05 huhtikuuta 2017

Nollan alapuolelta



Omien koirien kanssa lähdetään nollista, mutta kun laumaan liittyy joku erilaisen oppihistorian omaava, lähdetään riman alta. Siltä se tuntuu. Nyt kun arki sujuu, voisi kuvitella tekeväni Lounan kanssa jotain suunnitelmallisempaa. Puolen vuoden treenisuunnitelma sisältää vähintään kahdet kenttätreenit  viikossa ja kaupunkitreenin kerran viikossa. Pitkän tähtäimen suunnitelma on lähinnä pohjien tekemistä, jotka koiralla jo pitäisi olla, arkisia asioita ja uusia juttuja harrastusten pohjalle. Muistin tueksi ja kehityksen seuraamiseksi lista, treeniseurakin kelpaa.

Palkkasignaalit, jes on ruokapalkka ja oke lelupalkka. Tarkoitus saada kiinnostumaan molemmista, ruoka ei tule ikinä ilmaiseksi ja leikki muotoillaan niin, että leikkii yhdessä, eikä itsekseen.

Luoksetulo, kun pyydetään, niin tullaan, eikä vatkata ja ihmetellä maisemia. Toiminnan merkitys koiralle selväksi.

Odottaminen, edelleen luopumisharjoituksia, rauhoittumista. Taukokäytös, ovista kulkeminen etc.

Hihnassa kulkeminen, ei kiskomista tai riekkumista, vaan maltillinen ja kuuliainen kulkija.

Hommiin vihje selväksi. Kun mennään kentälle, siellä ollaan joko tauolla tai töissä. Lyhyitä täsmäisku treenejä kentällä, tauko - leikki - tauolle.

Sheippaamisen avulla aktiivisuuden lisääminen. Muutaman minuutin toimintatuokioita, jolloin palkkaa satelee toiminnasta.

Istu, maahan ja muut arkiset asiat ärsykekontrolliin.

Automatkustus kuntoon, ei enää seilaamista tai autosta itsekseen ulos tulemista.

Temppujen harjoittelu muun opettelun tueksi. Oppii samalla oppimaan ja tutustun koiraan paremmin.

Tiivis ja tehokas kevät-kesä tulossa, jospa syksyllä oltaisiin edetty.

4 kommenttia:

  1. Jos asuisin lähempänä, tulisin oikein mielellään teidän kanssa treenimään! Tulisi itsekin varmaan opittua uutta. Lounasta kyllä tulee vielä varmasti upee koira, vaikka melko tehokkaasti saatkin töitä tehdä! Ja rauhoittumisen opettamisesta olisin kiinnostunut kuulemaan lisääkin jossain vaiheessa. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitan arkikouluun rauhoittumisaiheenkin :) Tulee sitten kattava setti siitä :)

      Poista
  2. Me lähettään ainaki mielellää treeniseuraksi vielä nyt keväällä kun täällä päin ollaan! Kodan kanssa pitäis niin paljon harjotella tota, että kentällä ollaan joko töissä tai tauolla... ja luopumista, luopumista ja luopumista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo! Pitää ehdottomasti päästä kimpassa kentille :)

      Poista

Kysy rohkeasti ja keskustele asiallisesti :)