30 lokakuuta 2021
Ritajärven luonnonsuojelualue
29 lokakuuta 2021
Lokakuun treenikooste
20 lokakuuta 2021
Näin opetin noutokapulan pidon
Kuva c. Hanna Vorne |
Vihdoin noutokapulan pito tuli koevalmiiksi ja suorituksemme oli viime kokeessa kymppi. Uskallan siis kirjoitella tarinan siitä, miten tähän vaiheeseen kaikkien vaikeuksien jälkeen päästiin. Jospa joku osaa tämän myötä välttää ne sudenkuopat jotka minä itselleni kaivoin.
Savun ollessa pikkupentu palkkailin sitä satunnaisesti tavaroihin tarttumisesta ja aioin opettaa kapulan pidon oppikirjan mukaan naksutellen. Kun sitten aloin harjoitella kapulan pidon opettamista, päädyin kiireen ja sosiaalisen paineen alla pitämään kapulaa väkisin koiran suussa. Ja se siitä yhteistyöstä sitten. Savu suhtautui minuun epäluuloisesti ja kapula myrkyttyi niin että jos otin sen käteeni, koira poistui toiseen huoneeseen. Joku voisi sanoa että onpa herkkä koira. Minäpä sanon asian niin, että koira on rehellinen ja ohjaaja osaamaton.
Keskustelujen pohjalta tiedän, että moni kokeneempi neuvoo aloittelijoita edelleen "auttamaan koiran alkuun" siten, että kapula työnnetään suuhun ja pidetään siellä. Näin kirjoitettuna tämä kuulostaa vähän idiootilta, eikä tarvitse olla edes kaksimielinen. Olkoonkin että kyse on koirasta ja noutokapulasta.
Mokani jälkeen sukellettiin syviin vesiin ja pitkään aikaan en tehnyt kapulan kanssa mitään. Yleisimmät vinkit "naksuttelet vain" tai "annat sen tarjota", eivät auttaneet tilannetta ja ovat muutoinkin ympäripyöreitä "neuvoja". Savu lähti huoneesta pois, jos otin kapulan käteen. Sillä lähtökohdalla on todella vaikea odottaa, että koira tarjoaisi jotakin toivottavaa toimintaa kapulaa kohtaan. Koko tehtävän opettaminen ärsytti minua koska en osannut ja omasta tunnetilasta oli todella vaikea päästä irti. Savun tunnetila ei ehkä ollut kiukkua, mutta jotakin kurjaa kuitenkin. Sitä olisi pitänyt työstää pikimmiten, mutten voinut oman murjottamisen vuoksi. Hetkellisesti oikeastaan luovutin koko kapulan pidon suhteen, niin vaikeaksi tehtävä oli muuttunut.
Lopulta kului kokonaiset pari vuotta ilman, että minkään noutoesinehommien eteen oltaisiin tehty mitään. Koska en tiennyt mitä tekisin, päätin olla tekemättä mitään jotta en entisestään pahentaisi tilannetta. En halua liioitella tilanteen vakavuutta, mutta ongelmasta keskustelin myös muutaman ammattilaisen kanssa, eikä Savun kanssa kyseessä ollut mikään läpihuutojuttu. Olisi ehkä ollut, jos en olisi rapauttanut koiran turvallisuuden- ja hallinnantunnetta noutojuttujen alkutaipaleella.
Harjoittelimme muita juttuja ja minä syvensin osaamistani kouluttamisen suhteen. Perehdyin tarkemmin siihen, miten pieniksi paloiksi tehtävät voi opetusvaiheessa pilkkoa. Yritin opetella tulkitsemisen sijaan havainnoimaan koiraa ja muutin hiukan treenin kulkua Savun aloitteellisuuden suhteen. Kehitin osaamistani kaikenlaisten tukitaitojen ja starttinappuloiden suhteen, jotka olen kokenut harrastamisessa hyödyllisiksi.
Tänä vuonna minä päätin, että on aika ryhdistäytyä. Nyt tai ei koskaan, pitäisi ryhtyä toimeen. Suunnittelin treenit parhaan taitoni mukaan huolellisesti ja opin matkalla lisää. Onnistumisia, turhautumista, takapakkia, harppauksia, malttia ja etenemistä. Lopulta koko ajan järjestermällisemmäksi muuttunut treeni ylsi siihen, että Savu tarttui iloisena puiseen noutokapulaan pitäen sitä määrätyn ajan suussaan - myös kokeessa.
Mitä siis käytännössä tein?
Toivon että seuraava treenien purku antaisi ideoita lukijalle, joka ehkä painii kapulaongelmien kanssa itsekin. Vinkkini ja oivallukseni palvelevat parhaiten niitä, joiden koira ei tahdo tarttua kapulaan millään. Suurta osaamista minulla ei ole esimerkiksi kapulan mälväämisen tai pureskelemisen suhteen, mutta kiinnittäisin silloinkin huomiota koiran mielentilaan ja ottaisin pienen aikalisän pohdiskelulle.
Leukakosketus vahvaksi
Opetin Savun alkeissa junnaavan leukakosketuksen mahdollisimman vahvaksi. Menin sieltä mistä aita on matalin, ja syötin Savua kuin liukuhihnalta sen pitäessä leukaansa kädelläni. Halusin varmistaa tällä sen, että tehtävä lähtisi hyvin alkuun ja Savu oivailtaisi idean. Jokunen leukakosketusharjoitus näkyy videollakin. Olennaista on, että koira painaa leukaansa käteesi, ei niin, että sinä painat koiraa.
Oheistemput tarttumiseen
Piti rikkoa kaavaa oikein huolella ja saada Savu tarttumaan johonkin suullaan, ilman että harjoitus muistuttaisi lainkaan noutokapulaan tarttumista kädestäni. Niinpä touhusimme pyykkien kanssa avonaisen pyykkikoneen vieressä. Aluksi palkitsin Savua ihan kaikesta pyykkeihin koskemisesta, mutta lopulta kannustin sitä vähän repimään sukkia. Kannustin siis hieman riehuttamalla Savua, kuten leluilla leikittäessä. Niin Savu sitten tarttui varovasti sukkaan ja siitä seurasi valtavat bileet. Pikkuhiljaa harjoitukset etenivät ja Savu alkoi ihan kiskoa vaatteita pyykkikoneesta ulos. Tästä luonnollisestikin sai palkkiota tiuhaan ja paljon.
Noutoesineenä tiskirätti
Kun leukakosketus oli temppuna vahva ja tekstiileihin tarttuminen mielekästä, yhdistin nämä tiskirätin pitämiseen. Savu nosti tiskirättiä ensin maasta, josta palkitsin sitä välittömästi. Yritin saada Savun nostamaan tiskirätin käteeni, mutta se pudotti rätin aina ennen leukakosketusta.
Sittemmin pyysin Savun ensin leukakosketukseen ja tarjosin sen jälkeen rullalle teipattua rättiä. Palkitsin Savun heti, kun se hiukankin tarttui rättiin. Parin treenikerran jälkeen päästiin siihen, että Savu piti rättiä suussaan ja nojasi leukansa käteeni. Seuraava askel oli, kun aloin irrottaa kättä Savun leuan alta. Ihan pieni paineen kevennys ja heti palkitsin. Mikäli laskin käteni nopeasti ja kokonaan pois, Savun leuka aukesi kuin se olisi tipahtanut saranoiltaa. Siispä tehtävän kanssa edettiin hyvin rauhaksiin, jotta rätin pudottelu ei vahvistuisi liiaksi.
Puurimaan tarttuminen ja noutokapulaan tutustuminen
Jatkoin treeniä leukakosketuksen avulla aivan kuten tiskirätin kanssa, mutta tarjosin rätin tilalla puurimaa. Ja kas kummaa Savu tarttui rimaan, josta palkkasin sen samantien odottamatta mitään epäröintejä tai jatkotoimia. Vähitellen leukakosketuksesta päästiin ja Savu vain puri kapulaa joka oli kädessäni.
Puinen noutokapula otettiin treeneihin mukaan jännityksellä. Palkistin Savua sen nostamisesta maasta ja siihen tarttumisesta kun pidin kapulaa kädessä. Heitin palkkion usein poispäin kapulasta, sillä Savu oli kapulan kanssa hieman epäileväinen. Harjoittelimme kapulaan tarttumista myös niin, että Savu sai valita kahdesta kapulasta mieleisemmän. Valinta osui sekä sorvattuun että ohjatun noudon kapulaan, eli ilmeisesti kapulan painolla ei ollut suurempaa merkitystä.
Pidin onnistumisen mittarina Savun heiluvaa häntää ja niinpä rimaa täytyi nostaa todella pikkuhiljaa. Järjestelmällisen kahden viikon jälkeen Savu osasi tarttua kapulaan ja pitää sitä suussaan joitain sekunteja ilman, että pidin kättä sen leuan alla.
Varmuutta pitoon
Kun kapulan pito onnistui keittiössä helposti, siirryimme ulos. Uusissa paikoissa Savu tienasi palkkion heti kapulaan katsomisesta. Hyödynsin jännittävät tilanteet tarjoamalla Savulle kapulaa ja palkitsemalla sen heti kapulaan tarttumisesta tai sekunnin pidosta. Leikittämisellä sain Savuun vauhdikasta draivia ja siten se tarttui myös kapulaan kovemmin ja rohkeammalla asenteella.
Lukuiset kapulaharjoitukset leikkipuiston vieressä, kaupan parkkipaikalla sekä treenikentillä alkoivat tuottaa tulosta. Harjoittelimme liikkuroituna kapulan pitoa, sekä pieniä häiriöitä esim. että tartuin kapulaan tai heilutin kättäni ilman, että Savun kuuluisi reagoida näihin sen kummemmin.
Ohjaajan oivalluksia
- Kontakti starttinapiksi. Etenkin ulkona tarjosin kapulaa Savulle vasta kontaktin jälkeen. Mikäli Savu ei ottanut kapulaa lainkaan suuhunsa, tulkitsin tilanteessa jonkun olevan vinksallaan ja jätimme kapulatreenin siltä kerralta pois. Haluan kunnioittaa koirani mielipidettä, sillä olenhan jo kertaalleen sen sivuuttanut kurjin seurauksin.
- Vaihtoehtoisia kapuloita ja tehtäviä. Savun innokkuutta nostaa kapula maasta tuntui lisäävän se, että se sai valita useasta eri kapulasta mieleisen. Välillä laitoin maahan myös kosketusalustan. Palkkion sai sekä alustaan koskemisesta että kapulaan tarttumisesta ja tämä lisäsi omaehtoisia kapulaan tarttumisia merkittävästi.
- Palkkioihin panostamista. Koska en halunnut koulutuksen epäonnistuvan motivaation suhteen, olen viskellyt kumihanskat kädessä raakaa jauhelihaa pitkin keittiön lattiaa. Mitä sitä ei koiramussukkansa treenin eteen tekisi. Kapula pysyy todennäköisesti aina tehtävänä, josta saa vähän spesifimpää palkintoa. Toistaiseksi myös märkäruoka ja lihapullat toimivat yhtä kivasti, kuin raaka liha.
Järjestelmällisen mutta maltillisen harjoittelun myötä liikkeestä tuli koevalmis ja niin se sitten kokeessa onnistuikin. Savu suhtautui kehässä kapulaan niin innokkaasti että hyppäsi oikein liikkuria vastenkin. Itsellä meinasi tulla tippa linssiin, kun jännittävässä tilanteessa Savu tarttui kapulaan ja piti sitä mallikelpoisesti vaadittavan hetken. Toisille pikku juttu, mutta meille valtava erävoitto joka tuntuu jopa uskomattomalta. Koira, joka vielä vuosi sitten häipyi paikalta minun tarttuessa kapulaan, lähtee nyt innolla mukaan ja pitää kapulaa suussaan häntä heiluen.
Vaikka mieluusti vain pyyhkisin historiasta virheeni ja epännistumiset, olen tavallaan tyytyväinen että tuhosin kapulan pidon alkutaipaleen perusteellisesti. Syvälle juurtuneen ongelman purkaminen ja liikkeen kokonaan uudelleen rakentaminen haastoivat ja opettivat enemmän kuin heti alkutekijöissä onnistuminen. Teknisestihän johonkin tarttuminen ei ole koiralle vaikeaa, Savukin kantaa keppejä ja leluja sujuvasti. Sen sijaan toisen tunnetilan ja asenteen muuttaminen jotakin asiaa kohtaan vaatii oikeasti valtavan muutoksen ensin itseltä - mutta on tämä palkitsevaa! Kenellekään en tosin toivo samaa työmaata, vaan kannustan jokaista ottamaan aikalisän siinä vaiheessa kun tuntuu houkuttelevalta oikaista tai vähän painostaa koiraa.
Videoin lähes jokaisen treenini kapulasavotasta ja lähetin välivaihevideoita ystävilleni. Lisäksi saatoin palata perusteellisesti tarkastelemaan viime viikon treeniä sekä havainnoimaan omaa toimintaa ulkopuoleltani. Suosittelen treenien kuvaamista kaikille, mutta etenkin muille yksintreenaajille.
Alla olevaan alle parin minuutin videoon tiivistin meidän noin puoli vuotisen savotan, eli reilusti yli sata treeniä aiheeseen liittyen. Video ei ole mitään opetusmateriaalia, se sisältää virhearvioita ja ohjaajan töppäyksiä. Ajatukseni on, että lukija voi videolta havainnoida näkemäänsä. Jos jokin on aivan epäselvää, niin kysy ihmeessä. Toivon, että video voisi ehkä rohkaista tai jopa inspiroida niitä, jotka painivat samojen ongelmien kanssa.
Jos koiran tunnetila kapulaan (tai mihin tahansa muuhun treeniin) liittyen on myrkyttynyt, niin ei hätää. Sen saa korjattua, mutta se vaatii ohjaajalta huomattavasti enemmän kuin että kapulan pidon olisi opettanut heti alunalken koiraa kunnioittaen.
Savu on minulle aivan just täydellinen koira. Minä näen sen rehellisenä ja reiluna koirana, joka on pitänyt minut nöyränä ja avoimena uuden oppimiselle. Savua ei voi huijata tai manipuloida, sen kanssa ei voi oikaista tai kiirehtiä eikä sitä varsinkaan voi painostaa tai pakottaa. Savun osoittama kultainen keskitie on aika kapea, joten olen todellakin joutunut haastamaan itseni ja kehittymään huolellisuuden osa-alueella joka ei ole vahvuuteni. Mutta kun kuljemme tuolla keskitiellä optimaalisilla aineksilla, koirani loistaa ja minä tunnen pientä ylpeyttä onnistumisesta.
Toivotan jokaiselle motivaation täyteisiä treenejä ja avointa mieltä omien näkemysten haastamiselle. Koirasi on paras valmentajasi.
11 lokakuuta 2021
Tokokoe Seinäjoki 10.10
Tuomarina Allan Aula
01 lokakuuta 2021
Paljonko pentu saa maksaa?
Raha on olennainen osa koiran hankintaa, sillä mikään koira ei ole ilmainen. Viime vuosikymmenen aikana koirien hinnat ovat nousseet merkittävästi. Vertailuna voisi mainita, että ensimmäinen oma koirani kymmenen vuotta sitten maksoi 150€ ja vastaavan summa koiranpentuja oli myynnissä siellä ja täällä. Lisätietona, koira oli toki sekarotuinen. Usein sekarotuisten koirien hankkimista perustellaankin sillä, että se on rotukoiraa edullisempi eikä tarkoituksena ole harrastaa näyttelyitä.
Tänä päivänä paperittoman ja paperillisen koiran hintaero on niin pieni, että kannattaa ehdottomasti ostaa samantien rotukoira vastuulliselta kasvattajalta - sekarotuisten vastuullisia kasvattajia on todella harvassa. Olen aiemmin kirjoittanut tekstin Millainen on hyvä kasvattaja 10/2019 joten en tässä tekstissä pureudu siihen aiheeseen vaan pitäydyn hintanäkökulmassa. Tiedän hyvin, että sekarotuisen ja rotukoiran välillä on vielä jonkinlainen hintaero ja että eri rodut pyörivät eri hintaluokissa ja vielä senkin, että saman rodun sisällä kasvattajien asettamat hinnat voivat poiketa toisistaan merkittävästi. Pitäydytään kuitenkin asian ytimessä; kannattaako pennusta maksaa rodusta ja taustasta riippumatta?
Nykypäivänä koira maksaa useammin yli kuin alle tonnin. Se on lähtökohtaisesti kohtuullisen suuri summa, jolloin olisi hyvä olla perillä siitä, mitä on ostamassa. Olisi perin erikoista sijoittaa tuhat euroa ostokohteeseen josta ei tiedä mitään ja josta ei lopulta haluakaan huolehtia. Siispä ostoaikeissa oleva koirakuumeinen, ota selvää asioista ja mieti mitä sinulla on koiralle tarjota. Siinä missä sohva on usean asunnon vakiovaruste, koira ei sitä ole. Olipa koiran rotuperimä mitä hyvänsä, koira on silti koira, jonka lajityypillisiin tarpeisiin on vastattava. Ostohinnan jälkeen rahaa kuluu vähintään koiran ruokaan ja eläinlääkäriin. Tämän lisäksi koiraan tulee sitoutua, jopa yli kymmeneksi vuodeksi.
Myyjän kannalta etenkin sekarotuisten korkeampia hintoja voisi perustella sillä, että korkea hinta vähentää hutiostajia. Näin ei valitettavasti ole, sillä korkea tai matala tulotaso ei kerro ihmisten perehtymisen tai sitoutumisen tasosta koiraa kohtaan. Rahaa voi olla, mutta mielenkiintoa koiran kouluttamiseen tai edes perehtymiseen siitä mikä eläin koira on, ei välttämättä ole. Toisaalta taas ihminen voi olla hyvinkin motivoitunut perehtymään koiranpitoon, vaikka taskussa ei koko ajan seteleitä olisikaan. Koiran ei kuitenkaan tulisi olla hetken mielijohteen hankinta, vaan harkittu päätös. Ja siinä ohella rotua ja kasvattajaa selvittäessä, ehtii kyllä säästää hankintasumman.
Mielestäni jokainen koira on rahan arvoinen, mutta sillä on väliä millaista kasvatustyötä rahoitetaan. Kaupallisessa mielessähän koiranpentu on tuote, josta ostaja maksaa ja myyjä saa rahaa. Kysynnän ja tarjonnan laki sanelee etenkin sen, millaisia pentuja tehdään virallisten papereiden ulkopuolella. Siinä missä hyviä koirankasvattajia on harvassa, on pentutehtailijoita niin rotukoirien kuin sekarotuistenkin parissa. Olen aikanaan saanut perusteluksi hankkia rotukoira siksi että "se on helppoa". Toki rotukoirista tieto on kohtuullisen helposti saatavilla, suosittelen pennunostajaa tutustumaan Koiranet jalostustietojärjestelmään. Valitettavasti tuoltakaan ei aivan kaikkia terveysasioita löydy, mutta alkuun pääsee mainiosti.
Rahanäkökulmasta kannattaa selvittää, saatko rahoillesi vastinetta. Alla joitain kysymyksiä, joita kannattaa pohtia.
- Onko pentueen molemmat vanhemmat tiedossa? (tämä etenkin jos pentue on sekarotuinen)
- Onko kyseisiä koiria terveystutkittu? (myös sekarotuisia voidaan tutkia ja etenkin nykyisellä hintatasolla ne tulisi tutkia ennen astutusta. Useilla rotukoirilla on erilaisia painotuksia tutkimuksiin, hieman rodusta riippuen voit kysellä polvi- ja silmätarkkeja tai luustokuvia. Mikäli näitä ei ole, kannattaa etsiä jokin muu yhdistelmä.)
- Onko kyseessä rotukoira, jolla ei ole papereita? (jos näin on, kyseessä on poikkeuksetta jotakin hämärää ja rahat kannattaa sijoittaa muualle)
Riippumatta siitä, minkä rotuista tai rodutonta koiraa olet ostamassa, sinulla on oikeus saada kysymyksiin vastauksia. Mikäli myyjällä ei vastauksia ole tai vastauksissa on jotakin epäilyttävää, on paras pitää rahat itsellään. Mikäli samalla myyjällä on usein pentueita myynnissä, terveystulokset ovat puutteellisia, koirat paperittomia tai olot muutoin kyseenalaiset, olisi hälytyskellojen syytä soida. Yksittäisen koiranpennun ostaminen hämäristä puitteista ei ole pelastamista, vaan kyseenalaisen toiminnan kannattamista.
Koira saa ja sen kuuluukin maksaa. Sillä on kuitenkin väliä, maksatko saman summan jostain sattumankaupan pennusta perävalotakuulla, vai vastuullisen ja harkitun yhdistelmän asianmukaisesti hoidetusta pennusta.
Malttia on valttia.
Lisäys 6.10 / Otsikon kysymykseen minulla ei varsinaisesti ole vastausta. Joskus ajattelin että 500€ olisi maksimihinta mistä tahansa koirasta, nykyään pidän sitä miniminä pennusta. Hintalapun sijaan minua kiinnostaa enemmän kyseinen yhdistelmä, koirayksilö ja kasvattajan/myyjän motiivit. Toivon ihmisten harkitsevan koiranostoa tarkemmin kuin yleensä on tapaan ja toisaalta myös myyjää selvittämään tarkemmin kenelle on koiraa myymässä. Raha kun ei ole tae siitä että pentu olisi vastuulliselta kasvattajalta tai että ostaja olisi riittävän valveutunut koiranomistajaksi.
30 syyskuuta 2021
Muistiinpanot omatoimitokoista
29 syyskuuta 2021
Savun päivä - my day video
28 syyskuuta 2021
Syyskuun treenikooste
26 syyskuuta 2021
Savu osteopaatilla ja iisimpi viikko
19 syyskuuta 2021
Ohitustreenien irtotunti Canisportilla
Kävimme Savun kanssa lauantai iltana Canisportin koirakeskuksessa ohitustreenien irtotunnilla. Meitä koulutti ja opasti Anu Nieminen, itselleni uusi tuttavuus. Meidän hihnalenkkiemme ohitukset ovat levinneet käsiin jo jokin aika sitten. Satunnaista kehitystä on tapahtunut, mutta toistaiseksi koen käyttäneeni kaikki vippaskonstit ja ässät hihhasta, mitä minulla on. Niinpä kouluttajan näkemys ja ajatukset tuntuivat tarpeellisilta ja ideoita me saatiinkin.
Kahden keskisillä lenkeillä Savu suhtautuu ympäristöön välinpitämättömästi tai joissain tilanteissa harmittomalla haukulla. Keskenään voimme tilanteen mukaan väistellä vastaantulijoita tai ottaa ohitukset treenin kannalta jo opittujen taitojen avulla. Asetelma muuttuu, kun lenkille mukaan tulevat Savun silmäterät ja rattaat. Itselläni on vähän enemmän kädet täynnä, rattaiden kanssa ei ole aina mahdollista väistää ja Savulle pikkuväki on valtava resurssi. Etenkin viimeisen vuoden aikana, kuopuksen syntymän jälkeen Savu on vihkiytynyt huolehtimaan pikkuväen turvallisuudesta sellaisella tarmolla, että se yllätti itsenikin. Savu kun ei noin muuten ole ollut mikään vahtikoira, tai tarkka esimerkiksi ruuistaan.
Nykyään ohitukset koko jengillä ovat aika stressaavia, sillä Savu jännittyy (joo, jännittää itseäni myös) ja viimeistään kohdalla rähisee. Välillä olen saanut tilanteen kasattua paremmaksi ja ohitukset sujuvat rennommin. Epäonnistuneet kohtaamiset (toiset vastaantulijat päästävät koiransa moikkaamaan lapsia ja haluavat jäädä juttelemaan...) saavat Savun kuitenkin kilahtamaan ja suhtautumaan seuraaviin vastaantulijoihin epäileväisemmin. Paletin pyörittämistä eivät ole helpottaneet pari irtokoiraa ja tosiaan satunnaisesti rattaisiin kurkottelevat vieraat koirat. Mitään fyysistä vahinkoa kenellekään ei ole käynyt, mutta tilanteet ovat ikäviä kun Savu jo valmiiksi kokee kaiken ulkopuolisen ihan oikeaksi uhkaksi lapsille.
Se niistä taustatiedoista, pohjataidoista ja turvallisuuden tunteen heilahtelusta. Irtotunnilta jäi kivasti eväitä käteen ja jälkiviisaana olisin tietysti voinut ottaa rattaat mukaan. Ensi kerralla paremmin. Savu rentoutui hallissa aika nopeasti, haukkui muutamia kertoja ja kouluttajan pari kertaa. Kun ympäristön kanssa oltiin sujut, Savu tuntui ihmettelevän etteikö me tosiaan treenata mitään oikeita asioita 😁
Muistiinpanot
- opeta vahvaksi puolen vaihto vihje rattaiden kanssa. Eli Savun voisi temppuna pyytää aina eri puolelle rattaita ja pysymään siellä. Pyöräilijöitä kohdatessa Savulla onkin jo aika vahva "tässä" ja se pysähtyy odottamaan minua ettei vain singahda pyörän eteen. Ohituksissa Savu on aina rattaiden eri puolella, kuin vastaantulija, mutta tätä voisi kyllä temppuna vahvistaa.
- niissä kohdissa, missä ohituksia on tullut, voisi Savun hihnaa kelata lyhyemmäksi ns turhaan ja palkita siitä. Meillä on osin käynyt niin että kun lyhennän hihnaa, Savukin jo valpastuu että mistäs suunnasta nyt hyökätään. Hihnan kelaamista voisi siis opettaa hieman neutraalimpaan suuntaan.
- erinäisiä tukitaitoja ja temppuja voisi harjoitella lenkillä rattaiden kanssa muutenkin, jotta niistä olisi apua ohituksissa. Helppojenkin ohitusten jälkeen kannattaa huolehtia koiran palautumisesta ja kiinnittää huomiota kaikkeen, millä Savun turvallisuuden tunnetta voisi lisätä.
Näillä ajatuksilla jatkamme harjoittelua järjestelmällisemmin, myönnän viime aikoina vain raahanneeni koko porukan jostakin ohi niillä taidoilla tai taidon puutteella, mitä on. On lannistavaa saada jonkin palanen paikalleen ja sitten joku jo ryntää pilaamaan sen. Ja kun joku sitten päästää koiransa pyytämättä rattaiden luo ja jää kenties juttelemaan säästä, saan kommentin karvat pystyssä räyhäävästä koirastani että "onpa sinulla vihainen koira lasten kanssa" 💩 Ymmärrän ajatuksen että kaukaa varmasti näytämme hauskalta porukalta jolla on aikaa rupatella niitä näitä, mutta toistaiseksi moiset tilanteet ovat Savun silmissä täysi katastrofi ja turvallisuudelle vakava uhka.
Onpahan tässä itselle taas uuttaa opeteltavaa ja toki myös tosiasioiden hyväksymistä, ettei kaikki mene aina kuten oppikirjoissa. Toistaiseksi voin vaikuttaa vain itseeni ja sitä kautta Savuun, mutta ohikulkijoiden tempauksille en jaksa hirveästi uhrata ajatuksia. Ohitusongelma ei haittaa elämäämme merkittävästi, sillä asumme niin syrjässä että voisimme lenkkeillä myös tapaamatta koskaan ketään. Toki haluan harvinaisistakin ohituksista hieman rennompia; Savu saa haukkua, mutta olisi kiva jos sen haukkusävy olisi muu kuin raivolla puolustautuva. Jos jotain positiivsta aiheen tiimoilta, niin ainakaan pikkuväellä ei ole ulkomaailmassa mitään hätää niin kauan kuin Savu kulkee heidän rinnallaan 😁
15 syyskuuta 2021
Mitä on hyvä treeniseura?
Olen jo jonkin aikaa pyöritellyt otsikon mukaista aihetta mielessäni ja nyt viimein tämä tuntuu julkaisukelpoiselta. (Pahoittelen kuitenkin ennakkoon mahdollisia kirjoitusvirheitä tai tekstistä välittyviä ajatuskatkoksia.) Aihe on puhututtanut koiraharrastajia myös muualla somessa, mutta minusta tuntui luontevalta pyhittää treeniseurapohdinnoille kokonainen blogiteksti. Postaus on vain minun näkökulmani ja mielipiteeni ja perustuu minun kokemuksiin noin kahdeksan vuoden ajalta. Sinä voit olla eri mieltä ja kunnioitan sitä, olemmehan erilaisia.
Mitä on treeniseura?
Jos joku lukee tätä tekstiä aivan uutena seuraajana, avaan hieman taustaa käyttämälleni sanalle. Treeniseurana en nyt tarkoita koirakerhoja tai yhdistyksiä, vaan yksittäisiä ihmisiä tai omatoimisia porukoita, jotka treenaavat keskenään. Tämä treenaaminen voi olla suunnilleen minkä vain koiraharrastuslajin harjoittelua. Itse olen treenannut muiden kanssa pääasiassa tokoa ja rallytokoa, mutta edellisten koirien kanssa myös vesipelastusta ja hakua.
Koiraharrastajat sopivat keskenään ajan ja paikan, jonne saavutaan harjoittelemaan, treenaamaan, kouluttamaan koiria, juttelemaan jne. Mitä treenit nyt ikinä sisältävätkään.
Millainen treenikaveri olen itse?
Vuosien varrella olen ehtinyt treenata jos kenenkin kanssa ja monenlaisissa eri porukoissa. On ollut kivoja treenejä, mutta myös ikäviä kääntöpuolia uusien tuttujen kanssa; ohareita, koirien sattuttamista, selän takana puhumista, suoranaista arvostelua ja haukkumista, tavoitteideni tai treenini vähättelyä ja koirani moittimista. Joinain kertoina treeniseura on osoittautunut täysin turhaksi; kukaan ei välttämättä vastaa kysymykseen, kaikki selaavat puhelimiaan tai poistuvat paikalta oman vuoronsa jälkeen. Itse olen kokenut kaikista ikävimmäksi sen, että minua on vähätelty tai halveksittu siksi että koirani ovat olleet sekarotuisia.
Ohareiden myötä olen tullut vähän laiskaksi lähtemään kovin kauas uusien treenikavereiden vuoksi, kun ei voi tietää varmaksi, tuleeko kukaan oikeasti edes paikalle. Toisaalta täysin asiattomien huomautusten tai "koulutusvinkkien" johdosta jännitän muiden nähden treenaamista nykyään tosi paljon. Minua jännittää epäonnistuminen ja koirani haukahtelu. Ei niinkään pelkästään siksi mitä minusta sitten ajateltaisiin, vaan että saanko niskaani jälleen lyttäävät kommentit.
Nykyisellään olen itsekin parempi treenikaveri kuin vaikka viisi vuotta sitten. Silloin otin vain kuvia ja puhuin paljon keskittymättä mihinkään 😅 Toisaalta en koe olevani ihan parhaimmillani, sillä joudun nykyään perumaan treenejä tai muuten säätämään aikataulujen kanssa. Haluaisin päästä treenaamaan aina kun joku ehtii ja ehdottaa, mutta toistaiseksi pääsen vain jos saan vastuullani olevan pikkuväen (uudelle lukijalle; Papu 3v ja Pipa1v) jonnekin hoitoon. Näin ollen päiväaikaan ilman lapsia treenaamaan pääseminen on aika tuuripeliä, joskaan minulle ei ole ongelma tokoilla muiden kanssa vaikka klo 22 illalla. Siihen aikaan treeniseuraa ei tosin ole kovin paljoa tarjolla.
Mikäli otan lapset mukaan treeneihin, pääsisin treenaamaan milloin vain. Koen kuitenkin epäreiluksi että minun kanssani treenaamaan tulevan pitäisi toimia vuoroni ajan lapsenvahtina. En olisi itse ennen omia lapsia ilahtunut tällaisesta, sillä minä menin treeneihin vain treenaamaan koiraa, en vahtimaan muiden lapsia. Lasten mukaan ottaminen asettaa myös vaatimuksia sijainnilla; pitää olla turvallista ja ei mielellään muita kulkijoita. Toki treenikaverin koirakaan ei saisi olla pelokas lasten suhteen ja toisaalta taas stressaisin itse sitä että sirkukseni pilaa toisten treenit. Niinpä en juurikaan automaationa ehdottele tai oleta, että pikkuväki olisi kimppatreeneihin tervetullut 😁 Olen kyllä saanut onnekkaasti yllättyä, että kavereiden koirat pitävät pientä sirkusta jo vakiovarusteena yhteisissä treeneissä.
No, ainakin olen sinnikäs sopimaan treenejä ja säätämään ajat ja paikat sopiviksi että pääsisin paikalle - ja ilmoittamaan ajoissa jos en pääsekään. Jos treeneihin saapuu useampi kaveri, käyn yleensä moikkaamassa jokaisen erikseen ja tarjoamassa apuani jos sille on tarvetta. Palautteen antamisessa haluaisin kehittyä, sillä helposti vain kerron mitä kaikkea hyvää koirakon tekemisessä näin. Kriittisen palautteen antaminen ääneen kuitenkin jännittää, sillä en halua loukata ketään. Tekemällä oppii ja harjoittelemalla kehittyy, joten toivottavasti olen vuoden kuluttua jälleen parempaa treeniseuraa. Kuvailisin itseäni kuitenkin reiluksi ja kannustavaksi. Kanssani treenanneet korjatkoon ja oikaiskoon, jos tämä ei pidä paikkaansa.
Kuka sitten on hyvä treenikaveri?
Tuntui loogisemmalta kuvailla itseään ennen, kuin asettaa vaatimuslistaa treenikavereista. Minulle henkilökohtaisesti on se ja sama millainen koira tai millaiset tavoitteet treenikaverilla on. Tärkeämpää on se, kuinka koiraa kohdellaan. Arvostan myös täsmällisyyttä aikataulujen suhteen ja ajoissa ilmoittamista peruutuksen osuessa kohdalle - on mälsää kiikuttaa lapset hoitoon ja ajaa 40km perille vain todetakseen ettei kukaan tulekaan.
Hyvä treenikaveri auttaa siinä missä pyydän; liikkuroi, on häiriönä, ottaa videota tai kiinnittää huomiota tiettyihin asioihin ja kertoo niistä näkemyksensä. Otan mielelläni vastaan myös kritiikkiä, mutta mielellään edes ratkaisun suuntaan olevan vinkin kanssa. Kuten minä, varmasti moni muukin tietää omat heikkoutensa ja puutteensa koiran ohjaamisessa. En siis hyödy Savun haukuskelua tai haistelua koskevista huomioista kovinkaan paljon, sen sijaan neuvot niiden ratkomiseen ovat erittäin tervetulleita.
Koska muiden kanssa treenaaminen on jännittänyt ja jännittää edelleen aika paljon, on hyvä palaute ollut kullan arvoista. Uudetkin treenikaverit ovat nähneet minussa ja koirassani hyvää, ja kiinnittäneet huomiota myös siihen, mitä jo osaamme. Erityisesti mieleen jäi muutaman viikon takaa kommentti Savun haukkumisesta, että sehän on "hyvin informatiivista" (jos tuon palautteen sanoja lukee tätä, niin kiitos paljon 💙). Ja tuo kommentti osui naulan kantaan, Savu ei hauku ilman syytä ja kun kaikki on balanssissa, se työskentelee hipihiljaa.
Sillä on väliä, miten treenikaverilleen puhuu. Ilkeät kommentit eivät vie ketään eteenpäin ja ensisijaisesti koirien takia siellä treenikentällä ollaan, tai ainakin pitäisi olla. Jokaisessa on jotakin hyvää ja jokaisella on täysi oikeus treenata ja oppia hyvillä mielin. Nauraa saa, mutta minusta olisi joskus ollut kiva tietää miksi suoritukseni herätti hilpeyttä.
Sellainen treenikaveri ja porukka on hyvä, missä voi olla oma itsensä, fiilis on hyvä ja ajastusten vaihdolle ja keskustelulle on tilaa. Viis siitä, missä vaiheessa harrastusuraansa kukin on tai millaisella koiralla harrastaa (kaikki koirat ansaitsevat kivaa yhdessä tekemistä olivat rodultaan mitä vain). Hyvässä seurassa kehtaa epäonnistua ja jos tulee itku, sekin tulee ilosta. Kuvailisin treeniseuraa erinomaiseksi siinä vaiheessa, kun koiran kanssa on mokaillut kentällä oikein huolella, mutta poistuu silti treeneistä hymyssä suin. Ja ilokseni tällaisiin treenikavereihin olen tänä vuonna päässyt tutustumaan.
LISÄYS 16.9.2021 Olen erittäin otettu ja iloinen, että minun ehdottamiani kimppatreenejä varten muutkin ovat viilanneet aikataulujaan ja lähteneet vähän kotikenttäänsä edemmäs treenaamaan. Minulle tuollainen viitseliäisyys kertoo hyvästä asenteesta treenaamista kohtaan ja ajan myötä ahkera puurtaminen palkitaan 😊
Meitä saa kysyä treenaamaan jatkossakin tokoon tai rallytokoon, Pirkanmaalla.
Ota kaikki irti hyvästä treeniseurasta, porukassa on kivempi uskaltaa erehtyä ja oppia!
Kerro ihmeessä mitä ajatuksia tämä herätti, onko sinulla kokemuksia aiheesta tai oletko jo löytänyt erinomaisen treeniporukan jossa harrastaa 😊