14 kesäkuuta 2015

Iänikuinen ulkonäkökriisi




Kirjoittelin aiheesta karkeasti jo vuosi sitten, mutta koska vuodenajat uusivat, on aihe taas ajankohtainen. Tällä kertaa syvennyin enemmän, sillä taas vaihteluksi saa oikeastaan ihan hävetä, että kuuluu koiranomistajiin. Inspiraation tekstiini sain facebookin keskusteluista, mutta viimeisin sytytys syntyi tästä jutusta. Ihan uskomatonta, joka kevät koiranomistajat vajoavat hiekkalaatikon pohjamurusiin tästä aiheesta, naurettavaa. Kirjoittelen taas vaihteeksti oman maalaisjärkeni ja kokemusteni pohjalta, muutama trimmauksen vaativa koira minunkin käsittelyssäni ollut.

Näyttelyihmisten mielipide nyt on aivan selvä, on rotuhäpäisy, eläinrääkkäystä ja vaikka mitä ajaa se turkki pois. Hui kauhee sentään, pehkokin näyttää ihan koiralta lyhyellä turkilla. No, lajihäpäisy ja eläinrääkkäys tulevat ennemmin kyseeseen siinä kohtaa, kun jalostellaan hymyssä suin tappijalkoja ja lyttykuonoja, sekä koiria jotka eivät luomusti astu tai synnytä. Sietäisi hävetä, kun sitten kehdataan huudella jostain turkista.

Jalostuksellisesti aika harvoin suositaan oikeasti säänkestävää ja toimivaa turkkia. Sään kestävä turkki ei ole maata laahaava puuhka. Eikä toppatakkia vastaava villakerros ole mikään aurinkorasva tai suoja kuumuudelta. Suurella osalla koirarotuja turkki on nykyään vain näyttävä elementti. Kyllä, onhan se kurja ilmaista näin, toki koira turkkinsa tarvitsee, mutta ihan oikeasti ei kukaan voi sanoa niitä kaikenmaailman hampuuseja säänkestäviksi.

Minusta koiran turkin alasajo on oikein hyvä idea, mikäli siitä on koiralle hyötyä. Löydät punkit helpommin, koira voi uida huoletta, eikä sisälle tule koiran mukana niin paljon hiekkaa tai naapurin metsää. Silminnähden kaikki näkemäni koirat ovat piristyneet huomattavasti, kun turkki on leikattu. Vaikka turkin tarkoitus onkin suojata, ei monikaan sisäkoira tarvitse kesällä mitään superturkkia. Ja se turkki kasvaa kuitenkin takaisin, halusit tai et.

Sisällä asuva koira ei turkin ajamisesta kärsi, se ei tule samanlailla ötököiden syömäksi, kuin ulkokoira, eikä paahdu auringossa, ellei omistaja välttämättä halua sitä tolpan nokkaan sitoa. Talveksi turkki kasvaa takaisin ja suojaa koiraa kylmältä. Tästä päästäänkin seuraavaan juttuun, jos se turkki on niin suojaava ja lämmin ja monikäyttöinen, niin miksi ihmeessä jokatoisella noutajalla ja paimenella on kaiken maailman toppapompat päällä? Ei hyvää päivää...

Meillä turkkiaan koko ajan kasvattavat hampuusit, eli tällä hetkellä Klaara, ajellaan lyhyeksi. Ympäri vuoden ohennan ja lyhennän turkkia muutenkin saksin. Tuikku, joka on ulkokoirana, omistaa oikeasti säänkestävän, kaksinkertaisen turkin. Sille on toistaiseksi riittänyt furminaattorilla harjaaminen, vaikka joka kevät pohdin, pitäisikö turkki ajella. Tuikku nimittäin ui erittäin paljon ja kesäkarva sillä on vasta puolessa välissä kesää. Toistaiseksi hotspottia ei ole ollut, mutta se on kerta se ensimmäinenkin. Ja jos sitä tulee, niin siitä lähtien hurtta pysyy kesät kaljuna.

Henkilökohtaisesti pidän lyhytturkkisista koirista enemmän, mutta se ei ole millään tapaa yhteydessä siihen, miksi ajelen pitkäkarvaisia koiria. Teen päätöksen täysin koiran turkin laadun ja kunnon mukaan ja ensinnäkin tarpeen mukaan. Harvalla seurakoirarodulla tai näyttelylinjaisella koiralla on toimiva turkki, joka ei huopuisi ja takkuuntuisi jatkuvasti.

Noin yleisesti en trimmailisi ulkokoiraa, käyttäisin apuna furminaattoria ja muita vastaavia. Sen sijaan sisäkoirat, joilla olisi vähänkään pitkä turkki, ajelisin lyhyeksi, tai vähintään ohentaisin. Täysin koirasta riippuen. Koira kiittää ja omistajakin pääsee helpommalla. Kyse on kuitenkin koiran hyvinvoinnista ja hyvästä ylläpidosta, ei pelkästään siitä että neljä tuntia päivässä harjaillaan ja selvitellään takkuja. Se on pienin murhe koiran kanssa, ruoka ja runsas monipuolinen liikunta ovat kaiken a ja o.

Jokseenkin itse ajattelen trimmauksen koirakohtaisesti, kuten tämäkin kirjoittaja. On typerä idea pitää koiralla epäkäytännöllistä turkkia, vielä typerämpää on ollut jalostaa täysin epäkäytännöllisiä turkkeja. Koira ei millään tapaa turkin ajamisesta kärsi, enemmän se kolhaisee kaikenmaailman ulkomuototuomareita ja turkkifriikkejä. Huvittavinta tässä on se, että ajatellaan niin koiran parasta, vaikka ei olla edes nähty koiraa, jolta se turkki on ajeltu. Ei muuta kuin tsempit teille, jotka koirienne oloa helpotitte! (Ja eihän sitä turkkia ensi kesänä tarvitse ajaa, jos tuntuu, ettei hyötyä ollut!)

7 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen postaus!

    Itse en ole vielä yhdenkään koiran turkkia ajanut, kun sille ei ole tullut varsinaisesti tarvetta. Nessie ja Patches vetävät kesäksi kaikki pohjavillat pois, jolloin niille jää vain karkea päällikarva. Jetin kohdalla mietin jatkuvasti, pitäisikö sen turkki ajella kesäksi vai ei, mutta ainakin vielä se on saanut pitää turkkinsa, kun se ei sitä näytä haittaavan. Muutenkin nuo ovat tällä hetkellä suuren osan ajasta tarhassa, ja Skotlannin sää on niin vaihteleva, että kaipa sille on jotain hyötyä siitä, että sillä on turkkiakin. Lisäksi mä jännäisin, kasvaako sille kunnon päällikarva takaisin, koska en halua sille ikuista höttokarvaa (se on kastroitu, niin turkin laatu on muutenkin hiukan huonompi). Jos sille kuitenkin tulisi tukalat oltavat kesällä, niin turkki lähtisi kyllä pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta :) Turkki kasvaa samanmoisena ja elinvoimaisena takaisin, ei se juuri nimittäin tiedä, että sen huippu on katkaistu ;) Ajelu ei myöskään vaikuta hormooneihin, kuten kastraatio :)

      Poista
  2. Hyvä teksti ja paljon oli asiaa! :) Olen itse tässä asiassa ihan samaa mieltä. Omasta mielestäni ne jotka vastustavat turkin ajamista ja puhuvat eläinrääkkäyksestä, rääkkäävät itse pehkoturkkejaan näin kesällä. Kyllä koirasta näkee onko sen hyvä olla ilman turkkia vai ei.

    VastaaPoista
  3. Ehkäpä niillä paimenilla on talvella ne pompat suojaamassa lihaksia, ei siksi, että ne kuolisi kylmyyteen. Saatikka jos joutuu parin kymmenen asteen pakkasella odottamaan kylmässä autossa treenivuoroa. Ei munkaan koirat todellakaa tarvii mantteleita talvisin, mutta mua vähän kiinnostaa niitä lihaksia kuitenkin suojeta. ;)

    Ja mitä tuohon turkin ajeluun tulee, se on ihan ok jos siitä on koiralle oikeasi hyötyä, esimerkiksi terveydellisistä syistä. Mutta ku toisille se on vaan, että ajetaan karvat ku toiki teki niin. Itse en esimerkiksi lähtis moneltakaan paimenrodulta turkkia ajelemaan, eikä todella kiinnosta miltä se koira näyttää jos se on ajeltu, vaan en koe tarpeelliseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ihan totta tuo lihashomma, mutta mitä täällä ihan tavistallaajilla normilenkeillä näkee koiria, niin ihan huvikseen niitä tunnutaan pukevat. Paksut hyvät turkit ollu monellakin sakulla ja kultsulla, silti ängetään takkia päälle, vaikka ulkona ei tosiasiassa olisi kylmä :D

      Eikä minustakaan toki ole fiksua että ajellaan vain koska huvittaa tai koska naapurikin ajoi villakoiransa nakuksi. Mutta just terveydelliset syyt tai huono pitkä turkki on mun mielestä aivan riittävä peruste ainakin lyhentää turkkia :)

      Poista
  4. Vaikka onkin kiintoisaa lukea kannanottojasi koiramaailman asioihin, olen pahoillani, mutta en tykkää sävystä jolla tässä tekstissä kirjoitat tietystä ihmisryhmästä. Lainaan:
    "No, lajihäpäisy ja eläinrääkkäys tulevat ennemmin kyseeseen siinä kohtaa, kun jalostellaan hymyssä suin tappijalkoja ja lyttykuonoja, sekä koiria jotka eivät luomusti astu tai synnytä. Sietäisi hävetä, kun sitten kehdataan huudella jostain turkista."
    Turkissaan olevien koirien omistajatko ne tappijalat ovat kasvattaneet? Laitatko nyt sairaiden rotujen kasvattajat samaan kastiin kuin ne ihmiset, jotka eivät ajele / kannata turkkien ajelua? Laitatko ylipäätään kaikki rotukoiraihmiset samaan kastiin?

    Koiria ei ole vain meillä täällä Suomessa. Suomalaiset rodut on jalostettu toimimaan Suomen oloissa. Muualla maailmassa toimivan turkin käsite vaihtelee suurestikin. Paksu turkki on tarkoitettu koiralla kuin koiralla eristeeksi, eli se eristää sekä kylmältä tuulelta, että enimmältä lämmöltä, mikäli turkki on vain oikein hoidettu, eli ei annettu kasvaa umpeen pohjavillasta. Tämän takia kaksinkertaisen turkin, eli pohjavillan omaavat rodut vaihtavat karvaa. Oli se turkki lyhyt tai pitkä, se tulee hoitaa joka tapauksessa, kuten omalla Tuikullasikin furminoida. Kohtuutonta heittää vastaväite, että on järjetöntä pitää koiralla pitkää turkkia, jos se on terve ja toimiva kuten kuuluu (ja toivon useimmilla suomalaiskoirilla näin olevan). Minusta ajelu on tarpeetonta ja typerää, jos turkillisen koiran ensin hankkii. Silloin toivoisi omistajan hyväksyvän koiran luontaisen karvapeitteen laadun ja hoitavan sitä asiaankuuluvin tavoin. Yksi tapa on keventää turkkia vaikkapa ohennussaksin, mutta nakuksi ajeluun suhtaudun hyvin varauksella. Sisäkoirankin kuuluu voida ulkoilla kesällä useampi tunti päivässä, ja kyllä silloin altistuu hyttysille, auringolle jne. Juoksisimmeko itse metsässä tai hengailisimme pihalla tuntikausia? Emme. Meillä ei ole karvapeitettä nimeksi, mutta koirilla kuuluu olla. Ei ajella turhaan.

    Näyttelypehkot ja -puskat rotuina ovat oma asiansa, ja harmi että on totta, että monen rodun kohdalla turkinkin jalostus on suunnattu vain näyttelytarkoituksiin, ei siihen rodun alkuperäisideaan tähdäten.

    Takkiasiasta sen verran, että harrastuskoiran lihakset on pidettävä kunnossa. Joillakin selkä jumittaa herkästi kylmästä. Vaate suojaa myös kastumiselta jne. Ja jälleen osa roduista ei ole Suomen talveen suunniteltuja, jos mihinkään ilmastoon (nakut). Jos itse käytän älypuhelinta ja googlea naurettavan helppojen asioiden ratkaisuun, suotakoon myös koirilleni näin 2000-luvulla saada lisäapua asianmukaisista varusteista olosuhteiden vaatiessa, eikö?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos rakentavasta ja asiallisesta kritiikistä. Kirjoitan mielipidetekstit ja tällaiset pikainspiraatiotempaukset pitkälti sillä hetkellä sen kummempia miettimättä. Olen tarkoittanut lähinnä esimerkkinä lainaamasi kohdan, jossa tosin lauserakenteeni ontuu, kun nyt luen. Tekstini pohjautuu facebookista lukemiini keskusteluihin, ja minua ihmetytti suuresti, että turkin ajamista pidettiin suorastaan maailmanloppuna, vaikka monilla roduilla on ihan oikeasti terveysongelmiakin. Tärkeysjärjestys ja priorisointi ovat vissiin sanat, joita yritän hakea? Mutta siis että kohahdetaan niin vahvasti "vain" turkkiasiasta. En ole kuitenkaan kovin montaa nähnyt moralisoimassa ihmisiä, jotka eivät trimmaa koiriaan, eikä se minullekaan ole ongelma, eikä tekstistä toivottavasti jää sellainen kuva.

      En alkanut spekuloimaan koirien jalostusta ja turkkiasioita kovin laajasti tai ainakaan globaalisti, sillä se olisi täytynyt jakaa kahteen postaukseen. Lukaisin tekstini vielä kertaalleen, enkä ymmärtääkseni ole kannustanut ajamaan/leikkaamaan tervettä ja hyvinvoivaa turkkia. Tai sitten ymmärsin tämän lauseesi väärin "Kohtuutonta heittää vastaväite, että on järjetöntä pitää koiralla pitkää turkkia, jos se on terve ja toimiva kuten kuuluu (ja toivon useimmilla suomalaiskoirilla näin olevan).". Tarkoitin nimenomaan, että jos on terveydellisiä syitä tai turkki on kohtuuttoman pitkä, pohjavillaton ym. voi sitä ihan huoletta lyhentää, jos siltä tuntuu. Lyhentämisellä en kuitenkaan tarkoita sitä, että turkki ajetaan 2mm. Olisin voinut tuolla ehkä mainita, että jos turkin nyt päättää syystä tai toisesta joskus ajella, niin n. 1cm olisi hyvä jättää, jotta nahka ei aivan paista.

      Noin muuten olen kanssasi samaa mieltä, lienee muutama väärinkäsitys tekstissäni? Pääpointtini oli kuitenkin se, että turkin ajaminen ei ole niin kaoottinen asia, että oikeuttaisi minkäänlaiseen joukkolynkkaukseen. Varsinkin, jos se on tehty asianmukaisesti ja koira ei oikeasti edes kärsi. Minusta on ollut myös mielenkiintoista huomata, miten eri rotujen tai harrastusten parissa suhtaudutaan trimmailuun koirilla, joita ei rotumääritelmän mukaan kuulu trimmata. Kunhan pohdiskelin ääneen ja mukava, kun heitit lisäkysymyksiä ja kyseenalaistit, sillä saadaan keskustelua :)

      Poista

Kysy rohkeasti ja keskustele asiallisesti :)