22 tammikuuta 2021

Onnistuneet vetotreenit ja Tyytyväinen nenätyöläinen -verkkokurssi


Parin viime viikon aikana olemme saaneet aikaiseksi useammat onnistuneet vetotreenit. Nonstop valjaat olivatkin Savulle sopivat, kun asiaan paremmin paneutunut niitä katsoi. Ei siis tarvinnutkaan lähteä valjaskaupoille. Joskin ehdin kirppikseltä ostaa kokoa pienemmät, joten jos joku tarvitsee Nonstop Nome Harness valjaita koossa 5, niin täältä saisi edullisesti.

Vauhtia Savulla on aivan riittävästi, sillä pääasiassa kyytiläisenä on pikkulapsia. Yhtäjaksoiset matkat ovat olleet vielä melko lyhyitä, vain muutamaa sataa metriä. Savulla on palkkiona määränpäässä lelu odottamassa. Aivan kohtuuttoman kaukaa koiralla ei ole vielä luottoa juosta, mutta pikkuhiljaa edetään.

Kotipihasta ei lähde kummoisia reittejä vetoa ajatellen, emmekä itse omista kelkkaa. Arkena Savu vetää pääasiassa ahkoita pellon reunalla. Muiden menojen mukaan käydään pikkuteillä vetämässä lainapotkukelkkoja. Nyt kun Savusta on saatu kaikki vauhti irti ja lelupalkalla motivoitua vetämään, on työnalla valjaiden pukemisen treenaus. 

Koska meillä ei tässä temppuhaasteiden, vetotreenien ja tokoilun suhteen ollut vielä tarpeeksi tekemistä, ostin meille Tyytyväinen nenätyöläinen verkkokurssin. Vielä ei olla ehditty aloittaa hajutyöskentelyn treenejä, mutta välineet on hankittuna. Vaihtotalous kunniaan; vaihdoin meille ylimääräiset tumput kassilliseen pilttipurkkeja. Meillä itsellä kun ei pilttipurkkeja tule.

Tänään oli tarkoitus ulkoilla Evon retkeilyalueella, mutta sääolosuhteet ja teiden kunto saivat reissun siirtymään. Parin tunnin suuntansa ajo ei houkuttele lumipyryssä, eikä ulkoilukaan ole kivaa jos lapset palelevat. Kalenteri on kuitenkin melko täynnä retki- ja treenisuunnitelmia, joten eiköhän tässä piakkoin nuotiollekin päästä.

Kuvatäyteinen postaus, niin mukavaa meillä on ollut kelkkaillessa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kysy rohkeasti ja keskustele asiallisesti :)