’D Meillä, jos tuota kokeilisi lentelisi lasit ja kupit ilmassa ja olisivat sen jälkeen sirpaleina. Ehkä Patches just ja just jaksais, mutta Jet ja Nessie aiheuttais jonkun suuremman luokan katastrofin, tai ainakin astioiden puutteen. :P

    VastaaPoista
  3. Hieno Tuikku pöytä, mekin tarvitaan sellainen :'D

    VastaaPoista
  4. Ihana Tuikku!:D

    www.tottethehavanese.blogspot.fi

    VastaaPoista

Kysy rohkeasti ja keskustele asiallisesti :)