
Piiiitkästä aikaa pystärit ja omat piskit lenksulle ja Lielahden koirapuistoon! Tuikku ja Vinski mennä rallattelivat omia halileikkejään, Vilkku se olisi kovasti päsmäröinyt siellä matkassa. Ketkukin yritti pysyä mukana. Nelikko pelitti kivasti ja hommat sujuivat mukavasti, oli kiva pitkästä aikaa nähdä. Muutamia vieraitakin koiria puistossa kävi, vähän skeptisesti aina tsekkailtiin menoa, mutta ilman ongelmia selvittiin. Vilkku on isommissa ja vieraissakin laumoissa kyllä kuin kala vedessä. Se ei erityisemmin hae kontaktia vieraista koirista, eikä änkeä mukaan. Tuikkukin oli puistossa ihan nätisti eikä mennyt aukomaan päätään kenellekään. Vähän pohjista se kurmuutti, kun ei millään uskonut ärähdyksiä nylkytysyrityksistä... Jospa sitten talvella nelikon kanssa jäälle.
Ollessani eilen töissä, alkoi kännykkään sadella melko kiukkuisia watsapp viestejä. Asiaa selvitellessäni, kävi ilmi, että Vilkku oli livahtanut oven raosta karkuun. Niko oli lähtenyt perään ja seurannut pentua yli kilometrin, ennen kuin rääpäle oli antanut kiinni (tietenkään armeijakuri ei tehoa pentuun...). Koska Niko ei ollut lukinnut ovea, oli Tuikkukin lähtenyt omine nokkineen kämpästä ulos ja ilmeisesti rivarien pihalla tallustellut. Kun Niko sitten oli tullut pihaan Vilkkua kantaen, oli joku nainen kertonut tönänneensä Tuikun avonaisesta ovesta sisään. Mies oli totta kai kiitellyt kauniisti, mutta emme vieläkään tiedä, kuka tämä nainen oli. Tai että missä ja mitä se Tuikku on puuhannut, kun se on kerran osattu pistää takaisin sisälle.
Noh, onneksi nyt on kaikki tallessa ja mallillaan taas!