03 kesäkuuta 2015

Haukkujen uimakoulu



Eilisistä vepetreeneistä vähän juttua ja kuvia, jotka sisko otti. Ensimmäisenä otettuun veneestä hyppyä ja tällä kertaa ei Tuikku epäröinyt! Minun ei tarvinnut mennä auton taakse piiloon, vaan terävä vislaus riitti ja Tuikku loikkasi järveen. Ihan superkehut piskille siitä.

Muistettavia asioita

- innosta ja kehu
- soutaja pitää veneen nokan kohti rantaa
- avustaja pitää koiran rauhallisena veneessä ja päästää koiran vasta kun on rauhallinen
- avustaja ohjaa koiraa sen verran, ettei koira pyöri ympäri venettä
- ei makupaloja veneeseen, ellei ole aivan pakko (veneily pelottaa tai koiran on rauhoituttava)



Veneen haku sujui tällä kertaa myös paremmin. Tuikulle riittää että köyden näyttää ja se lähtee uimaan perään. Tällä kertaa ei siis jäänyt räpiköimään rantaan. Uskon että Tuikku ottaisi köyden jo vedestäkin, mutta vielä toistaiseksi se ojennettiin sen suuhun. Hyvin lähtee vetämään, mutta pudottaa aina kun selkä ja maha ovat nousseet vedestä. Siispä kokeiltiiin nypyttämällä, jotta köyteen tuli isompi vastus. Tuikku veti köyttä pidemmälle rantaan ja kun alkoi näyttää että se pudottaa sen, sanoin itse irti. Tavoitteena olisi kuitenkin saada koira aivan hiekalle asti köyden kanssa.

Muistettavaa

- näytä köysi ja hetsaa koiraa
- jos ote on heikko, nypytä köyttä
- sano irrotuskäsky ennen, kuin koira pudottaa köyden
- kasvata taistelutahtoa leikittämällä koiraa köydenpätkällä ja ryöstä köysi siltä
- hae rautakaupasta metrinpätkä köyttä kotiin --> kuivaharjoittelu

7 kommenttia:

  1. Toi on varmasti kivaa puuhaa, jos on sellanen koira, joka uimisesta tykkää. :) Hyvä Tuikku!

    VastaaPoista
  2. Sove/alo luokissahan se naru nimenomaan annetaan koiralle suoraan suuhun? :)

    VastaaPoista
  3. Niin ja ei kannata antaa narun päätä koiralle, vaan mieluummin keskikohta. Vene on paljon raskaampi vedettävä ja vaikeampi koiran ohjata mikäli se ottaa ihan narun päästä kiinni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo minä en oo viä aivan sisäistänyt sove/alo luokkien sisältöä :) ja ollaan koko ryhmä aivan aloittelijoita joten avustajana on siis myös tuolla veneessä aina joku ummikko. Sen vuoksi esim narun anto ei ole aivan virheetön vielä :D

      Ja mitä meille alkujaan sanottiin, niin koiran tulisi kai ottaa köysi vedestä? :o tarttumiskohdasta ei ole ollut puhetta, mutta sekin selvinnee sitten.ensi kerralla, kun osaa kysyä :) Hyvä kuulla muualtakin ohjeistusta.

      Poista
    2. Ainakin tulevaisuutta ajatellen on hyvä, jos koira osaa ja sille opetetaan alusta astinkötden ottaminen vedestä :)

      Poista
    3. Avoimessa luokassa vasta (ja voittajassa) koira ottaa narun suoraan vedestä, alokkaassa ja sovessa naru ojennetaan veneestä. Kannattaa käydä lukemassa säännöt. :)

      Poista
  4. Meillä alkoi kans vepen alkeet tiistaina, ja sanottiin kans et se köysi annetaan veneestä koiralle suuhun. Mutta on kyllä kiva laji, katsotaan saadaanko miun pikkuhurttaa ikinä sove kuntoon :D

    VastaaPoista

Kysy rohkeasti ja keskustele asiallisesti :)