Laavuyö ja hiihtoretki

Ajatus lähilaavulla nukkumisesta on ollut mielessä jo pitkään ja viime perjantaina idea lopulta toteutui. Täysikuu oli keskiviikkona, mutta riittävän kaunis kuutamo oli myös perjantain ja lauantain välisenä yönä. Lasten nukahtamisen jälkeen heitin iltapäivällä pakatun rinkan selkään ja lähdin Savun kanssa ulos. Loimu jäi kotiin nukkumaan, eikä tainnut edes huomata lähtöämme. Loimulle ei ole vielä talviyössä yöpymiseen vaadittavaa turkkia tai muitakaan varusteita, joten se pääsee mukaan vasta ensi vuonna.

Olin pakannut mukaan kameran ja vanhan, hieman rikkinäisen jalustan. En ole milloinkaan ottanut kuutamokuvia, sillä olen pitänyt sitä ammattilaisten ja ammattilaiskaluston juttuna, mutta nyt päätin kokeilla. Tässä näkyvät otokset olivat parhaimmistoa mihin minä, rikkinäinen jalusta ja elämää nähnyt Canon En osaa sanoa 500D yhdessä pystyimme. Itse olen tyytyväinen ja positiivisesti yllättynyt 😄

Käytin melko pitkää valotusaikaa ja sen suhteen onkin onni, että Savu pysyy aivan hievahtamatta paikallaan. Kesken kuvailujen jäimme molemmat kuuntelemaan muita metsän kulkijoita. Mitään ei näykynyt, mutta aivan läheltä kuului selvästi askelia. Myöhemmin uskaltauduin rämpimään katsomaan, näkyisikö joitain jälkiä. Peurojen jälkiä löydettiin, aivan tuoreita, joten kulkijat selvisivät.

Laavun alla kuului yöllä menevän hiiriä ja menipä laavun edes pahaa aavistamaton jäniskin. Savu pomppasi silloin täydestä unesta pystyyn, kuten minäkin kun kutsuin koiran takaisin. Jänis jatkoi matkaansa ja me uniamme.

Koska yövyimme aivan lähellä kotia, olin pakannut mukaan hiukan extraa ja Savullekin oman makuualustan. Savu ei sitä kuitenkaan käyttänyt, sillä se on tottunut nukkumaan jalkojeni päällä. Siihen se asettui nytkin, sopi minulle. Unohdin nimittäin vaihtosukat kotiin ja villasukkani kastuivat hangessa rämpiessä. Nukuin sitten ohuissa merinosukissa, joka oli aivan liian vähän. Hiukan oli varpailla vilu, muuten lämmin ja varpaatkin koettelemuksesta selvisivät. Ensi kerralla ehkä muistikin toimii taas.

Hiukan vilpoisen, mutta silti oikein hyvin nukutun yön jälkeen väsäsin pienen nuotion ja trangiassa keitin vettä aamukakaoon. Minulla oli mukana varsin niukat eväät, sillä tunnelmallisen aamun valkenemisen jälkeen kipitimme kotiin valmiiseen aamiaispöytään. Yö laavulla meni hyvin ja fiilis ulkona nukkumisesta oli taas yhtä hyvä kuin ennenkin. Lähilaavulla voisi yöpyä useamminkin, ainakin siihen asti että luonto herää. Hyttyset yrittävät syödä retkeilijän hengiltä, joten enää lämpimään aikaan laavussa nukkumisesta ei tule mitään.

Sunnuntaina teimme ystäväni kanssa päiväretken toiselle lähilaavulle. Lainasin naapuriltani meille retkisuksia ja lähdettiin niillä sitten umpimetsään harjoittelemaan kulkemista. Ei tule hiihtäjää minusta 😂  Valikoimme hieman liian haastavan hiihtomaaston; kivinen kuusikko, nousua ja laskua umpihangessa. Sukset olisivat olleet parhaimmillaan ennemmin pellolla tai jäällä, tai tasaisemmassa metsämaastossa. Mutta ken on leikkiin lähtenyt, se leikin kestäköön ja hauskaa oli kompuroinnista huolimatta.

Keihäänmaan laavulla oli jokunen muukin ulkoilija, joten asetuttiin kallioille kokkailemaan trangialla. Siirryttiin jatkokokkailemaan nuotiolle siinä vaiheessa, kun sinne vapautui tilaa. Koirat seurailivat makkaran paistoa ja leikkivät. Oli hauska ottaa pitkästä aikaa (siis Teo ja Savu ovat viimeksi käyneet yhdessä retkellä yli neljä vuotta sitten) yhteiskuvia koirakaveruksista. Kaikenlaisia poseerauksia Teo ja Savu tarjosivatkin, perinteisten istumakuvien lisäksi.

Takaisin autolle hiihtäessä aurinkokin näytti vielä viimeiset säteensä ennen laskeutumistaan puiden taa. Oli onnistunut reissu kaikin tavoin. Retkihaasteestakin voi taas yliviivata kaksi kohtaa; 50. Retki tähtitaivaan alla ja 38. Lepää luonnossa -retki. Kuvailisin viikonloppua erinomaiseksi, sillä retkien lisäksi treffasimme myös Loimun veljen (Sisko ja sen veli) ja kävimme tokovalkussa (Tokovalkku).

Kivaa alkanutta viikkoa!