Tammikuun treenikooste

 

Ja näin on loputtomalta tuntunut tammikuu aivan loppusuoralla, siistä on treenikoosteen aika. Alkujansa pohdin että mistä edes kirjottaisin, kun eihän me mitään treenattu. Toki puolitoista viikkoa menikin vähän masistellessa ja tekemättä mitään Loimun ripulin vuoksi, mutta ennen ja jälkeen sitä on kyllä treenattu varsin aktiivisesti.

Savun kanssa osallistuimme myös Jaana Pohjolan Reaktiiviset ryhmässä koulutukseen, sen lisäksi käytiin Canisportilla tokovalkussa ja siihen perään vielä OT-tokoryhmän ensimmäiset treenit. Ennätettiin myös kahdesti rallytokon ratatreeneihin ja näiden lisäksi on käyty hallilla itsenäisesti sekä piiperretty keittiössä kaikkea mitä keittiössä voi treenata. Joten toimettomuus on täysin väärä sana tammikuutta kuvaamaan - myönnän kyllä että liikuttiin varmasti vähemmän kuin koskaan... Lenkkimotivaatio oli vähän hukassa, eikä taidettu kiertää kympin lenkki kuin kerran. Jokapäiväistä noin kolmen kilometrin kävelyä en laske liikunnaksi, jos joku nyt ajattelee että ei olla kotipihasta poistuttu lainkaan 😅 Mutta huomattavasti normaalia vähemmän on liikuttu syistä x, y ja z. Valoisat illat tekisivät paljon!

Tokoon keskityttiin etenkin tokovalkussa ruudun merkeissä. Omatoimisesti tein Savun kanssa hyppynoutoa, johon oon vinoa perusasentoa lukuunottamatta ihan super tyytyväinen! Perusasentoihin tuloja kapula suussa täytyy tehdä vielä erikseen, samoin perusasennossa kapulaan tarttumista ensimmäisenä. Liikkurointitreenit tokossa meni tosi kivasti ja selkeetä kehitystä on havaittavissa. 

Keittiössä ollaan treenattu etenkin asentoja ja niiden vaihtoa, kaukoja ja jääviä ajatellen. Harjoittelu on ollut hiukan tahmeaa kun en ole ihan satavarma vielä tekniikasta. Eniten oon keskittynyt vihje-erotteluun ja käsimerkkien häivyttämiseen. Tekniikkaakin on helpompi hioa, kun koira tietää paremmin mitä siltä pyydetään. Liikkeestä istumista alettiin harjoitella jo hallillakin, mielestäni ollaan päästy kivasti alkuun.

Rallytokoa tehtiin muutaman ratatreenin verran, sekä etenkin ihmishäiriö näkökulmasta. Savu on rallykokeissa karkaillut tai "melkein karannut", joten ollaan tehty meille hankalia liikkeitä ihmisten lähellä. Etenkin ohjaajan ympäri kiertäminen ja saksalainen täyskäännös ovat olleet niitä, mistä Savu singahtaa haukkumaan lähimmän ihmisen. Ja ai ettien että miten hyvä fiilis on, kun Savu tekee annetun tehtävän karkaamatta! 😍 Jatkamme parin minuutin tehotreenejä kauppojen parkkipaikoilla, sekä tietysti kimppatreeneissä. Muutoin rallytokoliikkeet jäivät vähän vähemmälle, ne kun ovat hallussa kohtalaisesti.

Vetotreenit jäivät tänä talvena tosi vähäisiksi, laskin että varsinaista vetoa tuli maksimissaan 10km 😂 No toki veto ei meidän päälaji olekaan, saati ainoa liikuntamuoto. Potkukelkka hajosi heti ensimmäisellä vetolenkillä, sitten tie suli, tuli hiekotus, oli super liukasta, loskaa, jäälle aurattu reitti jatkuvasti ummessa jne. Lisäksi pieni motivaatio- ja aikapula, kun yksin vetäminen on meillä vielä pelkkää harjoittelua eikä varsinaista vetämistä. Lapsetkin ovat taas isompia kuin vuosi sitten, eikä Savu jaksa vetää täyttä ahkiota. Pikkuväki ei vielä vuorottele kovin taitavasti, joten heidän kanssaan vedeltiin pätkiä vain pari kertaa. Vetohommiin laskee yhden jos toisenkin mielenkiinto sitä parkumista kuunnellessa 😆 Josko ensi talvena saa Loimunkin valjaisiin ja sitä myötä valjaiden kiinnityksen kelkkaan korkeammalle. Tämän hetkiset valjaat eivät ole ihan ykkösvalinta ahkion vetämiseen, mutta toki parempi kuin ei mitään ja meidän vähäiseen käyttöön ihan jees.

Käsittelytoimia treenattiin harjaamisen, kynsien leikkaamisen ja valjaiden pukemisen merkeissä. Savu ei näistä mistään vieläkään tykkää ja etenkin valjashommat tuntuu junnaavan kuin paikallaan. Vaan niin tuntui kynsitreenitkin junnaavan vaikka nyt yhtenä päivänä leikattiin treeneissä ensimmäinen kynsi 😍 Jatkamme siis harjoituksia, sillä omaehtoisen käsittelyn treenaaminen on vähentänyt Savun vastustelua merkittävästi myös niissä tilanteissa, kun turkki on pakko harjata tai kynnet leikata.

On ollut erittäin virkistävää vaihtelua aloittaa treenit ihan alusta pikkupennun kanssa. Vaan kyllä sitä tuntee samalla itsentä tyhmäksi ja osaamattomaksi, kun vanhasta tottumuksesta heittää koiranpennulle namin, joka ei saa sitä kiinni eikä osaa lähteä myöskään etsimään maahan pudonnutta namia. Ylipäänsä tuntui että ensimmäiset pari viikkoa Loimu yritti syödä pääasiassa vihkisormukseni eikä avokämmenellä olevia herkkuja 😂 Nyt meillä on jo aika kiva yhteinen sävel, enkä minäkään tunne itseäni enää niin kömpelöksi. Loimu on ihan hurjan nopea oppimaan ja potentiaalinen kaikkeen. Ollapa itse vielä taitavampi niin tuosta pennusta olisi varmasti vaikka mihin. On sitä jo jokunen kommentoinut, että erottuu kultakimpaleena monien muiden joukosta. Eli kelpaa aloittaa harrastusura tämän rakettiketun kanssa!

Palkkasignaalit otettiin harjoitteluun heti aluksi. Naksuttimen äänestä seuraa aina nami, samoi "jes" tarkoittaa ruokaa. Leluun hyökätään heti kun kuuluu "oke" ja syliin tullaan kun kädet ovat levällään ja lässytetään "vau" Loimu leikkii hyvin ja vaihtaa jo hienosti lelulta namille ja namilta lelulle. 

Istumista Loimu on tarjonnut alunpitäen tosi helposti, joten sitä aloin vahvistaa samantien. Loimu tuleekin kertomaan asioitaan ensisijaisesti istuen, paitsi jos se jo pursuaa riemua ja intoa niin hyppien. Mutta hienosti Loimu on tarjonnut istumista niin hallilla kuin klinikallakin! Istumiseen on myös liitetty jo vihje, jota nyt yleistetään eri ympäristöihin. Maahanmenoa alettiin harjoitella myös, mutta siihen ei ole vielä vihjettä.

Perustemppuna on myös harjoiteltu käsikosketusta jonka Loimu hoksasi nopeasti. Myös tasapainotyynyyn on ehditty muutaman viikon aikana tutustua.

Taukokäytöstä olemme harjoitelleet muutaman kerran ja ai että miten taitava pentu! Koska haluan tulevaisuudessa treenata kahta koiraa samalla hallikerralla, on rauhallinen taukoilu aivan välttämätön taito. Loimulla ei ole tähän minkäänlaisia luontaisia taipumuksia, sillä se kiljuu ja sinkoilee ympäriinsä kentän laidalla odotellessa. Kokeilin kerran ja totesin etten kokeile toiste, vaan nappaan hallille aina jonkun apulaisen pentuvahdiksi mukaan jos aion treenata Savuakin oikeasti 😁

Nyt Loimu osaa tarjota häkkiin menemistä ja siellä makaamista. Ollaan samaan yhteyteen harjoiteltu myös luopumista niin, että pidän nameja avokämmennellä syöttäen niitä samalla Loimulle. Vähän vanhempi variaatio luopumisesta on se, että nami on nyrkissä ja koira saa sen lakattuaan tavoittelemasta namia. Loimu on niin nopea ja temperamenttinen että sen kanssa mielelläni välttelen kaikkea turhaa turhaumaa ja tämä toisenlainen luopumistreeni onkin tuntunut oikein hyvältä. Loimu pystyy jo sekunnin pari malttamaan, tai jo hieman vetäytymään nähdessään namin ja tämän jälkeen se saa tietysti heti palkkion.

Käsittelytoimia olen tehnyt vähän laiskasti, pari kertaa on harjoiteltu valjaiden pukemista. Nyt on ehdottomasti ryhdistäydyttävä, sillä Loimu on jo kertonut inhoavansa kaikkea kiinnipitämistä, pukemista ja tassujen tutkimista. Loimu onkin ensimmäinen koirani, jolle tajuan opettaa näitä toimia jo pentuna. Ei vasta sitten, kun minulla on aikuinen koira jota ei voi käsitellä ilman valtavaa rimpuilua. Raportoin videoin ja kommentein käsittelytreenien etenemistä tänne. Tavoitteena on siis hoitaa esim. valjaiden pukeminen ja kynsien leikkaaminen niin, ettei Loimu halua vastustella.

Ihan aikaan saava tammikuun pienestä kankeudesta huolimatta.

Reaktiiviset ryhmässä -koulutuspäivä

Lauantaina osallistuin Savun kanssa Canisportilla järjestettyyn Jaana Pohjolan "Reaktiiviset ryhmässä" koulutuspäivään. Keskustelu koiran reaktiivisesta kääntyy helposti siihen että reaktiivinen koira on kiihkeä kaikkeen ja rähjää kaikelle. Tai toisaalta katsoen, "tämä koira on niin reaktiivinen ettei siitä ole tähä/tuohon". Äkkiseltään Savu ei istu kiihkeän koiran kuvaukseen, mutta reaktiivisuutta on sen reagointi jännittäviin ihmisiin. "Millainen on reaktiivinen koira?" artikkelin voi lukea tämän pohjaksi tai lisäksi.

Savu reagoi haukkumassa etenkin vieraisiin aikuisiin ihmisiin ja havaintojeni mukaan paikallaan seisovat ja meitä tuijottavat ovat Savulle vaikeimpia. Savu toki haukahtaa herkästi ja jos se ei pääse riittävän kauas sitä jännittävästä kohteesta se alkaa haukkua vähäisemmistäkin ärsykkeistä. Koesuoritukset ovat jos ei kokonaan niin osittain kosahtaneet siihen, että Savu reagoi kentällä seisovaan liikkuriin tai tuomariin. Savu ei välttämättä heti hauku, vaan saattaa suorittaa annettuja tehtäviä hitaammin ja jäykemmin - tai tehtävästä riippuen tilanne leviää käsiin ja Savu säntää haukkumaan.

Koulutuksessa saimme hyödyntää sekä rivissä istuvia että yksittäin seisovia ihmisiä. Olennaista oli (jonka usein unohdan) että palkkaan Savun poispäin jännittävästä kohteesta. Pelkän lähestymisen lisäksi teimme ihmisten lähellä Savulle helppoja tehtäviä. Olen positiviisesti yllättynyt, miten selvisimme saksalaisesta täyskäännöksestä lähellä ihmisiä, kun se on ollut yksi niin 2karkaamisriski" liikkeistä. Nytpä on työkaluja omatoimitreeneihin ja toivottavasti säännöllisemmin ihmisiäkin.

Koulutuspäivä oli itsellenikin hyvä harjoitus. Jos on vähän vaikea nimetä haasteita julkisesti, niin muiden katsellessa koiran leikittäminen vasta vaikeaa onkin. Ensimmäiset palkkauksenikin olivat tasoa kuiskaus tuulessa ja nami 😂 Heti kun sain kasattua hermoni paremmin, Savukin leikki hyvin ja lähti ylipäänsä innokkaammin mukaani. Ja varmasti kuuli palkkasanat myös, toisin kuin aluksi. Taisi jossain määrin jännittää ohjaajaa enemmän kuin koiraansa.

Savu oli koko treenin tosi hyvässä mielentilassa, eikä haukkunut oikeastaan yhtään (en laske paria ääniaaltoa mitkä vain kävelivät koiran suusta pihalle). Tämä jo itsessään on tosi palkitsevaa, mutta myös se että Savu tarjosi ihmisten lähellä kontaktia. Ja silloin kun Savu katsoi ihmisiä, se katsoi niitä hiljaa. Olisin halunnut ehtiä treenaamaan näitä asioita kaupan parkkipaikalla enemmän ja useammin, mutta selvästi vähäinenkin panostus on tuonut edistystä!

Kummasti koira ja ohjaaja oppivat uutta, kun vain viitsii tarttua toimeen. Täytyy ottaa eilen saadut vinkit käyttöön omatoimitreeneissä ja jakaa niistä videoita vaikka muillekin. Ei Savu sentään maailman aina koira ole tämän haasteen kanssa.

Näin opetin noutokapulan pidon

Kuva c. Hanna Vorne

Vihdoin noutokapulan pito tuli koevalmiiksi ja suorituksemme oli viime kokeessa kymppi. Uskallan siis kirjoitella tarinan siitä, miten tähän vaiheeseen kaikkien vaikeuksien jälkeen päästiin. Jospa joku osaa tämän myötä välttää ne sudenkuopat jotka minä itselleni kaivoin.

Savun ollessa pikkupentu palkkailin sitä satunnaisesti tavaroihin tarttumisesta ja aioin opettaa kapulan pidon oppikirjan mukaan naksutellen. Kun sitten aloin harjoitella kapulan pidon opettamista, päädyin kiireen ja sosiaalisen paineen alla pitämään kapulaa väkisin koiran suussa. Ja se siitä yhteistyöstä sitten. Savu suhtautui minuun epäluuloisesti ja kapula myrkyttyi niin että jos otin sen käteeni, koira poistui toiseen huoneeseen. Joku voisi sanoa että onpa herkkä koira. Minäpä sanon asian niin, että koira on rehellinen ja ohjaaja osaamaton.

Keskustelujen pohjalta tiedän, että moni kokeneempi neuvoo aloittelijoita edelleen "auttamaan koiran alkuun" siten, että kapula työnnetään suuhun ja pidetään siellä. Näin kirjoitettuna tämä kuulostaa vähän idiootilta, eikä tarvitse olla edes kaksimielinen. Olkoonkin että kyse on koirasta ja noutokapulasta.

Mokani jälkeen sukellettiin syviin vesiin ja pitkään aikaan en tehnyt kapulan kanssa mitään. Yleisimmät vinkit "naksuttelet vain" tai "annat sen tarjota", eivät auttaneet tilannetta ja ovat muutoinkin ympäripyöreitä "neuvoja". Savu lähti huoneesta pois, jos otin kapulan käteen. Sillä lähtökohdalla on todella vaikea odottaa, että koira tarjoaisi jotakin toivottavaa toimintaa kapulaa kohtaan. Koko tehtävän opettaminen ärsytti minua koska en osannut ja omasta tunnetilasta oli todella vaikea päästä irti. Savun tunnetila ei ehkä ollut kiukkua, mutta jotakin kurjaa kuitenkin. Sitä olisi pitänyt työstää pikimmiten, mutten voinut oman murjottamisen vuoksi. Hetkellisesti oikeastaan luovutin koko kapulan pidon suhteen, niin vaikeaksi tehtävä oli muuttunut.

Lopulta kului kokonaiset pari vuotta ilman, että minkään noutoesinehommien eteen oltaisiin tehty mitään. Koska en tiennyt mitä tekisin, päätin olla tekemättä mitään jotta en entisestään pahentaisi tilannetta. En halua liioitella tilanteen vakavuutta, mutta ongelmasta keskustelin myös muutaman ammattilaisen kanssa, eikä Savun kanssa kyseessä ollut mikään läpihuutojuttu. Olisi ehkä ollut, jos en olisi rapauttanut koiran turvallisuuden- ja hallinnantunnetta noutojuttujen alkutaipaleella.

Harjoittelimme muita juttuja ja minä syvensin osaamistani kouluttamisen suhteen. Perehdyin tarkemmin siihen, miten pieniksi paloiksi tehtävät voi opetusvaiheessa pilkkoa. Yritin opetella tulkitsemisen sijaan havainnoimaan koiraa ja muutin hiukan treenin kulkua Savun aloitteellisuuden suhteen. Kehitin osaamistani kaikenlaisten tukitaitojen ja starttinappuloiden suhteen, jotka olen kokenut harrastamisessa hyödyllisiksi.

Tänä vuonna minä päätin, että on aika ryhdistäytyä. Nyt tai ei koskaan, pitäisi ryhtyä toimeen. Suunnittelin treenit parhaan taitoni mukaan huolellisesti ja opin matkalla lisää. Onnistumisia, turhautumista, takapakkia, harppauksia, malttia ja etenemistä. Lopulta koko ajan järjestermällisemmäksi muuttunut treeni ylsi siihen, että Savu tarttui iloisena puiseen noutokapulaan pitäen sitä määrätyn ajan suussaan - myös kokeessa. 

Mitä siis käytännössä tein?

Toivon että seuraava treenien purku antaisi ideoita lukijalle, joka ehkä painii kapulaongelmien kanssa itsekin. Vinkkini ja oivallukseni palvelevat parhaiten niitä, joiden koira ei tahdo tarttua kapulaan millään. Suurta osaamista minulla ei ole esimerkiksi kapulan mälväämisen tai pureskelemisen suhteen, mutta kiinnittäisin silloinkin huomiota koiran mielentilaan ja ottaisin pienen aikalisän pohdiskelulle.

Leukakosketus vahvaksi

Opetin Savun alkeissa junnaavan leukakosketuksen mahdollisimman vahvaksi. Menin sieltä mistä aita on matalin, ja syötin Savua kuin liukuhihnalta sen pitäessä leukaansa kädelläni. Halusin varmistaa tällä sen, että tehtävä lähtisi hyvin alkuun ja Savu oivailtaisi idean. Jokunen leukakosketusharjoitus näkyy videollakin. Olennaista on, että koira painaa leukaansa käteesi, ei niin, että sinä painat koiraa.

Oheistemput tarttumiseen

Piti rikkoa kaavaa oikein huolella ja saada Savu tarttumaan johonkin suullaan, ilman että harjoitus muistuttaisi lainkaan noutokapulaan tarttumista kädestäni. Niinpä touhusimme pyykkien kanssa avonaisen pyykkikoneen vieressä. Aluksi palkitsin Savua ihan kaikesta pyykkeihin koskemisesta, mutta lopulta kannustin sitä vähän repimään sukkia. Kannustin siis hieman riehuttamalla Savua, kuten leluilla leikittäessä. Niin Savu sitten tarttui varovasti sukkaan ja siitä seurasi valtavat bileet. Pikkuhiljaa harjoitukset etenivät ja Savu alkoi ihan kiskoa vaatteita pyykkikoneesta ulos. Tästä luonnollisestikin sai palkkiota tiuhaan ja paljon.

Noutoesineenä tiskirätti

Kun leukakosketus oli temppuna vahva ja tekstiileihin tarttuminen mielekästä, yhdistin nämä tiskirätin pitämiseen. Savu nosti tiskirättiä ensin maasta, josta palkitsin sitä välittömästi. Yritin saada Savun nostamaan tiskirätin käteeni, mutta se pudotti rätin aina ennen leukakosketusta. 

Sittemmin pyysin Savun ensin leukakosketukseen ja tarjosin sen jälkeen rullalle teipattua rättiä. Palkitsin Savun heti, kun se hiukankin tarttui rättiin. Parin treenikerran jälkeen päästiin siihen, että Savu piti rättiä suussaan ja nojasi leukansa käteeni. Seuraava askel oli, kun aloin irrottaa kättä Savun leuan alta. Ihan pieni paineen kevennys ja heti palkitsin. Mikäli laskin käteni nopeasti ja kokonaan pois, Savun leuka aukesi kuin se olisi tipahtanut saranoiltaa. Siispä tehtävän kanssa edettiin hyvin rauhaksiin, jotta rätin pudottelu ei vahvistuisi liiaksi.

Puurimaan tarttuminen ja noutokapulaan tutustuminen

Jatkoin treeniä leukakosketuksen avulla aivan kuten tiskirätin kanssa, mutta tarjosin rätin tilalla puurimaa. Ja kas kummaa Savu tarttui rimaan, josta palkkasin sen samantien odottamatta mitään epäröintejä tai jatkotoimia. Vähitellen leukakosketuksesta päästiin ja Savu vain puri kapulaa joka oli kädessäni.

Puinen noutokapula otettiin treeneihin mukaan jännityksellä. Palkistin Savua sen nostamisesta maasta ja siihen tarttumisesta kun pidin kapulaa kädessä. Heitin palkkion usein poispäin kapulasta, sillä Savu oli kapulan kanssa hieman epäileväinen. Harjoittelimme kapulaan tarttumista myös niin, että Savu sai valita kahdesta kapulasta mieleisemmän. Valinta osui sekä sorvattuun että ohjatun noudon kapulaan, eli ilmeisesti kapulan painolla ei ollut suurempaa merkitystä.

Pidin onnistumisen mittarina Savun heiluvaa häntää ja niinpä rimaa täytyi nostaa todella pikkuhiljaa. Järjestelmällisen kahden viikon jälkeen Savu osasi tarttua kapulaan ja pitää sitä suussaan joitain sekunteja ilman, että pidin kättä sen leuan alla.

Varmuutta pitoon

Kun kapulan pito onnistui keittiössä helposti, siirryimme ulos. Uusissa paikoissa Savu tienasi palkkion heti kapulaan katsomisesta. Hyödynsin jännittävät tilanteet tarjoamalla Savulle kapulaa ja palkitsemalla sen heti kapulaan tarttumisesta tai sekunnin pidosta. Leikittämisellä sain Savuun vauhdikasta draivia ja siten se tarttui myös kapulaan kovemmin ja rohkeammalla asenteella.

Lukuiset kapulaharjoitukset leikkipuiston vieressä, kaupan parkkipaikalla sekä treenikentillä alkoivat tuottaa tulosta. Harjoittelimme liikkuroituna kapulan pitoa, sekä pieniä häiriöitä esim. että tartuin kapulaan tai heilutin kättäni ilman, että Savun kuuluisi reagoida näihin sen kummemmin. 

Ohjaajan oivalluksia

- Kontakti starttinapiksi. Etenkin ulkona tarjosin kapulaa Savulle vasta kontaktin jälkeen. Mikäli Savu ei ottanut kapulaa lainkaan suuhunsa, tulkitsin tilanteessa jonkun olevan vinksallaan ja jätimme kapulatreenin siltä kerralta pois. Haluan kunnioittaa koirani mielipidettä, sillä olenhan jo kertaalleen sen sivuuttanut kurjin seurauksin.

- Vaihtoehtoisia kapuloita ja tehtäviä. Savun innokkuutta nostaa kapula maasta tuntui lisäävän se, että se sai valita useasta eri kapulasta mieleisen.  Välillä laitoin maahan myös kosketusalustan. Palkkion sai sekä alustaan koskemisesta että kapulaan tarttumisesta ja tämä lisäsi omaehtoisia kapulaan tarttumisia merkittävästi.

- Palkkioihin panostamista. Koska en halunnut koulutuksen epäonnistuvan motivaation suhteen, olen viskellyt kumihanskat kädessä raakaa jauhelihaa pitkin keittiön lattiaa. Mitä sitä ei koiramussukkansa treenin eteen tekisi. Kapula pysyy todennäköisesti aina tehtävänä, josta saa vähän spesifimpää palkintoa. Toistaiseksi myös märkäruoka ja lihapullat toimivat yhtä kivasti, kuin raaka liha.

Järjestelmällisen mutta maltillisen harjoittelun myötä liikkeestä tuli koevalmis ja niin se sitten kokeessa onnistuikin. Savu suhtautui kehässä kapulaan niin innokkaasti että hyppäsi oikein liikkuria vastenkin. Itsellä meinasi tulla tippa linssiin, kun jännittävässä tilanteessa Savu tarttui kapulaan ja piti sitä mallikelpoisesti vaadittavan hetken. Toisille pikku juttu, mutta meille valtava erävoitto joka tuntuu jopa uskomattomalta. Koira, joka vielä vuosi sitten häipyi paikalta minun tarttuessa kapulaan, lähtee nyt innolla mukaan ja pitää kapulaa suussaan häntä heiluen.

Vaikka mieluusti vain pyyhkisin historiasta virheeni ja epännistumiset, olen tavallaan tyytyväinen että tuhosin kapulan pidon alkutaipaleen perusteellisesti. Syvälle juurtuneen ongelman purkaminen ja liikkeen kokonaan uudelleen rakentaminen haastoivat ja opettivat enemmän kuin heti alkutekijöissä onnistuminen. Teknisestihän johonkin tarttuminen ei ole koiralle vaikeaa, Savukin kantaa keppejä ja leluja sujuvasti. Sen sijaan toisen tunnetilan ja asenteen muuttaminen jotakin asiaa kohtaan vaatii oikeasti valtavan muutoksen ensin itseltä - mutta on tämä palkitsevaa! Kenellekään en tosin toivo samaa työmaata, vaan kannustan jokaista ottamaan aikalisän siinä vaiheessa kun tuntuu houkuttelevalta oikaista tai vähän painostaa koiraa.

Videoin lähes jokaisen treenini kapulasavotasta ja lähetin välivaihevideoita ystävilleni. Lisäksi saatoin palata perusteellisesti tarkastelemaan viime viikon treeniä sekä havainnoimaan omaa toimintaa ulkopuoleltani. Suosittelen treenien kuvaamista kaikille, mutta etenkin muille yksintreenaajille.

Alla olevaan alle parin minuutin videoon tiivistin meidän noin puoli vuotisen savotan, eli reilusti yli sata treeniä aiheeseen liittyen. Video ei ole mitään opetusmateriaalia, se sisältää virhearvioita ja ohjaajan töppäyksiä. Ajatukseni on, että lukija voi videolta havainnoida näkemäänsä. Jos jokin on aivan epäselvää, niin kysy ihmeessä. Toivon, että video voisi ehkä rohkaista tai jopa inspiroida niitä, jotka painivat samojen ongelmien kanssa.

Jos koiran tunnetila kapulaan (tai mihin tahansa muuhun treeniin) liittyen on myrkyttynyt, niin ei hätää. Sen saa korjattua, mutta se vaatii ohjaajalta huomattavasti enemmän kuin että kapulan pidon olisi opettanut heti alunalken koiraa kunnioittaen. 

Savu on minulle aivan just täydellinen koira. Minä näen sen rehellisenä ja reiluna koirana, joka on pitänyt minut nöyränä ja avoimena uuden oppimiselle. Savua ei voi huijata tai manipuloida, sen kanssa ei voi oikaista tai kiirehtiä eikä sitä varsinkaan voi painostaa tai pakottaa. Savun osoittama kultainen keskitie on aika kapea, joten olen todellakin joutunut haastamaan itseni ja kehittymään huolellisuuden osa-alueella joka ei ole vahvuuteni. Mutta kun kuljemme tuolla keskitiellä optimaalisilla aineksilla, koirani loistaa ja minä tunnen pientä ylpeyttä onnistumisesta.

Toivotan jokaiselle motivaation täyteisiä treenejä ja avointa mieltä omien näkemysten haastamiselle. Koirasi on paras valmentajasi.

Ohitustreenien irtotunti Canisportilla

Kävimme Savun kanssa lauantai iltana Canisportin koirakeskuksessa ohitustreenien irtotunnilla. Meitä koulutti ja opasti Anu Nieminen, itselleni uusi tuttavuus. Meidän hihnalenkkiemme ohitukset ovat levinneet käsiin jo jokin aika sitten. Satunnaista kehitystä on tapahtunut, mutta toistaiseksi koen käyttäneeni kaikki vippaskonstit ja ässät hihhasta, mitä minulla on. Niinpä kouluttajan näkemys ja ajatukset tuntuivat tarpeellisilta ja ideoita me saatiinkin.

Kahden keskisillä lenkeillä Savu suhtautuu ympäristöön välinpitämättömästi tai joissain tilanteissa harmittomalla haukulla. Keskenään voimme tilanteen mukaan väistellä vastaantulijoita tai ottaa ohitukset treenin kannalta jo opittujen taitojen avulla. Asetelma muuttuu, kun lenkille mukaan tulevat Savun silmäterät ja rattaat. Itselläni on vähän enemmän kädet täynnä, rattaiden kanssa ei ole aina mahdollista väistää ja Savulle pikkuväki on valtava resurssi. Etenkin viimeisen vuoden aikana, kuopuksen syntymän jälkeen Savu on vihkiytynyt huolehtimaan pikkuväen turvallisuudesta sellaisella tarmolla, että se yllätti itsenikin. Savu kun ei noin muuten ole ollut mikään vahtikoira, tai tarkka esimerkiksi ruuistaan.

Nykyään ohitukset koko jengillä ovat aika stressaavia, sillä Savu jännittyy (joo, jännittää itseäni myös) ja viimeistään kohdalla rähisee. Välillä olen saanut tilanteen kasattua paremmaksi ja ohitukset sujuvat rennommin. Epäonnistuneet kohtaamiset (toiset vastaantulijat päästävät koiransa moikkaamaan lapsia ja haluavat jäädä juttelemaan...) saavat Savun kuitenkin kilahtamaan ja suhtautumaan seuraaviin vastaantulijoihin epäileväisemmin. Paletin pyörittämistä eivät ole helpottaneet pari irtokoiraa ja tosiaan satunnaisesti rattaisiin kurkottelevat vieraat koirat. Mitään fyysistä vahinkoa kenellekään ei ole käynyt, mutta tilanteet ovat ikäviä kun Savu jo valmiiksi kokee kaiken ulkopuolisen ihan oikeaksi uhkaksi lapsille.

Se niistä taustatiedoista, pohjataidoista ja turvallisuuden tunteen heilahtelusta. Irtotunnilta jäi kivasti eväitä käteen ja jälkiviisaana olisin tietysti voinut ottaa rattaat mukaan. Ensi kerralla paremmin. Savu rentoutui hallissa aika nopeasti, haukkui muutamia kertoja ja kouluttajan pari kertaa. Kun ympäristön kanssa oltiin sujut, Savu tuntui ihmettelevän etteikö me tosiaan treenata mitään oikeita asioita 😁

Muistiinpanot

- opeta vahvaksi puolen vaihto vihje rattaiden kanssa. Eli Savun voisi temppuna pyytää aina eri puolelle rattaita ja pysymään siellä. Pyöräilijöitä kohdatessa Savulla onkin jo aika vahva "tässä" ja se pysähtyy odottamaan minua ettei vain singahda pyörän eteen. Ohituksissa Savu on aina rattaiden eri puolella, kuin vastaantulija, mutta tätä voisi kyllä temppuna vahvistaa.

- niissä kohdissa, missä ohituksia on tullut, voisi Savun hihnaa kelata lyhyemmäksi ns turhaan ja palkita siitä. Meillä on osin käynyt niin että kun lyhennän hihnaa, Savukin jo valpastuu että mistäs suunnasta nyt hyökätään. Hihnan kelaamista voisi siis opettaa hieman neutraalimpaan suuntaan.

- erinäisiä tukitaitoja ja temppuja voisi harjoitella lenkillä rattaiden kanssa muutenkin, jotta niistä olisi apua ohituksissa. Helppojenkin ohitusten jälkeen kannattaa huolehtia koiran palautumisesta ja kiinnittää huomiota kaikkeen, millä Savun turvallisuuden tunnetta voisi lisätä.

Näillä ajatuksilla jatkamme harjoittelua järjestelmällisemmin, myönnän viime aikoina vain raahanneeni koko porukan jostakin ohi niillä taidoilla tai taidon puutteella, mitä on. On lannistavaa saada jonkin palanen paikalleen ja sitten joku jo ryntää pilaamaan sen. Ja kun joku sitten päästää koiransa pyytämättä rattaiden luo ja jää kenties juttelemaan säästä, saan kommentin karvat pystyssä räyhäävästä koirastani että "onpa sinulla vihainen koira lasten kanssa" 💩 Ymmärrän ajatuksen että kaukaa varmasti näytämme hauskalta porukalta jolla on aikaa rupatella niitä näitä, mutta toistaiseksi moiset tilanteet ovat Savun silmissä täysi katastrofi ja turvallisuudelle vakava uhka.

Onpahan tässä itselle taas uuttaa opeteltavaa ja toki myös tosiasioiden hyväksymistä, ettei kaikki mene aina kuten oppikirjoissa. Toistaiseksi voin vaikuttaa vain itseeni ja sitä kautta Savuun, mutta ohikulkijoiden tempauksille en jaksa hirveästi uhrata ajatuksia. Ohitusongelma ei haittaa elämäämme merkittävästi, sillä asumme niin syrjässä että voisimme lenkkeillä myös tapaamatta koskaan ketään. Toki haluan harvinaisistakin ohituksista hieman rennompia; Savu saa haukkua, mutta olisi kiva jos sen haukkusävy olisi muu kuin raivolla puolustautuva. Jos jotain positiivsta aiheen tiimoilta, niin ainakaan pikkuväellä ei ole ulkomaailmassa mitään hätää niin kauan kuin Savu kulkee heidän rinnallaan 😁

Ruokapalkan laadun merkitys

Kuluneena kesänä olen joutunut pohtimaan ruokapalkkioita uudelleen ja uudelleen. Lähinnä siksi, että rykäisimme järjestelmällisen suunnittelun lisäksi kapulan pito treenejä reilusti eteenpäin. Palkkiona raaka liha oli aivan avainasemassa. Sen verran olen siis oivalluksia saanut, että päätin jakaa havaintojani myös tänne blogiin. Usein palkkiot (eli siis vahviste, jonka koira saa toivotusta käytöksestä) jaotellaan kolmeen kategoriaan: ruoka, leikki ja sosiaalinen palkka. Käsittelen tässä tekstissä ainoastaan ruokapalkkaa.

Aikanaan minullekin on neuvottu että koiraa tulisi pitää nälässä ennen treenejä. Nykyään tiedän, että tämä on tarpeetonta ja vahingollista - koira ei opi uusia asioita kovin hyvässä mielentilassa, jos ruoka motivoi sitä ainoastaan huutavan nälän vuoksi. Meillä Savu saa liki kaiken ruokansa treenin yhteydessä, mutta en mitenkään erikseen pidä sitä päivää ilman ruokaa.

Vaikka Savu pitää ruuasta ihan yleisestikin, on ruokapalkan laadulla merkitystä enemmän kuin uskoisi. Tavallisella kuivanappulalla Savu tekee helpot tehtävät kohtalaisesti, mutta vauhti ja laatu nousevat heti kun palkkiona onkin possunsydämiä. Vaikeatkin tehtävät alkavat edistyä ja sujua mieleisen märkäruuan tai raa'an lihan kanssa. Jo pelkästään ohitustreeneissä huomaa eron; possunsydänten kanssa Savu tarjoaa kontaktia hanakammin ja malttaa olla haukkumatta. Sen sijaan pelkän kuivamurkinan kanssa (vaikka se olisikin Savun ainoa ruoka sinä päivänä) kontakti katkeilee ja Savu haukahtelee - tilanne on liian haastava.

Vuosien aikana olen käyttänyt ruokapalkkana jos jonkinlaista pöperöä. En voi suositella kenellekään kuivaruokaa ainoaksi palkaksi, saatika kauppojen valmiita treeninameja: nämä ovat usein todella kuivia ja siten vaikeasti nieltäviä - myöskään ainesosaluettelo ei muistuta koiran ruokaan kuuluvia ainesosia. Jos kuitenkin haluaa herkut kaupasta oman kokkailun sijaan, laadukkaat  (mahdollisimman paljon lihaa) märkäruuat ja koiranmakkarat  voivat olla oiva ja maistuva vaihtoehto. Treeninameja voi tehdä myös itse: DIY parhaat treeninamit 1/2017

Useimpien koirien kohdalla ei ole ihan sama, mitä ruokaa niille palkintona tarjoilee. Mitä haastavampi harjoitus tai ympäristö koiralle on, sen enemmän palkkion laatuun kannattaa panostaa. 

Savun lempparit

Raaka liha ja keitetyt possun sydämet

Koiranmakkarat esim. Naturis, pate

Kivikylän lihapullat, nakit

Puolikostea nappula, esim Abaron

Kuivanappula esim Racinel

Lihavoidut ovat meillä pääasiassa päivittäisessä käytössä. Lihapullia tai koiranmakkaroita tulee ostettua koulutuspäiviin, kun tarvitsen jotakin maistuvaa, mutta vähän raakaa lihaa siistimpää herkkua. Puolikosteat nappulat toimivat palkkana kotona ja kotikentillä, mutta aivan näyttävimpiä suorituksia Savu ei niiden eteen tee. Racinelin kuivanappulaa meillä on vielä pussin pohjallinen kaapissa, sitä en käytä kouluttaessa oikeastaan ollenkaan. Kuivanappula on meillä se, mitä syödään ulkoillessa pihanurmelta tai yksinollessa pahvien seasta.

Yleensä ohjeistetaan, että treeninamit tulee vähentää päivän ruoka-annoksesta. Savu saa kuitenkin kaiken ruokansa treeneissä tai päivän touhujen ohella, eikä meillä ole enää vuosiin ollut ruokakuppia käytössä. Koska palkkanamit ovat huomattava osa Savun ruokaympyrää, olen parhaan taitoni mukaan valikoinut herkuiksi mahdollisimman terveellisiä herkkuja. Jos koira syö viikon aikana viisi ateriaansa treeneissä, ei syötävä voi olla pelkkää halpisnakkia.

Suosittelen selvittämään, mistä herkuista sinun koirasi pitää eniten. Laita vaikkapa eri purkkeihin tarjolle useampaa sapuskaa ja katso minkä koira syö ensimmäisenä tai nopeimmin. Tai havainnoi, mitä herkkua koira jaksaa tavoitella intensiivisemmin.

Vaikka palkkiona voi käyttää paljon muutakin, kuin vain ruokaa, on silti hyvä huomioida että ruokapalkkakin sisältää monipuolisesti vaihtoehtoja. "Ruokapalkka ei toimi" tai "ruokapalkka toimii" on hyvin suurpiirteinen toteamus, kun kyseisen ruokapalkkion laatu voi olla koiran silmissä kaikkea mehevästä lihasta sahanpurua muistuttavaan kuivanappulaan.

Ajatuksia treeninameista? Mikä teillä on lemppari tai mikä ei ainakaan toimi?

Helmikuun treenikooste

Helmikuussa treenaaminen jatkui peräti aktiivisempana, kuin tammikuussa. Pääsimme kertaalleen myös hallille, jossa suoritettiin onnistunut hyvänmielen vauhti- ja häiriötreeni. Videokoosteen jaoin tällä kertaa instagramiin - se on toimivampi alusta alle minuutin koosteille. (Instagramin suhteen minulle oli tarkka suunnitelma paluuta varten, mutta se ei ottanut onnistuakseen ja niinpä vain tavallisesti palasin). Meidät löytää instagramista @koiriamaalta_blogi käyttäjältä.

Yksi helmikuun kivoin juttu oli watsapp ryhmään perustamani isompi temppurinki. Sitä varten hiottiin Savun halaamistemppua ja tehtiin muutama variaatiokin.

Mitä kaikkea sitten teimme?

Rallytoko on saanut meidät hiomaan mutkia ja kiemuroita. Oikean puolen perusasento on vielä vino ja veltto, mutta "liki" alkaa käskynä olla Savulle ymmärrettävä vihje. Muuten rallytokolle ei ollakaan paljoa aikaa uhrattu, vaikka voittajan liikkeitä olisi syytä alkaa työstämään.

Tokon suhteen panostimme vauhtiin ja saimmekin ruudun vahvasti alkuun. Olemme alkaneet harjoitella myös tyhjiä eteen lähetyksiä ja olen erittäin tyytyväinen Savun täysiä vaihteeseen. Omatoiminen kisatreenimmekin onnistui hyvin, tehtiin siis kaikkea muuta paitsi itse liikkeitä. Hypyn ja kaukojen kanssa tehtiin hieman erottelua. Tasapainotyynyn kanssa istu-maahan jumppaa tehtiin useana aamuna. Savun vaihdot ovat vähän hitaat ja kankeat.

Ohitukset ovat edenneet hurjasti. Onnistuimme mm. yhden koiran, sekä mölyävän koululaisjoukon ohittamisessa hiljaa. Edelleen oma kotitiemme on ohitusten suhteen hankalin, mutta harjoittelulla tullaan mestareiksi. Tai ainakin sinne päin.

Vetotreenit taitavat olla pian tältä talvea ohi. Savu on vetänyt lapsia ahkiolla 2-3 kertaa viikossa, täysiä ja riittävän pitkää matkaa. Valjaiden pukemista ei ole vieläkään (apua miten hölmöä) ehditty treenata kertaakaan, mutta ne päällä Savusta kuoriutuu lennokas koira. Myös vähän äänekäs.

Hajutyöskentely saatiin alkuun ja ollaankin treeneissä edetty melkoisesti. Savu malttaa etsiä kahvipavut kuuden tyhjän/häiriöhajun joukosta ja myös vieraammassa ympäristössä. Häiriöhajuina meillä on ollut mm. koiranruokaa, kuusen oksa, koirakaverin karvoja, hiuslenkkejä ja appelsiinia.

Maaliskuussa jatketaan treenaamista vähän tarkemmin suunnitelmin. Ilmoittauduin myös Maarit Hellmanin tokokoulutuspäivään, josko saisin vähän uusia ajatuksia omiin kaavoihini.

Lue myös: Savun viikko päiväkohtaisina kaavioina - aikabudjetti

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Henkilön Koiria maalta - blogi (@koiriamaalta_blogi) jakama julkaisu

sdfvgbnm,

Ohitustreenejä ja oikeasti hyvä hihna

Kävimme toissa viikolla kaupunkilenkillä ja otimme puistossa muutamia kuvituskuvia

Hihnalenkkeily on koiranomistajuudessa sellainen asia, josta en niin välitä. Hihnalenkkeily koirieni kanssa on ollut hyvin vaiherikasta ja erilaisten haasteiden siivittämää. Savun kanssa harjoiteltavaa on lähinnä ohituksissa, mutta jo vuoden 2016 Hihnalenkkeily astrofysiikkaa? postauksessa sivuan tilannetta silloisten koirieni kanssa - tuolloin kävin myös koulutuksissa aiheesta. Nykyisellään lähestymistapani yhdessä kävelyyn on hieman eri, mutta tavoite edelleen sama - iloisella mielellä, yhdessä koiran kanssa.

Olemme alkuvuodesta ottaneet hihnassa kulkemisen ja kaikkien juttujen ohittamisen työn alle. Tammikuun alkuun verrattuna lenkkeilyssä on tapahtunut hurja muutos. Savu ei enää haukahtele tai pahimmillaankaan rähjää hulluna vastaan tuleville koirille tai ihmisille. Ensisijaisesti se tarjoaa kontaktia ja jos ehdin ajoissa palkata Savua havainnostaan, se ohittaa muut kävelijät ihan hiljaa.

Koirien ohittamiset sujuvat vaihtelevasti. Voisin tietysti kirjoittaa tähän samaa mantraa muiden kanssa että "kunhan vastaan tuleva koira ei ole naapuri, uros, musta, iso, haukkuva, vinkuva, lyttykuonoinen tai pitkäkarvainen" ohitus sujuu hyvin. Tosiasiassa vastaantulevan koiran ominaisuuksilla ei juurikaan ole merkitystä, vaikka toki karvat pystyssä rähjäävä koira on todennäköisesti uhkaavampi, kuin neutraalimpi vastaantulija.

Hyvin pitkälti Savun koiraohitukset riippuvat omasta jännityksestäni. Pienet räksyttävät koirat ärsyttävät minua, kun taas vastaavasti isot, holttomasti omistajaa perässä kiskovat koirat tietysti jännittävät. Kehnoa tunnetilaa lisäävät toki muutkin tekijät, kuten ovatko lapset mukana, mahdummeko väistämään tarpeeksi tai miten edellinen ohitus sujui. Mikäli oma fiilis on hyvä ja saan pidettyä omat tunteeni kasassa, palkitsemisen oikein ajoittaminen takaa meille useimmiten onnistuneen ohituksen. 

Tämän vuoden pari ensimmäistä taajamalenkkiä ihmisten ilmoilla olivat melko epäonnistuneet. Viimeisin lenkki tänään kuitenkin pelkästään hymyilyttää. Me ohitimme kaksi isoa koiraa, useita ihmisiä, sekä haukkuvan pikkukoiran. Seurakuntatalon parkkipaikalla Savu odotti rauhallisesti ja hiljaa, kun saatoin esikoisen kerhoon. Olen ylpeä koirastani, joka rakastaa ääntään, mutta on oppinut malttamaan pitämään äänensä omana tietonaan.

Harjoittelu on todella kannattanut ja niinpä olemme parina päivänä suunnanneet ihan oikeasti kaupungille lenkkeilemään. Kaupunkiympäristö kaikkine kulkijoineen on Savulle valtava ympäristövihje, onhan pentuna treenattu jos jonkinlaisissa ympäristöissä. Niinpä maalla vähän vallaton räksyttäjä, kulkee kaupungilla sievästi hihna löysänä ja tarjoaa vastaantulijoiden kohdalla kontaktia. Tokikaan toisia koiria emme kävele päin ja panostan palkkoihin, jotta hihnalenkkeily olisi pitkälläkin tähtäimellä mielekästä.

Nykyinen hihnamme on kevyt, helppo pitää puhtaana ja riittävän pitkä 

Talutushihna, remmi, talutin, hihna, tällä ei niin rakkaalla kapistuksella on monta nimitystä. Erilaisia hihnoja on minunkin koirillani ollut; itsetehtyjä, kaupasta ostettuja, nahkaisia, fleeceä, punottuja, rasvanahkaisia, griphihnoja, noutajataluttimia, ketjulla vanvennettuja, joustohihnoja, flexejä jne. Jotakuinkin lähes jokaista markkinoilla myytävää remmiä on tullut kokeiltua, mutta yksikään ei ole vastannut tarpeitani.

Suurin osa eläintarvikeliikkeiden hihnoista on 180cm pitkiä, mikä on mielestäni liian lyhyt. Toisaalta useimmissa hihnoissa ei ole myöskään säätövaraa, jotkin lukot ovat kömpelöitä, pitkät hihnat lopulta aika raskaita tai näiltä ominaisuuksiltaan hyvä hihna on ylihinnoiteltu vähäiseen käyttöön nähden. Huommattavia summia koirien varusteisiin on vuosien varrella uponnut, kun erilaisia hihnoja, pantoja ja valjaita on tullut kuitenkin kokeiltua.

Keskitytäänpä hihnoihin vielä. Suosittelisin jokaiselle mittatilaushihnaa haluamastaan materiaalista. Käsistään kätevä ystäväni punoi minulle nano paracordista kolmimetrisen hihnan reiluilla säätömahdollisuuksilla. Puoli vuotta hihnaa käyttäneenä, tämä on erinomainen! Ihmettelen, miksi aiemmin venkslasin epäsopivilla hihnoilla ne ajat, kun hihnaa joutuu käyttämään.

Vaikka pääasiassa liikumme ilman hihnaa, täytyy Savukin kytkeä maantiellä, kylällä, hallilla, luonnonsuojelualueella, koepaikalla, eläinlääkäriin mennessä ja ylipäänsä siellä, missä olisi vaarallista pitää koiraa irti. Maantien varrella Savu ei voi vaellella pitkässä hihnassa, vaan sen on käveltävä aivan rattaiden vieressä. Säätövara hihnassa on siis tärkeä, jotta minun ei tarvitse kelata käteeni valtavaa nippua hihnaa. Meidän kolmimetrisen hihnan saa säädettyä puoliksi, sekä kahteen välipituuteen.

Kun kuljemme kävelytiellä tai luonnonsuojelualueen poluilla, Savu voi kulkea pitkässä hihnassa miltei omaan tahtiinsa. Hihnammme säätövarat tekevät myös taukopaikalle kytkemisen helpoksi, sillä tämä kapistus yltää vähän isommankin puun ympäri lyhenemättä kohtuuttomasti. Lisäksi paracordhihna on kevyt ja helppo pitää puhtaana. Mikäli joutuisimme kulkemaan enemmän toisiimme kytkettyinä, harkitsisin kelatalutinta tai pitkää liinaa, jolloin Savu voisi kulkea vapaammin.

Tätä hihnaa on käytetty nyt puoli vuotta ja monikäyttöisyytensä vuoksi muita hihnoja emme tarvitse. Ensisijaisesti kuljemme mieluiten siellä, missä voimme mennä vapaina.

Savu ensi kertaa uuden hihnansa kanssa

Tammikuun treenikooste

Hankkimani Koiraharrastajan vuosi 2021 kalenteri on ollut erinomainen treenien suunnitteluun ja kirjaamiseen. Päätin jakaa bloginkin puolelle palan treeneistä ja ryhtyä tekemään kuukausikoosteita. Videoiden kanssa oli pientä haastetta ja lopulta tyydyin kännykällä tehtyyn pätkään. Tiivistelmästä puuttuu siis muutama klippi jotka olisin halunnut jakaa. Epähuomiossa kännykkämateriaalia on kuvattu myös pystyssä. Onpahan kuitenkin jotain havainnoitavaa muutamista tekemisistä.

Suunnittelin tammikuun treeneihin lähinnä toimeen tarttumista ja treeneistä motivoitumista. Yllätinkin itseni positiivisesti treenamalla ja tekemällä kaikkea huomattavasti enemmän, kuin aioin. Kavereiden kesken pidetty temppurinki on ollut erinomainen ja suosittelen tällaista muillekin. Turhien temppujen opettelu on paitsi aivokarkkia koiralle, myös oivallista harjoittelua itselle.

Mitä kaikkea sitten teimme ja mihin pääsimme?

Rallytokoa ajatellen aloin opettaa Savulle oikean puolen perusasentoa. Alkukankeus taittui jumppaamalla ja omalla kuivaharjoittelulla. On motorisesti hankala palkata koira yhtäkkiä oikealle sivulle, kun on kuusi vuotta palkannut koiria vain vasemmalle. Oikean puolen perusasento on kuitenkin nyt saatu alkuun. Alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen eteentuloa ei treenattu lainkaan, se siirtyi sellaisenaan helmikuun listalle.

Toko oli tammikuussa lähinnä pohjien kertausta ja tukitaitojen harjoittelua. Opetin Savulle mahdollisimman voimakkaan leukakosketuksen, jonka avulla kapulan pito pitäisi saada onnistumaan. Pito opiskellaan ammattilaisen kanssa, sillä omat taidot eivät enää riitä.

Uusi lenkkikaverini on ollut avulias ja hänen kanssaan olemme treenanneet Savulle liikkeen alkuja, häiriökäskyjä ja muuta sellaista. Näissä saimmekin suuren harppauksen ja otimme samalla uusia treenipaikkoja haltuun.

Temppuja opettelimme peräti kolme erilaista! Koiran omistamisen suola on nimenomaan temppujen kouluttaminen. Se on samaaan aikaan luovaa ja tarkkaa, haastavaa ja miellyttävän helppoa. Savu oppi tammikuussa peruuttamaan, kurkkaamaan apinana ja halaamaan pehmolelua. Kaikki taidot ovat toki aika alkutekijöissään, mutta niitä on tarkoitus hioa myöhemmin eteenpäin.

Hihnatreenejä teimme peräti kolmasti viikossa. Savu kulkee hihnassa hienosti, mutta ohitukset ovat olleet meille suuri haaste. Olen vältellyt asiaa "koska asumme maalla eikä tarvitse nähdä ketään" ja "se handlaa ohitukset kuitenkin kaupungissa". Uusi lenkkituttavuutemme sai minut kuitenkin puhuttua ympäri, että voisimme vaihteluksi kävellä kylällekin. Lastenrattailla ei etenkään talviaikaan tahdo päästä metsämaastoihin, joten lenkille lähteminen edellyttäisi lähes aina autolla liikkumista.

Pienen houkuttelun jälkeen poistuin mukavuusalueeltani ja lähdin koko jengin kanssa kävellen kylälle. Olemme vieneet esikoisen kävellen kerhoon ja käyneet sillä välin kylällä treenaamassa tokoa. Samalla tulee treenattua myös ohituksia ja yleistä hillumista. Kolmen viikon aikana kehitystä on tullut hurjasti! Onnistumisia on tullut paljon enemmän kuin odotin. Myös makupaloja on mennyt "kaiken varalta", vähän enemmän kuin piti ja Savu pääsi hieman pulskistumaan. Nyt ruokapalkkojen suhteen on löytynyt taas balanssi - ei samana päivänä hihnatreenejä tempputreenien kanssa, tulee helposti tupla-ateriat.

Hihnalenkeistä ei tietenkään ole videoita, joita ehkä joskus voisi ottaakin. Ensimmäisellä hihnalenkillämme Savu haukkui vähän kaikelle, mutta tällä viikolla reaktiot ympäristöön olivat jo hyvin maltillisia. Jopa lenkkikaveri huomasi, että "eihän se enää haukkunutkaan". Ilokseni vastaantulijoita on ollut arkipäivinä kohtuullisesti; kaikkina kertoina sekä koiria, että pelkkiä ihmisiäkin. 

Erityisen ylpeä olen viime torstain parkkipaikka odottelusta. Savu jää odottamaan parkkipaikalle rattaiden viereen sillä välin, kun saatan Papun kerhon ovesta sisään. Koska tällaista taitoa tuollaisessa ympäristössä (useita autoja, ihmisiä, juoksevia lapsia, ohikulkijoita) ei ole treenattu ties koska viimeksi, ensimmäisen kerran Savu haukkui kaikelle ja kaiken. Sen sijaan viime torstaina, se istui hiljaa rattaiden vieressä. Ohi kulkenut koirakko sai aikaan yhden haukahduksen ja sitten Savu odotti taas hiljaa. En tajua, miksi olen vältellyt tällaisia tilanteita. Ehkä epäonnistumisen pelko oli liian iso?

Vetotreenit lähtivät käyntiin erinomaisesti. Savun kunto on kasvanut huomattavasti ja se tykkää vetää. Matkat ovat olleet noin 2km luokkaa, pääasiassa tietä pitkin, mutta myös pellolla. Nyt nautitaan vetohommista niin kauan, kuin lumitilanne sallii.

Hajutyöskentely meidän piti aloittaa, mutta minulta puuttuvat vielä kahvipavut (kyllä, haluan aloittaa juuri niillä). Muut välineet on hankittuna, joten ensi viikolla päästään aloittamaan hajun tunnistus.

Tammikuu oli ulkoilun ja puuhatuokioiden täyteinen kuukausi. Olen saanut aamurutiineihini jälleen 10min tempputuokion, jolloin teemme Savun kanssa pientä keittiötreeniä, jumppaa ja temppuja. Tuosta tuokiosta nautimme kumpikin yhtä paljon, onhan sellaisista rutkasti hyviä muistoja vuosien takaa.

Yhteistyö: Kuonon peruskurssi

Yhteistyössä Kuono.fi / Koiran koulutus perusteet Noora Tihtosen kanssa

Kuten moni muukin, myös me saimme tutustua Kuonon tarjoamaan, Noora Tihtosen vetämään peruskurssiin. Kouluttaja ei ollut minulle ennalta tuttu, mutta oikein positiivinen yllätys kurssin myötä. Heti ensi alkuun on todettava, että olisinpa saanut käsiini tällaisen kurssin koiraharrastukseni alkutaipaleella! Olisin välttänyt monet kompastuskivet, enkä olisi ainakaan pahentanut jo olemassa olevia haasteita. Kurssi on erityisen hyvä aloittelijalle ja myös hänelle, joka ehkä kokee jo osaavansa kaiken.

Kurssin voi käydä omaan tahtiin kotoa käsin, mikä sopii niin etätyöntekijälle, kuin kaltaiselleni kotiäidillekin. Kun ilman pikkulapsia pääsee pois kotoa lähinnä yöaikaan, on verkkokurssi oivallinen kompromissi. Itse suoritin verkkokurssia kännykällä. Osan videoista voi kuunnella samalla kun viikkaa vaikka pyykkejä, mutta etenkin esimerkkivideot on syytä katsoa tarkkaan. Muuten puolet kokonaisuudesta menee ohi.

Sisältö on hyvin kattava ja videoilla käydään esim. naksuttelun perusteert läpi aivan kädestä pitäen. Tihtonen puhuu rauhallisesti ja selkeästi. Menetelmät perustellaan heti alkutekijöissään, mikä on hyvä. Saattaahan joku kurssin ostanut vielä uskoa, että koiran nöyryyttäminen jotenkin parantaisi yhteiselon laatua. Muutamat perusharjoitukset näytetään videolla myös koiran kanssa. Iso plussa siitä, ettei koirien kanssa tehtyjä videoita ole turhaan leikelty, vaan koko kokonaisuus on nähtävillä. Videoilta voi nähdä siis myös ne tyypillisimmät "epäonnistumiset" ja miten niitä voi ratkoa. On melko tavallista, että etenkin harjoitusten alkumetreillä koira saattaa lähteä haistelemaan.

Jos jotain kritiikkiäkin, niin ongelmakäyttäytymis moduuli ei mielestäni kuuluisi peruskurssiin. Pelkästään hihnassa kulkeminen on niin suuri kokonaisuus, että se yksin vaatisi kokonaisen kurssin. Ongelmien läpikäynti antaa kuitenkin pintaraapaisun yleisimpiin haasteisiin ja joitain keinoja niiden purkamiseen. 

Itselleni kurssi ei tuonut ahaa elämystä (näin olisi tosin käynyt vielä muutama vuosi sitten), mutta oivallista vanhan kertaamista. Mielestäni kurssi oli selkeä ja kattava, hyvä starttipaketti  aloittelevalle harrastajalle, joka tarvitsee sysäyksen oikeaan suuntaan - ja vieläpä edullisesti kotisohvalta.

Kurssin voit ostaa itsellesi täältä.

Vain itseään voi muuttaa -oivalluksia

Oivalluksia 3 5/2019

Oivalluksia 2 7/2016

Oivalluksia 6/2016

Huom! Kuonokoppa - vaarallinen koira vai vastuullinen omistaja? 5/2016 - teksti on päivitetty ajantasalle.

Ja oman muutoksen kautta muuttaa myös koiraa. Mutta miten vaikeaa! 

On niin helppoa ajatella että kunpa lenkillä ei tulisi vastaan kissoja, höpöttäviä ihmisiä, maassa olevia nakkeja, sateenvarjoja, humalaisia tai ainakaan kermanvaaleita noutajia, uroskoiria unohtamatta. Tai kunpa kylään tulevat ihmiset seisoisivat ensin puoli tuntia oven takana, että kukaan ei soittaisi ovikelloa ja kun he tulevat sisälle he eivät huomioisi koiraa lainkaan - kunpa ymmärtäisivät edes puhetta. Olisi helppoa jos treenikentillä kaikilla olisi realistinen käsitys omista taidoistaan, koirat hallinnassa, annettaisiin tilaa, kukaan ei kävelisi päin, eikä linnottautuisi kulkuväylille, koiria ei jätettäisi häkkeihin yksin, kenenkään koira ei karkaisi ja kaikki hoitaisivat asiat yhtä hienosti kuin minä, mutta se mutta. Voisin jatkaa esimerkki listaani vaikka miten, asioita joihin kompastelemme selittäessämme koulutuksen etenemistä ja ongelmien ratkeamista asenteella sitku ja mutku.

Sitten kun, tai mutta kun aikaa ei milloinkaan tule, sillä ympäristöään ei voi siinä määrin muuttaa, kuin haluaisi. Omalla käyttäytymisellään voi vaikuttaa koiraansa ja sitä myötä ehkä myös vastaantuleviin ihmisiin. Ja miten helpolla oikeastaan pääsee, kun kouluttaa oman koiransa varmuuden vuoksi kaikkeen mahdollisineen vaikka vain varalta. Sen sijaan että kertakaikkisen epäonnisessa tilanteessa syyttää muita tekijöitä ja räjähtää koiralleen, joka ei ikinä tottele näissä tilanteissa.

Koiran kouluttaminen on helppo nakki verrattuna vaikka omaan asennemuutokseen tai siihen että omasta mielestä idiootit ihmiset yhtäkkiä ymmärtäisivät puhetta ja olisivat samalla aaltopituudella. Huomaa, että en kutsu koiran kouluttamista helpoksi, vaan helpommaksi, kuin muutos itsessä. Koirat ovat vastaanottavaisempia ja omaksuvat nopeastikin uusia asioita - toisin kuin useimmat ihmiset. Nopeimpia ja näkyvimpiä tuloksia saat, kun laadit tarkan treenisuunnitelman, jossa huomioit myös itsesi. Mitä sinä teet, jos koira haukkuu, alkaa tuijottamaan, ns. hukkaa korvat tai menettää malttinsa? Ota ei toivottu käytös ja reaktiot ensisijaisesti palautteena ja tärkeänä datana koirasi kokemasta olosta. Mitä voisit tehdä toisin, jotta koiran ei tarvitsisi hermostua? Voisiko koiralle ja itselle opettaa varasuunnitelman yllättäviin tilanteisiin, esim. kun säikädätte, ette kumpikin räjähtäisi huutaamaan. Jotta koulutus etenisi - oli kyse suunnilleen mistä vain arkisesta - on tärkeää huolehtia että työmaan ollessa kesken, koira ei joudu liian haasteellisiin tilanteisiin. Hihnalenkeillä tämä voi tarkoittaa väliaikaisesti lenkkimaastojen tai lenkkiaikojen radikaalia muutosta.

Miten paljon koiran käyttäytymisen pitäisi muuttua? Jos edes hiukkasen, saman verran tulisi oman käyttäytymisesi muuttua. On turha odottaa, että koira alkaisi yhtäkkiä käyttäytyä erilailla, mikäli oma toimintasi on täsmälleen samaa, kuin viime viikolla. Uusien toimintamallien omaksuminen ja oppiminen vie aikansa, mutta kannattaa kiinnittää aivan erityistä huomiota siihen, mitä itse tekee. Tiedätkö esimerkiksi etukäteen ne tilanteet, joissa menetät malttisi? Tai onko joitain tilanteita, joissa saatat ehkä pelätä, mitä tapahtuu?

Ympäristökontrolloinnin lisäksi itseäni jarrutti kovasti koiran leimaaminen. Älä leimaa koiraa reaktiiviseksi, minkäänviettiseksi, häiriöherkäksi, araksi tai miksikään muuksikaan. Kaikki koirat ovat omia persooniaan omine taipumuksineen ja ehkä erilaisia kuin edelliset koirasi. Kaikkia koiria on mahdollista kouluttaa ja kaikkea käyttätymistä voi muokata. Tämän olen kirjoittanut aiemminkin sillä huomiolla, että  kaikki osaisivat kouluttaa, on eri asia ja tärkeä erottaa edellisestä. Koska kaikki eivät osaa, sillä kaikki eivät voi osata kaikkea. Viimeistään siinä vaiheessa kun kokee, että edistystä ei tapahdu, vaikka kaikki on jo kokeiltu, on syytä nöyrtyä ja ottaa apua vastaan. Mikäli hakeutuu kouluttajan (Suomessa kuka vain voi alkaa nimittämään itseään koirankouluttajaksi) pakeille, on syytä maksaa ohjauksesta ammattitutkinnon saaneelle koirankouluttajalle. Heistä löytyy lista esim. täältä.

Koirien leimaaminen erinäisillä negatiivisen sävyn saaneilla luonteenpiirteillä on mielestäni vahingollista ja harhaanjohtavaa. Kun toteamme jonkun koiran noi yleisesti vaikkapa vaikeaksi, alamme käyttäytyä ja odottaa siltä vaikean koiran käytöstä tai nähdä sitä koiran kaikessa normaalissakin tekemisessä. Huomautettakoon myös, että jokainen eläin, myös jokainen koirayksilö on reaktiivinen ja/tai häiriöherkkä. Eläin joka ei reagoi tai ole kiinnostunut ympäristön mistään asiasta, kun kuollut eläin. Ei siis kannata ylidramatisoida tai mässäillä omilla tulkinnoilla, vaan tarttua toimeen, mikäli koira on erityisen kiinnostunut autoista, ihmisistä, linnuista tmv silloin, kun sen pitäisi kuunnella sinua.

Suurten tavotteiden ja muutosten toivossa, pitää tehdä itsekin suurempia muutoksia. Etenkin asenne ja suhtautuminen koiraan tai koirankouluttamiseen, kokevat melkoista ravistelua siinä vaiheessa, kun kaikki kortit on jo pelattu. Se ärsyttää ja hämmentää, kun ymmärtää, miten kuplaan oikeastaan onkaan jäänyt jumiin. Kannattaa kuitenkin poistua mukavuusalueelta, ottaa selvää, hankkia tietoa ja apua ja mennä kohti parempaa huomista.

Epätäydelliset koiramme ovat kuitenkin melko täydellisiä, yrittäessään sopeutua eloon ja oloon meidän epätäydellisten omistajien kanssa. Se että teemme parhaamme, on vähintä mitä voimme koirillemme tehdä.

Syyskuulumisia - retkiä ja arkea

Huis vain miten pitkällä syksyssäkin jo mennään! Vaelluksemme jälkeen arki lähti rullaamaan tavalliseen tapaansa ja Savu on ilakoinut sänkkärillä. Viime viikolla ennätimme vierailla Jonnan huudeilla Torronsuon kansallispuistossa. Savulle retkiseurana olivat valkkari Nuutti ja pieni porokoiran pentu Riimu. Nuutti oli Savulle oikein hyvä ystävä, mutta hyi miten ällöttäviä pennut ovat. Kehtaavatkin hyppiä naamaan ja kutsua leikkiin.

Retkellä saatiin useampi hyvä ohitustreeni ja Savu oli ihan hiljaa! Ohitukset onnistuivat pitkästä aikaa todella hyvin, sillä olin ajoissa liikkeellä ja pääsin palkkaamaan oikeaan aikaan. Ainoastaan näkötornilla ollessamme Savu tauoltaan haukkui tulijoita, mutta se on aiempaan verrattuna pieni riesa. Savun taukoillessa nuotipaikan lähellä paikalle saapui pari ihmistä kolmen koiransa kanssa. Savu katseli tulijoita tarkasti minun pilkkoessani puita, mutta pysyi hiljaa. Heittelin sille maahan nameja ja ajattelin kulkijoiden lipuvan sopivan etäältä ohi, sillä olimme jo reilusti tilaa tehneet. Kuinka ollakaan, retkeilijä aikoi pikkukoiransa kanssa mennä moikkaamaan Savua. Olin tilanteesta aivan hölmistynyt ja siirsin Savua vain valjaista kauemmas sanoen jotain mahdollisesta rähinästä ja riidasta. Pikkukoira jatkoi matkaansa taluttajansa vetämänä ja Savu sai syödä nappulansa loppuun. Ruoka ei ole Savulle sellainen resurssi, josta se rähjäisi, mutta en silti koe tarpeelliseksi kiusata kytkettyä aterioivaa koiraa vierailla tuttavuuksilla.

Piristävän päiväretken päätteeksi Savu nukkui koko illan, vaikka suurempaa fyysistä rasitusta ei ollutkaan. Ehkä pieni pentu oli rasittava tai onnistuneet treenit. Tai kaikki, sillä onhan kotona lunkinpaa, kuin reissussa. Reissuihin ollaan silti lähdössä, sillä ensi viikolla suuntaamme Pyhä-Häkkiin Kiiran ja pehkojen kanssa. Mahdollisesti pistäydymme myös Leivonmäellä telttailemassa, mikäli sää ja kaikki muuttujat sen sallivat. Suunnittelemani road trip jäänee aiottua lyhyemmäksi, mutta ainakin parin yön mittaisena olisi tarkoitus toteuttaa.

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Tämä olikin kaivannut meitä ihan tosissaan! En ole aikoihin nähnyt Savua tuollaisena, kuin tovi sitten. Savu on kyllä äänekäs tervehtijä, mutta nyt kiljumisesta ja jodlaamisesta ei ollut tulla loppua, hyppimisestä ja pusuttelusta puhumattakaan.😅 Jouduin siis viettämään pikkuisen Papu muksumme kanssa viime yön sairaalassa ja päivystyksessä olimme jo eilisaamuna. Flunssa äityi ja aiheutti hengitysvaikeuksia. Savu nämä varmasti etukäteen arvasi, kun oli pikkutyypissä niin tiukasti kiinni.🙄🐾 Savu jäi mummulaan hoitoon ja kuulema ratsasi jokaisen pihaan tulevan auton tarkasti. Etenkin takaovilla odotteli kovasti, etteikö tosiaan ketään tule ulos. Tänään päästiin illalla kotiutumaan ja voi molemmin puolista riemun määrää.😍 Ilmeisesti tuo välillä koiran hermoille käyvä pikkutyyppi, onkin Savun silmissä kuitenkin varsin tärkeä ja arvokas. Niin suuren tervetuliaistilaisuuden järjesti nimenomaan minimiehelle. Ihan huippukoira ❤️❤️❤️ #lapponianherdermix #bordercolliemix #sheltiemix #shetlandsheepdogmix #muttsofinstagram #sekarotuinen #dogsoffinland #nordicdogs #instadog #perhekoira #lapsenparaskaveri #ihmisenparasystävä

Henkilön Savu (@koiria_maalta) jakama julkaisu Elo 15, 2019 kello 11.51 PDT

Pojastamme Papusta on kasvanut erityisen innokas koiranhoitaja. Kaikesta rasittavuudestaan huolimatta lapsi on Savulle ilmeisen tärkeä ja näyttäytyy pääasiassa hyvässä valossa. Liitinkin tähän upotuksen vähän vanhemmasta instajulkaisustani - Savun reaktio Papun näkemisestä yllätti itsenikin. 

Hakiessamme postia puolen kilometrin päästä, taapero saa taluttaa Savun takaisin kotiin. Tällainen tallustelu on Savulle tietysti tylsän hidasta, mutta ainakin ennättää haistella huolellisesti kaikki puskat. Savulla on hyvin silmää hissutella pienen ihmisen kanssa hitaasti ja totta kai sellaisesta vetkuttelusta maksetaan hyvin - juusto on nimittäin herkullista. 

Papu osallistuu myös Savun ruokintaan silloin, kun jaetaan päivän nappula-annos. Papu tiputtelee nappuloita yksi kerrallaan lattialle, viskoen niitä milloin mihinkin. Aikaa hommassa kuluu melkoisen paljon, mutta tämä on mielekäs ja tehokas virike kummallekin. Ruokintaleikin edellytyksenä on tietysti se, että Savu ei varasta ruokaa kupista vaan malttaa odottaa sen tippumista lattialle.

Nyt taaperoikäisen lapsen kanssa koira-arki on omalla tavallaan helpompaa ja Savulle on mahdollista tarjoilla monipuolisempaa touhua. Tai näin olen asian itse kokenut. Toivottavasti Papun helmikuulle tilattu pikkusisarus olisi yhtä tyytyväinen ja koiriin ihastunut kuin esikoinen.

Hetkittäin hektisestä lapsiarjesta ja omasta olosta huolimatta olen ennättänyt Savun kanssa treenaamankin. Tarkoitus olisi hommata hallille avain ja korkata rallytokon avoin luokka vielä tänä syksynä. Tokon ja rallytreenin lisäksi hihnatreenimme ovat edenneet hienosti ja olemme käyneet naapurikylässä taajamalenkillä. Tarkoitus olisi suunnata vähän ruuhkaisemmallekin alueelle, sillä tunnissa kymmenen vastaantulijaa on kuitenkin aika vähän. Toisaalta, helpompi ennakoita ja palkata tehokkaammin, emmekä kumpikaan ylikuormitu.

Paljon puuhaa on siis syksylle, toivon ettei lisääntyvä pimeys hirvittävästi vaikuttaisi vireystilaani. Luonnoksissa on postaus siitä, millainen on hyvä kasvattaja. Toki vain minun mielestäni. Sen aion viimeistellä ja julkaista ainakin ennen joulua. Treeneistä, niin arki- kuin harrastusrintamalta tahtoisin myös postata, heti kun saan raivattua sellaiseen tilaa. Mutta kirjoituksista ja somesta viis, sillä pääasia on tehdä asioita koiran kanssa käytännössä!

Oivalluksia osa 3

Oivalluksia 2 7/2016
Oivalluksia 6/2016

En olisi uskonut, että tulen koskaan kirjoittamaan näin, mutta onneksi tämäkin päivä tuli. Ajattelin oivalluksien muodossa kirjoittaa lyhennetyt päivitykset tietotaitooni. Toimintatapani ovat viiden vuoden sisään muuttuneet todella radikaalisti. Aika koulutuspainotteinen tuli, mutta hauska seurata omaa kehitystä. Todennäköisesti parin vuoden kuluttua olen näistäkin eri mieltä. Tekstiä ei kannata tahallaan ymmärtää väärin, sillä minulla on vielä pitkä opin tie edessäni - loppu elämä. On kuitenkin helpottavaa huomata, miten monet itseaiheutetut ongelmat ovat pitkälti historiaa ja voin jatkossa toimia paremmin. Haastan lukijanikin tarkastelemaan omaa toimintaansa avoimesti ja kriittisesti. Tässä eivät nyt aiemman mallin ranskalaiset viivat toimineet, mutta yrittäkää kestää sekava selostus. Teksti on todennäköisesti kirjoitusvirheitä ja aivopieruja täynnä, sillä en ennättänyt oikolukea.

Kokemus, maalaisjärki ja musta tuntuu jutut ovat ihan kelpo lähtökohta. Niistä olisi kuitenkin hyvä päästä aika vikkelään eteenpäin, jotta oppiminen ei pysähtyisi täysin. Pelkkä kokemusperäinen osaaminen lähtee helposti väärään suuntaan laajan tulkinnanvaraisuuden vuoksi. Jokainen koira opettaa totta kai jotakin ja jokainen koira oppii erilailla. Erilaiset koirat haastavat ohjaajansakin päivittämään taitojaan. Kannattaa siis silloin tällöin uhrata aikaa tutkittuun tietoon perustuvaan teoriaan.

Ihan jokaista koiraa voi ja kannattaa kouluttaa. Kaikkea käytöstä voi muokata haluamaansa suuntaan. Tämä ei tarkoita sitä, että kaikki voisivat kouluttaa mitä vain. Esimerkiksi itse en haluaisi ottaa vastuuta aran tai pelkoaggressiivisen koiran kouluttamisesta, sillä taitoni eivät riitä. Edellä mainittu ei myöskään ole suurin mielenkiinnon kohteeni. Onneksi ammattiapua on nykyään saatavilla ja sitä kannattaa todella hyödyntää. En olisi vuosia sitten myöntänyt avun tarvetta, mutta nykyään lähestyn kouluttajia matalalla kynnyksellä, kun tarve on.

Jos halutaan toivottavasti pian historiaan jäävistä vieteistä puhua, niin myös riista- ja saalisviettisen koiran voi kouluttaa pysymään vapaana hallinnassa. Ja ehdottomasti kannattaakin, jotta vältyttäisiin ikäviltä vaaratilanteilta! Ei toivottu käytöskin on usein jossain määrin itse vahingossa vahvistettua. On suhteellisen harvinaista että metsästysroduille koulutettaisiin oikeasti luoksetuloa, mutta sen sijaan lähes joka rodusta saa hajujen perään karkailevan korvattoman eläimen. Eikä tämä kerro suoranaisesti vieteistä, vaan siitä, mikä koirasta on hauskaa. On jokaiselle koiralle täysin luonnollisesta kiinnostua hajuista ja juosta eläinten perässä. Käytös vain kiihtyy ja vahvistuu toteutuksen ohella ja lopputulos voi olla hyvinkin hallitsematon seurakoira. Suosta on kuitenkin mahdollista nousta, vaikka ei toivottua oppihistoriaa olisikin taustalla. Oman toiminnan muuttamisen seuraukset näkyvät koirissa usein nopeasti, eikä toivotuissa tuloksissa kulu vuosia.

Itselläni meni ihan tuhottoman kauan päästä kompastuskivestäni riistavietistä yli. Paikkasin selityksellä omaa osaamattomuuttani, koska en halunnut myöntää. Juuri luoksetuloharjoittelussa minullekin valkeni, että koiralle voi opettaa kaikkea, mutta kaikki eivät voi opettaa kaikkea. Ehkä tänäpäivänä toimisin jo alusta asti erilailla. Aikanaan en siis osannut kouluttaa Tuikulle kunnollista luoksaria. Isoin edistyksemme tapahtui, kun luovuin käsitteestä riistavietti ja keskityin siihen, mikä koiralle oli haastavaa ja miten sitä voisi kehittää. 

Kaikista isoin kompastuskiveni aikanaan oli ympäristö. Vastanatuleva koira tuojotti meitä, ihminen tuli juttelemaan, kissa juoksi tien yli, pulut yllättivät, alkoi ukkostaa, auto soitti torvea, pyörän rengas hajosi, hihna katkesi, panta lähti päästä, olin väsynyt, valjaat olivat liian isot, koira oli tottelematon ja niin edelleen. Ympäristöä emme voi hallita, emmekä voi samoille poluille eksyville idiooteille juuri mitään. Sen sijaan voimme harjoittaa omaa päätämme ja koiraa. Haastaviin tilanteisiin voi opettaa tukitaitoja ja ympäristön ärsykkeistä vihjeitä uusille käytösmalleille. Isolta kuulostava urakka on huomattavasti helpompi, kuin raivoaminen vastaantulijalle, kissojen välttely ja kestävämpien varusteiden hankkiminen. Toisinaan käy kuitenkin niin, että koirat joutuvat asumaan täysin vääräntyyppisissä, liian haasteellisissa ympäristöissä. En enää itse ottaisi kahta koiraa yksiöön.

Mitä tulee näihin "koviin" koiriin, niin nykyisellään suututtaa. Fyysinen kajoaminen koiraan ojentamismielessä on kaikkea muuta kuin kouluttamista, eikä se missään tilanteessa ole hyväksyttävää. En valitettavasti ole keksinyt seuraavia vaan oikeasti nähnyt niin treeneissä kuin lenkillä; koiran lyömistä tai napauttelua hihnalla, kädellä ym, potkimista, hirttämistä/hapettamista/kuristamista, poskivilloista retuuttamista ym. Yleisin fyysinen kurituskeino lienee hihnasta nyppiminen ja sitä ovat varmasti tehneet kaikki jossain vaiheessa. Se oli se koiran herättelykeino, josta minulla oli kovin työ päästä eroon. Vetäminen ei loppunut, eivätkä koirat alkaneet tarjota kontaktia, vaikka itse nypinkin hihnaa ahkerasti. Hihnakäytökseen on onneksi nykyään olemassa monia kursseja, luentoja ja verkkokoulutuksia. Näistä on ollut itselleni apua ja käsitykseni hihnalenkeistä onkin muuttunut melko paljon.

Sitä luulisi että aikuisista ihmisistä kokemukseen voisi ottaa mallia, mutta aina näin ei ole. Se todella pitää paikkansa, että kun osaaminen loppuu, väkivalta alkaa. En tiedä mistä sellainen tarve kumpuaa, enkä itse milloinkaan pitänyt mielekkäänä koirani mukiloimista. Tuntui todella luonnottomalta napauttaa Tuikkua kuonolle tai yrittää pitää sitä selällään. Niin kuitenkin neuvottiin, koska kyseessä oli iso koira. Kehottaisin jokaista nuorta miettimään kahdesti, missä porukoissa treenaa, jos ohjeet koiran kouluttamiseen ovat kyseenalaisia. Kouluttaminen päättyy siihen, missä koiraa aletaan pakottaa tai pahimmillaan fyysisesti rankaista. Selättämisestä ei kannata edes kirjoitta, se ei perustu mihinkään ja mikäli niin toimit, lopeta heti. Väkivallan toimiminen perustuu pelkoon ja kipuun, eikä se sitä paitsi juuri koskaan toimi. Mitä mielihyvää sinä saat siitä, että koirasi tottelee siksi että pelkää? On virheellistä uskoa, että koirasi tottelisi siksi että tavoittelisi hyväksyntää.

Yleisestä harhaluulosta huolimatta hihna itsessään ei ole pakote. Hihna on pakote, kun sitä pakotteena käytetään, eli kun se kiristyy. Aikanaan hihnaa nimitettiin pakotteeksi lähinnä siksi, että se jotenkin lieventäisi muiden fyysisten pakotteiden käyttämistä.

Eri koulutustyylejä on myöskin mahdotonta sekoitella. Koiraa ei voi koulutustilanteessa sekä pakottaa että antaa vapaaehtoisesti tarjota. Eläin ei voi olla samaan aikaan passiivinen ja aktiivinen ja koiran passivoiminen syö sen aloitekykyä. Vaikka arjessa joitain hoitotoimenpiteitä joutuisi tekemään väkisin, kannattaa ne erottaa huolellisesti koulutustilanteista, käyttämällä vaikkapa hanskoja. Mitä harrastuksiin tulee; onko harrastus teistä molemmista hauska, jos siihen sisältyy painostamista, pakottamista tai komentelua? 

Koiran voi opettaa huutamisen ja ravistelun sijaan tarvitsemaan hienovaraisempia vihjeitä. Tietysti koiran ns. uusiokouluttaminen herkäksi vihjeelle on ihan erilainen rupeama, jos koira on ikään kuin turtunut yhteistyön suhteen. Tästä näkökulmasta varusteet ovat monessa tapaa turhia, sillä sujuva yhteistyö ei vaatisi hihnoja. Laki sen sijaan vaatii ja hihna onkin lenkillä ihan jees turvavyö. Ja kuten aiemminkin kirjoitin, emme voi ympäristölle paljonkaan. Emmekä välttämättä aina ole ympäristön suhteen koiraa askeleen edellä. Siispä hihnan merkitystä ei kannata vähätellä.

Varusteista päästäänkin kaikkiin mahdollisiin apuvälineisiin. Lenkkeily harvoin muuttuu sujuvaksi varusteita vaihtamalla, kuonopanta ei poista tarvetta vetämiseen, eikä liioin ketjupantakaan menoa hidasta. Molemmat perustuvat kipuun (tai epämukavaan tunteeseen) ja koirat reagoivat kipuun erilailla. Tarkkaile miten koira liikkuu vapaana. Ehkä sitten on helpompi ymmärtää, miksi hihna loppuu kesken ja miksi hihnalenkkeily on oikeasti koulutettava erikseen. Nimenomaan koulutettava, ei totuttelemalla, kontrolloimalla ja kaikkeen puuttumalla. Lopputulos on useimmilla se, että vielä seniori ikäisenkin koiran lenkkikäyttäytymiseen on jatkuvasti puututtava. Mikäli aikaa kursseille ei ole, on verkossakin paljon hihnalenkkeilyyn liittyvää materiaalia. Hihnalenkeistä on siis täysin mahdollista saada molemmille mukavia. Harmi etten itse ymmärtänyt sitä aiemmin.

Mikäli tahdot koirasi muuttuvan, muutu ensin itse. Minulla kesti ihan liian kauan oivaltaa se, sillä keskityin vain koirien olemassa oleviin ja puuttuviin ominaisuuksiin. Arki ja harrastukset kulkevat paljolti käsi kädessä ja sujuvan arjen hedelmät kantavat pitkälle. Suosittelen satsaamaan vastavuoroiseen suhteeseen ja koiran kuulemiseen, rodusta viis. Jätetään historiaan vahingolliset jääkaudet ja koiran eleiden tulkinnan virheet. Nykyään on ihan valtavasti tietoa ja apua saatavilla, joten jokainen pääsee koiransa kanssa etenemään varsin kivuttomasti.

Koirien valokuvaaminen on ollut minusta aina mukavaa. Takavuosina myös hyvin rassaavaa, sillä koirat eivät aina halunneet poseerata. Koira pitääkin erikseen opettaa malliksi. Ei ole koiralle luonnollista istua paikallaan ja katsoa kameraan. Päinvastoin, epämiellyttävä kuvaustilanne on loistava hetki pälyillä ympärilleen ja haistella maat toivoen että tilanteesta pääsisi pois. Kivoja kuvia varten kannattaa satsata mallikoiran kouluttamiseen sen sijaan, että kiukuttelee koiralle kuvitellen sen tietävän, mitä sen pitäisi tehdä. Jos koira ei halua tehdä jotain tai se ei tiedä mitä siltä halutaan, se on ihan totta, sillä koirat eivät valehtele. Käy kuvaustilanne uudelleen läpi ja pohdi, miksi se ei kiinnostaa koiraasi. Kamerasta kannattaa opettaa vihje hauskalle yhdessä tekemiselle. Tai sitten vain kuvailla spontaanisti koirien touhuja, ilman poseerauksia.

Suhtaudun nykyään aiempaa varautuneemmin koirien luonteenpiirteihiin ja tulkintoihin. Oli suuri mielenkiinnon kohteeni kirjoitaa koirieni luonteesta havaintoja ja koosteita. Koska kukapa ei olisikaan omasta koirastaan kiinnostunut? Tiede ei kuitenkaan tunne käsitettä luonne, vaan persoonallisuus. Luonnettaa mitataan usein kovuus-pehmeys ja temparentti akselilla. Koiran luonne on kuitenkin loppujen lopuksi omistajan tulkintaa. Eri ihmiset kokevat asiat erilailla ja koirat käyttäytyvät eri ihmisten kanssa erilailla. Olemmehan kaikki ainutlaatuisia ympäristömme muokkaamia yksilöitä. Jonkun toisen koirina omat koirani todennäköisesti olisivat aivan erilaisia ja kokemukset olisivat myös ihan muuta, kuin minulla. Koirat ovat tietysti keskenäänkin erilaisia, esim temperamentin ja kiinnostuksen kohteiden suhteen. Minun kokemukseni koiristani perustuu kuitenkin vain omaan taustani ja tietooni, siihen mitä olen aiemmin nähnyt ja kokenut. Ei siis kovin kattava info koirasta. Luulojen sijaan suosittelisin koiran luonteen mittaamiseen SmartDog testejä.

Koirat ovat totta vie parhaita, mutta samalla myös haasteellisia ystäviämme. Vaadimme koirilta enemmän kuin miltään muulta eläinlajilta, joten olisi toivottavaa olla koiralleen mahdollisimman reilu. Virheistä tekevät kaikki, toiset isompia ja toiset pienempiä. Onneksi niistä voi oppia ja mennä eteenpäin, jotta huomenna tai viimeistään mahdollisen seuraavan koiran kohdalla, olisi reilumpi. Antoisaa opin tietä koirasi kanssa ♥


Luettavaa (joista itse olen saanut paljon)

Dolo.fi
Sporttirakki
Elänkoulutus.fi
SmartDOG

Helena Telkänranta Ihminen ja eläin
Helena Telkänranta Millaista on olla eläin?
Turid Rugaas Rauhoittavat signaalit
Tuire Kaimio Koirien käyttäytyminen