06 huhtikuuta 2021

Savun ruokinta ja painon hallinta

Kuvituskuva Savun sapuskoista, eivät tulleet saman päivän aikana syödyiksi :D












Olen joutunut pitkästä aikaa laskemaan Savun ruokamääriä uudelleen, sillä pari ylimääräistä kiloa ovat hyvin sitkeässä. Aiemmin koirieni painohaasteet ovat olleet aivan päinvastaisia; ruokaa on saanut Savullekin antaa aivan huoletta eikä lihomista ole tapahtunut. Nyt tilanne on kuitenkin toinen, joten kirjoittelen aiheesta tännekin.

Ensimmäisen kerran Savu lihoi salakavalasti toissakesänä. Tuolloin ei päästy puntarille, mutta Savu oli silminnähden pulska, eikä kylkiluita tuntunut. Epäilen painon huidelleen peräti 24kg paikkeilla. Savun ihannepaino on noin 19-20kg. Koiran yleisilme on tuolloin sporttinen ja kylkiluut tuntuvat sopivasti. Talven aikana Savu keräsi taas muutaman ylimääräisen kilon ja nyt paino sahaa 21-22kg välillä. Käsikopelolla Savu myös tuntuu hieman pulskalta, vaikka kilomääräisesti ylipainoa ei ole mitenkään mahdottomasti. Kyseessä on kuitenkin tavallaan aika pieni koira, joten ruokaa ei voi viskellä ihan holtittomasti treenien ja arjen tasapainossa.

Etenkin ennen kastraatiota Savu saattoin syödä päivän aikana paljonkin, enkä juurikaan laskenut määriä. Mitään tietoakaan ylipainosta ei ollut, mutta kastraation jälkeen asiat ovat toisin. Kastraation toinen sivuvaikutus on ollut huonontunut turkinlaatu (Hormoniturkki vai kesälook 4/2019), mutta sen kanssa ollaan jo aika sujut. Painoa Savulle kertyy aineenvaihdunnan hidastuttua todella herkästi, eikä ruokaa voi antaa yhtä huolettomasti kuin aiemmin.

Painonnousu johtuu havaintojeni mukaan ensisijaisesti liian suurista ateria-annoksista. Liikuntaa ei ole enää tarpeellista lisätä; treenien ja jumppailun lisäksi taitamme päivittäin 8-15km lenkkeillen tiellä ja metsässä. Ruokaa tulee annettua treenatessa helposti liikaa. Koska tykkään naksutella Savulle uusia temppuja tai hioa jotakin pikkutarkkaa, olen hyvin nopeasti heitellyt sille nameja pari desilitraa. Kun tämän jälkeen lähdetään remmilenkille treenaamaan ohituksia, kuluu helposti toiset samanverran nappulaa. Illalla vielä kananmuna ja pieni kökkö lihaa vitskujen kanssa, niin tässä sitä nyt ollaan. Laskelmieni mukaan Savun päiväannos kaikkinensa on max 3dl (lasken desilitroina, sillä en tällä hetkellä omista keittiövaakaa) ellei kyseessä ole ollut aivan superraskasta aktiviteettia.

Jokainen minut tunteva tietää, ettei meillä ole käytetty ruokakuppia varsinaiseen ruokintaan muutamaan vuoteen. Savu syö lihoja pääasiassa kongista tai joltain alustalta. Lisät (sinkki ja biotiini) menevät näppärästi siellä seassa. Yksi käyttökuppi meiltä vielä kuitenkin löytyy, kananmunaa ja lohiöljyä varten. Kaiken kuivaruuan (ja myös possunsydämet) Savu saa treenitaskusta tai yksinollessaan pahvilaatikosta. Lelupalkan käyttöä olen lisännyt, mutta sen kanssa on vielä itsellä harjoiteltavaa. Ruokapalkan kanssa olen näppärämpi ja se myös toimii Savulle lähes kaikkialla, joten olen pysynyt mukavuusalueellani. Tänä vuonna tehostetaan myös lelujen käyttöä palkkaamisessa.

Savu syö lihoina pääasiassa naudan jauhelihaa (tilaan Kennelrehulta) ja nappuloina on tällä hetkellä Abaronia ja Racinelia. Abaronia kuluu eniten, Racinel on sellainen kaiken varan lenkkinappula tai pahvilaatikosta etsittävä. Abaron on puolikosteaa ja maistuu Savulle muita kuivaruokia paremmin, joten sitä käytän treenatessa. Varsinaisena treeniherkkuna häiriöiden ympäröimänä käytän keitettyjä possun sydämiä.

Näissä merkeissä Savu syö merkittävän osan sapuskoistaan. Tuolloin taskussa oli Abaronia. Ja aivan tolkuttoman kylmä keli, siksi hanskat :D

Koska harjoittelemme kaikenlaista ja treenaamme aika aktiivisesti, ei ole mahdollista syöttää Savulle yleisimpiä treeniherkkuina käytettyjä valmisteita. Tai vaikkapa pelkkää nakkia ja juustoa palkkana. 4/5 osa ruokinnasta koostuu nimenomaan yhdessä tekemisen kautta syömiseen, joten palkkana on syytä käyttää täysravintoa tai jotakin kohtuullisen terveellistä syötävää.  Tietoni koiran ruokinnasta on vuosien varrella vähän elänyt, mutta aiemmin mainittuja ruokia pidän riittävän hyvinä ja ne sopivat Savun vatsalle.

Olen pyrkinyt siihen että lihan/sydämen ja nappulan suhde olisi 5/5, mutta aktiivisina treenipäivinä tämä ei aina toteudu. Ennen käytin palkkanakin pelkkiä sisäelimiä ja raakaa lihaa, mutta nykyään arvostan enemmän "siistejä ja helppoja" nameja. Saatoin keittiötreeneissä ihan surutta heitellä raakaa lihaa lattialle palkkioksi, käytin vain kumihanskoja treenaillessa. Nykyisellään tässä lattialla kävelevät muutkin kuin minä, joten vähän siistimpi kuivanappula palkkio sopii kaikille paremmin ihan jo hygienian puolesta. Olin kuitenkin intohimoinen raakaruokkija, mutta toistaiseksi vähän joustavampi koiran ruokavalio sopii meille paremmin. Ei ole mielekästi pestä keittiön lattiaa joka aamuisen treenituokion jäljiltä, joten raa'at lihasuikaleet jäivät historiaan.

Tällä hetkellä Savun päiväannos on noin 2dl Abaron ja noin 100g lihaa. En ole aikoihin joutunut mittaamaan annoksia, mutta tällä hetkellä koen sen tarpeelliseksi. Kokonaisannos kuulostaa mielestäni aika pieneltä, mutta kokeillaan tätä määrää nyt ja pyritään pääsemään tasapainoon. Raportoin varmasti myöhemmin, kun saadaan Savun paino takaisin kohdilleen. Sillä välin harjoittelen palkkaamaan paremmin lelulla ja maltan pitää naksutinkäteni kurissa sen jälkeen, kun kaikki palkkanamit on jo käytetty.

Koska koirien painon hallinta on minulle uusi juttu (ei ole tarvinnut aiemmin miettiä), kuulisin mielelläni mitä muiden koirat syövät jos ovat herkkiä lihomaan.

2 kommenttia:

  1. Voi miten tuttua :) ! Wiima steriloitiin muutama vuosi sitten 6 (vai oliko se 7) vuoden iässä. Sen jälkeen ruoka on alkanut maistua vielä paremmin, ja toisaalta kulutus laskenut. Tämmöinen muutos se sitten alkoi vaikuttaa niin, että kylkiluut hävisivät, ja niiden etsimistä on sen jälkeen joutunut harrastamaan.
    Paino seilaa sopivasta melkein parin (ollut joskus kolmenkin, nykyisin onneksi herään tilanteeseen nopeammin) kilon ylipainoon, joka on Wiiman kokoisella koiralla liikaa. Pennun tultua heräsin siihen, että taas ollaan samassa tilanteessa - Wiima on aina paikalla kun pentua treenataan ja tulen antaneeksi sillekin makupaloja, koska hän on välillä hieman kateellinen pennun saamasta huomiosta ja eritoten sen saamista palkkaherkuista.

    Ruuassa säätelen hommaa niin, että Wiima saa mielestäni sopivan määrän ruokaa, mutta minkä syötyään se jää edelleen vähän nälkäiseksi. Tämän näläntunteen olen koittanut aika hyvällä menetyksellä peittää keitetyillä vihanneksilla. Eli Wiimalla menee normiruuan ohella useimmiten myös satsi keitettyä porkkanaa, kukkakaalia ja/tai parsakaalia, jotka täyttää vatsaa, mutta eivät kerrytä kiloja. Jos vähän höllään tästä systeemistä tai palkkaa juoksee enemmän kuin osaan ottaa huomioon, niin se näkyy Wiimassa heti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voih, emme siis tosiaan ole ongelmamme kanssa yksin. Tuo parin kilon seilaus on tuttua täälläkin. Juuri kun Savu tuntuu olevan sopiva, parin ei niin pilkun tarkan viikon jälkeen kyljet ovat taas paksut.

      Oon kuullut noiden kasvisten lisäksi vastaavan vinkin, että nappulat voi liottaa ja laittaa reilun nesteen kanssa vaikka maitopurkissa pakastimeen. Koiralla kuluu syömiseen aikaa enemmän ja maha tuntuu täydeltä vaikka ateriasta huomattava osa olikin vettä. Toki siis edellytyksenä se että koiran nälkä on enemmän "tuntemus näläntunteesta" , kuin oikea nälkä. Toki ruokaa voi antaa tuohon tyyliin muutenkin :)

      Poista

Kysy rohkeasti ja keskustele asiallisesti :)