Isot tytöt on Boriksen

Viimein täydellinen kuvatulva postaus, ehkä tämän viikon viimeinen? Eilen iltapäivällä hain Idan koirineen liikekeskuksilta ja kurvailtiin meille. Bamsu ja Boris matkustivat jalkatilassa tosi kivasti, pitäisköhän itsekin hankkia tuommosia minipiskejä? Päästiin sitten meille ja käytiin sisällä haukkaamassa hiukan välipalaa. Sitten vain ulos ja Tuikku mukaan, kaiken varalta liinaan ja vesijohtolinjalle käpsyttelemään.

Aurinko asetti valokuvaukseen taas omat haasteensa, mustat koirat, kiiltävä jääpintainen lumi ja kontrastikkaat varjot, jipii... Monta sataa kuvaa tuli lauottua, mutta vain musto-osa selvisi jatkokäsittelyn läpi, enkä silti pidä kaikista. Tilannekuvat olivat kuitenkin parhaita!

Bamsu hääräili metsässä lähinnä omiaan, Boris sen sijaan rakastui Tuikkuu. Muistiko se sen vuoden takaisista leikeistä, vai hyrräsivätkö nuoren miehen hormoonit, se jääköön mysteeriksi? Steriilin nartun takamus kiinnosti suuresti ja Boris tähtäili reisiä myöten vähän Tuikun joka ruumiin osaan. Niskaakin piti kirputtaa ja Tuikun ilme näytti vähintäänkin kettuuntuneelta. Missään kohtaa isompi hurtta ei villaa satuttanut, mutta pariin kertaan niputti sen mättäikköön ja koetti paeta pikkumiehen ronskeja otteita.

Montulla hurtilla sujui sitten varsinainen leikkiminen ja yhtämittaa ulkoiltua tuli useampi tunti. Kyllä oli väsyneitä piskejä, kun porukkaa takaisin bussille kuskasin. Ihana keli ja hyvää seuraa, ei vois parempaa toivoa.

Ihan päätöntä

Työhaastatteluni jälkeen kurvailin eilen noutamaan Hannan koirineen  kyytiin. Kaasuteltiin siitä sitten Lielahden koirapuistoon hurttia juoksuttamaan. Puiston jääpohja olikin tuossa parin päivän aikana sulanut ihanaksi loskakuravelliksi ja maa-ainekset lentelivät komeassa kaaressa kun koirat ruopaisivat itsensä liikkeelle. Hieno ilma oli ulkoilla, eikä ylimääräistäkään seuraa puistoon juuri ängennyt.

Kivaisia uusia kuvia, vähän aurinko ja kiiltävän märkä jää aiheuttivat hankaluuksia, mutta rohkeasti silti yritin muokkailla näistä julkaisukelpoisia. Saatiinpa Tuikusta uusi seisotuskuvakin, vielä kun talvikarva on tallessa. Tänään Ida koirineen tulee käymään, varmaan huomenissa saadaan siitä vierailusta materiaalit tänne.

Kevätfiilis

Ihana kevätkeli! Lähdettiin Tuikun kanssa metsään tallustelemaan ja kaikeksi onneksi oli liina mukana. Siinä pikkusen koiralle muistuteltiin, mitä meinaa odottaminen, paikallaan oleminen, pysähtyminen ja luoksetuleminen siitä käskystä... Sitten kun oli kunnon voimasanat karjuttu niin että koko tienoo sen kuuli, lönkytti sesse säyseästi kintussani kiinni. Varovasti katsoen pyysi lupaa ottaa pari askelta kauemmas. Niin sen pitääkin mennä, mettään ei lähdetä jos siellä vain p*rseillään.

Kuusimetsästä oli lumi sulanut ja maa oli jo pehmeähköä. Sinne mennään tällä viikkoa tekemään ensimmäiset namijäljet Maisalle ja nyt viimein sen lajin voisi Tuikunkin kanssa aloittaa. Voisi tästä hurtasta olla enemmän potentiaaliakin moiseen. Paikoin olikin sitten lunta polvea myöten, rämmittiin metsäaukealla ja siellä ne korvat taas katosivat. Ei siinä, viskasin liinan maahan ja lähdin itse kotia kohti. Sivusilmällä kuitenkin tarkkailin koiraa, joka ei reagoinut minuun mitenkään. Tuikku jäi kuitenkin liinallansa risukkoon jumiin, kiersi ja kaarsi ja solmi itsensä siistiin nippuun. Siinä kohtaa huikkasin heipat ja marssin tarmokkaasti kotia kohti. Ja voi sitä kiljumista ja ulvomista, mikä tuon muka kovan ja itsenäisen rakin kurkusta pääsi. Sitä oltiinkin sitten niin riemuissaan, kun se sieltä pöpeliköstä väänsin irti ja niin hienosti tultiin mukana ja vapaana vielä maantielläkin, siistissä seuruussa. Josko olisi asiat taas hetkeksi aikaa menneet jakeluun.

Pihassa sitten vähän vielä vesipelastukseen treeniä. Yritettiin taas niitä pitoja. Tuikku osaa nostaa patukan maasta, mutta pudottaa sen samalla nopeudella. Tuikku osaa ottaa patukan kädestäni ja laskea sen maahan. Jos en päästä patukasta irti, Tuikku puree sitä voimakkaasti nanosekunnin ajan. Olen yrittänyt naksutella, mutta koira vain ei ala pidentämään aikaa. Tuikku ei sitä itse tarjoa. Niinpä kokeilin että pidin sen kuonosta kiinni, se vain on niin hankalaa, kun kuono on melko massiivinen. Siinä koira kuitenkin rauhoittui. Onkos kellään parempia ideoita?

Otettiin sitten hyvän mielen takaamiseksi noutoja ja ne Tuikku osaa hyvin. Kun pääasiahan on se nouto ei se että se tulla jynssää siististi sivulleni ja yrittää olla pudottamatta patukkaa. Kerran varasti lähdössä, mutta tosi upeasti odotti muuten. Lähtee tykkinä luvan saatuaan liikkeelle, tarttuu voimakkaasti patukkaan ja tuo sen vauhdilla takaisin. Ei se sitä käteeni tuo, mutta jalkoihin ja mulle se riittää. Treenattiin taas lumihangessa, eihän se vesikään mikään kevyt elementti ole. Ah, odotan niin että päästään treeneihin ja kaikkea.

Iloista menoa

Kerrankin kohtuullisen kiva sää ja aikaa. Lähdettiin Tuikun kanssa pitkästä aikaa moikkaamaan Peppiä koirineen. Iltapäivä menikin puistoillessa, iloista menoa. Kuvat kertokoon enemmän.

Erinäisiä keväänmerkkejä

Tuikusta, tämä mokoma aloitti karvanlähdön. Furminatorilla lähti jo aika hyvä satsi, kerrankin olen ajoissa ja koira ei näytä ainakaan vielä kapiselta. Sitä tahtia kun lumi sulaa ja alkaa maata näkyä, niin saakin alkaa katselemaan matolääkkeitä koko laumalle. Ehkä selkein kevään merkki on lumen alta paljastuva kakka, mutta ei siitä sen enempää, jokainen tehköön havaintonsa itse.

Petsien temppurinkiin tuli pitkästä aikaa kokeilemisen arvoinen temppu. Tuikun kanssa on osallistuttu viimeksi kaksi vuotta sitten ja silloin voitettiin. Tämä temppu oli pitkälti jatkosovellusversio aiemmalle, eli jalkojen välissä kävelylle. Nykyinen temppu on sotakoira, jolloin koiran tulee mennä jalkojeni välissä maahan ja minä kyykkään koiran päälle "tähtäämään" ja "ampumaan". Vähän malttamaton olin ja heti parin harjoituskerran jälkeen videota, joten käsiapu on täysin häivyttämättä. Moitteetta Tuikku kyllä jalkojen alla liikkuu eteen ja taakse. Maahankin meni reippaasti käskystä, mutta hiukan hämmentyneenä katsoi, kun kyykkäsin sen selkään "mistä lähtien oot istunu mun päälle kun teen niin kuin käsket?". Runsailla palkoilla  ja rauhoittelulla Tuikulle olikin sitten ihan ookoo, että omistaja vähän ottaa tukea ja pyllähtää päälle, eiks tää ookin ihan normi leikki koiran kaa? Vähän liukastakin oli ja se hankaloitti entisestään mun kyykkyyn menoa ja kävelyä koira jalkojen välissä. Jotain matskua me kuitenkin saatiin, tosin maastohousut ja ase puuttuvat, pöh. Ehkä me kesäksi treenataan tämä temppu kunnon malliin.

Ja sitten muutama kuvanen meidän vepehömppäilyistä. Mitään vepee oikeesti vielä, tämän kuun lopussa pitää maksaa kaudesta puolet ja on tuossa yhdelle viikonlopulle talkoitakin. Tuikun kanssa harjoiteltiin parin sekunnin tukevia pitoja ja vauhtinoutoja. Pitoja en aivan ole osannut opettaa, eikä Tuikku ole ihan tajunnut. Hätäsenä koirana se tekisi pitojen kohdalla jo seuraavaa asiaa. Sen sijaan dummyn perään se juoksee ihan miljoonaa ja tänään kun juoksin koiraa karkuun se juoksi vielä lujempaa takaisin. Hyvä niin, ehkä tästä jotain saadaan. Kuntoharjoittelun vuoksi noudot hoidettiin lumihangessa, ei sitä  vedessäkään ihan kevyesti polskutella.

Opinnäytetyön purkupostaus

Opinnäytetyön esitys oli jo, mutta varsinainen purkupostaus tulee vasta tässä. Blogissa on siellä täällä pujahdellut postauksia ja lauseitani opiskelusta, mutta luulenpa, että kovin moni ei ole oikeasti yhtään perillä opinnäytetyöstäni. Siispä, kerrotaanpa hommasta oikei tyhjentävästi ja laitetaan muutamia pätkiä työstä tähän.

Kaikki alkoi on aloitin ammattikoulun muutama vuosi sitten. Lähihoitaja minusta siis on tulossa... Äidinkielen tehtäväni liitin usein koiriin, etenkin jos aiheen sai valita. Äidinkielen opettaja sattui olemaan koiraihmisiä, joten aiheenhan sai sitten valita, jos se liittyi koiriin. Niinpä esittelin yhdessä tehtävässä blogini, kirjoitin esseen koirien jalostuksesta ja monta monta muuta koira-aiheista juttua. Viisaana opettajana äikänopettaja pyysi minut sitten keskusteluun jonkun työn arvostelun lomassa. Kertoi, että minulla on luokaltamme aivan erityistä osaamista koirien parissa, ainakin teoriassa. Niinpä hän ehdotti, että voisin yrittää saada liitettyä koirani opinnäytetyöhöni. En ollut opinnäytetöistä kuullutkaan, mutta tuona päivänä tiedonjanoni oli loputon ja se vain kasvoi.

Odotin kuin kuuta nousevaa, että vuodet kuluisivat ja pääsen oikean työn kimppuun. Kakkos vuonna teimme harjoitusopinnäytetyön, jota tosin alkujaan luulin oikeaksi opinnäytetyöksi (ohjeiden kuuntelussa häiriö). Ja voi mikä pettymys, kun kuulin että kolmos vuoden syksyllä aloitan sen saman työn alusta. No mutta hyvä niin, olin kesällä kerännyt materiaalia jo valmiiksi.

Odotin koulun alkua suorastaan innoissani, viimein pääsisin tekemään sitä kauan odottamaani tehtävää. Ja kun ohjeistus tuli, minä heiluin hihat liekeissä. Väliseminaarissa muut olivat kutakuinkin vasta aloittamassa työtä, kun omani oli puolessa välissä. "Lisäänkö tähän jotain", oli vakiokysymykseni kun työtä opettajille näytin. Ja siis ei, en ole erityisen aktiivinen tai lahjakas koulussa, mutta tuo aihe kiinnosti minua hurjasti ja todella paloin halusta päästä pureutumaan siihen.

Ideatulva tuntui olevan loputon ja työ alkoi jouluun mennessä näyttää isolta sekalaiselta kootuilta teoksilta. Siispä raju raakkaminen ja aiheen rajaus. Syksyyn mahtui myös kuvauskeikkoja, malleina toimivat sukulaisten lapset. Serkun tyttöjä käytiin Tuikun kanssa myös kuvaamassa. Toiminnalliset osuudet olivat menestys. Syksyllä Tuikku vieraili harjoittelupaikoillani, mm. päiväkodissa ja nuorisokeskuksessa. Nuorten pariin Tuikku sopii mielestäni paremmin ja nuorisokeskuksessa vierailimme kahdesti. Ja voi, miten nuoret koirasta pitivätkään, pyysivät itse, että tuo toistekin.

Työn tekeminen on ollut sekä raskasta että palkitsevaa, koskettavia hetkiä toiminnallisissa osuuksissa. Työn ohella kävimme Tuikun kanssa kaverikoirakurssinkin ja sitä myötä vierailuja on tullut aina vain enemmän. Kokonaisuutena me ollaan hyvä tiimi ja Tuikkukin toimiva koira, kunhan sen puutteet huomioi. Seuraava suunnitelmamme on hakea Koirat kasvatus- ja kuntoutustyössä ry:n koira-avusteisuus koulutukseen. Pääsimme tai emme, niin aion jatkaa tätä minulle rakasta toimintaa, ihmisten ilahduttamista koirani kanssa.

Alla murto-osan maistiaisia työstäni, aiheena "koira hyvinvoinnin tukena", rajattuna lapsiin ja lähihoitajan näkökulmaan. Kiitettävä työstä napsahti.

"Takaisin hyviin puoliin, koira myös rikkoo perheessä hygieniarajoja. Koirataloudessa asuvat lapset ovat harvemmin sairaita tai allergisia, sillä he altistuvat sopivasti hyville ärsykkeille, joita koirasta tulee. Lievä allergia tai astma eivät ole este koiran hankinnalle, sillä lapset siedättyvät usein ”omalle” koiralle. Pikkulapsena alkanut eläinallergia saattaa ajan myötä poistua kokonaan. Allergisten tai astmaa sairastavien lasten parissa tulee kuitenkin siivota useammin ja esimerkiksi koiran rapsuttelun jälkeen pestä kädet, jotta hilsettä ei joudu kasvoille (Jenni Ahola, Lapsilla allergiaoireita?, MTV, 4/2014)."

"Yleisesti ottaen koirasta on kuitenkin lapselle paljon iloa, apua ja hyötyä. Raision perhetukikeskuksessa on alettu valmentaa lastensuojelutyöhön tukihenkilöitä ja näiden tukikoiria Ressu-projektin varjolla (Ulla Willberg, Valmiina palvelukseen. Lapsen Maailma 8/2014, 51-52). Koira on helpottanut mm. tukisuhteen aloittamista ja rentouttaa ilmapiiriä."

"Kaverikoiratoiminta on vapaaehtoistoimintaa, jossa koira tuo iloa, elämyksiä ja läheisyyttä ihmisille, joilla ei ole omaa koiraa. Kaverikoiranohjaajat vierailevat koiriensa kanssa esimerkiksi lasten, kehitysvammaisten ja vanhusten luona erilaisissa laitoksissa, kouluissa, päiväkodeissa ja tapahtumissa. Toiminnan tavoitteena on ihmisten ilahduttaminen ja piristäminen. Vierailut ovat ilmaisia ja kuka vain voi tilata kaverikoiraryhmän vierailulle tiloihinsa."

"Iltasanomat uutisoivat viime vuoden lopulla, miten perhepäivähoitajan koira puri 3-vuotiasta lasta kasvoihin. Laista huolimatta perhepäivähoitaja ei ilmoittanut tapaturmasta vanhemmille, eikä vienyt lasta asianmukaiseen hoitoon, vaan puhdisti haavat itse. Purematilanne sattui, kun perhepäivähoitaja jätti huolimattomasti lapsen ja koiran valvomatta keskenään. Hoitopäivän jälkeen lapselle nousi kuume, sillä haava oli tulehtunut. Vanhemmat veivät lapsen ensin Raumalle ensiapuun ja sieltä Satakunnan keskussairaalaan Poriin (Tero Karjalainen, Iltasanomat, 11/2014)."

"Koira ei saa olla missään tapauksessa arka tai pelokas, mikä ajaisi sen käyttämään purukalustoaan.Koiran ei myöskään tule olla äänekäs, yltiöpäisen riehakas tai helposti provosoituva. Koira ei saa ahdistua mm. halaamisesta tai naaman lähelle tulemisesta. Työssään koiran tulee keskittyä ohjaajaansa ja lapsiin, ei riistaan, leluihin tai mahdollisiin muihin koiriin."

"Ihanteellinen vierailu sujuu niin, että koira tietää jo automatkalla, mihin ollaan menossa. Lapsille on kerrottu, että koira tulee vierailulle ja mahdollisista erikoisuuksista on informoitu myös koiran ohjaajaa. On harhaluulo, että lasten käyttäytyminen tai valvominen kuuluisi suoranaisesti koiran ohjaajan vastuulle. Vierailun aikanakin päiväkodin tai muun vierailukohteen työntekijöiden on pysyttävä paikalla, sillä he tuntevat lapset/asiakkaat."

"Koirat kasvatus- ja kuntoutustyössä ry kouluttaa Suomessa sopivia koiria ja omistajia tekemään työtä esimerkiksi lasten parissa (Koirat kasvatus- ja kuntoutustyössä ry). Koira-avusteisessa työskentelyssä etuna on koiran ja asiakkaan välille muodostuva suhde. Koira parantaa ilmapiiriä ja kohottaa asiakkaan mielialaa ja tekee päivästä persoonallisemman.Yhdistys kouluttaa soveltuvuustestin läpäisseitä koirakoita kursseilla, joissa lähipäiviä on viikonloppuisin. Valmistunut koirakko voi työskennellä sosiaali- ja terveysalalla, mikäli työpaikka sen sallii. Koiranomistaja tekee omaa asiakastyötä kuten pitääkin, mutta peilaa omaan asiakasryhmäänsä koira-avusteista työskentelyä."

"Kunnioita sitä, että kaikki eivät arvosta koiraasi. Epämiellyttävästä kohtaamisesta ei kukaan hyödy."