22 tammikuuta 2019

Reissu jäätävässä Savossa


Kyllä oli kylllllmä! Kova pakkanen haittasi vähän ulkoiluita ja kaikenlisäksi lumi paakkuuntui tassuihin. Savulle on nyt postissa matkalla uusi, sopiva mantteli, jota se olisi automatkoilla kaivannut. Muutoin pitkäturkkinen koira on talvella onnellinen tapaus, sillä onhan puuhkasta pakkaskelillä iloa. 

Runosuoneni ei oikein nyt syki ja reissustakaan ei montaa kuvaa tullut, sillä kameran laturi on kateissa. Lähtöpäivänäni poikkesimme Jyväskylän laitamilla vanhalla tutulla, moikkaamassa edesmenneen Vilkku koirani veljeä Kirppua. Ja omistajaansa tietty myös. Kiitos aamukahveista Moonalle!

Kuopiossa menomme oli vähän totuttua rauhallisempaa, mikä oli monen sattuman summa. Kävimme kuitenkin Kolin kansallispuistossa katselemassa maisemia Ukko- ja Akka-Kolilla. Visiitti oli melko pikainen, sillä huipulla kävi tuuli ja olimme kaikki aivan jäässä. Savu oli koko miltei viikon mittaisen reissumme jälleen mallikas, oli kyse sitten tuntikausien autoilusta, vauvan viihdyttämisestä tai iltaisesta kävelylenkistä kaupungilla. Majoituksesta, seurasta ja kestityksestä kiitokset Leenalle ja rapsuja koirilleen ♥

Kuvien kanssa oli vähän haparontia, sillä talvikuvien käsittelytaidot ovat päässeet ruostumaan ja kesken puuhan iski todellinen black out. Videon sentään sain koottua niistä pätkistä, mitä muistin reissussa ottaa. Nyt reissun päälle sainkin flunssanpoikasen, joten tämä viikko menee aika rauhaksiin koiratouhuissa.

Blogin suhteen ideoita on vähän suuntaan ja toiseen ja mielellään kuulisin, jos postaustoiveita, on mielessä. Kevään aikana postauksia tulee ainakin käsittelytoimenpiteistä ja koirien ja lasten konfliktitilanteista.

Jos jotain toiveita tai kysymyksiä mielessä, niin kommenttia alas!
 

6 kommenttia:

  1. Savu on näissä kuvissa niin tyypillistä porokoiraa! Sanille nämä kovemmat pakkaset ovat olleet sietämättömät, ja rouva jäisi mielellään sisälle käymättä ulkona lainkaan. Mutta heti, kun kuulee tontin toisesta päästä oven käyvän lukossa ja avautuvan kanilaan, johan löytyy tassuista vauhtia! :D Koko syksy meni harjoitellessa, että kanien luokse ei mennä ryminällä. Nyt Sani malttaa jo hienosti mennä rauhallisesti häkkien luo, ja katselee kaneja niiden perään pyrkimättä. :)

    Olisi mukava lukea sun ajatuksia ja mielipiteistä näistä aiheista:
    - maiden rotukiellot
    - joidenkin rotujen (rottweiler, pitbull, sakemanni, yms.) mustamaalaus huonon lapsi- ja perhekoiruuden suhteen - omia kokemuksia ja mietteitä siitä, onko nämä rodut oikeasti vaaraksi lapselle (miettien sitä, mikä koirassa laukaisee tämän käytöksen)...?
    - koirasta irtipäästäminen (en muista, kirjoititko mahdollisesti aiheesta sun entisten koirien poismenon jälkeen :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei Savukaan kauaa viihdy, kunnes alkaa tassujaan nostella :D

      Kiitos postaustoiveista, paria aihetta olenkin vuosia vuosia sitten blogissa sivunnut, joten päivitetyt tekstit eivät liene pahitteeksi :)

      Ps. Kun keritään tavata niin voidaan katsoa myös luopumistreenin perusteit niitä kaneja ajatellen ;)

      Poista
  2. Hyvän hännästäveto-videopätkän oot saanu videoitua :'D Kiitos ku kävitte <3 Mäki saan ihan kohta postauksen ulos (miten niin vähän myöhässä!)

    VastaaPoista

Kysy rohkeasti ja keskustele asiallisesti :)