29 syyskuuta 2018

Kimppatreenit ja sänkkärillä



Viikon takaiset kimppatreenit Elinan ja Kujeen kanssa olivat todellakin paikallaan! Tauon vaikutukset kyllä huomasi ja jumittaminen alkaa häiritä itseä. Tarkemmin en jaksa treenejä sivuta, ennemmin ryhdyn töihin niiden suhteen. Hallille ostinkin avaimen nyt lokakuuksi ja siellä on tarkoitus käydä ahkerasti.

Yritän päästä eroon mutu- ja spontaaniustreeneistä ja edetä suunnitelman mukaan. Liikkeiden läpikäynti auttaa hahmottamaan tilanteen, muutamahan on jo hyvällä mallilla. Sen sijaan pito, kaukot ja jäävä on aloitettava järjestelmällisesti ja tehtävä valmiiksi asti.

Treenijupina sikseen, Savulla oli hauskaa ja se oli kovin riemuissaan laatuajasta. Sekä bortsuneiti seurasta. Sänkipellolle lempi leiskui ja ääni raikasi. Savua kiukutti kun kunto loppui kesken. Poropuolikkaalla taitaakin olla huonoin kunto ikinä. Emme ole päässeet pyöräilemään, eikä Savu oikein muuten juokse yksinään. Kävelylenkein ei kunto kasva, joten toistaiseksi suurta nousua kunnon suhteen ei ole tulossa. Onneksi kunto kohoaa suunnilleen yhtä nopeasti, kuin laskeekin.

Lokatreenejä kohti, treenianalyysit löytää tulevista treeneistä treenipäivyri tunnisteella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kysy rohkeasti ja keskustele asiallisesti :)